Kertominen

Mulla kanssa tässä hieman erikoinen tilanne.
Olen palaamassa hoitovapaalta töihin 9.1. Juuri ennen joulua kävin töissä juttelemassa paluustani tietämättömänä tästä raskaudestani.
Nyt tuntuu kyllä hieman vaikealle ajatus työpaikkalla kertomisesta. Siellä on paljon vakituisia ollut pitkillä sairauslomilla/opintovapailla/ äityisvapailla ja nyt viimein tilanne näyttäisi taas rauhoittuneen ja kaikki vakkarit yhtä aikaa töissä
Toki varmasti tämäkin raskaus otetaan hyvillä mielin töissä vastaan, niin kuin edellinen. Koska olen päikyssä töissä ja siellä jos jossain nämä asiat ymmärretään mutta silti tuntuu kyllä pöhlölle mennä töihin reilu puoleksi vuotta ja jäädä taas pois..
Saatika kertoa siitä..

No kaikki ajallaan..

Luulen että kerromme niin läheisille kuin työpaikallakin vasta 12vko ->
 
Esikoinen tulossa: minä odottelisin myös ennen kertomista, pakko ei tosiaan edes ole kertoa vielä pitkään aikaan.
Mulle kävi myös aikoinaan vähän hassusti kun aloin esikoista odottamaan, päivä sen jälkeen kun koeaika oli ohi kerroin pomolle ilouutisen :D olin vasta paria päivää aiemmin tehnyt testin mutta halusin heti kertoa niin ehkä työkavereilla riittää enempi ymmärrystä pahoinvoinnille ja väsymykselle.
 
Eilen kerroin mun veljille ja vanhemmille. Tuntuu oikealta kun kaikki oli kerrankin samaan aikaan paikalla. Tietävät kuitenkin että mitä vaan voi vielä tapahtua.
Helpompi olo kun tietävät, saa ainakin apua helpommin jos olo käy ihan sietämättömäksi.
 
Haluaisin kuuluttaa koko maailmalle että oon raskaana, mutta mun mies pitää mut maan pinnalla :hilarious: Vaikeinta on olla kertomatta mun kaksois-siskolle,joka on mua minuutin nuorempi..päätettiin mieheni kanssa että kerrotaan ekan varhais-ultran jälkeen molempien perheelle,sit kun varmasti tiedetään että mahassa oikeesti on jotain elämää. :Heartred
Uus vuos oli mielennkiintoinen..Oltiin avopuolison kanssa isoissa juhlissa,jossa kaikki joivat ja boolia oli tarjolla runsaasti.
Oli oikeesti ihme,etten jäänyt kiinni. Tein nokkelana tyttönä juomapulloon oman mehusekoituksen, jota kaikki luuli viinasekoitukseksi, en vaan halunnut näin alussa kertoa mieheni puolitutuille kavereille raskaudestani. :smug: Ähhh menispä aika nopeammin!!
 
Me tuskin kerrotaan kenellekään ennen kuin 12 viikkoo on täynnä. Sen takia täällä teidän kanssa on ihana hypetellä, kun ei tosta miehestä ole näihin "akkojen hömpötyksiin". :grin
Sofia90, veit sanat suustani; menispä aika nopeemmin!
 
Mekään ei aiota kertoa, ennen kuin varmistuu että on jotain kerrottavaa. Paitsi nyt uutena vuotena (aina yhtä tarkkasilmäiselle) kaveripariskunnalle. Kylläkin vasta kun muuten tuli puheeksi, ei ihan kertomalla kerrottu. Tai no, miehestä en ole ihan varma - vaikutti siltä että oli täpinöissään, niin saattoi kuitenkin itse ottaa puheeksi :D
 
Meillä on ajatuksena, että ensi viikon ar-ultran jälkeen kerron ainakin siskolleni. Luultavasti silloin kerromme myös muutamille läheisille ystävillemme. Vanhemmillemme ja muille sitten varmaan viikon 12 kieppeillä. Tää foorumi on kyllä ollut ihan pelastus nyt, kun tästä ei ole vielä voinut jutella muiden kuin miehen kanssa... Ja mä pyörittelen kaikkia vauvaan ja raskauteen liittyviä asioita mielessäni 24/7, kun taas mies pitää ne vähän taka-alalla :D Aika yksin oon ollut ajatusteni kanssa.
 
Mä oon kertonut mun äidille, jolta mun on turha yrittää salata yhtään mitään, vaikka välissä onkin 160 kilometriä. :grin Ja tänään kerroin yhdelle hyvälle kaverille, jota poikaystävänsä kanssa aion myös pyytää kummeiksi sitten aikoinaan. :)
 
Mä kerroin tänään äidille ja eilen parhaalle ystävälle. Ensi viikon viikonloppuna mulla on firman pikkujoulut ja mietin jo pääni puhki että minkä valeen keksin että miksi en juo, mutta nyt olen ajatellut että mitä hittoa sitä valehtelemaan ja ehkä kerron todellisen syyn miksi en juo. Meillä on tosi tiivis työporukka, että vaikka jotain kävisi niin varmasti jakaisin sen niiden kanssa :)
 
En haluaisi kertoa vielä, aion kertoa sitten kun siltä tuntuu :D Viime raskaudessa oli pakko kertoa raskaudesta jo aika aikaisin rajun pahoinvoinnin vuoksi :/
 
Yritetään samalla tavalla kuin esikoisen kohdalla: kerrotaan np-ultran jälkeen, jollei oo ennen pakko. Ainoastaan siskolleni kerroin heti testin tehtyäni. Ei onnistunut viime kerralla, kun jäätävän pahoinvoinnin takia ei voinut olla kertomatta läheisille, mutta yritetään nyt taas silti. :) Työnantajalleni menin just joulun jälissä sanomaan, että palaan töihin kesän jälkeen. :banghead: Olisinpa ollut sanomatta mitään, kun nyt hän tekee suunnitelmia sen mukaan enkä kuitenkaan haluais mitään vielä kertoa tästä uudesta tulokkaasta...
 
Millon ootte kertonu lapsillenne raskaudesta? mä täällä pähkäilen uskaltaisko kertoa maanantain ultran jälkeen. Haluaisin kohta jo olla salailematta, lapset on niin isojakin jo että tajuavat kohta jo itse. Muut jo tietää, niin tekisi mieli kertoa muksuillekin. Mutta onko liian rankka paikka niille jos jokin meneekin vikaan. Tulevat odottamaan pikkusisarusta todella paljon, nyt jo kyselevät koska heille syntyy pikkusisko tai veli. Lapset siis 9,5v ja 8v tällä hetkellä.
Miten te tekisitte?
En tiedä voinko/haluanko salata enää kauaa, tää maha kun paisuu pullataikinan tavoin ja muutenkin olisi helpompaa kun tietäisivät. Ei sitten murehtisi miksi välillä mun mahaan saattaa sattua tai miksi en syö välttämättä samaa ruokaa kuin he syövät..kyllä ne tarkkailee koko ajan ja saattavat murehtia vaikkeivat sano mitään. Etteivät vaan luule että olen jotenkin sairas..
 
Ajattelin kertoa lapsille vasta np-ultran jälkeen. Meillä toki pienet lapset vielä (3v ja 1,5v) eivätkä ymmärtäisi vaikka kävisikin huonosti mutta jätän kertomisen kuitenkin varmemmille viikoille. Esikoinen varsinkin on sellainen hölösuu että kaikkihan vauvasta kuulisi heti kun hän saa tietää :D
Mahdolliset oksentelut sun muut kuittaan vaan sillä että "äiti on pipi." Tuli haaveilija tuosta eri ruokien syömisestä mieleen että voisitko johonkin uuteen dieettiin vedota? Itse varmaan tekisin niin jos olis isommat lapset :)
 
Violina lapset tietää että yritän syödä koko ajan terveellisemmin, eli voin kyllä. Nää muksut vaan huolehtii muista kamalasti, äitiinsä tulevat. Huolestuvat helposti jos näkevät mut kipeänä tms niin olisi mukavampi kertoa ettei nyt ole kyse mistään ikävästä asiasta :)
 
Meillä on tytöille puhuttu vauvasta välillä, mutta ei mitenkään aktiivisesti. Kumpikaan ei puhu vielä kuin muutaman sanan, joten eivät juoruile, eivätkä kyllä asiaa varmasti vielä edes ymmärrä. Isommille en varmaan kertoisi kovin aikaisin, kun lapselle puoli vuottakin on todella pitkä aika odottaa. Jokainen tuntee varmasti omansa parhaiten ja tekee sen mukaan. :)

Yhdelle kaverille kerroin tänään, kun kaveri kertoi heille tulevan vauvan heinäkuussa. Ei olla mitään kovin läheisiä ystäviä, ala-asteen ajoilta oltu samoissa kaveriporukoissa, mutta melko samanikäiset lapset ovat yhdistäneet, sekä koirat. Tuntui luontevalta kertoa, että meillekin on lisää tulossa. :)
 
Moikka.

Miehen sisko ja mun yks kaveri on ainoat ketkä tietää koska jännittää se että meneekö kaikki hyvin ja miten muut reagoi ❤.

Mies on sitä mieltä että se on ihan sama mitä muut sanoo mutta mua kyllä pelottaa ne reaktiot kun on uusioperhe, on exää ja on anoppia sekä lankoo ym. :angelic:

Julkisesti en kyllä meinaa facebookkia päivittää varmaan ollenkaan enkä halua muutenkaan julistaa asiaa enempää. :happy:

Täällä kotonakin kun meillä riittää stressiä ja muutoksia tarvii tehdä paljon (isompi auto, asunto ja jne.) niin säästyy turhalta hössötykseltä ja päivittelemiseltä.
 
En oo itse facessa ollenkaan, mutta esikoisesta kielsin miestä päivittämästä mitään :D haluttiin että hänestä tietää ne, joille haluttiin hlö.koht kertoa. Sama nyt tämän vauvan kanssa, ei somekuuluttamista missään vaiheessa. Muutenkin kamala someähky, en halua jakaa itsestäni mitään :D
 
Emmeköhän ensimmäiseen ultraan odota ennen kuin lähisuvulle ja ystäville kerrotaan. Jos vaikka tuleekin alkuraskauden keskenmeno, niin ei sitten tarvitse tulla "pettymystä" muille kuin meille.
 
Me tehdään kertomisen suhteen samoin kun esikon aikaan. Kerrotaan mun vanhemmille vähän ennen nt-ultraa, että tulevat hoitamaan poikaa siksi aikaa. Muille sukulaisille kerrotaan nt-ultran jälkeen ja kavereille sitten sitä mukaan, kun heitä tulee nähtyä. Töissä kerron nt-ultran jälkeen. Yhdelle kaverille jo kerroin, kun olin hänelle valittanut, että kierto on ihan sekasin eikä tuu ovulaatioo. Hän sitten kysy, että onko kiertoon tullu mitään selvyyttä. Sanoin sit vaan, että tavallaan joo, ei taida menkkoja tulla enää tänä vuonna :hilarious:

Someen ei oo tarkotus päivittää mitään raskaudesta. Esikoisen syntymä oli mun eka vauva-aiheinen päivitys ja sekin tuli viikko syntymän jälkeen. Samoilla mennään tämäkin kierros :)
 
Me ei kyllä kerrota kenellekään ennen np-ultraa. Viimeksi taisi olla viikot lähempänä 16 kun kerrottiin, ei jakseta mitään hössötystä ja vähän kyllä jännittikin kertominen. Facebookissa ilmoitettiin sitten vauvan syntymä, muuten siellä ei mitään kerrottu.
 
Takaisin
Top