Kootut perustelut keskoslasten ruokailusta

Ee

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Keskoslastenhan kuuluu aloitella vellit ja kiinteät etuajassa, ja monesti olen saanut selitellä muille ihmisille että miksi. Varsin moni pitää koko hommaa ihan hulluna, "kun eihän sen suolisto voi olla vielä niin kehittynyt!" ja muita koottuja argumentteja. Ajattelin että voitaisiin tähän ketjuun kerätä selkeitä perusteluja esim. vellien aikaiseen aloitukseen, ettei mene luu kurkkuun :)

Ihan ehdottomasti paras selitys on PROTEIINI.
Koska lapsi on syntynyt ennen aikojaan, mm. proteiini-varastot ovat vajaat ja loppuvat kesken ennen "normaalia" lisäruokiin siirtymistä. Tästähän ennen vanhaan johtui keskosilla kasvun paikallaan junnaaminen ja stoppaaminen siinä 3-4kk iässä.
Samaan settiin voi niputtaa RAUDAN tarpeen.

Äidinmaito on parasta ravintoa, mutta luonto on suunnitellut niin että äidinmaidosta ei tosiasiassa saa tarpeeksi esim. proteiinia ja rautaa, ja näin ollen on pakottanut ihmisemon antamaan lapselleen aikanaan muutakin ruokaa kuin rintamaitoa, kun vauvan omat varastot loppuvat. Tämä on karsinut pois "heikommat", eli vaikkapa liian aikaisin syntyneet. Vauva kun loppuraskauden lähinnä vahvistuu ja kerää varastoja ja rasvakudosta.
 
Meillä ukkeli syntyi rv 30+1 (1400g, 44cm). Aloiteltiin siis kiinteiden syöminen alle 2kk korjattua ikää, eli 4kk syntymästä. Keskoset aloittavat kiinteiden syömisen aikaisemmin kuin muut juurikin proteiinin ja raudan saamisen varmistamiseksi. LISÄKSI on hyvin tärkeää, että keskoset aloittavat syömisen jo varhaisessa vaiheessa (silloin kun rintamaito vielä riittäisi pelkäksi ravinnoksi), jotta heillä on kauemmin aikaa harjoitella syömistä ja jo osaavat syödä hyvin, kun se on äärimmäisen välttämätöntä lisäenergian saamiseksi. Tietysti myös suun motoriikan kehityksen vuoksi syöminen aloitetaan ajoissa. Meilläkin syödään kokkareista ruokaa nyt kun ukkeli on 8kk (6kk korjattua), jotta homma alkaa sujua.

Keskosilla on myös tavoitteena saavuttaa ikätason paino, pituus + muu kehitys viimeistään 2 ikävuoteen mennessä, joten keskosten energiantarvekin on täysiaikaisia vauvoja suurempi, koska yrittävät kuroa etuaikaisuuttaan kiinni :D

Raudasta vielä; meillä meni aluksi fer-in-sol (maistuu rautanaulalta!), joka loputtuaan vaihtui maltofer:iin. Se maistuu hyvältä ja on helppo annostella. Meillä on raudan syömisessä ohjeena 2gtt 2x/pv kunnes ensimmäinen hammas puhkeaa. Eli toisilla rautaa voidaan syödä yli 1v. Ikinä ei ole ollut masuvaivaa tai muutakaan haittaa raudasta.
Hemoglobiinia ei olla seurailtu osastolta pääsyn jälkeen ollenkaan. Toki jos ukkeli olisi kovin kalpea tms. se varmasti testattaisiin. Vauvoilla hemoglobiini tekee pudotuksen (myös täysaikaisilla) meillä se oli lasketun ajan korvilla (ukkeli 10vkoa vanha), lääkärit sanoivat sen pian nousevan, ja niinhän se teki :D
 
Meillä on vielä nyt 2kk ikäisenä nenämahaletku. Eikä näytä sille että olis jäämässä pois vielä lähiaikoinakaan :sad001 Pelottaa ihan miten se kiinteiden syöminen onnistuu kun maidonkin kanssa on niin suuret ongelmat. Onneks maitoa tulee niin paljon että sillä pärjää.

Hemoglobiinia seurataan meillä viikoittain kun takana on kaksi veritankkausta. Toistaiseksi pysynyt ihan hyvällä tasolla. Niferex rautalisä käytössä.
 
Kyllä se pikkuinen siitä vahvistuu ja pääsee letkusta pois. Kiinteitä ei tarvitse syödä niin paljon kuin maitoa, jotta saa riittävästi energiaa. Ihan varmasti teilläkin vauva3 alkaa syödä perunaa tyytyväisenä :D

Meillä ainakin oltiin heti ekasta lusikallisesta perunaa, että: nam, nam, ompas hyvää :D Aluksi syötiin tosi vähän, mutta jo vkossa alkoi mennä 0,5dl kiinteää.

Millasia ongelmia teillä maidon kanssa on? Meillä oli aluksi tosi paljon vaikeuksia imemisen, nielemisen ja hengityksen yhteensovittamisessa ja yleensä siinä kävi niin, että se hengittäminen unohtui.. Aluksi oli myös vaikeuksia syömisessä, ja kun päästiin letkusta ei voitukaan syödä enää vain 6x/vrk, miten oltiin syöty. Ukkeli ei jaksanut syödä tarvittavaa maitomäärää. Siirryttiin sitten syömään 8-10x/vrk, joka helpottikin asiaa. Ei silti aina jaksanut kaikkea syödä, mutta pikkuhiljaa alkoi tankata enemmän :D

Silloin vielä, kun oltiin letkussa, tehtiin toisinaan myös niin, että annettiin ensin syödä itse niin paljon kuin jaksaa, muttei letkutettu loppua ruokaa. Näin saatiin ukkeli itse vaatimaan seuraavaa annosta jo aiemmin ja hanakammin.

Se on raskasta aikaa, mutta kyllä se lopussa palkitaan! Ja hienoa, että pikkuinen saa RM:ää, se on kuitenkin sitä parasta ravintoa. Meillä ukkeli sai RM:ää 8kk asti, nyt on siirrytty vieroitusvalmisteeseen.
 
Vanhempi hoitajatäti neuvoi meitä syöttämään niin, että antaa vauvan imeä muutamia kertoja ja sen jälkeen ottaa tutti pois (vaikka vauva haluaisi imeä vielä), ja pitää hengitystauko ja jatkaa taas. Se auttoi selkesti ja ukkeli jaksoi syödä enemmän ja pidempään, kunnes jossain vaiheessa oppi itsekin aluksi tauottamaan hengitystä ja jossain vaiheessa oppi hengittämään syödessä. Ei aina meilläkään herännyt syömään, varsinkaan öisin. Uni maistui paremmalta, eikä monesti mennyt kuin 20-40ml, vaikka 1h syötiin.
 
Meillä vauva syntyi täysi aikaisena mutta kun kokoa oli vain vähän yli 2kg niin täytti Keskosen ominaisuudet. Imetys meillä loppui jo 1kk jälkeen kokonaan. Ja menemme korvike-linjalla. Ajattelin pikku hiljaa rueta antaa velliä kun pian tulee 3kk täyteen ja maitoa kuluu 2litraa/pv hyvin meillä kuitenki kasvaa kun nyt viimeiset mitat parin viikon takaa 4.8kg ja 55cm pitkä.(2.3kg ja 46cm oli lähtö) olisi ollut niin ihanaa ja helppoa imettää mutta vauvan kasvu oli kuitenki turvattava. Neuvola sanoi että jos ei olisi ollut noin pieni niin olisi voitu enemmän yrittää imettää.niferex rautalääke täälläkin menee. MuttaTäytyy olla onnellinen että vauva kasvaa ja voi hyvin. Voimia vauva3 arkeen pienen miehen kanssa.
 
Mä lypsän kaiken maidon ja luovutan kaiken ylijäävän sairaalalle. Rinnalla syö hyvin ja vähempi noita ongelmia. Mutta voimat riittää vain vähään kerralla. Maitoa siis tulee ihan niin paljon kun tarvis on, kunhan vain saisi voimia siihen syömiseen.
 
Meillä ei ukkeli koskaan saanut rinnasta kovinkaan paljoa. Käytiin imetysneuvojat läpi jotka totesi yhtätuumin, ettei ukkeli osaa ottaa tarpeeksi tiukkaa imuotetta rinnasta, joten ei saa tyhjiöä aikaan eikä saa rinnasta juuri mitään. Paljon helpompaa vauvalle (jolla hengittämisen rytmittämisessä ongelmia) on syödä rinnasta, kun voi itse tauottaa. Toki imua se vaatii enemmän ja näin väsyttää.

Toivotaan, et pääsette pian täysimetykselle! Ei mee sitten koko aikaa lypsämiseen ja settien desinfioimiseen.. Mä pakastin ylimääräisen maidon (jota tuli aluksi tietty tosi paljon "liikaa"), josta sitten sulattelin pussillisen päivässä ja laitoin taas tuoretta pakkaseen. Näin pysyttiin RM pitkään, ja mä pystyin vähetämään lypsyjä. Ukkelin ollessa 6kk (syntymästä) lopetin yölypsyt ja päivälypsyillä ja pakkasmaidolla pärjättiin vielä 2kk.

Meidän ukkeli pääsi letkusta pois (otettiin itse, kun se oli sellanen kuukausimalli ja tooosi paksu, vaikeutti hengittämistä), kun oli 10päivää korjattua ikää eli syntymästä oli sitten kulunut jo 11vkoa. Toiset tarvii aikaa kauemmin. Meidän versio on muutenkin kovin rauhallinen ja leppoisa kaveri, ei hermostu tai hötkyile :D
 
Mie en oo pitkään aikaan lukenut foorumia, mutta voi vitsit että ilahduin kun huomasin että täällä miun pyytämällä osastolla on näin aktiivista keskustelua! Vaude! :smiley-angelic003

Meidän tyttö on nyt 3,5kk (korjattu 2kk). Kasvaa 2+ käyrällä! Hirveä kiri käynnissä. Lääkäri arvioi että on n. kuukauden jäljessä enää kehityksessä.:smiley-bounce012

Syö illalla perunaporkkanavelliä ja aamulla riisivelliä. Hyvin maistuu, molempia uppoaa se koko purkki kerralla (Valio Onni). Ollaan nyt n. viikko annettu päärynä- ja omenasosetta "lounasaikaan", maistuu hyvin, mutta hermo menee tytöllä kun se ruoka ei meinaa pysyä siellä suussa.:sick006 Mutta syö jo yli 2rkl kerralla, joskus enemmän! Jee! Ja ei meinaa millään haluta maitoa soseen lisäksi kun se sose maistui ilmeisesti paremmalle. Sose myös selvästi täyttää hyvin, maitoa jää melko paljon syömättä soseen jälkiruokana.
Olisikohan ollut viikko vai kaksi vellin aloituksen jälkeen, kun alkoi nukkua täysiä öitä. :sleep002Ja kun sanon täysiä, puhun 10+ tunnista. Ihankuin hän nyt antaisi meille takaisin niitä voimia jotka on niin pitkään olleet vähissä :hug013
 
Meiän tyttö syntyi 6vko aikaseen myrkytyksen takia ja 4pv oli nenä-mahaletku kun ei jaksanna syödä ite kokonaan ja painoa lähti 7% 2285kg.4kk iässä aloitettiin kiinteät ekaks ei millään meinannut alkaa syömään mutta pikku hiljaa alkoi ja kasvussa oli notkahdus mikä korjaantui nopsaa.Nyt osaa istua nousta seisomaan ilman tukea ja kohta saa nähdä milloin ottaa ensi askeleesa.Nyt on 10kk 2vko(9kk+4pv) kyllä keskoset kehittyy muita nopeammin
 
Siis tämä on ihan uutta minulle! En tiennytkään, että keskosvauvat aloittavat kiinteitä aikaisemmin kuin täysikäiset. Itsellä tosiaan poika, rv 35+5 ja paino alle 2kg joten täytti nuo keskosvauvan kriteerit. Onko jotain muuta hyviä vinkkejä tmv. kertoa? Poika on nyt reilun kk:n ikäinen, loppuviikosta olisi minun ja pojan jälkitarkastukset.
 
Ei kaikki aloita. Ja tuntuu kaikki ohjeet olevan todella erilaisia joka sairaanhoitopiirillä. Sielä tarkastuksessa varmasti saat jonkinlaista ohjeistusta jos et saa niin kysy :)

Meillä poika 10.5kk edelleen täysimetyksellä kun ei tuo ruoka vaan mene alas :sad001
 
Kuka on sanonut että pitäisi aloittaa vellit?
Varmaan kannattaa sekoittaa eka maitoon ja pikkuhiljaa määrää lisätä, ihan niin kuin kiinteidenkin kanssa. Ei tiedä kuinka reagoi uuteen ruoka aineeseen.

Keskimmäinen lapsista joi vellejä 4kk eteenpäin joskus, nuorempi ei koskaan oppinut niitä juomaan.. Letkun kautta menee minimax letkuravinnetta.
 
Takaisin
Top