Kysymys.

  • Ketjun aloittaja Siis
  • Aloituspäivämäärä
S

Siis

Vieras
Onko täällä eronneita? Miten vaikeaa on päästä yli erosta esim. jos pari on ollut vuosia yhdessä? Jos rakastaa toista, mutta yhteis elo ei toimi ja on erottava. Tietenkin toinen tulee aina olemaan tärkeä. Miten olette selvinneet? Kauan vie ennen kuin helpottaa? Jotkut sanoo, että vuosia kestää toipua. Pitääkö tämä paikkansa? Jos pitää miten kukaan haluaa tai pystyy eroamaan? Entä miten pystyä myös pysymään ero päätöksessä jos tunteita vielä on jäljellä kummallakin? Entä kaikki muu mikä kuuluu yhteiseen elämään? Ja jos toinen haluaa aina jatkaa yhdessä ja haluaa aina tulla takaisin ja aina palata yhteen?
 
En varsinaisesti osaa vastata kysymykseesi, mutta jos kumpikin yhä rakastaa toistaan kannattaa tehdä kaikkensa että yhteiselon saa toimivaksi. Parisuhdeterapia esim voisi auttaa. Tai ihan vain toisen kanssa puhuminen että mikä tässä nyt mättää ja miten homman saisi toimimaan. Siinä tapauksessa tietenkin eri asia, jos toinen on vaikka väkivaltainen. Joskus on parempi erota, jos on onnellisempi ilman toista kuin yhdessä. Kannattaa miettiä miten oikeasti olisi tyytyväisempi.
 
Olen kuullut sanottavan että erosta ylipääseminen kestäisi puolet suhteen kestosta, tiedä tuosta sitten.. Omasta kokemuksesta sanoisin että eron käsittely on hyvin henkilökohtaista ja riippuu paljon itse suhteesta, eroon johtaneista syistä sekä omasta persoonasta. Itse olen kahdesta vakavammasta suhteesta eronnut (molemmat 5v kestoltaan) ja varsinkin jälkimmäistä veivattiin pitkään edestakaisin; loppuvaiheessa asuttiin yhdessä mutta molemmilla omat menot, muutettiin erilleen ja palattiin yhteen ja taas erottiin, onneksi lopulta lopullisesti. Mitään riitoja ei koskaan ollut, molemmat kovasti toisiamme rakastimme, mutta tuntui vaan siltä ettei suhde koskaan tulisi pidemmällä tähtäimellä toimimaan. Mulla auttoi eron käsittelyyn se että aloin käymään treffeillä ihan vaan tavatakseni uusia ihmisiä ja käytin paljon aikaa omaan hyvinvointiin, aloitin harrastuksia ja täytin kalenterin kaikenlaisella itselle mielekkäällä puuhalla. Ja kaikista tärkeimpänä, lopetin yhteydenpidon eksään ja aloin suuntautua tulevaisuuteen sen sijaan, että olisin jäänyt hautomaan menneitä yhteisiä aikoja. Auttaa myös jos kirjoittaa itselleen ylös ne syyt, miksi erottiin ja miksi kyseinen suhde ei toimi, siihen voi sitten aina palata kun aika kultaa muistot. Omalla kohdallani täydellinen toipuminen eroista on kestänyt noin 6kk - vuoden, lopullisesti auttoi se kun tutustuin nykyiseen mieheeni ja huomasin miten vääriä kaikki edelliset suhteet ovat olleet. :) Kaikesta selviää ja ihmiset on lopulta tosi vahvoja, se vaihe jossa täytyy hyväksyä että nyt on "yksin" on kaikista hankalin, mutta ainakin itselle se oli tosi vahvistava kokemus ja antoi mahdollisuuden kasvaa ihmisenä, ottamaan vastuun omasta onnellisuudesta ja ymmärtämään mitä elämältä ja parisuhteelta itse haluaa.
 
Omalla kohdalla kesti todella kauan enkä oikein vieläkään ole kaikesta toipunut. Olin pitkässä suhteessa yli 10 vuotta, jossain ylimenosuhteessa välissä ja nykyisen mieheni kanssa 13 vuotta. Olin jättävä osapuoli, joten itse valmistauduin eroon pitkään, mutta en vain uskaltanut aikanaan lähteä. No, menneitä ei takaisin saa ja kaikki kokemukseni on luonut minusta tällaisen ihmisen, joka olen nykyään. Itse ajattelen, että toipuminen kestää yhtä kauan, kuin suhde on kestänyt. Onneksi elämässä voi mennä eteenpäin ja voi perustaa uuden elämän ympärilleen. En tiedä, miten sydäntään voi aktiivisesti paikata. Luulen, että aika tekee tehtävänsä. En usko, että exsäni voi koskaan muuttua minulle yhdentekeväksi, vaikka olemme etääntyneet paljon (äärimmilleen) kuluneen 14-15 vuoden - usein ihmettelen, miten niinkin kauan yhteiseloa riitti.
 
Joo kuulostaa järkevältä toi, että se vie noin ainakin, sen suhteen ajan jonka on oltu yhdessä toipua kokonaan erosta ja päästä yli siitä. Mutta onko näin toivottavasti ei. Jos yhdessä on oltu vaikka 15 v. Tiedä sitten miten?
 
Entäpä jos toinen ei yritä. Eikä muutu koskaan ja pettää aina ja valehtelee? Entä jos sama suhde jää päälle aina vaan. Toki voi yrittää itse, mutta eikö se tuhlaa aikaa vain? Senkin ajan voisi käyttää johonkin parempaan. Ja olla vaikkapa onnellinen jonkun muun kanssa. Vaikeaa on aina erota, kun on tottunut toiseen, joka kuitenkin on siinä ainakin jotenkin edes. Ja jos tiedetään, että ero on järkevää mutta ei pystytä eroamaan? Rakkautta ei kai itse pysty lopettamaan. Vaikka se satuttaa. Helppoa ratkaisua ei kait ole. Kaikkeen tottuu myös eroonkin. Jos on pakko. Aika olla vahva ja onnellinen ensin yksin ja joskus löytää uusi hyvä suhde.
 
Ja puolet suhteesta on pitkä aika toipua jos on oltu vuosia yhdessä. Muistin että sanoit että toipuminen ja suhteesta yli pääseminen veisi noin koko suhteen ajan. Luulen kyllä että siitä toipuu kuitenkin nopeammin. Vuoden verran ehkäpä? Riippuu ihmisestä ja suhteesta myös vähän kai.
 
Mulle on jotenkin piirtynyt muistiin, että noin vuosi kestäisi toipua. Varmasti kuitenkin riippuu siitäkin, jääkö toiselle katkeraksi vai millä mielin itse lähtee pois suhteesta, onko lapsia jne. Tietysti toinen ihminen ei pitkän suhteen jälkeen ihan vuodessa kuitenkaan unohdu, mutta luulen että sen jälkeen monen on jo helpompi jatkaa elämäänsä.
 
Kun kaikki keinot (siis kaikki, parisuhdeterapiat jne.) on käytetty, kaikki asiat keskusteltu kunnolla, ei eroamiseen mene sen jälkeen kauaa. Niin kauan kuin jotain on kokeilematta tai kesken, on ero todella vaikeaa. Ja jos asioita ei voi keskustella puolison kanssa kunnolla läpi, voi asiat puhua läpi terapeutinkin kanssa.
 
Erottiin aika äsken useita vuosia kestäneestä avioliitosta, lapsi on puolitoistavuotias. Yritettiin reilu puoli vuotta täysillä, käytiin avioliittoneuvojilla eri paikoissa, kokeiltiin kaikkia vippaskonsteja, mutta suhde ei toiminut. Pidempään jo mennyt huonosti, mutta heti ei ryhdytty hakemaan apua. Meillä oli kyllä välittämistä, mutta suurin rakkaus ehkä väliltä kyllä puuttui. Erilaisia ihmisiä oltiin, erilaisia haluja ja toiveita. Reilun puolen vuoden yrittämisen jälkeen erottiin, tästä ei kovinkaan paljoa aikaa. En kyllä ole silti hetkeäkään päätöstä katunut, ainakaan vielä. Elämä paljon helpompaa ja tuntui, että pääsin yllättävän nopeasti (melkein heti!) eteenpäin. Tietysti vaikuttaa, että aloitin omalta osaltani jollain tasolla luopumisprosessin miehestäni jo aiemmin, kun yrittäminen oli kovin vaikeaa.
 
Takaisin
Top