Kesäkuussa kuuluu!

Triina

Asioista perillä oleva
Lokakuunmammat 2014
Lokakuunmammat 2015
Mulla meinaa jumittaa tässä puhelimessa noi pitkät keskustelut, joten oiva hetki vaihtaa kesäkuun kuulumisiin.

Meillä toimii päikkärit nykyään sisätiloissa (ei niin väliä onko just koti ja oma sänky) hirmu hyvin kaks kertaa päivässä. Aamupäivällä 1,5h jossain 8-11 välillä ja sit iltapäivällä yli kolmekin tuntia joskus 13-17 välillä. Edelleenkään yöuniin ei vaikuta jos päikkärit menee sekaisin tms. Mutta toki ilta on kiukkuisempaa jos päikkärit on nukuttu huonosti. Mut ei ne kiukut niin haittaa, kovasti vaan pitää viihdyttää. Yöunille menee about 20:15 ja nukahtaa omatoimisesti (kuten päivälläkin) nukkuen läpi yön heräämättä noin seiskaan.

MUTTA vaunupäikkärit eivät tule enää kuuloonkaan paitsi jos vaunut liikkuvat taukoamatta. Viikonloppuna nukkui pysähtyneissö vaunuissa 40min, mutta olimme tehneet koko päivän pihahommia ja poika koko ajan kiukkusi, joten väsytti itsensä siinä :D ei mikään miellyttävin tapa nukuttaa, haha.

Nyt tekee selkeesti hampaita ja on aika hermona. Lisäksi hermostuu kun ei vaan hoksaa miten kontataan. Mutta autoilusta on tullut kivaa ja sehän tekee meidän elämästä paaaaljon helpompaa. Ollaankin taas oltu liikkeellä aamusta iltaan monena päivänä. Pitää vaan ajottaa päikkärit joko automatkoille tai sit johonkin kaverille tms. Ehkä vois yrittää vähän opetella tota vaununukkumistakin taas uudelleen...

Huomenna rakenneultra! Ei saatu pojalle hoitajaa, joten mies joutuu varmaan odottelemaan käytävällä :sad001 Mutta toivottavasti kaikki on kunnossa!
 
Miten ihanalta kuulostaa tuo teidän nukkuminen, sitä on niin paljon ja se on niin sujuvaa! Me ollaan niin kaukana tuosta vieläkin.... Ja haluaisin siirtyä sisäpäiväuniin, mutta meillä sisällä nukutaan yhä selvästi vähemmän kuin ulkona.

Täällä päivät pitkät poika haluaisi kävellyttämistä, joten selkä on kovilla. Oksentelu on sentään onneksi pysynyt pojalla aisoissa nyt muutaman päivän, mikä on tosi mukavaa :)
 
Meitin jäbä tekee varmaankin pitkään ja hartaasti seuraavia hampaita. Ruoka ei meinaa välillä maistua ollenkaan, maitoa kyllä jois... Vähän tuntuis olevan mahakin löysällä ja pientä lämpöä. Kovasti kiukuttaakin, mut ei onneks koko ajan meuhkaa menemään.

Uus opittu juttu on tavuilla höpöttäminen. Paa paa paaaa taaa taaa taaaaa! Kuulostaa siis niiiin ihanalta! :) Kovasti oottelen että millon oppii konttaamaan. Keikkuu edelleen konttaus asennossa mutta ei osaa liikkua eteenpäin. Osaa kyllä kierien mennä paikasta toiseen mutta ei mun mielestä ryömi.

Tän kuun lopussa lähetään Lappeenrantaan pariks viikoks sukuloimaan. Meinaa vähän jänskättää että näinköhän mahtuu siskon pieneen autoon kaikki pojan tavarat. :D Matkasänky, matkarattaat, sitteri ja kaikki muut tilpehöörit... Ostettiin tori.fistä turvaistuin + telakka ja mun siskon hermot tietäen saattaa muutama voimasana kuulua kun sitä autoon asennetaan. :D
 
Triina, onnea tulevaan ultraan! Kaverilla oli tänään ru, eivätkä kysyneet sukupuoltta, däm. Mut olivat kysyneet ultraavalta kätilöltä, et näkyykö sukupuoli ja vastaus oli "kyllä" niin jotenkin tuli fiilis, et kaveri odottelee poikaa :D Oma ultra vasta heinäkuus :P

Meilläkään ei enää nukuta vaunuissa/rattaissa. Päikkärit ei muutoin vaikuta yöuniin, mut jos meillä ei nukuta iltapäiväpäikkäreitä 15-17 niin ilta menee kyllä ihan mahdottomaksi. Jos nukutaan viiden jälkeen, niin ilta on ihan ahterista (kuten eilen) ja poika suostuu yöunille vasta noin 22. Et tosi tarkkaa meil toi iltapäivä, aamupäikkärit, aamupäiväpäikkärit voidaan jättää aina väliin, jos on ohjelmaa... :P nukahtaa sitten kun väsy iskee.

Karpolla on joku ihme pakkomielle johtoihin, ja silloin ku bongaa vaik laturin johdon niin vauhti on kova - siis konttaa jo ihan ku vanha tekijä. Seisomaan pyrkii yhä edelleen ja milloin mitäkin vasten. Pölynimuri on kans tosi kova juttu :D eilen se imuroi, sai virran päälle ja heilutti vartta :D

Tyyppi tuijottaa myös mainoksia. Mikään muu ei tv:ssä kiinnosta, vaan mainokset. Ollaan nyt alettu syömään iltapuuro mainosten parissa, kun keskittyminen riittää :D

Maitoa meillä on alettu inhoo, mut saan aina unissaan, päikkyjen yhteydes syötettyä sen n. 500 ml vrk:ssa.
 
Ccix, maitoa inhotaan myös täällä! Mikähän juttu tää on? Siis ihan nyt viimeisen viikon ajan ollut ihan mahdotonta. Enkä siis mitenkään saa 500ml vuorokaudessa menemään. Eilen laskin et joi suunnilleen 300ml. Sakeutettuna ei juo enää tippaakaan, mutta kuin ihmeen kaupalla oksentelu on kyllä vähentynyt lähiaikoina. Vettä poika joisi kyllä vaikka kuinka paljon, mut oon nyt yrittäny tarjota vain maitoa.

Ikäväkseni oon nyt koko aamun kuulostellut että onko flunssa iskemässä poikaan. Niiskuttaa ja physiomeria kun laittaa niin kohta ihan valtoimenaan valuu räkää. Nooh jos tulee flunssa niin pääseepähän putket testiin. Meillähän ei oo ainutkaan pieninkään räkäisyys mennyt ohi ilman korvatulehdusta. Let's see kuinka käy nyt...

Toisaalta tuo räkä vois liittyä myös hampaisiin. Mistäpä näitä tietää!
 
Mikä siin on ettei sisaruksii päästetä siel teil päin mukaa ultraa? Meillä oli isoveli mukana sillo ku pikkuveljee käytii moikkaas :)

Meil nukutaa täl hetkel päikkyi melkee koko ajan liikkuvis vaunuis ku meil on edelleen parvekeremppa käynnis eikä siis sinne saa laitettuu nukkuu. Sisäl nukkuu max 45min unet. Siispä ku poika alottaa unilaulun ni mamma pakkaa kimpsut ja kampsut, iskee pojan vaunuihi ja lähtee pariks-kolmeks tunniks kärryttelee.. Iha fine sillo ku on kiva ilma mut eilenki ku tuli vettä niinko siit kuuluisast ahterist, ni ei ollu kovi mieltä ylentävää puuskuttaa tuol vastatuulee kauhees satees ja lykät tuplii :| :D Ny vähä jännää et nukkuuk toi sit enää paikallaa olevis vaunuis laisinkaa ko toi remppa joskus loppuu ja saadaa parveke takas käyttöö...

Meinas muute tul kiire eile ku oltii mun vanhemmil käymäs ja poika nukku ulkon hetke vaunuis. Menin kattoo et joko hän on hereil ni siel hän seiso vaunuis ja tähysteli tielle :D Voi luojaaaa, en oo varmaa ikin ollu nii nopee ku juoksin sin hakee tota apinaa :D
 
Täällä ryömitään hurjasti. Johdot on kivoja ja äidin käsipainot. Kaappeja yritellään avata....
Yöt nukkuu 19.30/20 - 07, herää kerran syömään (yhessä vaiheessa nukku viiteen), nyt herää millon herää... Joskus aamun puolella, joskus aikasemmin. Ja välillä jäädään öisin hölöttämään hetkeksi, onneksi nukahtaa vielä. Sit aamulla yleensä herää vielä ennen seiskaa, ehkä tuntia ennen, niin otan aina viereen ja jatketaan seiskaan. Poika oikeesti herää aina seittemältä. :D

Kiinteitä vois mennä paremmin... Hedelmä on edelleen lempparia, ja sitä menee aina purkillinen.
Ja nyt yhtäkkiä poitsu päätti, että päikkärit on pyllystä. Haetaan taas vähän rytmiä............. Mut ennen lounasta nukku 45min ja sit 14 jälkeen 1h. Sit illalla vielä ihan pikkuhetki, tai sit ei.

On kyllä niin menevä poika. Ihan kauhistuttaa. Kokoajan heiluu ku mikäki, ei pysty keskittymään ees maidon juomiseen. :D Ja yhtäkkisiä huutoja, ei pysty ennakoimaan, ei anna varotusmerkkejä. :D

Ja nyt heräs->>>>
 
No en tiiä miks täällä ollaan niin hiivatin jääräpäisiä siitä ettei sisarukset saa tulla ultraan. Ymmärrän et siihen vaiheeseen ei saa tulla kun kaikki tärkeet jutut tarkastetaan kun se vaatii keskittymistä. Mut et jos sais tulla edes sit vähän kattoo lopuks. Täytyy vielä kysyä huomenna....

Heinukka, ei kuulosta ihan älyttömän hauskalta toi vaunujen lykkiminen säässä kuin säässä. Millon se parvekeremontti pitäis olla valmis?

Ja jep, täällä on yks flunssainen poika :sad001 Nukkunut koko päivän vähän väliä 30 min pätkiä ja räkää riittää.... ja itkua.

Ps.iloveyou, meillä on kans noita täysin ennakoimattomia huutoja...
 
Voi flunssaa, Triina :sad001 Parvekerempan pitäs ol valmis heinäkuun loppuun mennes mut ne on aikataulust hiuka jäljes ni menee varmaa elokuuhu.. Puuh..
 
Triinalle tsempit ultraan, toivottavasti tuleva isovelikin pääsee kurkkaan. :) Jotenkin hassu ja ihana ajatus, että noin pienestä on tulossa isoveli.. :) Tämä ei siis mitenkään negatiivisessa mielessä!

Täälläkin maidon juonti tökkii! Oon yrittänyt antaa korvikkeen ruoan kanssa samaan aikaan nokkamukista, mutta nyt kun on tökkinyt niin pahasti ja osa jäis juomatta, niin yritän tarjoilla loppuja vaivihkaa leikin lomassa ja niin oon saanut just sen 500ml uppoon.

Meillä on konttailtu jo melkein 1,5kk ja vauhti on kova! Osaa myös kiivetä syöttötuolista ruokapöydälle, kun selkänsä sekunniks kääntää. Eli ei oikeastaan voi korvikettakaan ottaa kahden metrin päässä olevasta jääkaapista.. Ja silti en oo saanu hankittua valjaita..hullu mikä hullu.. Mielipuuhaa on myös purkaa hoitolaukkua eteisen lattialle tai järsiä omia kenkiä. Viikonloppuvieraiden koiran vesikuppi oli jäänyt keittiön nurkkaan ja maanantainahan tuo poika sitten läiskytteli kunnolla kupin ääressä! Housut oli aivan märät ja bodykin kyynerpäihin asti.. :D
 
Ääk! Näinköhän meille on jostain iskeny vesirokko... Pojalla punasia läiskiä siellä sun täällä ja pari on ihan vesikelloja. Kuumetta ei oo mut kiukuttelua kyllä piisannu tänään ja viime yö oli kauheen levoton. Soitin jo neuvolaan ja sieltä käskettiin seurailemaan tilannetta. Näin pienellä vesirokko saattaa mennä kovinkin helposti parilla näppylällä nopeesti ohi.
 
Oho Sultti! Vähän pelottava ajatus, että nyt jo rokko mutta niinpä se taitaa olla, ettei oikeasti ole huolta. Tarkoitetaanko se jossain kohtaa jotenkin, että oliko rokko vaiko ei? Että tietäisi sitten onko se jo sairastettu
 
Ultra ohi ja niin villisti tulokas pippeliään heilutteli, että ei jäänyt kyllä mitään arvailujen varaan :D Heti tuli mieleen että on parin vuoden päästä kokeiltava uudelleen josko olis tytön aika. Haha, kysykääs uudestaan syksyllä, ei varmaan oo mielessä enää :D

Ja oli niin kiva kätilö, että päästiin koko perhe mukaan ultraan! Jeeee! Asiaan ehkä vaikutti, että olen työn puolesta tehnyt tän kätilön kans paljon yhteistyötä.

Kaikki oli pippelin lisäksikin kunnossa. Kätilö uskalsi veikata pientä vauvaa syntyväksi. Kovin oli vilkas veijari, mutta istukka etuseinämässä, joten siksi liikkeet eivät niin tunnu.

Meillä on täällä aivan karmeen flunssainen tuleva isoveli :sad001 Mies nukkui yön nuhanenän huoneessa heräillen tunnin välein lohduttamaan tukkoista parkaa. Kävin äsken apteekista sitä vicks vaborubia ja laitoin rättiin sängyn reunalle. Räkäimua en saa yksin tehtyä ja mies on töissä. Piiiiiitkä päivä tulossa!

.... mutta masussa kasvaa toinen pieni jätkä! :Heartred
 
Enpä tiedä tutkiiko missään vaiheessa että onko vesirokko vai ei... Kaipa tässä täytyy vaan ite seurailla. Kuumetta pitäis tulla jos vesirokko ja sitä meillä ei ainakaan vielä oo. Ja ei kyllä kauheen selviä rakkuloitakaan ku pari ihan pientä. Katsellaan ja ihmetellään että mitä tää nyt oikein on. :)
 
Ai Sultti, meni vouhottaessa ihan ohi sun kirjoitus. Toivottavasti selviää mikä on hätänä. Mistähän muusta voisi tulla noita näppylöitä?
 
Iloisia uutisia tähän myrskyiseen päivään Triina! Hienoa kun kaikki meni hyvin ja koko perhe oli mukana :)
 
Oi että, onnea Triina! Ää.. mä en malta odottaa heinäkuuhun :P ja tyyppi ei sit ees paljasta sukupuoltaan :D

Ja mulla menee hermo, oon niin räkänen ja voimaton, ja Karpo kiipee milloin missäkin johto suussa ja imuroi... aaarrgh. Lahnailis vaan, ois niin paljon helpompi sairastaa :)
 
Enpä tiiä mistä muusta näppylät vois johtua... Äsken ennen päikkäreitä mittasin lämmön ja oli 37.7.
 
Hienoja uutisia Triina! Sitähän onkin sitten melkein kaikki valmiina kun uusi tulokas saapuu, ei tarvi vielä pinkkejä vaatteita lähteä hakemaan :) Mä olen myös kypsytellyt ajatusta kolmannesta (lue:tytöstä) mutta taidan tänään neuvolassa pyytää itselle hormonikierukkaa..eipähän tarvi ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen sitä mietiskellä :)

Meillä on tosiaan tänään 8 kk neuvola, poika ei ihan vielä ole 8 kk mutta aika saatiin jo täksi päivää. Vähän jänskättää, miten on kasvanut, kun tuo syöminen on ollut mitä on. Tosin nyt on alkanut paremmin jo maistumaan, eilen vetaisi kokonaisen purkillisen ihan lihakasvisssosetta (jep, en ole aina jaksanut tehdä itse) ja se on paljon se ainakin meidän mittapuulla. Muutoinkin on syönyt ihan hyvin yleensä kaiken mitä naaman eteen antaa ja rintamaitoakin juo vielä ihan kohtuullisesti.

Meillä kontataan myös lyhyitä matkoja mutta suurin osa ajasta vielä ryömitään eteenpäin. Pari päivää sitten peruutti konttausasennosta istumaan ja nyt harjoitellaan sitä koko ajan. Tosi hyvin istuu ilman tukea mutta taakse päin tahtoo välillä muksahdella niin olen yrittänyt aina laittaa tyynyn tms. selän taakse, jos kaatuu. Välillä saa korjattua, jos horjahtaa mutta aika useasti vielä mennään ihan selälleen. Pinsettiotetta myös harjoittelee ja yrittää noukkia kaikkia pieniä juttuja muttei toki vielä siinä onnistu. Nyt viimeistään pitää kerätä kaikki isoveljen pikkutilpehöörit johonkin talteen, etteivät ole niin levällään. Muutoin isoveli on pienelle ihan ykkösjuttu, kuulisitte sitä naurunrätkätystä, mikä pojasta lähtee kun isoveli alkaa hälle esintymään, ei meille vanhemmille semmoisia nauruja irtoa millään. Molemmilla on niin hauskaa :)

Nuhaa on täälläkin, en tiedä onko hampaista vai mistä mutta ilman niistäjää ollaan toistaiseksi pärjätty eikä nuha juurikaan unia haittaa. Väsynyt kaveri on tänään ollut jostain syystä, oisko kasvukipuja tms.
 
Ccix, sanot että et poistu huoneesta ennen kuin sukupuoli on selvillä :D

On vaikee kuvitella et toi meidänkin jantteri kohta muka kiipeilis ja tekis mitään töllin töitä :) On jotenkin niiiiin hidas keksimään noita hommia. No, mutta mulla ei oo tuohon vaiheessen kiire, että ihan rauhassa vaan poikani mun!

Inhottavaa kun en oikeen tiedä mihin tuota lasta koskee, mutta johonkin tuntuu kovasti sattuvan kun välillä ihan kirkuen itkee. Nyt nukahti onneksi ja tuntuu tuolla vicksillä pysyvän rööritkin auki. Ensi yönä on mun vahtivuoro. Yritettiin viime yönä ottaa poika meidän väliin, mutta ei se siihen rauhottunut nukkumaan. "Suukotteli" vaan mun naamaa ja räpläs mun hiuksia. Välillä jutteli isille. Omaan sänkyyn simahti hetkessä, mut heräili sit tosiaan aina kun nenä meni tukkoon. Buranaa ja panadolia oon nyt vuorotellen antanu.
 
Takaisin
Top