Kaksoset vuodelle 2019

Meilläkin odotetaan kaksosia. Kohta alkaa 14+ viikko. La 8.10. mutta epäilen että syyskuun puolella syntyvät. Alkuraskauden ultrassa selvisi että heillä on omat pussit ja istukat, eli di-di. Toinen istukka on etuseinämässä ja toinen takaseinämässä. Esikoisesta istukka oli etuseinämässä ja mielestäni tunsin potkuja todella vähän ylipäätään.
Niskapoimu-ultran jälkeen on nyt tulossa neuvolakäynti tai pari, toukokuun puolen välin jälkeen rakenneultra ja vasta sitten ensimmäinen lääkäri (kai). Mutta ei ainakaan ennen rakenneultraa, mitä myös ihmettelen mutta tässä nyt on ollut pari muutakin juttua, jossa on mennyt en-tiedä-minkä-normien mukaan, joten en jaksa enää ihmetellä. Neuvolakäynnit nyt tuntuvat turhilta muutenkin, eli odottelen minäkin sitä että tiheämmät ultrat alkavat. Jännä laskeskella että paljonkohan tässä on enää jäljellä ja miten viimeinen kolmannes tuleekaan menemään kun onhan noi todennäköisyydet aikaisempiin syntymisiin olemassa, kevät menee vauhdilla jo töidenkin vuoksi juhannukseen saakka ja sitten onkin hujaus elokuun loppuun...
Ja mitenköhän iso mahasta kasvaa.
 
Tervetuloa ja onnea kaksosista! :)

Mulla on ollut vasta kolme neuvolaa, vaikka mennään jo rv 24. Toki ei siellä mitään ihmeitä koskaan oo tapahtunutkaan. Ultrat konkretisoi ihan eri tavalla tätä ja on kiva, että niitä on usein. Lääkäri mulla oli rv 15+3, mutta musta se oli jopa turhempi käynti kun neuvola! :wideyed:

Mahankasvu muakin mietittyttää, kun nyt se on jo isohko, että mitä se on muutaman viikon päästä ja sit jos tulee yhtä kuuma kesä kuin mitä oli viime kesä niin huh huh! :eek:

Mutta päivääkään en silti vaihtais! :Heartred
 
Missäpäin Suomea asutte? Ja oliko tuplat luomuylläri vai avitettiinko hoidoilla ja hormoneilla?

Itse olen tamperelainen ja raskaus sai alkunsa inseminaatiolla tuntemattoman luovuttajan siemenillä. Esikoinen on "tehty" samalla tavalla ja saman luovuttajan siittiöillä. Lapseni tulevat olemaan täyssisaruksia keskenään! :Heartred
Olen siis yh-äiti, jolla on kädet tosi täynnä ensi syksynä! :)
 
Tiesittekö muuten, että ainakin Lähitapiolasta saa Di-Di -kaksosille vakuutuksen jo ennen vauvojen syntymää? :eek:
Olin tästä ihan yllättynyt, kun luulin kaksosraskauden olevan heti syy hylkäykselle! Mutta, koska vauvoilla on omat istukat, niin vakuutuksen sai jo nyt. Varausmaksu oli vajaa 74€/sikiö. Nyt ei niin rahallisesti haittaa, vaikka vauvat joutuisi oleen pidempään sairaalassa, kun vakuutus korvaa. Ihan kiva! :)
 
Mun mielestä op:taltakin saa rakenneultran jälkeen. Ainakin antaa valita sen vaihtoehdon. Aletaan tällä viikolla selvittää tarkemmin kun perjantaina on rakenne. Haluttaisi tosiaan, kun todennäköisyydet kuitenkin omalle tai vauvojen sairaalassaololle on suurempi. Vaikka maksukattohan Suomessa onneksi on. :) vatsan kasvua jännitän kans, muuten oon aika hoikka ja pitkä, niin millaisen uuden ulottuvuuden saankaan! :D
 
Onnea tuplista! :)
Oot ilmeisesti käynyt varhaisultrassa, kun tiedät kaksosten olevan tulossa? Eikö siellä lääkäri/kätilö osannut sanoa ovatko he omissa pusseissaan tms.?

Mä kävin yksityisellä varhaisultrassa 7+3 ja lääkäri ultrasi. Hän sanoi heti, että molemmilla on omat istukat ja suoni- ja vesikalvot. Eli Di-Di-raskaus. Tämä on se turvallisin vaihtoehto.
Mä kävin viikolla 6 niin ei liekö siksi ei sanonu mitään.
 
Mä oon kans miettiny vakuutusasiaa vähän ja sehän oliskin hyvä jos lähitapiolasta sais kun siellä on muutkin vakuutukset.
 
peruna86 Mä olen uudeltamaalta ja myöskin hoidoilla tuplat ja itsellinen äiti..:)

Mä sain tänään sydänäänet kuulumaan dopplerilla. Tosin en oo varma kumman äänet, molempien vai vain toisen..? Miten te jo pidemmällä olevat saadaanko neuvolassa kuunneltua äänet niin, että tiedetään kumman sykkeet kuuluu milloinkin..?
 
Mä sain ite kuulumaan rv 12 ja eri puolilta vatsaa löytyi. Myös neuvolassa. Liikkuvat pieninä paljon, mut eri puolilla olevat sykkeet kerto meillä aika selkeästi. Nyt ovat (18+6) enemmän aloillaan ja toinen usein ylhäällä oikealla ja toinen alhaalla vasemmalla. Mut toinen voi olla piilossa, liikkua karkuun tai toisen takana tms jos ei löydy! :happy:
 
peruna86 Mä olen uudeltamaalta ja myöskin hoidoilla tuplat ja itsellinen äiti..:)

Mä sain tänään sydänäänet kuulumaan dopplerilla. Tosin en oo varma kumman äänet, molempien vai vain toisen..? Miten te jo pidemmällä olevat saadaanko neuvolassa kuunneltua äänet niin, että tiedetään kumman sykkeet kuuluu milloinkin..?

Onpa kiva, kun on toinenkin yh-odottaja! :) Onko sun ekat lapset minkä ikäisiä? Saatko heiltä hoitoapua, kun vauvat syntyy? Ja onko sulla muita saman luovuttajan lapsia?

Mä sain kotidopplerilla sydänäänet kuulumaan rv11+3 ekan kerran, mutten tiennyt kuulinko yhdet vai kahdet äänet. Sittemmin oon alkanut löytämään ne selkeästi eri puolilta mahaa ja äänet kuulostaa erilaisilta. Toiset on enemmän sellanen tutum-tutum -ääni ja toiset zuku-zuku-zuku -ääni. Toiset äänet kuuluu myös paljon hiljaisempina ja "syvemmältä".

Epäilin kans aluksi, että kannattaako doppleria edes hankkia just siksi, että erotanko sykkeet toisistaan, mutta kyllä ne erottaa.
 
Kiva kuulla, että on mahdollista oppia erottamaan äänet toisistaan.

Vanhimmat lapset ovat jo koululaisia. Heistä varmasta on apua. Nuorin on 3. Hänkin jo aika omatoiminen. Ei ole samalle luovuttajalle muita lapsia.
 
Me ollaan Helsingistä, ja saivat alkunsa letrotsoli kierrosta. Tosin letroja olin ottanut jo monta kiertoa ja tehty muitakin hoitoja, mutta niistä ei tullut tulosta senkään vertaa, joten lähes luomut nämä ovat.
Meillä vakuutukset OPssa, joten sieltä varmastikin ensimmäiseksi kysytään eikä siinä tietääkseni ole tuollaista ”varaus”systeemiä/maksua. Ainakaan esikoisesta ollut.
Nyt olisi vain ennen rakenneultraa ulkomaan reissu tiedossa ja sinne pitäisi selvitellä matkavakuutusta eri paikoista että onko tähän tilanteeseen mitään pätevää saatavilla. Kohdemaa on USA, joten varmuuden vuoksi joku tarvitaan kun ei ne hinnat siellä ole mitenkään edulliset jos ei vakuutus katakaan. Vointi on ainakin toistaiseksi hyvä mutta ei olla vielä ihan varmoja lähdetäänkö.
 
Joo, ja neuvolassa kuului meilläkin kahdet erilliset sydänääneet vkolla 14+3, lääkärissä ultralla 12+, mahan päältä. Varhaisraskaudessa kuului äänet jo sisäkautta myös joskus 8+0 kun laite oli sellainen.
 
Meillä ekasta letrozol kierrosta tärppäsivät. Tänään rakenneultra, jossa kaikki hyvin ja kahta tyttöä lupailivat. :Heartred Istukat nyt ainakin kohudnsuun lähellä, mikä tietää sektiota jos eivät siirry.
 
Paljon onnea tytöistä! :)

Onneksi on vielä aikaa istukoiden siirtyä.
 
Oi ihanaa Liljanen, tytöt!
Meille lääkäri arvioi 12+0 ultrassa että toinen olisi poika mutta toisesta ei vielä mennyt arvelemaan mitään. Esikoinen on tyttö. Olisi kyllä kätevää jos edes toinen näistä olisi - vaatteet yms kierrättyisi. Tehokkainta olisi kun olisivat samaa sukupuolta niin voisi käyttää vaatteita ristiin kuin vrt tytön ja pojan vaatteet.
 
Mun esikko on poika ja siksi toivoin edes toisen olevan poika. Sitten taas olen jo esikoisen aikana harmitellut, kun en ole voinut ostaa pinkkejä ja kimaltelevia vaatteita. Tämän takia toivoin toisen olevan tyttö. Ja nyt ainakin näyttää siltä, että toiveisiini on vastattu ja molemmat olisi tulossa! :Heartred

Mulla on ens viikolla kokoarvioultra. Maha alkaa oleen jo aikamoinen möllykkä niin on kiva kuulla, että paljon vauvat on kasvaneet.

Pojan liikkeet on alkanut jopa vähän ärsyttään välillä! Välillä tuntuu tosi teräviä potkuja ja sit se pukkaa päätään ulos vatsan päältä! :shifty: Varsinkin, jos oon just syönyt, niin hetkittäin on tosi tukala olo! Tyttö taas on huomattavasti rauhallisempi edelleen. Liikkeitä tuntuu oikeestaan vaan, jos makaan vasemmalla kuljellä. Muuten en niitä paljoakaan huomaa.
Jos nyt jo on tukalaa, niin kauhulla odotan kesää, kun nää alkaa täyttöön joka sopukan mahasta! :nailbiting:

Ohessa kuva viime viikon pallosta. Ei tota enää piiloteta vaatteilla! :rolleyes:
 
Liitteet

  • 20190411_102834.jpg
    20190411_102834.jpg
    36.6 KB · Katsottu: 66
Mitäs täällä muille kuuluu? Joko on pallot alkaneet kasvaa? Millon teillä on ultria tiedossa? Ootteko jo miettinyt äitiysavustuksia? Otatteko paketteina vai rahana?
Mä sain omani viime viikolla, eli kaksi pakkausta ja yhden rahan! :)

Joko Arrilla oli nt-ultra?
Ja mitä Dadalpsin kolmikolle kuuluu?
 
Hyvää kuuluu! Vähän alkoi pahoivointi jo helpottamaan mutta tuli takasin :D Ultrapäivä selviää viikon sisällä, tänään laitettiin lähete sinne. Otetaan 3 pakkausta ja 3 rahana :grin Heinäkuussa vasta pääsen tilailemaan tosin. Haluaisin jo päästä näkemään pienet kun ei tässä vaiheessa oo muita elonmerkkejä kun paha olo, ja se voi tulla yhdestäkin. Voi olla että käydään vielä yksityisellä kattomassa miten siellä sujuu kun eka ultra oli 6+2 eli ei paljoa vielä näkynyt.
 
Takaisin
Top