KonMari

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Onko täällä joku lukenut KonMari kirjan ja konmarittanut kotinsa?

Meillä siis tilanne se, että kotimme kaapit on suht siistissä kunnossa, mutta tavaraa on kuitenkin ihan liikaa ja siellä on sellaista mitä me ei käytetä. Olen joka kuukausi tai useamminkin tässä kuluneen vuoden mittaan vuoden aikana siivoillut kaappejamme sen verran, että kaapeistamme on aina lähtenyt pieni määrä tavaraa kiertoon, mutta silti hetken päästä kaapit ovat aivan täynnä ja sekaisia. Ajattelin nyt lukea KonMari kirjan ja järjestää sen avuilla meidän kodin kaapit kuntoon. Projekti tulee olemaan varmasti sellainen mikä vie todella paljon aikaa, mutta toivon, että sen seurauksena saadaan koti, jossa kaapit pysyvät siisteinä ja sellaisina, että tavarat mahtuvat hyvin sinne.
 
Konmari on minulle materialismin huipentuma, eli käyttökelpoista ja tarpeellista tavaraa heitetään pois ihan vain siksi, että siihen ei ole tunnesuhdetta. Ja sen jälkeen käydään ostamassa samaan käyttötarpeeseen uusi tavara, joka sill hetkellä miellyttää enemmän. Konmari on siis tekosyy siis kerskakuluttaa entistä enemmän.

Vaihtoehtoinen ja ekologisempi malli:
Älä heitä mitään pois, jos se on ehjä ja käyttökelpoinen. Jos kotiin ei mahdu enempää tavaraa mukavasti, ei kotiin saa tuoda enää yhtään tavaraa. Pikkuhiljaa tavaramäärä vähenee, kunhan malttaa olla haalimatta lisää tavaraa. Aina, kun on aikeissa hankkia jotain, pitää miettiä onko valmis elämään koko loppuelämänsä juuri tämän tavaran kanssa (koska mitään ei saa heittää pois), ja jos ei ole, pitää tavara jättää hankkimatta.
 
Mä en periaatteesta suostu lukemaan Kon Mari-kirjoja. Mutta oon luonteeltani järjestyksellinen ja mua alkaa ahdistaa turha tavara ympärillä. Karsin pois tavaroita, joita on vuosia säilytelty turhaan. Nyrkkisääntönä, että jos en ole tätä pariin vuoteen tarvinut niin tarvinko milloinkaan. En säilyttele paljoa tavaroita vain tunnearvon takia.
Vaatteissa olen pyrkinyt järkeistämään karderobiani. Eli hankin käytännöllisiä, moneen tilanteeseen sopivia ja laadukkaita (ei kalliita merkkivaatteita silti) vaatteita, joita voi yhdistellä ja jotka säilyy hyvänä vuosia. En juokse viimeisimmän muodin perässä tai ostaa keinokuiturättejä, jotka suttaantuu nyppyisiksi jo ekassa käytössä.
Omat vaatteet pystyviikkaan, se säilyttää tilaa. Ja jokaiselle tavaralle kotona on oma paikkansa. Koreja käytän monessa kohtaa järjestyksen ylläpitämiseen.
Ja pyrin kierrättämään hyväkuntoiset tavarat ja vaatteet. Myyn tai annan pois ennemmin kuin heitän pois. Ja käytän harkintaa uusia ostaessa, en osta aina sitä mitä silmät haluaa, vaan mietin tarvinko tätä vai pärjäänkö ilman.
 
Takaisin
Top