Kaksoset tulossa?

Huonoja uutisia tuli tänään ultrassa. Identtistemme kohdalle iski vahva fotofetaalinen transfuusio epäilys.. Eli toinen vie ravintoa liikaa ja toinen ei saa juurikaan mitään, emme saaneet oikein mitään toivoa. Liian varhain tullut kasvu eroa. Yleensä rv20 eteenpäin paremmat mahdollisuudet ja ylipäätään että hoitoa saisi. Ma uudestaan ultraan, jos molemmat vielä hengissä niin ke lähdemme Helsinkiin tutkimuksiin joissa päätetään mitä jatkossa tapahtuu. Ymmärsin että jos tarvitsevat kiireellistä hoitoa niin pikalähtö Saksaan hoitoihin (koska täällä ei näin varhaisia pystytä hoitamaan tai jtn) jos jaksavat tovin odotella niin hoito mahdollista järjestää Suomessa. Ja hoito olisi jonkin sorttista yhteisten verisuonten polttoa tai jtn jolla saisi tasattua ravinnon saantia, kumpikin huono homma liika ja liian vähäinen saanti. Hoitoon sisältyy omat riskinsä.
Aika lyöty olo, ei tätä pysty ymmärtämään että miksi juuri me. Epäonnistunut olo heidän "kasvualustanaan". Saa nähdä saadaanko edes yhtä lasta, todella huono olla tällä hetkellä. Tytöiksi veikkasi, no olen ainakin saanut kantaa tyttöjä sisälläni. :sad010
 
Halaus mmmaria ♡. Toivotaan, että hoitoon pääsette ja se tehoaa!
 
Voi kuinka kurja kuulla. Luin tosta aika paljon silloin keskiraskaudessa. Toivottavasti saisivat poltettua niitä verisuoniyhteyksiä niin, että molemmat tai ainakin toinen pysyisi kyydissä. Paljon tsemppiä tulevaan, lääketiede on ihmeellistä.
 
Tsemppiä mmmaria!❤❤

Multa jäänyt tänne kokonaan kirjoittaminen/ketjun seuraaminen sen jälkeen kun jäin töistä pois, enkä siis enää selaa muuta kuin kännykällä nettiä.

Täällä mennään rv 31+4. Eilen ultrassa meidän di-di tytöt n.1,6kg molemmat ja kaikki ok. Kohdunkaula lyhentynyt ja sormelle auki, eli nyt pitäisi malttaa ottaa iisisti, että pysyisivät vielä tovin mahassa. Sen suuremmin ei lääkäri kylläkään käskenyt makoilla tms. kehotti vain ottamaan rennosti. Kokoajan itsellä ollut se suurin pelko, että joutuu makaamaan sairaalassa pakkolevossa pitkän aikaa, nyt onneksi jo ihan ok viikot, mutta silti saisivat pysyä vielä useamman viikon mahassa.

Kaikki alkaa olla muutoin kyllä valmista vauvojen tuloon, välillä vaan iskee semmoinen epäusko, että miten me selvitään ja apua jos onkin tosi rankkaa tai joku menee mönkään ym ym. Ei auta kuin uskoa, että kaikki menee hyvin.
 
Mä oon alkanu jännäämään etenkin sitä, että synnytys menis hyvin ja molemmat olis kunnossa. Ajatellut, että kun vaan nyt pääsis niin pitkälle, että sais vauvat terveenä kotiin. Kyllä nää kaikki riskit,mitä tähän matkaan on kuulunu/kuuluu on kyllä ainakin mun odotukseen vaikuttanut ihan eri tavalla kuin yhtä odottaessa.
 
Täällä Vuodelevossa kotona. Limatulppa irtosi toissa yönä..nyt rv 33+4. Jos pari viikkoa menis eteenpäin. Pari viikkoa sitten arviot oli A 2 100g ja B 2200g. Di-di poikia odotellaan. Supistusten vuoksi jo monta viikkoa ottanut rauhallisesti. Kohdunsuun tilanne todella hyvin kiinni...saa nähdä lähteekö limatulppa edistään kypsymistä. Koko ajan hokeneet että saa mennä la asti....aika sippi jo. Pitää nyt lueskella ajalla kuulumisia täältä foorumilta.
 
Mulla oli vasta nyt 34+4 ultrassa noin 2kg molemmat. Tosin mo-di. Mutta kasvu onkin taittunut ja siksi seurailtu vähän tihennetysti. Alkujaan meni keskikäyrää molemmat, nyt about -1,5 käyrää, mutta kuitenkin käyrällä. Mulle sanoivat, etteivät enää yritä himmata, jos ovat tullakseen ja käynnistys sovitaan reilun viikon päästä, en tiedä, milloin se sitten on.
 
Rakenneultra takana ja kaikkia asiat ovat hyvin :) Todella vilkkaita olivat. Lääkärin vahva arvio on että 2 tyttöä olisi tulossa :dummy1::dummy1:
Paino arvio 345g ja 342g, eli tosi tasaisesti kasvaneet. Nyt kun menisi 10 viikkoa pikavauhdilla, niin sit oltais päälle sen 30 viikkoa jolloin mahdollisuus selvitä hengissä.

20+1
 
Kai se mahdollisuus selvitä hengissä alkaa olla siinä viikon 24 tietämillä ja siitä sitten todennäköisyydet paranee viikko viikolta
 
Täällä rv 33+6 painoarviot noin 2100g. Makoilu jatkuu, eikä pelkästään verenpaineen takia, vaan kypsyneen kohdunsuun. Lääkäri oikein painotti, että jos vähänkin synnytykseen viittaavia merkkejä tulee, niin suoraan KYSille. Synnytystapa-arvioon teki myös lähetteen jo tälle viikolle.
 
Moikka!


Kävin varhaisultrassa 7+4 ja siellä löytyi ainakin yksi hyvinvoiva ihmisen alku :Heartred

Jäi vähän häiritsemään kun ultrakuvassa näkyy jokin epämääräinen toinen "osa"?

Olisin kysellyt löytyykö kokemusta voisiko tuolla olla toinen piilossa alla? :rolleyes:

Nyt viikot 9+2 ja kohtu taaksepäin kallistunut, mutta tuntuu jo 4cm navan alla.

Heti testin tehtyäni tuli mieleen kaksoset (älkää kysykö mistä, ennestään kaksi poikaa eikä ole aiemmissa raskauksissa tullut tälläinen mieleenkään:wideyed:)


Parin viikon päästä ultra! Jänskättää! :p


Tässä pari kuvaa jossa näkyy outo toinen ympyrä takana?

2016-06-21 20.15.16.jpg

2016-06-21 20.15.35.jpg

:anyone
 
Mulla kahdessa ekassa ultrassa viikoilla 6+5 ja 7+5 ei näkynyt kuin yksi sikiö. Toinen oli takana piilossa ja näkyi sitten ultrassa rv 9+5. Silloinkin näkyi ekaksi vain yksi ja täti meinas jo lopettaa ultraamisen kunnes nän käänti ultrakapulan vatsan päällä toiseen asentoon niin silloin tuli toinenkin näkyviin :)

rv 20+5
 
Tällä viikolla pitäis sopia aika käynnistykselle, kun alkaa tuo 36+ raskausviikko. Ite veikkaan, että laittavat sen vasta ensi viikolle, mutta kuitenkaan ei kuulemma päästettäis yli 38+0, eli jännät paikat tiedossa. Itsekseen eivät näköjään viitsi syntyä. Kovasti mietityttää, miten kaikki menee..
 
Hui miten jännää Tinna! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja olet onnekas kun olet päässyt näin pitkälle raskaudessa :)
 
Tsemppiä käynnistykseen Tinna! Täällä mennään 34+6, eli tänään on viimeinen päivä jolloin uhkaavassa synnytyksessä laitettaisiin kortisonit. Henkinen helpotus on suuri, kun viikko sitten lääkäri oli tosiaan sitä mieltä, että nämä syntyvät hetkenä minä hyvänsä :). Perjantaina synnytystapa-arvio, oikein tupla-ajan olivat varanneet että mitä kaikkea lie tutkivat.
 
Saa nähdä Yxvaan, kumpi meistä ekana synnyttää. Mulla nää ei oo kyllä antanu mitään merkkejä, että ittekseen haluaisivat tulla. Käynnistyksen ajankohta siis riippuu nyt siitä, miten ovat kasvaneet, mikä on istukan tilanne ja virtausten, mutta siis max. 2 viikkoa.
 
Olen unohtanut käydä kertomassa, että meidän lapset syntyivät rv 37+6 kiireellisellä sektiolla. Synnytys käynnistettiin Cytotecilla 37+5, koska B ei ollut kasvanut enää pariin viikkoon ja napanuoravirtauksessa oli blokkeja. Paikat oli siinä vaiheessa täysin kiinni, eikä synnytyksen käynnistymisestä tietoakaan, mutta yksi Cytotec-siru riitti käynnistämään säännölliset supistukset. Siinä ehdittiin sitten ährätä alatiesynnytystä lähes 20h, kunnes todettiin, ettei B kestä supistuksia, ja päädyttiin kiireelliseen sektioon (joka oli kyllä siinä vaiheessa aikamoinen helpotus).

A-tyttö painoi 2480g ja oli 48 cm pitkä ja B-poika painoi 1980g ja oli 46 cm pitkä. Sain molemmat heti rinnalle ja A viettikin siinä ensimmäiset pari päivää kainalossa :D

B oli lastenosastolla ensimmäiset pari viikkoa, kunnes alkoi jaksaa syödä itse kaikki ateriansa. A:n kanssa oltiin viikko osastolla. Oltaisiin voitu kotiutua aiemminkin, mutta alussa oli helpompi käydä hoitamassa B:tä, kun olin samassa rakennuksessa jo valmiiksi, kun liikkuminen oli sektion jälkeen hieman hankalaa. Yllätyin kyllä siitä, kuinka pikkujuttu sektio ja siitä toipuminen loppujen lopuksi oli, vaikken olisi millään sitä halunnut. Olin ensimmäisen vuorokauden käytännössä ilman kipulääkitystä, koska sen piti tulla epiduraalin kautta, mutta se olikin lähtenyt pois paikoiltaan ja hoitajat vaan ihmettelivät, kun mikään ei riitä :D

Hyvin on sujunut kaksosten kanssa kotiutumisen jälkeen ja tää lomailu on ihan mahtavaa varsinkin näin kesällä. Tällä viikolla on 3kk-neuvola, jännä kuulla taas mitat, kun edellisestä on kuukausi. Olivat 2kk iässä molemmat jo tuplanneet painonsa.
 
Takaisin
Top