Kannetaanko teillä liinassa tai repussa?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Kannatko vauvaasi kantoliinassa tai -repussa? Millaisessa?

Itse kannoin esikoistani melko vähän, vain hieman trikooliinassa ja kantorepussa (Manduca). Keskimmäisen kohdalla hurahdin kantoliinoihin ja kannoin häntä säännöllisesti noin 2-vuotiaaksi ja vieläkin välillä. Myös kuopuksen kanssa kantaminen liinalla on ollut päivittäistä.

Nämä molemmat pienimmät ovat olleet hyvin sylinkipeitä vauvoja, joten kantaminen on ollut jo käytännön syistä tärkeää. Lisäksi se on ihana tapa pitää vauva lähellä. :Heartred
 
Yritin ja olisin halunnut kantaa. Hain asiaan myös ammattiapua. Ei lapsi viihtynyt trikoo-, kudotussa puuvilla- eikä rengasliinassa. Eikä myöskään manducassa. Ei auttanut mikään, huusi vain kunnes otin pois kantovälineestä. Sylissä kuitenkin haluaa olla edelleen suurimman osan päivästä, raskaaksi käy.
 
Yritin ja olisin halunnut kantaa. Hain asiaan myös ammattiapua. Ei lapsi viihtynyt trikoo-, kudotussa puuvilla- eikä rengasliinassa. Eikä myöskään manducassa. Ei auttanut mikään, huusi vain kunnes otin pois kantovälineestä. Sylissä kuitenkin haluaa olla edelleen suurimman osan päivästä, raskaaksi käy.

Voi miten kurjaa. Ja tosiaan jos sylissä kuitenkin haluaa olla jatkuvasti, niin se on kyllä raskasta.
 
Kannoin liinassa harvakseltaan, tykkäsin, mut koin välillä liian työlääksi sitomisen ja tuli aina tosi kuuma. Mut on kyllä kätevää, se täytyy myöntää :P
 
Molemmat on olleet käytössä. :) alkuun hug a bub, sitten manduca. Kolmannen kanssa oli myös kudottu liina. Rengasliina ei ollut mun juttu.
 
Me käytettiin kotona paljon rengasliinaa, kun lapsi kaipaa paljon syliä niin siinä sai lähelle ja pystyi tekemäänkin jotain. :) Päiväuniakin hän siinä joskus nukkui. Rintareppua käytettiin enemmän liikkeellä joskin rattaat oli myös ahkerassa käytössä.
 
Esikoista kannoin toisinaan rintarepussa, mutta se kävi niin äkkiä raskaaksi, että unohtui aika nopeasti. Tokalle sain Ergon, valitettavasti poika ei viihtynyt siinä yhtään, joten ei tullut kannettua. Kolmoselle sain rengasliinan ja se oli kovassa käytössä! Tykkäsin ihan hurjasti, mutta sekin alkoi lopulta painaa kovasti neidin kasvaessa. Ergolla kannoin sitten jonkinaikaa, mutta tulin raskaaksi eikä lantiovyössä riittänyt pituus kovin pitkään :p Nelosta kannoin myös paljon Ergossa ja renkulassa, sain myös neliöliinan jossain vaiheessa, ja siitä tuli ihan lemppari! Vitosta oon kantanut neliöliinassa myös paaaaaljon.
 
Manducan reppu täälläkin. Ihan pienenä neiti ei siinä viihtynyt, nlin 4kk iästä alkoi tykätä
 
Meillä on kannettu alkuun ihan trikooliinassa, sitten oschan kudotussa, Tulassa ja oschan rengasliinassa. Wompatin isompi reppu on jäänyt vähemmälle käytölle. Tuplilla oli käytössä trikooliina, Ergon reput ja Tula.

Kaksosia tuli kannettua enemmän, nuorinta vähän vähemmän, mutta lähes viikottain kuitenkin jossain muodossa. :) Isommat (3v) eivät oikein reppuun enää tahdo suostua, vaikka painon puolesta heitä vielä kantaisi vaikka yhtä aikaakin.
 
Takaisin
Top