Kesän kujeilut

sanko

Keskustelun kolmiottelija
Heinämammat 2014
Toukomammat 2017
Vähiin on käynyt kirjoittelut... Tehdään taas kuukausitainen aihe jos väki innostuu puliseen enemmän :)
 
Töistä oli puhetta... Olen siis hoitajana palvelukeskuksessa, pääsääntösesti 2-vuoro työ (onneks vaki yököt). Iltavuoro meillä alkaa jo klo 2, joten pakko viedä poika hoitoon (jollei sitten mumminsa livahda välillä omista töistään ennakkoon). Mutta listan tein nyt niin että aloitan ilta, aamu, aamu, sit pari vapaata ja vkonloppu taas töissä (tällöin poika kotona).  Ja teen nyt loppuvuoden (syyskuusta alkaen) noin 4 päivästä viikkoo. Iltavuoroina vien pojan hoitoon aamupäivällä, säilyy sitten siellä päivän rytmi eikä tule "tyhmää" parin tunnin hoitopäivää.

Meillä poika olis miltei vallan ulkona, tai ainakin tuntuu hieman vastahakoisesti tulevan sisälle :)
Tuntuu vaan olevan hieman turhankin reipas ulkoilija... Luulis tuon haluavan pitää vanhemmat näköetäisyydellä, mutta ei. Hän painelee koto pihalla tyytyväisenä yksinään, täytyy joskus testata kuinka kauan viihtyy ylhäisessä yksinäisyydessään ennen ku tulee ikävä.
Vieraita naamoja kun näkyy niin sit tulee äitiä ikävä mutta...(näin ei siis tapahdu kotona, maalla ns kun ollaan)

Kuullostaa kivalle tuo muuttaminen, Reettahan se oli? :) jos voittaisin kunnolla lotossa niin pommi tulis tän talon alle ja uutta tönöö tilalle. Tällä tontilla kun luultavasti tullaan olemaan aina.
 
Nyt viiminen vauvauinti kerta takana, eipä voi sit senkään puolesta enää puhua vauvasta.. sniff. :)

Poitsu nukkunu yleensä aina päikkärit ulkona, nyt tein testin että kuinka onnistuu sisällä. siis tuo nukuttaminen jne. Mutta sehän kävikin helposti, hetki syliteltiin ja siliteltiin. Sen jälkeen touhus hetken sängyssään, ja simahti sinne. Ja onpas jo nukkunutkin reilusti yli tunnin. oho.

Taloustilanne ahdistaa, miks näin kesällä tuntuu olevan rahanmenoo niin pirusti... Vaikka eipä sitä rahaa varmaan ikinä ole tarpeeks vaikka tienais kuinka. Plaah!

Mitäs muille? hiljaista on ollut.... väki karannut kesälaitumille?!
 
Jatkan täällä yksinjuttelua... :)

Siis kello on 9 aamulla, ja meillä poika vielä nukkuu. Heräs kyllä jo 8, mutta äiti ei jaksanu heti nousta niin tuopa oli sitten mennyt nukahtamaan uudestaan. Olipas kyllä ihan kiva välillä lukea lehti ja juoda kahvi rauhassa.

Ja sitten lapsen kehityksestä, voi herranen aika mikä kiipeily vietti! Meidän sänky on toistaseks ollu liian korkee, mut eilen hän sitten kiipes sinne jalkopäädyn kautta ("rautasänky", mistä siis kiipeili ikäänkuin puolapuita). Ja potkutteluauto, siinä on sellanen vähän leveempi tuo istumaosa. Eikä siinä jos siihen kiipeis ja pitäis selkänojasta kiinni, mutta kun se tehdään tyyliin "Kato äiti, ilman käsiä"!
 
Hiljasta on kyllä tällä foorumilla, itsellä on ollu kamala kiire. Muutto painaa päälle ja kävästiimpä tossa kesäloma reissullakin. Meillä myös kiipeillään, joka paikkaan pitäs päästä kiipeämään, onnek osaa jo laskeutua oikein alaskin.... Rappujen ylös ja alas meno harjoiteltu ahkerasti ilkeä kohta meidän talossa on raput ylä ja alakertaan. Ulkoilu oli hankalaa hetken kun poitsu reagoi niin voimakkaasti itikoihin, raukalla turpos molemmat silmät melkein umpeen ja otakin oli ihan turvoksissa.... Nyt on onneks vasta-aineet kehittynyt ja erään ei pistosta tule kovaa reaktiota. Nyt sitten voidaan ulkoilla urakalla koko päivän mittaan. Mies tänään ehdotti et olisin kotona ens kesään saakka, mutta tuumasin et haluan jo vuoden alusta takas töihin. Se ei tunnu tajuavan et mä haluan jotain muutakin seuraa kun lapsen........
 
Mulla ei varmaan oo elämää ku joka päivä täällä surffailen, x monta emoticon
Mutta eipä sitä soolona viitti kirjoitella... Ja taitaa uudelleen raskautuneet vallan unhoittaa huhtikuisten ryhmän, soosoo emoticon  hahaa, tedät on huomattu toisaalla =D

Vai eikö ihmisillä ole enää mitään sanottavaa?! Mua sieppaa, luulin jo että tää foorumi kokee uuden tulemisen!

Hommattiin vihdoin pojan huoneeseen pimennysverhot, tuntuvat olevan aikas tehokkaat. Ainakin mökkiviikonlopun jälkeen, missä ei saanu huonetta pimeeks ollenkaan... Nyt on kolmena aamuna heränny puol 10-10, yleensä heräilty 8-9 aikaan. Jos tätä menoo jatkuu niin täytyy ruveta tekeen sit syksyllä vallan iltavuoroo et poika saa nukkua :) uskoisin kyllä taas rytmien muuttuvan, ite vaan jotenki pöllähtäny ku nukkuu noin pitkään...
 
Hoh, tulipas taas vuodatettua edelliseen viestiin...

Mutta jos täällä vielä joku käy niin osasiskohan sanoo vinkkejä / kertoo käytännön kokemuksella miten taaperon kans sujuu pitkät automatkat?
Meill olis tarkotus lähtee viikon päästä 400km päähän reissuun. Sama tehtiin viime kesänäkin, mut sillonhan tuo poika nukku vielä jokseenkin enemmän... Pysähdyksiä tulee, varmaan aikas useitakin, viihdykettä autoon ja... ?

Ja piiitkät unet on taas historiaa, heräillään aamulla 8-9. Päikkärit n 1,5h

Puhuta ei vieläkään. Jollain tavalla sanoo kippis, ja silloin tietty täytyy kippistää kuppeja :) Mutta uskoakseni yritystä kyllä löytyy, sinne päin tulee äänteitä ja välillä tuntuu että sanoo sanan suu kiinni, silleen niinkus mumisee.
Ymmärrystä löytyykin uskomattoman paljon, pääsi oikein yllättään. Esim. pyykkejä laitettiin koneeseen niin poitsu pyynnöstä toi niitä sinne! :)
 
automatkalle tekemistä, kirjoja, leluja, juotavaa ja pientä naposteltavaa.. sitte vaan taukoja, jolloin pieni pääsee autosta pihalle pyörimään :)
 
Autoilusta, me ollaan aina lähdetty liikenteeseen n. Tunti ennen uniaikaa jolloin poitsun herättyä ollaan päästy jo hyvän matkaa eteenpäin. Poitsun herättyäni ajettu vielä tovi (niin kauan kun vaan viihtyy autossa ilman suurempia kitinöitä) ja pysähdytty syömään ja leikkimään johonkin jossa, vierähtää tunti pari. Matkalle varaan yleensä jotain pientä naposteltavaa leluja ja yleensä ala leikittämään poitsua vasta kun e enää viihdy itsekseen tavaroidensa parissa. Meillä ainakin poitsu nukahtaa helposti autoon joten saattaa ottaa ylimääräiset tirsat jos pitempi matka. Tällä kaavalla me ollaan reissuista selvitty aina kunnialla. Tietysti jos oikeen alkaa tympiä niin pysähdytään useammin.
 
Me ollaa kaikki facebookissa. :D Siellä on jotenkin paljon helpompi kirjoitella. :)
 
Juu, meilläkään ei pikkuneiti puhu vielä. Äiti tulee, ja satunnaisesti jotain yrityksiä.  Välillä toistaa ihan priimasti perässä, esim yksi päivä näytin kirjasta kelloa ja sanoin että "kello" ja tyttö sanoi ihan selvästi "kejjo". Mut vaan sen kerran.

Mut ihan kaiken tuo mukelo sitten ymmärtääkin.  Hakee nuken, housut, nimetyn lelun. Juoksee vessaan kun kysytään meneekö potalle (ei kyl mitään sinne tee, mut sen päällä on kiva istua paljaspeppuna...) Nyökyttelee pontevasti jos kysytään haluaako maitoa tai vettä (jos haluaa) 
Joskus puhuin miehen kanssa et banaaneja pitää muistaa ostaa kaupasta, niin eikös tuo tyttö juossut tiskipöydän eteen ja alkanut kiljua (tyhjää) hedelmäkoria osoittaen.... Siitä lähtien meillä on ollut loppu vain keltaisia hedelmiä :D

Tuo automatka on meilläkin edessä perjantaina, odottelen mielenkiinnolla. Lyhyet matkat menee hienosti, jos tosiaan onnistui päikäri nukkumaan autossa...

Kuis teillä pottailu? Oletteko jo aloittaneet? Meidän tyttö valitsi itse kaupassa potan, joka oli jätetty lattialle lojumaan. Tykästyi niin tuohon kirkkaanpunaiseen istuimeen että päätettiin ostaa se. On kolmet pissat siihen onnistunut viikossa tekemään. Lähinnä ruoan jälkeen mennään vaippaa vaihtamaan ja samalla minä istun pöntönpäällä ja hän istuu ja nousee ylös ja istuu takas potalle. parit pissat ja kakat tullut kylppärin lattialle, mut so what. Ei tässä kuivaksi olla opettamassa....
 
Autoilusta selvitty. Meni oikeinkin hienosti, ja selvittiin parilla pysähdyksellä. Naposteltiin kaikkea mahdollista ihmeteltiin yksitellen leluja. Mutta istuin ei ilmeisesti ole mikään paras pitkien unien otto paikka. Siitä löytyy kyllä säätö että saa enemmän lepoasentoon, mutta siltikin meinas pää ruveta retkottaan. Täytynee hommata semmonen "kauluri" mikä lie nimeltään...

Meilläkin on banaanit ollu "parasta huumetta" pitkän aikaa, ei tarvinnu muuta ku nähdä niin heti oltiin kädet ojossa, ja syömässä vaikka kuorineen. Mutta nyt ilmeisesti on saanu yliannostuksen. Hypistelee kyllä mutta ei edes maista. Rypäleet ja rusinat menee sit edelleen senkin edestä.

Ei meillä sitä pottaa olla oikein vielä otettu esille. Huvikseen vois siihen istuttaa, just noin ku satujkin on tehny. Ilmeisesti meillä ei kyl vielä todellaakaan tunnisteta pissahätää, eilen kun oltiin menossa pesulle niin roplas pippeliiän. Sitten alkoikin pissaamaan niin otti käden äkkiä pois ja ihmetteli et miks se kastu :D
 
Meidän poika puhuu alkutavuilla ja puolikkailla sanoilla. Leipä on eippä, kahvi on kah, polkupyörä pol. Kissaakin kutsui sisälle: Hil sis! Ainoita taajaan toistuvia kokonaisia sanoja taitaa tällä hetkellä olla äiti, isi ja hyvä.

Meillä tuo potta on ollut käytössä syksystä asti. Nyt kesällä poika on juossut kotona enimmäkseen pelkissä pikkuhousuissa ja osaa jo usein kertoa, kun on hätä tai päästää housuun vain tipan ja tulee sitten kiskomaan mua hihasta, jotta pääsisi potalle tekemään loput sinne. Aika monta kauppa- ja kaupunkireissua on tehty kuivin housuin.

Meillä on eka pidempi autoreissu (sitten viime kesän) edessä huomenna. Toivottavasti se menee hyvin.. Tässä tulikin muutama vinkki matkaan. En olisi ajatellutkaan mitään kirjoja tms.. :) Tosin pojan suurinta iloa autoillessa on katsella vastaan tulevia/ohitettavia rekkoja ja muita isoja autoja, joten niitä ihmetellessä menee jo hyvän matkaa.
 
Mites joko kaikkien tenavat kävelee? Meillä otetaan joskus jopa 10 askelta ei sen enempää... Kävelee kyllä seinän vireitä ja työntelee autoa, mutta eihän meillä ole kiirettä...... Me ollaannyt päästy muuttamaan uuteen kotiin ja joka paikkainen täynnä muuttolaatikoita kun en Aino purkaa niitä ennen kuin remontti on valmis, tää kolmessa kerroksessa asuminen on vaan aika työlästä, aina pitäs muistaa ottaa kaikki tarvittavat mukaan jotta ei tarvitsisi juosta kerrosten väliä jatkuvasti. No ehkä siihen oppii kun on juossu aikansa ;)
 
Meillä alettiin käveleen joku pari viikkoo ennen 1v synttäreitä. Nykyään jo juostaankin (neuvolakortissa juoksemiselle löytyy ruksi 2v -> :) ). Ite oon ollu reilusti yli vuoden ku oon lähteny käveleen.

Mitenköhän sitä enää osais asua monikerroksisessa talossa, on tää yks kerros niin helppo :) Tosin mun koto on, kuin myös miehen, kolmessa kerroksessa.

Tänään oltiin muumimaailmassa. Ja poikakin viihtyi rattaissa hyvin, siis ihan yleisesti koko mestassa viihtyi :) Tiedä sitten oliko äitillä kivempaa :D

Onkos muiden lapsilla sitä vikaa että kun alkaa harmittaan oikein pirukseen, niin lopetetaan hengitys vallan ja aletaan jo lähentelemään tajuttomuuden rajamaita?
Meillä on tuo tehty nyt 2kertaa, hieman alkanut jo huuletkin sinertää. Ja tosiaan on niinkuin vetäsi henkee vaan sisäänpäin, menee kaarelle jne... Naamaan puhaltelu on ainaki viel toistaseks laukassu tilanteen. Pitäis tuon kait helpottaa iän myötä mut olis saanu jäädä tulematta.... Välillä vaan alkaa epäilyttään kuinka paljon tuota poikaa uskaltaa komentaa / keskeyttää mieluisat hommat.
 
Meillä tota hengen salpaantumista tapahtuu silloin kun poitsu loukkaa ja alkaa itkemään hillittömästi. Itse olen pyörtynyt alakoulu ikäisenä kun mut on säikäytetty jolloin pyörtymiset on johtunut juuri tuosta ilmiöstä. Ihanaa kun taas on ollut muutama kunnon kesäpäivä...... Kunhan tuomioistuin herää aamu- uniltaan niin me taidetaan polkasta jätskille torille!
 
Moi pitkästä aikaa! Tuolla facebookissa kirjoitellaan mutta pitää tännekin kirjoitella välillä. Eli meidän poika on nyt 1,3v ja on alkanu pikkuhiljaa kävelee. :) Ensiaskelia siis. Ja meillä on toinenkin vauva nyt 3kk vanha poika. Että tässä sitä vilskettä piisaa. :D Harmi kun ei ole hirveemmin aikaa käydä täällä kirjoittelemassa. :( Nytkin kello on yksi yöllä. :/
 
Onnea Outi24 ja muu perhe uudesta jäsenestä. Nyt meillä kävellään, jännä juttu et teillä Outi esikoinen lähti nyt vasta kävelemään kun yleensä sanotaan että lähtee kävelemään edestä pois kun toinen tulossa. Mulla on useampikin tuttu jotka on lähtenyt 8 kk käveleen kun äidillä on jo ollut uusi mahassa tulollaan. Toisaalta helpompaa sulle kun esikoinen on kontannu, ainakin mun mielestä konttaavaa oli jotenkin helpompi vahtia..... Mitäs teillä on taapero tuumannut tulokkaasta?
 
Onnittelut täältäkin Outille, ja jaksamista vilskeen keskellä.

Meillä poika sai hepulin kun pidin reilu 1kk ikästä serkkuaan sylissä, rupes itkeen niinku olisin hänet hylänny. Pönki kans väkisin syliin, ja tiedä olisko vaivihkaa yrittäny puskee pois sylistä, ja säikky kun huomaamattaan "nojas" vauvvaan. =) Eli ei taitasi olla äkkiseltään valmis sisarukseen, tietty eri tilanne jos kohdalle osuis :)
 
Taisikin olla vain ekankerran kauhistus tuo edellä mainitsemani. Enää ei ongelmaa. :)

Mutta sitten, aiheesta RINNAT. olenkohan ainoa jolla (ainakin niin luulen) rinnat pienenee?
Päivitin siis keväällä rintsikkani, ja nyt tuntuu että niistä kolmesta on kunnolla sopivat enää yhdet - muista kupit jää väljiks.
 
Takaisin
Top