Kuinka monta testiä teit?

Tein ensin RFSU:n testin aamulla ja se oli ihan selkeä plussa. Samana iltana tein toisen ja seuraavana päivänä vielä yhden lisää. Niitä testejä oli siis varastossa ja en oikein uskaltanut vielä todesta ottaa koko tulosta. Hankin sitten vielä yhden clear bluen kun halusin saadaa vähän osviittaa viikoistakin. :rolleyes:
 
Tein neljä testiä viikon sisään plussasta ja vielä olisin voinut jatkaa tätä vaikka viikottain, mutta järki voitti:D Ensimmäinen raskaus kyseessä:Heartred
 
Mä testasin ekan kerran reilu viikkoa ennen menkkojen poisjääntiä superherkällö testillä, joka oli nega. tiesin silti olevani raskaana jostainsyystö, joten tein toisen, normitestin kahden tai kolmen päivän päästä ja se olikin jo selkeä plussa. Varmistin vielä kolmannella testillä menkkojen alkupäivinä, koska on kokemusta kemiallisista myös. Saatoin tehdä myös viikkonäytöllisen digin ihan vaan huvin vuoksi. :hilarious: Testejä löytyi ennestään kaapista parin keskeytyneen raskauden takia: oon aina ostanut 2 kpl pakkauksen ja unohtanut niiden olemassa olon. :grin
 
Tein vain yhden testin kun oireet oli niin vahvat ja viiva ilmestyi selkeänä. :happy: Edellisessä raskaudessa, joka meni kesken oli niin haaleat viivat, että silloin tuli tehtyä useampi testi.
 
Yhden testin tein vaan, vaikka ihan varuilta ostin apteekista kaksi testiä sisältävän paketin :grin Ajattelin, että jos se toinen menee pieleen. En edes heti menkkojen pois jäätyä uskaltanut tehdä. Parin viikon ''myöhästelyn'' jälkeen rohkaistuin yhtenä viikonloppuaamuna :happy: Aavistelin, että voisin olla raskaana, koska kuukautiseni tulevat aina lähes päivän tarkkuudella ja vatsaa oli jo pari viikkoa nipistellyt omituisesti. Myös paino ihan yht'äkkisesti nousi pari kiloa kai nesteiden takia.. On sittemmin lähtenyt. Ja rintoja aristi. Kyllä se plussa silti teki epätodellisen olon ja vähän pyörrytti jopa :wink Testiin ilmestyi käytännössä suoriltaa kaksi viivaa ja edelleen siinä pojottavat. Yritettiin aika ahkerasti, joten kai se nopea raskautuminen selittyy sillä. Heti menkkojen jälkeen käytännössä pari viikkoa putkeen rakastelimme.
 
Muokattu viimeksi:
Minä taisin plussata dpo17. Tein yhden testin. Oli ollut pari päivää tunne, että nyt on tärpännyt, vaikka ei oireita olutkaan. Se jokin tunne vaan oli tosi vahva. Uskoin heti ekaan testiin ja samana päivänä varasin ajan varhaisultraan. Siellä varmistettiin, että oikeassa paikassa, kun takana joitakin vuosia sitten ollut kohdunulkoinen raskaus.
 
Pakko noista oireista sanoa, mulla on ollut kaikkein vahvimmat oireet sillon ku oli kemiallinen kyseessä. Nyt tässä ainoassa pitkälle edenneessä raskaudessa ei ennen testiä ollut mitään muita oireita kuin se kummallinen tieto et on raskaana (joka oli jo pari kolme päivää oviksen jälkeen). Mitä vähemmän on ollut oireita ennen plussaa, sitä pidemmälle mulla on raskaus edennyt :D
 
Viis testiä tein :D Dpo 13 kun sain ekan haamun niin tein kaks testiä lisää eli kolme sinäpäivänä. Ja vasta tokasta haamusta sanoin miehelle. Seuraavana päivänä oli haamu vähän vahvempi ja dpo 15 tein vikan testin kun oli selkeästi tummunut viiva.
 
Esikoisesta tein vain yhden. Toisesta tein neljä, joista kaksi oli viikkonäytöllisiä digejä.
 
Tein 2 testiä :) ekan tein kauppakeskuksen vessassa, kun olin toisella puolella suomea vanhempieni luona käymässä :D ja seuraavan koti wc.ssä varmitukseksi, että olihan se oikeasti +
 
Liian monta :grin taisin tehdä kaksi RFSU:n herkkää puikkoa, ehkä 6 PC:n liuskaa ja vielä yhden CB viikkodigin. Ja taisin pari ovistestiäkin käyttää vielä pois, mutta siis 9 raskaustestiä. Taisi mennä vähän yli tuo homma, kun oli ”pakko” seurailla viivan vahvistumista PC:lla :facepalm:
 
En kehtaa edes laskea. Veikkaan että toistakymmentä. Testasin myös ensin irrotuspiikin hcg:n haihtumista ja sen jälkeen sitten plussan vahvistumista. Tuli tehtyä varmaan pari testiä /pvä kun alkoi plussaa muodostumaan.. :bag:
 
Takaisin
Top