Kuinka nopeasti kiintymyssuhde vauvaan syntyi?

[Vargynja]

Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä vai kestikö pidempään kiintyä vauvaan ja alkaa tuntea äidin rakkautta? Vai onko äidin rakkaus myyttinen asia, jota et tunne vielä?

Itse en muista. Siinä kun lapsi oli juuri saatu ulos (sektiolla) en ainakaan tuntenut muuta kuin väsymystä (ja oksetusta ja hillitöntä tärinää, kiitos spinaalin). Sen jälkeenkin olin niin väsynyt ja pöhnässä että en muista. Suhteellisen nopeasti se kuitenkin syntyi.

 

[Towanda]

Ensin se oli sellaista suurta hämmästystä ja ihmettelyä, että kuka siellä vatsassa oli asunut yhdeksän kuukautta. Tutustuttiin toisiimme. Ei se ollut sillä lailla rakkautta ensi silmäyksellä, mutta suojelunhalu oli kova. Rakkaudeksi tuo tunne muuttui kuin varkain ja joka päivä se vain vahvistuu. Kuinka paljon se voikaan vielä kasvaa?

 

[Uusperhesatu]

Ei mullakaan ollut mitään suurta huumaa heti ensi hetkestä. Tunsin siitä jopa vähän syyllisyyttä, koska olin kuvitellut (ehkä elokuvien ym vuoksi), että äidinrakkaus leimahtaa heti ensimmäisellä sekunnilla. Ehkä se oli jopa vähän naiivi odotus, koska äidiksi tulo oli niin mullistava juttu, että eihän se nyt aivan seesteisesti voinut mennä. :) Ja vaikka vauva oli kasvanut sisälläni 9 kuukautta, oli hän kuitenkin täysin vieras olento syntyessään. Esikoisen elämän alku oli lisäksi kuoppainen, ja hän vietti ensimmäiset päivät teholla, joten päällimmäisenä oli huoli. Kyllä se rakkauskin siitä pikkuhiljaa syntyi. Toisen ja kolmannen lapsen kohdalla kiintymys syntyi ehkä vähän nopeammin, mikä lienee luonnollistakin, sillä elämä ei enää mullistunut sillä tavalla totaalisesti kuin esikoisen kohdalla.

 

[Pingu94]

Taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä. Olin vain todella onnellinen, kun oltiin saatu pikkuisemme.

 

[Suski75]

Rakkautta ensi silmäyksellä.

Siitäkin huolimatta, että pidin neuvolan äitiysvalmennuksen mielikuvitustehtäviä naurettavina ja vastasin jokaiseen aina, että ei voi tietää ennen kuin lapsi syntyy. Ne mielikuvitustehtävät olivat kuulemma sitä varten, että joillain vanhemmilla on vaikea luoda kiintymyssuhdetta lapseen, ja lapsen ominaisuuksien kuvittelu etukäteen ennen syntymää kuulemma tässä auttaa.

 

[omppu15]

Voin samaistua hyvin Towandan ja Satun kirjotuksiin.

Esikoisen synnyttyä ihan ekaks tuli ihmeteltyä että kukas tämä pieni uusi tulokas oikein onkaan? Sitten sitä mietti että miten tätä hoidetaan? Ja sit tuli se halu suojella tuota pientä ihmisen alkua se että oikeasti rakastuin esikoiseen taisi viedä jopa joitakin kuukausia. Sillä oli vatsavaivoja ja minulla taasen nuoren äidin kokemattomuutta.

Toisen kohdalla oli toisin :) vauva ei tärpännyt heti yk1 tai edes yk5 vaan odotutti itseään. Kun tyttö oli syntynyt ensimmäinen ajatus oli että tässä se meidän ihana prinsessa nyt on jalat ollu masussa vähän ahtaalla niin olivat aika söpön persoonallisesti jalkapohjat limittäin joka vaan enempi tulvautti sitä omaa rakkautta tulemaan. Sitten kun vauva ei enää jaksanut syödä niin tuli vasta huoli ja mentiin käymään teholla.

Ja kolmannen synnyttyä sekä mulla että isännällä oli eka ajatus että onpa sillä isot pallit ja kun oltiin vähän aikaa saatu tutustua vauvan kanssa niin kyllä se tuntu aika nopeasti omalle rakkaalle. Sille pienelle ihanuudelle joka vasta hetki sitten oli ja liikuskeli omassa mahassa ja nyt se on tässä

Eli kaikista pisimpään rakkaus suhteen luomiseen meni esikoisen kanssa.

 

[Towanda]

Rakkautta ensi silmäyksellä.

Siitäkin huolimatta, että pidin neuvolan äitiysvalmennuksen mielikuvitustehtäviä naurettavina ja vastasin jokaiseen aina, että ei voi tietää ennen kuin lapsi syntyy. Ne mielikuvitustehtävät olivat kuulemma sitä varten, että joillain vanhemmilla on vaikea luoda kiintymyssuhdetta lapseen, ja lapsen ominaisuuksien kuvittelu etukäteen ennen syntymää kuulemma tässä auttaa.

Hah! Meillä meni kaikki mielikuvat vauvasta uusiksi kun nähtiin hänet ekan kerran (sukupuolta myöten), joten en ihan ymmärrä, mitä hyötyä tuosta tehtävästä on.

 

[elaffy]

Kaksosten jälkeen meni kuukausia, ennen kuin se sellainen ehdoton äidinrakkaus tuli. Synnytys oli rankka kokemus ja kahden keskosen kanssa alku oli hankalaa, joka näkyi selvästi myös siinä omassa kiintymyksessä. 4kk päästä päätin, että minun täytyy opetella rakastamaan lapsiamme! He olivat pitkään toivottuja ja haluttuja, mutta oli silti enemmän kriisi kuin onni saada kaksi vauvaa kerralla ja todennäköisesti olen kärsinyt synnytyksen jälkeen hoitamattomasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Pääsin itse omin avuin tilanteesta eteenpäin, mutta ei se mikään helppo tie ollut.

Kolmannen lapsen raskausaikana oli jo helpompi luoda mielikuvia lapsesta, kun oli vain yksi vauva mahassa, jolloin liikkeet, uni-valverytmit jne tuntuivat paljon paljon helpommin. Vauva vastasi ja vastaa edelleen noita mielikuvia ja hän tuntui todella paljon tutummalle heti syntymän jälkeen. Ensimmäinen yö (syntyi myöhään illalla) valvottiin ja tuijotettiin toisiamme. Aamulla tuntui kuin hän olisi ollut siinä aina. :)

 

[Dustis]

Itse olin synnytyksen, ja kahden peräkkäisen valvotun yön, jäljiltä niin täysin seis että alkuun vaan ihmettelin että mikä tää on ja mistä se tuli... Jostain tuli silti aika automaationa hoivavietti, ja samoin taito hoitaa sitä vierasta nyyttiä. Toisena yönä kun kahdestaan oltiin osastolla ja muksu puristi kaksin käsin mun peukaloa ja roikkui tississä niin se tunne vyöryi yli ihan hirveällä voimalla ja jotenkin jostain vauvan liikkeestä tunnistin samaksi jota olin kantanut mukanani jo 9kk.

Onneksi olin niin väsynyt siinä alkuun etten ehtinyt itseäni syyllistää asiasta, koska näin jälkikäteen se kriisi olisi voinut olla aika hurja kun ei tullutkaan just sitä leffoista tms tuttua suurta tunnetta ja kaikennielevää rakkautta justnytheti.