Koska kerroitte töissä raskaudesta?

V.aahtokarkki

Silmät suurina ihmettelijä
Eli koska kerroitte töissä raskaudesta? Milloin pomolle ja milloin työkavereille? Ja miten asian kerroitte?

Olen naisvaltaisella alalla ja tuntuu, että en yhtään kestä supinaa asian tiimoilta, joten tekisi mieli vaan pamauttaa asia palaverissa, jotta jengin ei tarvitsisi juoruta. Samalla kuitenkin mietin, että eihän tämä kenellekkään kuulu.
 
Muokattu viimeksi:
Pomolle kerroin nt-ultran jälkeen, tarvitsin hänet samaan juoneen työvaatteiden takia. Työkavereille kerroin rakenneultran jälkeen, tai siis jätin ultrakuvan kahvihuoneen pöydälle. Olen niin huono kertomaan tällaisia asioita isolle joukolle. o_O Eräälle läheiselle työkaverille kerroin kahden kesken, koska tiesin hänen kärsivän lapsettomuudesta, enkä halunnut läväyttää asiaa ihan puskista.
 
Pomolle kerroin 6+6, koska jäin silloin saikulle pahoinvoinnin takia. Muille kerroin vasta NT-ultran jälkeen. Pomolle kerroin soittamalla saikultani, ja työkavereilleni kerroin viikkopalaverissa. Tiesin, ettei siellä ole ketään sellaista, joka edes yrittää saada lapsia.
 
Esikoista odottaessa en ollut työelämässä, kakkosta ja tätä kolmosta odottaessa olen joutunut heti kertomaan, koska vaikuttaa työnkuvaan kun haastavia asiakkaita.
 
Tasan rv 20+0 kerroin pomolle ja taisi siinä muutama työkaverikin olla kuulemassa. Siinä vaiheessa alkoi maha jo vähitellen erottua ja aamulla vaan töihin tullessa päätin, että nyt tai ei koskaan.
 
Molemmilla kerroilla kerroin pomolle jo ennen nt-ultraa koska sattui olemaan kahdenkeskinen palaveri jossa pui tulevaisuuden kuvioita enkä halunnut johtaa harhaan. Olin myös kertonut vuotta aiemmasta keskenmenosta (tuulimuna) joten koin että kertominen oli ok - samoin se että ollaan aikaisessa vaiheessa eikä vielä ole varmuutta mistään. Tokalla kerralla piti työkavereillekin kertoa jo rv 4 kun oltiin pikkujoulupalaverissa ravintolassa, jossa tilasin holittoman glögin mutta sainkin holillisen ja suutahdin tarjoilijalle. Ja sitten piti selittää reaktio tiimille :) Sitten nt-ultran jälkeen puhuin jo avoimesti asiasta muillekin kollegoille.
 
Kerroin pomolle PAS-päivän, ja selitin, mitä tapahtuu, joten pomo on tiennyt aivan alusta asti. Tiesi myös muista yrityskerroista ja keskenmenoista. Koen, että vaikkei nämä asiat työntantajalle ainakaan alkuvaiheissa kuulu sinänsä millään tavalla, niin itselle oli helpompi kun ei tarvinnut sitten miettiä omia sanomisiaan tai tekemisiään, ettei vahingossa lipsauta jotakin asiaan liittyvää, ja oli helppoa kertoa lääkärikäynneistä yms. asiaan liittyvästä, kun pomo jo tiesi heti, missä mennään.
 
Esikoista odotan, eikä oikein mitään hajua, koska maha alkaa kasvaa, eikä sitä enää voi tai haluakaan peitellä. Ja koska pomo ei ole alati meidän yksikössä, niin kerroin kun hän oli paikalla ja mulla viikkoja 15+0, eli melko pian nt-ultran jälkeen. Tärkeintä, että hän tietää, ennen kuin asia väistämättä alkaa paljastua samassa yksikössä mun kanssa työskenteleville kollegoille.
 
Mä kerroin muistaakseni 12+2 tms., nt-ultra oli kuitenkin jo takana. Kerroin, koska jouduin 10min ennen kuukausipalaveria lähteä yhtäkkiä päivystykseen emättimen ja kohdunsuunalueen kivuista ja kohdunsuun ”laskeutumisesta” johtuen. En oikein viitsinyt valehdellakaan syytä. Samalla kerroin että taustalla on jo 2 keskenmenoa. Olin ollut uudessa työpaikassa vasta kuukauden tuolloin... :hilarious: toisaalta myös hyvä, että kerroin, koska meillä töissä on lievää säteilysltistusta ja välillä jos jonkinlaisella asiakkaan työmaalla/tuotannossa/jne käymistä.

Työkavereille kerroin ennen kesälomia, eli joskus 16-18 viikolla tms. En muista tarkalleen, mutta kesäkuulle taisi olla. Olisi ollut kiva ylläri elokuussa kaikille lomien jälkeen, kun vastassa toimistolla olisikin ollut puolikas valas :hilarious:
 
Yksi työkaveri tiesi yrityksestä. Pomolle kerroin töiden suunnittelun takia melko pian, rv 8-10 tms. Muut eivät tajunneet ennen kuin (muistaakseni) viikoilla 20+ tms. Yksi sanoi, että aijaa, aattelin, että sä oot vaan syönyt vähän enemmän suklaata. :grin:p Uudesta raskaudesta kertonen suht varhaisessa vaiheessa ainakin pomolle, koska ehdin vain hetkeksi takaisin töihin ennen uutta äitiyslomaa. :pompus:
 
Uudesta raskaudesta kertonen suht varhaisessa vaiheessa ainakin pomolle, koska ehdin vain hetkeksi takaisin töihin ennen uutta äitiyslomaa. :pompus:

Nyt päästiinkin asian ytimeen. Tai olen toki turhankin ajoissa liikkeellä mutta kysyn kuitenkin. Mitä mieltä olette lyhyestä töihinpaluusta raskauksien välillä?

Kuumeilen kolmatta ja jos suunnitelmat pitää edes vähän sinne päin niin ehtisin palata töihin syyskuussa kun laskettua aikaa tavoitellaan tammi-helmikuulle (joo ei sais suunnitella näin mutta 2 lasta on tullut kerrasta joten varaudun parhaaseen). Eli olisin töissä 4-6 kk. Kehtaako sinne edes mennä, varsinkin jos äitiysloman sijaiselta loppuu työt tämän pyrähdyksen takia? Toki töihin on oikeus mennä eikä säästötkään ikuisesti kestä mutta ahdistun tästä jo nyt (töihinpaluuseen melkein vuosi aikaa eikä yritys ole edes alkanut mutta silti...)
 
Nyt päästiinkin asian ytimeen. Tai olen toki turhankin ajoissa liikkeellä mutta kysyn kuitenkin. Mitä mieltä olette lyhyestä töihinpaluusta raskauksien välillä?

Kuumeilen kolmatta ja jos suunnitelmat pitää edes vähän sinne päin niin ehtisin palata töihin syyskuussa kun laskettua aikaa tavoitellaan tammi-helmikuulle (joo ei sais suunnitella näin mutta 2 lasta on tullut kerrasta joten varaudun parhaaseen). Eli olisin töissä 4-6 kk. Kehtaako sinne edes mennä, varsinkin jos äitiysloman sijaiselta loppuu työt tämän pyrähdyksen takia? Toki töihin on oikeus mennä eikä säästötkään ikuisesti kestä mutta ahdistun tästä jo nyt (töihinpaluuseen melkein vuosi aikaa eikä yritys ole edes alkanut mutta silti...)
Kehtaa. Perustelit juuri asian itse. Plus että äitiyspäivärahan määräytyminen ja maksettava summa voi olla huomattavasti suurempi työpyrähdyksen jälkeen. Ihan turha työnantajanpelon takia hankkia itseään taloudelliseen kuseen.
 
Mulla oli alunperin tarkoitus esikoisen jälkeen tehdä just tollanen lyhyt pätkä töitä, koska toivoin tulevani raskaaksi kun menen töihin. Meillä töissä myös useampi on ollut vaan alle 2 kuukautta töissä ja ovat sitten jääneet uudelle äitiyslomalle. Eli kyllä kehtaa!
 
Ja mun on pakko kertoa töissä heti kun on raskaana. Olen päivätöissä, eikä neuvolassa ole iltavastaanottoa. Joten työajalla täytyy päästä käymään neuvolassa ja ultrassa. Toisaalta tosi ärsyttävää kun ei pysty mitenkään salata.
 
Meillä on pieni työyhteisö niin kerroin heti kesälomalta tultuani about viikolla 7. Kaikki tiesivät että olimme yrittäneet niin olivat kovin iloisia puolestani ja ovat edelleen.
 
Olen ajatellut kertoa ensi viikolla eli viiikolla 17. Minulla on tulossa lääkäri ja samaan aikaan olisi palaveri. En halua valehdella menoitani. Lisäksi alkaa vatsa vähän näkyä enkä jaksa myöskään stressata siitä mitä puen päälleni, jotta työkaverit ei huomaa. Ajattelin kertoa viikkopalaverissa sekä pomolle, että tiimille yhtä aikaa. Toki toivon, että he eivät nyt laita juorukerhoa pystyyn vaan antaa muiden työpaikalla huomata sitten kun huomaavat.
 
Kerroin esimiehelle kahden kesken jo hyvissä ajoin, rv 9. Halusin kertoa jo ajoissa, koska vaikuttaa tuleviin suunnitelmiin töiden kanssa ja työtehtävät sellaisia, että pitää kuitenkin sijaistusta miettiä jo reilusti etukäteen, jotta ehdin perehdyttää tehtäviin jne. Lisäksi sain varmistuksen, että saan työajalla käydä neuvolassa yms. käynneillä.

Lähimmille työkavereille kerroin nt-ultran jälkeen. Mulla tosiaan maha alkoi pömpöttää sen verran aikaisin, että olisi ollut hankala salata kovin pitkään.
 
Mäkin kerroin esihenkilölle varhaisultran jälkeen, vkolla 7-8. Ja on ollut tosi helpottavaa, kun hän ymmärtää miksi en vastaanota tiettyjä työtilaisuuksia tai miksi hommaile joissain työtehtävissä ym. Muulle työporukalla kerron vasta rakenneultran jälkeen. Aattelen, että kerkeen 3 kk saada työhommani kuntoon ja seuraava keretään rekrytä.
 
Kerroin pomolle puolipakosta rv 8-9 kieppeillä, olin kolmisen viikkoa saikulla pahoinvoinnin takia ja tuo raskauspahoinvointi oli myös toisen viikon saikkulapun dg:nä, olisi tullut siis sitä kautta joka tapauksessa tietoon. Muutoin pidettiin salassa kavereilta ym sukulaisilta rv12 asti.
 
Takaisin
Top