Korvatulehduksia

Pingu94

Näppärä viestien naputtelija
Meidän tytöllä tuntuu olevan jatkuvaan korvatulehdus. Melkein aina kun on flunssaa on myös korvatulehdus. Nytkin on antibioottikuuri päällä. Taitaa sen voimin nukkua vähän pidempiä päiväunia. Lääkäri jo väläytti putkittamista, jos näitä tulee tähän tahtiin. Onko muiden lapsilla yhtenään korvatulehduksia? Onko jouduttu putkittamaan?
 
Meillä on kaikilla lapsilla ollut kierrettä 1-1,5v iässä. Yhtäkään ei olla siinä iässä putkitettu, vaan seurattu ja ovat rauhoittuneet ajan kanssa. Toinen isommista putkitettiin 3v iässä, kun pitkäaikaissairauden lääkitys muuttui sellaiseksi, ettei olisi mitään infektioita saanut olla ja jatkuvasti oli löydöksinä alkavia tai parantumassa olevia korvatulehduksia (eivät lasta tuntuneet haittaavan, eikä ab kuureja syönyt, koska ei tulehduksia koskaan juuri siinä vaiheessa huomattu, että olisi lääkityksestä hyötynyt mitään). Putket ovat tulossa ulos ja heti laitetaan uudet, jos vielä tulehduksia tulee. Perusterveellä lapsella ei tällaisilla oireilla olisi vielä putkia laitettu, mutta tämän lapsen kanssa on ollut ehdottomasti kokonaistilanteen kannalta paras vaihtoehto.
 
Meillä on nyt viime heinäkuun (päiväkodin aloitus) jälkeen pojalla ollut kaksi korvatulehdusta, ensimmäiseen poika joutui syömään kaksi antibioottikuuria, kun ensimmäinen lääke ei tehonnut lainkaan ja korvakipuoireet vain jatkuivat. Toinen korvatulehdus meni sitten 5 päivän kuurilla ohi, kun sai saman antibiootin kuin ensimmäisellä tulehduskerralla se toinen tehonnut antibiootti oli.

1,5v neuvolassa lääkäri sanoi tutkittuaan pojan korvat, että pojalla on ahtaat korvakäytävät, joten ehkä sekin saattaa sitten vaikuttaa tulehdusalttiuteen jotenkin. Saattaa kyllä olla, että niitä korvatulehduksia on ollut useampiakin, mutta eivät ole oireilleet niin, että oltaisiin huomattu, tai että poika olisi reagoinut niihin jotenkin. Korvia ei siis ole tarkisteltu muutoin kuin silloin, jos on ollut jokin selkeä oire, että korvat saattaisivat olla kipeät, poika haroo niitä ja samalla on ollut kuumetta. Putkitukselle ei siis ainakaan vielä ole tarvetta näin maallikon ajatuksella. Eikä kyllä lääkärikään sellaisesta puhunut mitään. Tulehduslöydöksiä on niin harvoin kuitenkin, että tuskin putkitukseen lähdettäisikään.

Itselläni oli muksuna tosi usein korvatulehdus, mutta eipä silloin 70-luvulla niihin puututtu juurikaan, joitain antibioottikuureja muistan, kun lääke maistui tosi tosi pahalta.
 
Meilläkin pojalla tuli flunssan yhteydessä korvatulehdus. Nyt on kyllä putket laitettu, koska neljän kuukauden aikana oli neljä korvatulehdusta. Liimakorva todettiin myös molemmissa korvissa. Poika on nyt 3 ja ensimmäinen korvatulehdus oli viime marraskuussa. Sitä aiemmin ei oo ollut. Aloitti viime kesän lopulla päiväkodin ja syksystä lähtien on ollut vähän väliä flunssaa.
 
Meillä on myös nuo korvatulehdukset yleensä liittyneet flunssiin, tosin flunssia on ollut useammin kuin korvatulehduksia. Ihana pöpöhautomo tuo päiväkoti :D

Edellinen korvatulehdus iski vatsataudin jälkeen, kun poika oksensi yhden illan ja seuraavana päivänä nousi kuume, joka kesti monta päivää ennen kuin lähdin päivystykseen pojan kanssa. Pojan yleistila kun oli hyvä koko ajan, vaikka kuume saattoi nousta melkein 40 asti. Ei ollut myöskään mitään viitteitä korvatulehduksesta, mutta sellainen sieltä sitten kuitenkin tutkimuksissa löytyi.
 
Esikoisella oli vauvavuoden lopussa ja ekan taaperovuoden alussa noin kahdeksan korvatulehdusta kuudessa kuukaudessa. Korvat putkitettiin, kun lapsi oli 1 v 2 kk. Kierre loppui siihen, ja sen jälkeen hänellä on ollut tasan yksi tulehdus. Nyt ikää on 7 vuotta.
 
Meillä 2/4 lapsesta putkitettu, tulehduksia oli reippaasti jo ennen vuoden ikää molemmilla. Toisella putket laitettu 3 kertaa. Kouluikäisenä tulehdukset vasta loppuivat kokonaan.
Itselläni ollut todella paha korvatulehduskierre, korvat putkitettu 20 kertaa, viimeisen kerran 17 vuotiaana. Nyt aikuisena ollut 1 tulehdus joka vaati 5 antibioottikuuria parantuakseen, korva myös puhkesi itsekseen.

Kamala tauti lapselle.
 
Esikoisella oli vain yksi korvatulehdus, keskimmäisellä kunnon korvakierre putkituksineen, kolmannella flunssien yhteydessä oikea korva tulehtuu herkästi mutta ei varsinaisesti korvatulehduskierrettä eikä tarvetta putkitukselle.
 
Takaisin
Top