Kolme veet

Murmeliini90

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Aiemmin ajattelin, että taaperoikäiset ne vasta on vaikeita. Ja sitten se täytti kolme... Muiden kokemuksia kuunnellessa ajatukseni on vain vahvistunut. Kolmevuotisuus on kokonaan omassa kategoriassaan, uhmaiän huippu. Pikku riiviö loputtomalla energialla ja temperamentilla.

Kolme vee on alati liikkeellä puuhailemassa mitä erikoisempia juttuja, ja etsii porsaanreikiä säännöistä tai sivuuttaa ne kokonaan. Se kysyy koko ajan "mitä" ja "miksi".
Se haluaa tietää ja ymmärtää aivan kaiken. Se tekee pelottavan tarkkanäköisiä, tai sitten suloisen naiiveja johtopäätöksiä näkemästään ja kuulemastaan. Se muistaa kaiken ja käyttää sitä sinua vastaan.
Sillä on raudanluja tahto ja valtava mielikuvitus. Se on aivan liian itsenäinen, mutta kun pitäisi tehdä jotain, niin yhtäkkiä ei muka osaakaan. Sen käsitys siisteydestä ja hygieniasta on puistattava.

Kolme vee saa sinut hulluuden partaalle sata kertaa päivässä, korottamaan volyymia "pitänee kirjoittaa anteeksipyyntö naapureille" - tasolle vähän väliä, vaikka joka aamu päätät olla tänään aivan rauhallinen. Ja älä edes aloita ruuasta ja ruokailuista..

Toisaalta kolme vee saa nauramaan älynväläyksillään ja huumorillaan enemmän kuin parhainkaan koomikko, ja rakastaa, halii ja suukottelee vanhempia ihan hirveästi (siis silloin kun ei vihaa).

Vai olenko ainoa havaintoineni?

Mulla on vaikeuksia hahmottaa kuinka pieni meidän tyttö on vielä, kun se on jo niin ison tytön oloinen ulkonäöltään ja pikkuvanha puheiltaan.

Tämä ikäkausi herättää enemmän ristiriitaisia tunteita ja huono mutsi-fiiliksiä, kuin mikään hetki tähän asti. Tämä viimeistään on se, kun lapsi imee itseensä vaikutteita ja arvoja, jotka muodostaa persoonallisuuden loppuelämäksi.

Kaikki tähänastiset ketjut Lokakuisissa -13 on enemmän vähemmän sidoksissa vauva-aikaan, ja itse ainakin oon aina pulman edessä miettiessäni, minne purkaa tuntoja. Aletaanpa siis ihan tälle ajalle pyhitetty ketju, minne voi tulla verbaalisesti repimään hiuksia päästä, hakemaan vertaistukea, pyytämään apua tai iloitsemaan saavutuksista. :)
 
Muokattu viimeksi:
Itkupotku- ei raivari vaan huutonauru!!
Näin on Murmeliini, meidän ihanat 3 vuotiaat..

Omani kysyi:
Hei mummo! Havaitsin jotain mielenkiintoista. Tuolla on sydän jossa on suklaata. Saisinko kaksi eikun kolme palaa välipalaksi?
Siis juurikin kun käskettiin syömään..

Hei äiti, minulla on ongelma, voisitko tulla auttamaan? Tämä monsteriauto ei lennättä tarpeeksi kuraa tänne rappusiin.

Hei äiti, minulla on ongelma. Tämä mönkijäni ei kiipeä tänne kirjahyllyyn, voisitko auttaa? ( Potkumönkijä yrittää mennä kirjahyllyyn..)

Apua! Minulla on ongelma! Tulkaa auttamaan! Joku edes! En saa tätä paperia pois pöntöstä! ( Pönttö täynnä paperia ja tietää että menee tukkoon jos vetää...)

Hei äiti, voisitko lainata porakonetta ja sahaa? Nämä minun työkaluni eivät toimi.. ( korjaa potkumönkijää leikkityökaluilla..)

(Itkua) iskä ei antanut minun ottaa moottorisahaa!

(Itkua) äiti ei antanut minun ajaa kelkalla rotkoon!

(Itkua) minä menen sitten omaan huoneeseen murjottamaan..

Lista jatkuu loputtomiin ja yritän olla nauramatta.... Välillä tulee itku... Silloin ainakin tuli kun keittiön pöytään oli porattu reikä.. ja silloin kun kenkäni oli täynnä levää.. ja silloin kun tabletti oli kokonaan tyhjennetty.. ja silloin kun terassi oli lapioitu täyteen jäätyvää loskaan.. ja silloin kun pesuun menossa olevien haalareiden taskut olivat täynnä mutaa.. ja silloin kun hampaat tulivat alahuulen läpi.. ja silloin kun löysin sängystäni risukokoelman.. ja silloin kun lapseni oli piirtänyt itselleen parran.. ja silloin kun...
Voi luoja sentään, voisin jatkaa ikuisuuksiin!
 
Muokattu viimeksi:
Meillä iskä ja äiti saa kuulla olevansa tyhmiä joka päivä ties mistä syystä milloinkin... "Tyhmä äiti, ei saa auttaa " pikku raivoaja huutaa ja leppyy taas sekunnissa. Mielipiteet näkyy ja kuuluu ollaan sitten missä hyvänsä... :oops: Oma-aloitteisuus ja itsenäisyys vaihtelee päivittäin.

Niin miten se oli, milloin tää helpottaa? Hetkeksi ennen murrosikää vai kuinka? :confused::grin :wideyed: Uhkailu, kiristys ja lahjonta toimii, järkipuhe harvemmin.

No joo, päivä kerrallaan se on mentävä. Kasvua ja kehitystä kuitenkin tapahtuu myös. Poika on aloittanut pienen harrastuksen jonne menee ilman äitiä. Ja reippaasti meneekin, ja vielä pärjääkin :) (kai, palautetta ootellessa...)
 
Muokattu viimeksi:
"Se muistaa kaiken ja käyttää sitä sinua vastaan." :laughing021 Ja siis joo just näin, tuo Murmeliinin kuvaus sopisi tietosanakirjaan kolmevuotiaan kohdalle!

Tosin, kahteen puolitoistavuotiaaseen verrattuna kolmevuotias on monessa asiassa ihanan helppo... meidän apinaduo ehtii joka paikkaan, yleensä useampaan yhtä aikaa, roikkuvat johdoissa, tunkevat sormia pistorasioihin, vääntävät hellannuppeja, repivät alas kaiken mihin yltävät, kiipeilevät pelottomasti, syövät koirien kupeista, lattialta, potasta jne. jne. Kolmevuotiaan kanssa onneksi käsityö on vähentynyt hurjasti, paitsi tosiaan silloin, kun se päättää lopettaa yhteistyön.

Kolmevuotisneuvolahan meillä on edelleen käymättä ja punnitukset ja mitat ottamatta, koska kaveri on päättänyt, ettei neuvolassa tehdä yhteistyötä. Ehkä kolmas kerta toden sanoo, parin viikon päästä olisi vielä tarkoitus käydä kokeilemassa.
 
Ja kun elämä potkii ja kovaa, kuunnelkaa semmareiden onnellinen. On pelastanut meidän arjen moneen kertaan. Lasisirpaleita ja kaikkinaista kaaosta vastaan! Semmarit onnellinen. Ai ja joo semmareiden rallipaavo on meidän kolmevuotiaan ehdoton ykkönen tällä hetkellä, pursuaa jo korvista ja kynsien alta ulos..
 
Kevät etenee! Ja kolme veetkin on jo kolme ja puoli vee :woot: Iloista kevättä kaikille, jotka vielä tänne välillä eksyy!

Meillä elämä etenee edelleen samoja reittejä iloineen, kiukkuineen ja uhmineen. Positiivista on ollut se, että poika on sairastellut nyt vähemmän. Toki ollaan oltu kipeinä pariin otteeseen, mutta se jatkuva nenän vuoto lakannut.

Isona muutoksena meillä on ollut kotiin alkuvuonna muuttanut koiranpentu. Pojan ja pennun yhteiselämä on vaatinut molemminpuolista koulutusta :rolleyes: Mutta pennun kasvaessa pahimmat pentusekoilut ovat vähentyneet ja poika on paremmin löytänyt yhteistä säveltä koiran kanssa. Heillä on jo yhteisiä leikkejä :) Voi kyllä jokunen tovi mennä, että kaksikolle voi selkäänsä kääntää, molemmat kun ovat suht vauhdikkaita ja arvaamattomia... :grin:eek:
 
Ei voi kun huutaa haloo! Maa kutsuu!

Siis joko teille tai sitten sille kuuntelemattomalle ja näkemättömälle pienelle ihmiselle joka meille muutti 3,5v sitten...

Täällä ei nähdä, ei kuulla. Onneksi totellaan kun äidin ääni nousee pari oktaavia. Ja sitten natistaan kun äiti "huutaa" "ihan" "tarpeettomasti"..
Elämä rullaa aikalailla laakereillaan, pieniä draamanpoikasia rakennellaan joka päivä, muttei mitään maata kaatavaa..

Poika on alkanut tutkia anatomiaa, ihan hoidossa asti kavereiden avustuksella. Tosi kiva kuulla että tänään x on kertonut muille miten ihminen kuolee jossei saa happea ja miten ihminen lisääntyy.. Joo, kerroin kun kysyi. Periaatteella kun on valmis kysymään, on valmis kuulemaan..

Poika on osoittautunut suhteellisen älykkääksi tapaukseksi, iskä on välillä ymmällään, ihmisen elimet ja niiden toiminta on ilmeisesti skipattu koulussa.. Ja planeetat ja ylipäätään avaruus.. Ja Suomessa elävät eläimet ja ja ja....

Kaikenkaikkiaan elämä on tasoittunut ja ennalta arvattavissa.

Syöminen on ok ja monipuolista, pukeminen ok, vessassa käynti ok, motorisesti kuulema taitava, valtava sanavarasto, monipuolinen kielenkäyttö ja muutenkin aivan (välillä hermoja koettelevan) ihana tapaus..Saadaan suukkoja suukkoja suukkoja loputtomiin.
 
Takaisin
Top