Kesäkuun kalkatukset

Hiio-hoi ja teetä iso pannu!
(Hups. Tästä tuli aika pitkä raapustus...)

Täällä yksi toipilas keräilee yhä voimia. Hmmph. Ei tämä flunssa ota hellittääkseen ja kaikki kivat menot jäävät väliin. Harmittaa, kun jouduin skippaamaan lauantaina yhdet lakkiaiset (onneksi sain noista pidoista dogibagin miehen ja poikasen mukana), sunnuntaina missasin kauan odotetut tärskyt Ampun kanssa jne. (Amppu: Tuuthan vielä uudelleen Helsinki Cityyn, että mäkin pääsen sua treffaamaan?!) Eilen sentään raahauduin katsomaan pk-mammojen kanssa Sinkkuelämää2 -leffan, koska lippu oli maksettu, mutta tänään on edelleen vietetty aikaa lepoasennossa. Ei jaksa yhtikäs mitään! Flunssaa, alkuraskauden pahoinvointia ja unettomia öitä. Siinähän muutama syy, miksi moottori ei käy. Tuntuu omituiselta, että koneella istuminen on suuren ponnistelun takana. Nyt teen poikkeuksen. Aleksi nukahti päiväunille ja minä olen hereillä. Koitan päivisin jopa torkuskella, kun poikanen viihtyy lattialla itsekseen. *haukottelee*

Sain sitten tartutettua tuon räkätaudin Aleksiin (-> eilinen 5kk-neuvola rokotuksineen oli siirrettävä...höh!), joten yöt menevät valvoessa. Pienokainen veuhtaa ja meuhkaa sängyssä suunnilleen puolilta öin alkaen. Viime yönä mun oli lopulta luovutettava tissittely-yritykset ja muut tainnutus kikat ja noustava klo 03 ylös. Ihan nauratti, kun kuulin, että "voitettiin" Sinttu ja Veera tässä heräämiskisassa. Ihanaa, että sillä suunnalla on nyt yksi hyvin nukuttu yö takana! Mietin sitäkin, että koska olen niin kovin väsynyt, niin nyt meillä on nukuttu ties kuinka monet päikkärit. Ihmekös tuo, ettei Aleksille öisin uni maita. Tänään olen koittanut sitten valvottaa itseäni ja poikasta niin, että nyt ollaan kolmansilla päikkäreillä ja seuraavaksi sitten yöunille. Katsotaan, auttaako paluu normaaliin rytmiin mitään. Kiva muuten lukea noista teidän rytmeistä!

Aleksilla tuli eilen 5kk täyteen. Hiphei! Täytyy varmaan alkaa niitä viljoja ottamaan maisteluun. Osa siis syöttää valmispuuroja ja osa tekee itse. Eikös tässäkin päde se sama kaava kuin soseidenkin maistelussa; yhdellä lusikallisella aloitetaan...? Mistähän ois hyvä aloittaa? Meillä menee edelleen osa ruokailuista pelkällä maidolla. Milloin pitäis pyrkiä siihen, että joka ruokailulla sais jotain tuhdimpaa?

Ailime: Noista testeistä. Aleksista otettiin sellainen entsyymikoe, jossa määriteltiin tietyn entsyymin arvo elimistössä. Multa sitten otetaan ilmeisesti tuollainen samanmoinen testi, mikä Benjistä otettiin. Siitä selviää suunnilleen 80% noista riskisairauksista, mutta mulle on tärkeää tietää ainoastaan sen meille oleellisen sairauden mahdollisuus. Muuta en oikeastaan itse edes haluaisi tietää. Joistain asioista on onnellisempi, kun niitä ei tiedä.

Telttamatkasänky: Mikä ihme se on? En ole ikinä kuullutkaan. (Kiitos Ailime, kun taas opin jotain uutta;) Siis joku erilainen versio matkasängystä...häh? Täytyy vissiin alkaa googlettamaan kuvahaulla.

Ja voihan ihmetys! Onko nää lapset jo niin isoja, että ne alkaa käyttämään syöttötuoleja? Kylläpä aika menee nopsaan! Täytyy meidänkin varmaan hiljalleen lähteä tuoliostoksille. Ja hankkimaan portaisiin portit. Meillä ei vieläkään kääntyillä selältä masulle, mutta tässä yksi päivä Aleksi otti jo muutamat kunnon potkut mahalla ollessaan. Ja sitterissä (ja noin muutenkin) Aleksi on alkanut punkeemaan itseään ihan kaarelle. Siis se notkistaa itsensä vähän niin kuin tekisi siltaa, selkä kaarella ja kroppa jäykkänä.

Elegian pihatyöt: Laita sitten kuvia noista sun istutuksista ja puuhailuista! Mua niin kiinnostaa. :) Voit pistää Eemelin niihin kuviin, niin muilta ei tule sanomista siitä, että vauva on kokonaan unohtunut. ;)

Bunnilla oli ollut aikamoinen viikonloppu! Ihana ylläri ja hauska, että napanuora venyi. Multa on nyt tainnut mennä ihan ohi: sulla oli polttarit, mutta milloin on häät?

Sanna: Porvoo-retki kuulostaa hauskalta! Mä olen taas messissä!!! ;)

Vai on Hennas palannut jo töihin. Pranan tavoin olisi kiva kuulla lisää, kuinka tuo työelämään palaaminen on on sujunut äidin näkökulmasta. Onneksi Pinja saa nauttia isän seurasta, ettei ole tarvinnut ihan vieraaseen paikkaan toista viedä.
-- Katsos. Olitkin jo aamupäivällä vastaillut tuohonkin. :)

Hyttysmyrkyt: Mä olen kanssa tuumaillut, että niitä karkotteita ei vissiin saa näin pienille laittaa. Mitenkäs sellaiset ulkosavut?

Jee! Maarinen oli päässyt pistämään elämän risaiseksi! ;) Kynsikoruteippejä ja uutta vaatetta. Wau! Kyllä nyt mamman kelpaa! Kiva muuten, etten ole ainoa, joka ostelee isoja vaatteita... Tissit ei kyllä mahdu enää mihinkään. Täytyy varmaan heittää ne olalle. :D

Mitä, mitä? Venla 6kk. Ei ole tosi!!! Onnittelut puolivuotialle! <3

Vai lukutoukkia täällä... Mä en ole koskaan ollut mikään hirmuinen kirjojen ystävä. Ala-aste- ja yläasteaikoina en koskaan löytänyt kirjastosta hyviä kirjoja, joten homma sitten jäi. Tenttikirjat ja ylipäänsä opiskelemani alan kirjallisuus pelittää, mutta muuten en oikein saa mitään luettua alusta loppuun. Nytkin mulla on ollut jo 1,5 vuotta kesken "Aikamatkustajan vaimo". Kolmisen kertaa aloitin sen alusta ja tuolla se edelleen odottaa. Ei, ei. Lehtiäkään en enää ehdi lukea. Mistä nyt tuulee? Milloinhan mulla olisi kesäloma? Ehkä sitten ehtisin vaan löhötä sohvan nurkassa lehtipinon kanssa. ;)
 
Onnea Aleksille (5 kk ja negatiiviset testit) ja Venlalle 6 kk[:D]

Ja tervetuloa Hennas takasin!

Ihanat polttarit ollu Bunnilla ja Maarinen päässy shoppaamaan, ihanaa! Kiiran kummitäti tulee viikonloppuna ja ehotti että lähetäänkö käymään muutamalla, minä siihen tokasin vaan että ei kait nyt sentään, kauheeta[:D] Mutta mies tuossa sanoi, että menkää ihmeessä...hui! Harkintaan siis!

Minun onkin pitäny kysellä että onko täällä kestoilijoita (on menny multa ohi)? Me yritettiin alussa olla vähän mutta ei ne äitiyspakkauksen vaipat oikein sopinutkaan Kiiralle, kaikki tuli läpi/ohi. (Lahjoitin ne siis eteenpäin,laitoin siis Prana myös ne sun antamat kiertoon..[:D]) Mutta nyt oon ruennu kestoilemaan uudellen. Oon ostanu pari yhdenkoon taskuvaippaa (Bumgenius) ja juuri tilasin 2 kpl netistä Babyland nimisiä yhdenkoon taskuvaippoja ja lisäksi 2 kpl Ronja ja Roope nimisiä All in one-vaippoja.  Nuo Babylandit oli tosi halpoja (n.8 euroa/kpl), joten jos ne on hyviä niin mahdollisesti tilaan lisää. Onko kellään kokemuksia noista kestoista? Oon tituleerannu meitä sekakäyttäjiksi[;)] (siis kestot ja kertsit menee molemmat)
 
Moi!

hennasille halit, kiva kuulla susta! Just taas eilen lueskelin noita marras-tammikuun pinoja, ja voi että... jäin pohtimaan, mitä sulle kuuluu, samoin mietin hoopolia ja Zennaa. Dizahan käväs nopeet kuulumiset kertomassa, mutta sieltäkin suunnalta toivottavasti kuuluu pian taas lisää :)

Nopeaa infoa, eli joo, ei se kuva valehtele. Mun "pikkuvauva" ei tosiaan oo enää kovin pieni, vaikka keskimitoissa (51/3745) syntyikin! Viimeks neuvolantäti kirjas korttiin 4kk neuvolassa 71cm ja 9385g, eli kasvuvauhti on oikeesti ihan hillitön. Kiinteitä (kasvis, hedelmä) syöty jo 2.5kk iästä, puurot kehissä nyt edellisestä neuvolasta asti. Poitsu ei vieläkään ole kääntynyt itse, kyljelleen saattaa pyrkiä, mutta siitäkin kaatuu, vaan istua nököttää ihan itse hienosti, ku sen siihen nostaa. Eikä oo muuten välttis kaukana, etteikö selinmakuulta ite kohta ylös ponnistais! Neuvolakin sanoi, että istua ja istuttaa saa, kun selkä niin upeasti suorana pysyy :O Että hampaita ja kääntymistä ootellessa, jos isänsä ja mun neuvolakortteja on uskominen, niin tässä seuraavan kuukauden aikana pitäis tapahtua, ellei tuo oo ihan itsepäinen yksilö! :) Muutoin meidän poika on sellanen syöjä ja nukkuja, yhtään ainutta yötä en oo ton lapsen takia joutunut valvoa, päikkäritkin sujuu useimpina päivinä hienosti ja pakottamatta, ja vatsaan menee oikeestaan kaikki, mitä sinne suun kautta tyrkytetään (paitsi äitin tekemät soseet... einespoika, hö!)

Sä oot, hennas, sitten päässyt myös jo työnteon makuun? Ihanaa, että teillä isä käyttää vanhempainvapaasta "oman osansa"! :) Saa ihanan suhteen Pinjaan jo heti alkuunsa! Ja vai pottailua siellä jo harrastetaan! Oho, taidatte olla sitten ekoja meidän porukasta! Kiva kuulla, että se sujuu hienosti!

Pranametri, joo, noista hyttysistä... vihaan niitä! On kuulemma tänä kesänä taas tosi iso vitsaus, kun sääolosuhteet on olleet suotuisat. Onneks meidän pihalla ei oo vielä näkynyt, mutta kyllä niitä tänne "maalaiskaupunkiinkin" aina eksyy ihan riittävissä määrin :S Varsinki ku tässä ympärillä on sen verran tota (havu)metsää...
Äidistäsi ja hänen suunnitelmanmuutoksista... ouh. Täytyy sanoa, että aika kärsivällinen oot! Mä oisin tollasesta soutamisesta-huopaamisesta jo tokassut äkäsesti, että ei tosiaan tarvii tulla, ei ollakaan kotona! Ikävä tietysti ois Valolle, äitisi kun ilmeisesti asuu vähän kauempana... Huoh, ne äidit, ne äidit. Joskus omatkin, eikä aina anopit! :)

Suurenmoisia tuuletuksia Eemelin ja kaurapuuron yhteistyölle!! JEE! Jatkoa samaan malliin, toivoo hän :)

Ailime, juu, telttasänkyraporttia ootellessa! :) Tosin ei sillä "hoppu" oo, ku meillä kuitenkin käytössä se normimallinen matkasänky, ja sitä kuljetetaan kuitenkin näppärästi aina autolla. Noita lentomatkustamisia kun ei meillä oikeen oo ;) Mutta mietin silti, että sellanen vois olla vielä enempi näppärä, aattelin jopa, että päiväunia vois pihalla siinä nukkua varjossa! Pysyis ötökät poissa ja ilma kiertäis!

Puolvuotisonnittelufanfaareja Venlalle ja yhtä soinnukkaita viiskuiselle naapurinpojalle! <3

Halipossu
, juu, viljoissa sama homma, että tilkkanen kerrallaan, meillä on laitettu tilkka hedelmäsoseen sekaan ja siitä sitten kasvatettu annosta :) Meille se neuvolantäti suositteli alotukseen kauraa, mutta varmaan noi maissi ja riisi on myös sellasia helppoja hyviä, jos niitä oot muutoin ehtinyt Aleksille antaa? Mulla ois tuolla kaapissa se yks avattu paketti riisijauhepuuroa, jos tahdot, kun Joonan mahalle se ei passannut... Siitä tulee tosi hienojakoista puuroa, mutta ite oon kyllä kokenut näppäräks ja halvaks ihan ton ite jauhetunkin :)
Ja joo, koskas mennään Porvooseen? ;) Voidaan mennä ainaski toiseen suuntaan sellasella jollain kivalla risteilyaluksella, ei kai oo ihan hirveen hintasia, ja pääsee stadista näppärästi kyytiin! :)

Saparo, mulla oli kaunis ajatus ainakin KOKEILLA niitä äitiyspakkauksen kestoja, mutta toisin kävi... Joona oli sellanen laihaluikku ja riukujalkanen alkuunsa, että siihen meni se innostus, kun tuntui vaipat olevat reisistä aivan liian isot. Annoinkin omani jo sillon alkuunsa sitten pois... Muutenkin, saatiin neljä isoa (jäte)säkillistä Muumi-vaippoja, 2. laatua tehtaalta, ihan ilmaseks, niin ne on nyt sitten käytössä. On kokoa 7-18kg, että näillä pitäis hetki pärjäilläkin :D
 
Hyttysistä - mä olen ainakin pienille lapsille, joille ei ole vielä hirvinnyt ihoon sipasta myrkkyjä(enkä kyllä koskaan ole lapsille ihoon asti laittanut niitä), suihkinut hattuun, päällysvaatteisiin, hyttysverkkoon sitä myrkkyä. Sellaisiin paikkoihin, ettei kuitenkaan suuhun ja silmiin olis menossa. Hyttyssavuista... kyllä meillä ne mökillä on savunnut ihan normaaliin tapaan, kunhan ei nyt ihan pienet savuja suoraan siitä imuttele. Jos kaikelta varjelee, niin onhan jo huoneilmakin aika saasteista, puhumattakaan, jos vaikka autojen läheisyydessä ulkoilee... [:)]
 
Huomenta äitiliinit!

Maarinen, teillä tuntuukin olevan sitten melko vauhdikas ja lujaluonteinen tyttö! [:)] Punainen ja kihara tukka olisi kyllä tosi söpö!!! Meillä on varmaan jo mennyt tuo hyppykiikku tissin edelle tärkeysjärjestyksessä... [;)] Ja jos teillä lemppareita ovat kaikki vesijutskat, niin meillä on hanat ja ovenkahvat yms. Ja erityisesti pupulelua komennetaan aina kovaan ääneen!

Ja kyllä se on tärkeää muistaa välillä VAIN itseään! Kävin ensimmäisen kerran kampaajalla, kun Pinja oli 4 kk. Kyllä oli luksusta!!! [:D]

Halipossu: Meille sanottiin neuvolassa viljoista, että aloitetaan aakkosjärjestyksessä ja suomalaisista viljoista. Eli ensin kauraa. Ja vain yhtä viljaa kerrallaan, niin näkee, jos on allergiaa... Riisiähän on tärkkelyksenä noissa valmissoseissa esim. Piltissä.

Saparo: Meillä oli käytössä ne pakkauksen kestot ja ostin niitä lisääkin... Hyvin toimivat, kun Pinjan pylly pyöristyi. [:D] Huolimattomasti jos laittoi, niin saattoi pissiä tulla ohi, mutta kun oli tarkkana, niin kaikki "tavara" pysyi kyllä vaipassa. Nyt ei olla käytetty noita kestoja, kun vaippoja menee aika vähän ja joutuisi pesemään ihan puolityhjiä koneellisia. Mutta meillä on kyllä kaapissa sisävaippoja ja kuoria, mutta noita AIO-vaippoja en hankkinut.

SannaKoo: Mites sulla paraneminen synnytyksestä meni? Sullahan oli se kertomus aika hurjan kuuloinen! Ja teidän "viikinkivauva", vai miten se meni [;)], on tosiaan kyllä melkoisissa mitoissa! Meidän neiti oli samassa iässä kolme kiloa kepoisempi. Huh! Ja ei tietysti noin pitkäkään... Ja mulla kun ranteet ja olkapäät paukkavat tytön nostelusta ja kantelusta. [:@] Ja tuo kääntyminen yms. on kyllä tosi yksilöllistä. Pinja kääntyi ensimmäisen kerran selältä vatsalleen alle kolme kuisena. Mutta meidän iskä on kääntynyt oman neuvolakorttinsa mukaan vasta kuusi kuisena ja noussut jo seitsenkuisena seisomaan! Että sellaista.

Syöttötuoleista. Jos ette ole vielä tutustuneet tarjontaan, niin niitä on sitten miljoona erilaista!!! Minä halusin sellaisen, joka kestää aikuisenkin istumista. Stokke oli liian kallis, joten ostin Brion, kun se on nyt alennuksessa...
 
Moikat hennasille piiitkästä aikaa :)

eilen en ehtinytkään kirjottelemaan kun oli niin kiirus päivä. Miehen poika tuli jo seiskalta aamulla meille. siinä sitten aamupalatohinaa ja kuulumisten vaihtelua. kymmeneltä sitten lähettiin korkeasaareen. jeps! enpä oo ollu siellä varmaan kymmeneen vuoteen, mutta eipä siellä mikän ole muuttunut. Paitsi että niitä riikinkukkoja oli siellä ihan sikana!!! APUA! ne on niin isoja je pelottavia. pitää hirveen kovaa ääntä ja sit ne slleen ihmeellisesti meinas hyökkäillä päin. olin oikeesti ihan paniikissa. Pojat meni sinne jonnekin afrikka-taloon missä on kaiken maailman käärmeitä yms. mä jäin sitten Veeran ja vaunujen kanssa siihen ulkopuolelle odottelemman. Ja tietty se oli just niiden kukkojen joku kohtausmesta. Ja Veera sai just hirveet väsymysitkut ja ne kaikki jättilinnut kääns päät meitä kohti ja alko väristelemmän siipiään ja pitää hirveetä ulinaa. jumaliste mikä paniikki iski. pikku hiljaa peruutin pois paikalta. en taida mennä korkeasaareen seuraavaankaan kymmeneen vuoteen. Ja siellä oli aivan SIKANA HANHENPASKAA!!!! ja tietty niitä hanhia ;)

Toissapäiväinen Porvoon reissu oli IHANA!! [:)] se on vaan niin kiva kaupunki pikku putiikkeineen ja ne ihanat vanhat puutalot. ah! Tuli sitä muutamalla terassillakin käytyä! toisella syömässä lounasta ja toisella sit piti jo yks siideri ottaa. oli niin ihana aurinkoinen sääkin. Veera oli kiltisti koko pitkän päivän. ihmetteli menoa arskat päässä ja välillä vaipui höyhensaarille. alko jopa tuntumaan siltä että ton lapsen kanssahan voi ihan oikeesti lähtee jonnekin reissuun ilman että täytyy pelätä miten se käyttäytyy. mutta näiden kahden päivän perusteella lähetään kyllä ihan tyytyväisin mielin kahden viikon päästä mökille, Joensuuhun ja minne sitten matka viekään [;)]

VEERA HERÄS TÄNÄ AAMUNA VASTA PUOL KAHDEKSAN!!!! JIPPIJEIJEIJEIII!!! HAPPY HAPPY [:)]

Alkaiskohan toi unikoulu vihdoinkin tuottaa tulosta. Johan tässä on kaks viikkoa taisteltu. Alko eilen unille 19.30. heräs ekan kerran 23. silittelin. nukahti. heräs syömään 01.30. unta neljään. 50ml maitoa. heräs 5.15. silittelyä ja tuttia suuhun noin puol tuntia, nukahti. unta puol kasiin.
Piti kyllä nipistää itteäni kun avasin silmät ja tajusin että kello oli niin paljon. eipäs se ollutkaan unta :) aaah. mutta enpäs nielase vielä ennen kun tipahtaa!

tuli taas omaa napaa. anteeks! piti kaikkee kommentoida mut nyt ei kerkee enää... kuuluu äijääijääijä eijeijeijeijei... ja haisee ;)
 
Sinttu loistavaa! Sekä viimeyö että Porvoon reissu. En ole itse koskaan Porvoossa käynyt, mutta kertomasi/kertomanne mukaan kaunis paikka.

Rattaissa nukkuminen ei tahdo enää sujua, ainakaan niin että käyn samalla kaupassa. Joka kerta herää kesken ja unet ovat vain puolituntisia tai alle, kuten eilen. Olipahan sitten kolmen tunnin iltapäiväunet sitten.

Itkuja on taas parina päivänä ja yönä tullut nukkuessa ja nukahtaessa. Josko ne ikenet taas.. Olihan tässä pitkä tauko jo, eikä vieläkään mitään näkyvää esillä. Nyt Valo tunkee nallen jalkaa, hihaa, nyrkkiä, meidän sormiamme ja kaikkea mitä käsiin saa, suuhun vimmalla.

Saparo hyvä että menee kiertoon ne vaipat[:D] Annoin jo kelalle palautetta niistä, että vaihtaisivat helpompiin, vaikka tämä taitaa olla maku- ja tottumusasia. Noita Babylandeja meiltäkin löytyy 20 kpl..yhtä käytetty kerran yhden pissan verran..

Tästä se päivä taas jatkuu. Samoja rutiineja toistaen. Kauppaan ja kotiin. Olisi intoa vähän ommellakin, sain eilen vihdin ostettua kaavapaperia ja on vauvanvaatekaavoja, josko nyt saisin vanhoista vaatteistani ommeltua Valolle. (sitten voi tyhjempään kaappiin hommata oikeata kokoa lisää, kun näkee mitä tarvitsee[:)])

Lounassalaattikuuri on tuottanut tulosta. Painoa hiukan laskusuunnassa ja mikä tärkeintä, ei ainakaan ole noussut! Hiljaa hyvä tulee.
 
Hyvää päivää!

Kiireesti luettuna:tänään valtakunnassa kaikki hyvin! Hirmu hyvä mieli tuli SINTTU sun kirjotuksesta! Ja tuo RIIKINKUKKO EPISODI.... aaaaaaaa.... Mä en muistanutkaan että siellä on niitä HIRVITYKSIÄ! Täytyy ladata dosetti täyteen beeta-salpaajaa, ennenkin edes astuu lautalta saareen!  Ja pelastusliivit mukaan, jos juoksee paniikissa mereen.....Hitto, ne on kamalia elukoita!

Sitten hassua, tuntuu tosiaan, sille että HENNAS on palannut TÄNNE TÖIHIN!!!! Kivaa! Jokos sä alat pikuhiljaa sopeutumaan meidän firman tapoihin? eihän täällä ole paljon mikään muuttunut sun lomalla ollessa. Noista pienistä pomoista on tullu jotenkin pikkusieluisia, mutta  täytyy kestää... kyllä tässä voi jo jalat pöydällä kahvinsa juoda, vaikka ei olisikaan virallinen tauon paikka!

Ja PRANIS.. täällä tuo hammas ongelma vaivaa kanssa ajoittain. Paremminkin puuttuvat hampaat. Ollaankin sanottu, että "ottaa ikeneen"! Välillä on ihan järkkyä jyystämistä.Oikeen pää tärisee, kun tuo järsii kaikkea, raivonpuna poskilla! Jäätelöpuikon puutikku oli tämän viikon kohokohta! Se IHANA MAKU JA KOSTEA TIKKU! (sannakoo... pst.sun mielikuvitus lentää tietysti taas....)

Hm.. äiti ja isä tulee perjantaina. Varmasti. Isällä käsi ranteesta kipsissä, mutta äidin sanojen mukaan sillä "pystyy ihan hyvin vaihdetta vaihtamaan, kun ottaa särkylääkettä"! Kerään tässä mieleni täyteen kaikkia kivoja asioita mistä äiti mahdollisesti lapsen hoidossa  opastaa! mm.ruokailu, yö-unet, kuivaksi oppiminen.... miten ennen...että ootkos sinä jo kokeillu sitä ja tätä ja tuota ja.... kovin on herkkä ja itkuinen tai..... kylläpäs se on villi ja kovaääninen tai.... mikä sitä vaivaa kun on noin hiljainen eikä
liiku minnekään....


TÄYtyy siivota..*#%&)@@@@@¤¤¤¤½§ äitiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii! ps. muista pyyhkiä pölyt ovien karmien yläpuolelta ja kattovalisimesta.
jotenkin äidin sormet eksyy aina sinne! ja sitten se itse auttaa, kun sinä et varmaankaan kerkeä joka paikkaan, kun ...

Ihanaa on se, että VENLA LYYLI AMALIAN sukuun ottamis juhlat on nyt sunnuntaina! Saas kattoon, mimmosta säätä tulee. Saadanko me ne puutarhajuhlat, vai värjotelläänkö sadetta paossa sisällä!?!

no, niin... yritä ehti laittaa sen taannoisen hyppykiikku kouhotuksen tuonne galleriaan. Ja sitten joku päivä OIKEIN näti puolivuotis kuvan, ja se syöttötuolin......
 
Hei vaan!

Ihan tähän alkuun neuvolakuulumiset: Benji on nyt 68 cm pitkä, ja painaa 8565 g. Ei siis taida olla enää isoimmasta päästä tämän palstan vauvoja? Pipo on 44.2 cm. Benji on kuulemma oikein esimerkillinen vauva, ja kehityksessä edellä, kun sujuu ryömiminenkin, ja muut testit mitä siellä tehtiin oli kuulemma myös erittäin positiivisia. Jee! Tänään olen ylpeä äiti. :)

Saatiin myös lupa aloittaa kiinteät. Yritin kysellä lääkäriltä sormiruokailusta, mutta ei tuo ymmärtänyt mun koko kysymystä millään kielellä (ei puhunut hyvää hollantia, eikä englantia...). Jankutti vaan että "sosetta sosetta", on hyväksi suun motoriikalle. Mutta eikö sormiruokailukin ole? Mä sitten vaan luovutin, ja sanoin okei, sosetta. Kotona kyllä aloitetaan sormiruokailu kuitenkin. :D Nyt vaan syöttötuolia hankkimaan!

Sain ruokaan liittyen lippusia ja lappusia mukaan, ja niissä suositellaan kuusikuiselle kasviksista kukkakaalia, parsakaalia, herneitä, porkkanoita ja vihreitä papuja. Lisäksi kerran viikossa (korkean nitraattipitoisuuden/oksaalihapon vuoksi) voi antaa jotain näistä kasviksista: endiivi, punajuuri, varsiselleri, kiinankaali, kyssäkaali, paksoi (pinaattikiinankaali), vihannesportulakka, pinaatti, kaali, salaatti, fenkoli, raparperi ja lehtimangoldi.
Hedelmistä täällä suositellaan kuusikuiselle aprikoosia, omenoita, banaania, marjoja, greippiä (!!!), kirsikoita, kiiwiä, mandariineja, mangoa, melonia, päärynöitä, persikoita, luumuja ja appelsiineja.
Nämä siis tämän maan suosituksia. Laittakaapa mulle jotain listaa Suomen suosituksista? Tsekkaillaan onko taas eroja. :)
Ihan ekana en ainakaan greippiä lähtis lapselle antamaan...

Halipossu: juu, siis tuo koe, mikä sulta otettiin on siis se, joka otettiin Benjistä. Onneks sieltä ei koskaan kuulunut mitään. Se on siis sellainen, että ne lähettää testituloksia vain siinä tapauksessa, että näytteistä on löydetty jotain poikkeavaa. Laitan kohta kuvan siitä telttamatkasängystä. Se tuntuu kyllä olevan aika kätsä, ainakin leikkimiseen soveltuu Benjin mielestä mainiosti. Se onkin nyt pystyssä täällä meidän olkkarissa. :D

Heeei, Venlalle paljon onnea! Niin se pikkuneitokin on jo puolivuotias! Ja Aleksikin jo 5 kk! Aika lentää kyllä siivillä!

Saparo: meillä ei kestoilla, mutta kiinnostusta kyllä on. Ajattelin koittaa tehdä parit vaipat itse, jos vaan löydän kangasta jostain. Saan varmaan anopin ompelukoneen lainaan. Tuuhan kertomaan kokemuksia noista Babylandeista sitten! Meillä ei nuo Imsevimset myöskään pelanneet. Yhden pissan jälkeen oli koko vaippa ja poika ihan märkiä. Mä laitan ne myyntiin täällä, jos jollekin kuitenkin kelpais. Kaverilla on Bambino Mioja, ja kokeilin niitä. Hyvin toimivat, mutta aloituspakkaus on niin kallis, etten oo raaskinut ostaa niitä meille.

Hehe, Sinttu. Sun Porvoon reissu kuulosti paljon mukavammalta kuin reissusi Korkeasaareen. :D Ja suuret aplodit Veeran hyville unille!! Täälläkin Benji muuten nukkui läpi yön kymmenestä kuuteen, sitten söi, ja jatkoi unia vielä kahdeksaan. Huraa!

Pranalle tuuletukset lounassalaattidietin onnistumisesta! :D Mulla on menossa täällä suklaakeksidieetti. Sekin toimii näköjään, kun paino vaan putoo, vaikka kuinka vetelen herkkuja. Onkohan mulla lapamato? No sehän tästä vielä puuttuiskin...

Maarinen muistaa siellä sitten hengitellä syvään ja rauhallisesti vanhempia odotellessa. ;)

Mitä ihmettä? Sain kirjoitettua tän koko viestin, ja Benji nukkuu vieläkin! Nukahti neuvolasta tullessa kantoliinaan, ja mä vaan siirsin sen sänkyyn nukkumaan kotiin tultua. Pitäiskö mennä tökkimään sitä, ja tarkistelemaan että se vielä hengittää?
 
Helou!
 
Josko ehtisi pikaisesti kirjoitella. Jussi nukkuu päikkäreitä,  pitää välillä käydä heiluttelemassa vaunuja, kun kitisee jostain syystä.
 
Hennas hei sulle. Ei ollakkaan "tuttuja" ennestään, kun olen näitä myöhäisherräneitä. Eli aloin kirjoitteleen vasta helmikuussa. Jänää, olet jo palannut töihin. Ja teillä istutaan jo potalla. Meillä potta on vielä kaupassa. Pikapäivitys Jussista: syntyessään miehen kokoinen 4100g ja 54cm, sitten pituuskäyrä onkin hieman hiipunut. Nyt mennään hieman alle 0 käyrän. 5kk neuvolassa oli kokoa 7.6kg ja 66cm. Syöttötuolissa syödään puurot ja kasvis-,että hedelmäsoseet. Viimepäivinä on soseet hieman "pökkineet" ja maito maistuu paremmin. Varsinkin, jos nälkä yltyy liian suureksi niin on turha yrittää tuputtaa lusikkaruokaa vaan sitten on heti saatava maitoa ensihätään.
 
Korkeasaari ja Porvoo, kuulostaisi mukavilta paikoilta. Tai vähemmän tuo Korkeasaari hanhenpaskoineen. Siitä onkin useampi vuosi, kun siellä on tullut käytyä. Porvoossa en minäkään ole koskaan käynyt. Ovat vaan tosi kaukana täältä Etelä-Pohjanmaalta.
 
Jos oli viimeviikko hiljaiseloa yh:na, niin alkuviikko olikin sitten säpinää. Tuntui, että miehiä tuli ovista ja ikkuinoista[:)]. Meillä oli raksamiehiä autokatos/varasto työmaalla ja niitä piti (sai) kahvitella ja ruokkia. Mutta homma eteni loistavasti, siis raksa. Nyt mies onkin töissä töissä ja huomenna jatkuu valuhommilla, sitten onkin muutama päivä huiloota. Iltapäivisin tytön kuskaamista uimakouluun, joka on arkipäivänä kahden viikon ajan. Aikatauluja meidänkin päivään[:'(].
 
Maarisella onkin ihana viikonloppu edessä ja toivotaan, ettei nuo säätiedot pidä paikkaansa että sitä vettä ei sataisi kokoajan. Ja muista ne suodattimet korviin äitisi kommenteja varten.
 
Onnea Venla ja Aleksi uusista kuukausista!
 
Benjamin kasvu alkaa näköjään tasaantumaan, sopivan kokoinen pikkumies. Onkos siellä Hollannissa millainen rokotusohjelma, poikkeaako paljon Suomen vastaavista?
 
Ruokailurytmeistä oli täälä puhetta ja meillä tuntuu tuo 3 tuntiakin pitkältä väliltä, ettei mitään saisi. Itselle tuo aika on lähes mahdottomuus[:D].
 
Vieläkö teillä on hoitopöytä käytössä? Meillä on, varsinkin vaippojenvaihdossa. Mutta melkoista taistelemista tahtoo olla, kun Jussi kääntää ja vääntää joka suuntaan. Olenkin paljon alkanut pukemaan sylissä. Vaikka siinäkin sitä vääntämistä on ihan riittävästi, mutta olen todennut sen silti helpommaksi ja kun tuo istuminen on Jussin mielestä huomattavasti mukavampaa kuin makaaminen. Eli taistelu pukemista kohtaan on jo alkanut.
 
Nyt taidan yrittää oikaista sohvalle, kun tuntuu että migreeniä yrittää pukata päälle.
 
 
 
 
Ailime helpointa tässä Suomen ruokasuosituksissa on listata imeväisiässä vältettävät, joko huonon sulavuuden tai haitallisten aineiden takia, ja tältä lista näyttää:

Nitraattipitoiset: lanttu, nauris, punajuuri, pinaatti, kiinankaali, nokkonen
Juuresmehut
Sormenpäänkokoiset varhaisperunat
säilöntäaineita sisältävät mehut ja säilykkeet
Raparperi oksaalihapon takia
Kuivatut herneet ja pavut. Tuoreena kypsennetyt leikkopavut, kaali ja herneet pieninä määrinä sulavuuden takia
Sienet
Idut salmonellavaaran takia
Pähkinöt, mantelit ja siemenet hometoksiinien takia ja kurkkuunjuuttumisvaaran takia
Kaakao parkkiaineiden, oksaalihapon ja virkistävien aineiden takia
Hunajaa botulismibakteerivaaran takia
Maksaruokia ja maksamakkaraa liiallisen A-vitamiinin ja raskasmetallien vuoksi
Suola
Jäätelöt, vanukkaat ja muut maustetut ja lisäainepitoiset maitovalmisteet

Huh mikä lista. Mutta vielä kun kerran ehdin niin yleisimpiä aloituskasviksia ovat: Peruna, porkkana, kukka- ja parsakaali, kesäkurpitsa, ruusukaali, maissi, kurkku, palsternakka, leikkopavut, bataatti, maa-artisokka ja tomaatti.

Marjoista vatut, mustikka, herukat, karviaiset, lakat, karpalo, puolukka, ruusunmarja, mansikka.
Hedelmistä Omena, banaani, luumu, päärynä, ananas (?!), kiivi(?!), persikka, aprikoosi ja sitrushedelmät.

Lihat, kala ja kananmuna oieninä määrinä. Mutta ensiksi puuroa ennenkuin lihaa aloittaa. Toisissa paikoissa suositellaan valitsemaan joko liha tai viljat, ei samaan aikaan molempia aloiteta.

Toiv tästä oli apua[:)]
 
Kiitos Prana! Aikalailla samanlaisia nuo suositukset sitten näköjään kuitenkin ovat. Paitsi, että nyt huomasin, että yhdessä mun lapussa sanotaan, että maksamakkara olisi lapselle hyvä levite leivän päälle! Ja hilloa ja omenasiirappiakin kuulemma vois laittaa siihen leivälle.. Hmm. En taida ihan näiden lappujen mukaan kyllä mennä. Yhdistelen siis suomalaisia ja hollantilaisia suosituksia silleen terveellä kaupunkilaisjärjellä, ja silleen, mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Puuroista ei muuten näissä mun lapuissa sanota mitään.. Hmm.
 
Jos noissa Hollannin suosituksissa oli jo vähän vanhemmankin muksun suosituksia? Tuota maksamakkaraa mietin, että eipä sitä leipää kyllä ihan heti annetakaan muuta kuin nakerrettavaksi, ennen kuin hampaita on kunnolla ja sitten onkin jo lähempänä vuoden ikää. Noh, joka maassa lapset kasvavat ja syövät nälkäänsä[:D]
Puuroa saa antaa jo 5 kk ikäiselle Suomessa ja kaura sekä riisi taitaa olla niitä yleisimpiä aloituspuuroja.
Neuvolassa oli juttua eri maiden suosituksista kiinteiden aloittamisessa ja jenkeissä kuulemma aloitetaan ihan valkoisella riisillä, eli pelkkää hiilihydraattia!

Niin se kasvu tasaantuu, Benji vain otti alkukirin!

Tiihuli meillä on vielä hoitopöytä just vaipanvaihtoa ja pukemistakin varten, mutta ei ole kauaa. Ensinnäkään poika ei mahdu siihen pituussuunnassa kuin peppuun asti ja jalat melkein ulkona jo. Valo myös pyörii ja kiemurtelee pelottavasti jo, yhtään ei voi jättää itsekseen enää. Tuttavapiirissä on alettu odottaa vauvaa, joten jospa niille tarjoaisi hoitopöytää kiertoon, olisi sopiva ajankohtakin sitten. Toivottavasti migreeni lipui ohi, se on tosi rasittava vaiva. Minulla todettiin tokaluokkalaisena :/

Maariselle iloista viikonloppua ja pitkää pinnaa ja huonoa kuuloa äidin kanssa[;)] Sydäntälämmittävä tuo ajatus sukuunottamisesta.
 
Terkkuja Kiljavalta! :)

Olipa kiva päivä, kävin tutoroimassa valintakoelaisia ja oli taas niin kivaa jutella OPISKELUISTA! Jos tästä sais nyt sit taas vähän virtaa itelleen, kun ei olis kovasti puristettavaa. Tosin puolet päivästä meni Joonasta kertomiseen ja kuvien näyttelyyn, kun kaikki meidän lehtorit ja opintosihteeri ja tutorkollegat tahto nähdä nappulan kuvia... Vuos sitten olinkin samoissa "pidoissa" alkuraskaana, ja oli lähellä, etten oksentanut kesken kirjallisen osuuden auditorion edessä... heheeh, olin jo unohtanut asian!

hennas, nojuu, se synnytys tosiaan oli sieltä rankemmasta päästä. Paikat palautu periaatteessa tosi hyvin, eli tikit suli aika ok, tosin pari repes ja aiheutti sellasen syylältä näyttävän iholärpäkkeen tonne (noh, eipä tätä römpsää oo tarkotuskaan julkisesti esitellä ja oma mies kyllä tietää syyn "näppylään" ;)). Lisäks yks tikki ei ilmeisesti tahtonut sulaa, reilu kuukaus takaperin sen pysty tuntemaan sisemmän kerroksen lihaksistossa sellasena havunneulaspiikkinä, nyt tuntuu, että siihen on vaan kasvanut iho päälle... Pystyin yllättävän nopeasti istumaan, ja vaikka mulla oli kans kieltoja painavien asioiden nostelussa ja treenaamisessa, niin eipä niitä kovin kauaa tarvinnut surra ja tarkkaan noudattaa. Jotain kuitenkin meni vituiks, ilmeisesti tikkasivat liikaa, sillä edelleenkään yhdyntä ei oo fyysisesti mahdollinen; hädintuskin saan tamponin asetettua sisään, ja sekin kirraa vastaan, kun ei vaan mahdu... Fyssarilla oon tässä nyt kerran käynyt, tarkoituksena kokeilla sellasilla elektrodeilla noita lihaksia, että ovat rankasta repeämästä palautuneet, mutta yllättäen elektrodia en olisi emättimeen saanut ees asetettua... sen verran kuitenkin selvisi, että sulkijalihakset on repeämästä huolimatta kutakuinkin kunnossa, enkä mä usko, että noissa etupuolenkaan lihaksissa mitään vikaa oo, kun ei oo ongelmia virtsan tai ulosteen pidättämisessä. Jälkitarkastus ei silloin onnistunut, nyt vihdoin sain sitten fyssarin kautta lähetteen Jorviin naistenpolille, se olis ens kuun alussa. Sillon todennäköisesti todetaan, että joudun uudestaan leikkuupöydälle, että "avaavat" vähän...ONNEKS meillä ei oo ollut tarkoitus saada sitä kakkosta aluilleen nyt ihan vielä tän vuoden aikana! Menee kuitenkin taas sitten hetki, ennenku paikat palautuu siitä operaatiosta... Tää timmi-tikkaus tosin ei varmaan johtunut syvästä repeämästä, vaan olis saattanut turvotusten ja muiden takia sattua ihan muutenkin. Tässä siis hyvinkin spesifisti, mut itepä kysyit ;) Oon tätä aihetta täällä itkenyt ja surrut monesti, mutta kerrankin oon tyytyväinen, että pian pääsen lekurille, joten nyt ei vuotanut edes kyyneleet kertoa tästä... Ja muille sorit, että jouduitte taas kuunnella ;) (ellette osanneet hypätä yli, hahaah)

Niin ja siis juu, on tuo meidän jötkäle tosiaan aikamoisissa mitoissa! Ja vielä niin sylivauva, että joka paikkaan täytyy tietysti rontata ja kantaa... Onneks sentään istuu hienosti, niin saadaan siirtyä tosta turvakaukalosta turvaistuimeen, kun ei tota kaukaloa jaksa kohta oikeesti enää ees kantaa! Ja tietysti sylissä kantamista on helpottanut poitsun jäntevyys, kun se oli jo pari viikkoisena kauniisti kyynärnojassa neuvolassa ja uljaasti on kannatellut päätään sylissä ollessaankin jo kuukauden ikäisestä! Äiskän ihana isovauva <3

Hihih, hennasin tekstissä kyllä jotain tuttua meillekin; vessan lavuaari ja hana on tosi jänniä juttuja! Niitä on kiva kurkotella räpeltämään :)

sinttu, no nyt tuli sellasia uutisia, mitä on jo ootettukin! Hyvä Veera, samaa rataa jatkaa uniensa kanssa, niin pysyy se äitikin siellä pirteenä! Kiva kun reissutkin meni hyvin! Ja noi riikinkukot (samoin joutsenet, strutsit ja muut isot linnut) osaa kyllä olla tosi pelottavia! Ja varmasti niillekin vaunut ja ihmiset on sellanen "uhkatekijä" vaikka kuinka olis Korkeasaaren kasvatteja ja kesyjä!

maarinen, poutasäitä mekin toivotaan teidän juhliin, että saisitte unelmoimanne puutarhapirskeet! Ja anna sen äitisi hösöttää, jos ei ymmärrä, että tyttärensä on jo aikuinen ihminen. Koitat olla vaan kuuntelematta ;) (tiiän, helpommin sanottu ku tehty!)

Hoitopöytä se on meilläkin edelleen käytössä, tai siis taso... kylppärissä pesukoneen päällä, kätevästi saa kakkapyllyn pestyä, samoin ilta- ja aamupesut hoidettua. Niin se tuokin poika roikkuu sieltä yli ja ympäri, mutta toivon, että tän teippivaippakauden loppuun suostuisi jotenkin siinä olemaan. Pukeminen ei oo koskaan ollut Joonan lempparihommaa! Sylissä pukemista meille muuten suositeltiin jo tosi aikasin neuvolassa, kuulemma kehittää lapsen motoriikkaa!

Jahas, Joona heräs "päikkäreiltä".. ei ollu nukkunu tänään ku 2x30min, niin annoin simahtaa reiluksi vartiksi tossa. Sainpahan ite syötyä ;) Kohta pitääkin alottaa sitten taas jo iltapuuhat... Huomiselle ois tiedossa taas reissupäivä, kun mennään perhetutun 90v synttäreille. Toivottavasti ois ihanan kesäistä mansikkakakkua! Sillä ne kilot lähtee, tai sitten suklaalla, kuten Ailimekin on huomannut ;) (ja siis ihan oikeesti oon tätä mieltä! Jos syön suklaata paljon, paino tippuu, mut jos "lakkoilen" niin nousee tai pysyy samassa :D Halipossu on muuten tän teorian joskus myös allekirjoittanut ;))
 
kyllä on vaikeaa olla viikko ilman tietokonetta, joten pitää puhelimella näpytellä näitä juttuja pahimpiin vieroitusoireisiin. [:D]
Täällä on pohjoisen reissu edennyt jo pohjoisimpaan pisteeseensä Haukiputaalle. Huomenna pitäis sit lähtä valumaan pikkuhiljaa alaspäin. Ensimmäisenä jännitysmomenttina on mun ja Sampon 150 km automatka kaksistaan. Toivottavasti säästytään suuremmilta kitinöiltä.
Päästiinpäs tänään 6kk päivän kunniaksi testaan kaverin luona ensiaskeltuolia, Sampo oli heti kuin vanha tekijä. Se ei lainkaan potkinut sillä itteensä eteenpäin vaan se käveli! Ei taida kauaa kestää ku meillä mennään ja lujaa [:D]
Niin, vielä lisäksi, enhän mää niistä häistä todella oo mitään sanonutkaan. Tosiaan 7.8. ne ois täällä pohjanmaalla meren rannalla (kirkossa emme käy, kun suvusta löytyy pappi joka vihkii meidät sit siellä paikan päällä). Kauheesti ois varmaan asioita vielä hoitamatta, mut tää morsian ei turhia stressaile [;)]
 
Hello mammat,

Hoitopöytä on meillä käytössä, mutta aamulla ja illalla aina otetaan alusta olkkarin lattialle niin saa neiti siinä ihan rauhassa alasti pyöriä. Mites immeiset ootte sänkyjen kanssa tehny eli ootteko jo laskenu pinnasängyn pohjan alas? Meillä näyttäisi siltä että ihan pian alkais olla aika siihen, kun Kiira näyttää ihan siltä että nousee kohta sitä laitaa vasten...

Toivotaan Maariselle tai Venlalle oikeastaan ihania ilmoja jotta voitte olla ulkona. Ja pitkiä hermoja äitisi kanssa, tosi raastavaa...

Tänään oli raskas päivä ainakin Kiiralla. Aamulla oltiin neuvolassa, siellä meni hyvin. Neiti oli kasvanut taas hyvin eli 6 kk mitat 67,2 cm, 7980 g ja 44 cm. Kiira sai siellä myös sikainfluenssarokotteen, ja ei ainakaan vielä oo mitään oireita saanu. Terkkari oli ihana, kun oltiin puhuttu ruokailuista niin lopussa sanoi että kyllä vauva voi näin ihanana kesänä vähän jäätelöäkin lipasta jos muutkiin sitä saa[:D] Minä sitten tunnustin että ollaan me Kiiran annettukin jo maistaa...[:D] Ihana mahtava terkkari meillä!

No sitten mentiin vauvauintiin niin sattui ikävä onnettomuus, kun tää paskamutsi ei sitonu tyttöä kaukaloon kiinni ja se kantokahva oli jotenkin taka-asennossa kun lähdin pukkarista lasta altaalle kantamaan niin hän sitten tippui naama edellä lattiiaan!! Ja tietty huutohan siitä tuli ja äiti melkein itkemään rupesi, mutta onneksi Kiira tippui tosi matalalta ja meni tosi pehmeesti. Ei satuttanu itteensä, säikähdettiin vaan molemmat ihan hirmuisesti. Huuto onneksi loppui tosi lyhyeen! Mutta on kyllä vieläkin paha mieli, miten minä olin niin huolimaton[:(] Onneksi vauvauintikaveri lohdutti että heidän poikakin on pari kertaa muksahtanu hirmu huutojen kanssa sängyltä alas...

Toivotaan että huomenna parempi päivä...Aamulla oli sentään vähän positiivista kun vaaka näytti 66,0 kg ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen, kyllä kait tuo paino pikkuhiljaa painuu alaspäin.
 
Onnea Sampo 6kk!
 
Käytiin iltalenkillä ja mentiin samalla reissulla katsomaan pesäpallopeliä. Jussi oli aivan haltioissaan väkimäärästä ja hurmasi takana istuvat mummot. Eipä tainnut mummojen pelinseuraamisesta tulla mitään, kun Jussi niille väläytteli hampaatonta hymyään. Kotimatkalla otti sitten vajaan puolentunnin unet ja nyt sitten meinaa olla vaikea nukahtaa sänkyynsä. Kuulostaa juttua olevan.
 
Ei onneksi hyökännyt pahasti se migreeni päälle. Iso annos särkylääkettä ja hetki unta niin sain sen pyörtämään. Hieman vielä päässä juilii, mutta eiköhän sekin ole kadonnut aamuun mennessä.
 
Jussikin malttoi nukahtaa, kun sai juttunsa kerrottua[;)]
 
Suihkuun ja nukkumaan.
 
HELOU!

Mies töissä, vaimo kotona, vauva nukkuu. Kaadoin itselleni kylmää valkkaria ja koitan rauhoittua!

Miten jotkut päivät saa sisältöä ja tapahtumia itseensä ihan väkisin ja toisinaan tunnit laahaa ilman mitään merkitystä? Tästä päivästä muodostui siis sellainen "TAPAHTUMA RIKAS".

*Ekas mies lähtee kyläkaupalle ja soittaa sieltä, että oli tehny naapurin sedän kanssa vaihtokaupat! Minä siihen, että mitä? Hän siihen, että joo! Setä antoi soutuveneen hänelle ja hän antoi sedälle rahaa! Olipas näppärää! Nyt meillä sitten killuu rannassa ihan ikioma puinen vene airoineen kaikkineen! Ihanaa!
tui itkjuhälytinkin testattua, kun ryntäsin sitä "uutta" venettä katsomaan Venlan päiväunien aikaan! Vene toimii ja hälytin toimii!

*tokaksi. keittelin perheelle kalasoppaa. Kirkasta soppaa joka aateloidaan sulatejuustolla. Ajattelin, että poimin sieltä kypsät perunat ja porkkanat Venlalle. Otan keitinlientä tissimaidon sijaan ja muusaan tytölle kalan makuista iltaruokaa! Ja .. jihuuu... se oli tytön mielestä ihan sairaan hyvää! (neuvola ohjeisti, että ekas voi tarjota sitä kalankeitin lientä, ennen kalaa..) Tämä söi kaiken hyvillä mielin ja minä riemuitsin! No suu pyyhittiin puhtaaksi, hörppy vettä päälle ja käteen pala ihanaa päärynää. Ja sitten TÄÄ HAUKKAA ISONISON PALAN SITÄ HEDELMÄÄ. NIELAISEE ja alkaa köhimään! HITTO! Päärynän pala pullahtaa ensin ulos ja sitten...Kaikki hyvä kalasoppa valuu ryöppyinä siihen mun valkoisten shortsien lahkeille ja tytön
uudelle kukkahameelle...... ja lattialle ja jää roikkumaan syöttiksen nahkaisesta remelistä....yök.

*siitä kylpyhuoneen lattialle sievästi pukeissa suihkuun. Vaatekappale kerrallan näpppärästi koneeseen reippan laulun ja iloisen höpötyksen säestämänä. Kone kiinni ja käyntiin. Uudet vaaattet päälle ja takaisin tupaan. Alueen siivous ja uusi yritys ruokaa. Omena kiisseliä. Hyvin meni.

*kuuntelin siinä tovin, että mikäs kolina se tuolta pyykkikoneesta tulee, täytyy varmaan katkaista ohjelma ja tutkia kolina syy.... Mies tulee sopivasti sisään ja kysyy, että onko se kummitäti soittanut niistä juhlista? Ja minä KÄTTÄ OTSAAN: voi vitun vitun vittu.... Siellä se minun puhelin kolisee pitkin pyykkikoneen rumpua kuudessakymmenessä asteessa bioluvil-vaahdon pehmeässä syleilyssä!!!!! Shortsien taskuissa. Nyt ei sitten soitella vähään aikaan, ellei tuo kuivu, koska uuteen välineeseen ei just nyt olis valuuttaa! SHIT!

*eikä tässä vielä kaikki... Mies tekee juhannus-aaton töitä, joten mulle ja Venlalle tulee varsin rattoisaa keskenämme! Onhan siinä sitten se juhannuspäivä, mutta ei se ole sama! En ole vielä kerennyt vaipua
itsesääliin, koska tässä nyt on ollut tätä muutakin....

ETTÄ SEMMOSTA PITI SATTUA! Älkää harmitelko, piti vaan tulla turisemaan, koska tuo puhelinkaan ei toimi, että olis voinu jollekin paapataa! Olen siis viinini ansainnut!

MUTTA huomena meen sinne Saloon tapaamaan sitä mun ystävää... Jeeee ja siellä on Anna Puu sopivasti keikalla..... Arvatkaa, jos sekin nyt peruuntuu, niiin en enää ikinä suunnittele mitään. Mun menokengät on jo muutenkin homessa. Pah!

No niin, teille kaikille kuului varmaan vaikka mitä kivaa... Luen nyt.
 
Takaisin
Top