Kahdenkeskeinen aika kotona

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Paljonko te vietätte puolisoidenne kanssa kahdenkeskeistä aikaa kotioloissa? Joka ilta lasten nukkumaanmenon jälkeen vai silloin tällöin? Ja mitä teette silloin, kun olette kaksin?

Meille on vielä aika uutta tämä että voidaan olla kaksistaan iltaisin, kun kuopus oppi vasta vähän aikaa sitten nukkumaan ilman välitöntä kontaktia minuun tai isäänsä. Välillä puuhaillaan molemmat omiamme (osa illoista mulla menee töidenkin parissa), välillä taas ollaan ja jutellaan tai katsellaan vaikka elokuvaa. Toki välillä on intiimimpiäkin harrastuksia. :D Nykyisellään varmaan kuitenkin enemmän on niitä iltoja, kun molemmat puuhailee omiaan kuin niitä, jolloin tehdään jotain yhdessä. Tämä johtuu pitkälti siitä että elämä on nyt niin hektistä, ettei kumpikaan oikein ehdi tehdä mitään omia juttuja päiväsaikaan.
 
Meillä on noin periaatteessa kahdenkeskistä aikaa iltaisin kun lapsi on nukkumassa ja päivisin, kun lapsi on päiväkodissa. Käytännössä sitten päivällä on todella usein vähintään jommalla kummalla jotain menoa. Jos menoa on vaikka vain iltapäivällä, saan useimmiten herättää miehen ennen kuin lähden, joten se siitä yhteisestä ajasta. Iltaisin puuhataan aika paljon omiamme. Osa ajasta menee mullakin töihin niin päivällä kuin illallakin. Kun on oikeasti kahdenkeskistä aikaa saatetaan tehdä palapeliä, katsoa jotain elokuvaa/sarjaa tai jutella. Välillö meilläkin sitä intiimimpää. :wink Joskus vain lojutaan vierekkäin ja saatetaan lukea tai pelata kännykällä, kun ei muutakaan jaksa. Puolittain omaa, puolittain yhteistä aikaa siis, kun on kuitenkin lähekkäin.
 
Nykyään on jo joskus kahdenkeskistä aikaa, jos lapsi jostain syystä menee tosi aikaisin nukkumaan. Silloin minä yleensä katson telkkaria ja mies pelaa kännykällä.
 
Meillä on Satu sama tilanne kuin teillä, eli pitkästä aikaa ollaan saatu yhteistä aikaa unikoulun myötä. Ollaan iltaisin yleensä niin poikki, että lojutaan vain sohvalla katsomassa jotain leffaa. Joskus saunotaan, aika luksusta ilman lasta. Olisi kiva pelata vaikka lautapeliä, kun vain löytyisi energiaa.
 
Kun lapsi on mummolassa, jos sattuu mies olemaan kotona. Ja iltaisin kun lapsi on nukahtanut. Käymme kaupoilla tai syömässä, iltaisin yhdessa telkan ääressä.
 
Taapero käy 20-21 yleensä nukkumaan, mutta vauva vaatii välitöntä läheisyyttä iltaisin, eli varsinaista kahdenkeskistä aikaa ei ole juuri koskaan. Mutta sylissä nukkuvan vauvan kanssa pelataan lautapelejä kerran-pari viikossa, muuten kumpikin touhuaa omiaan.
 
Meillä joinakin iltoina keretään katsomaan hetki yhdessä telkkaria. Muuten koitetaan järjestää treffit tai yön yli reissu kaksin, jotta ehditään paremmin jutella ym. Mun mielestä ihan mukavasti on yhteistä aikaa nykyään :)
 
Meilläkin lapset menee petiin klo. 20, no nyt mä olen ollut niin väsynyt etten jaksa istuskella vaan olen itsekin yhdeksään mennessä pedissä. Mies tykkää iltaisin pelailla pleikkaa. Joskus katsotaan kimpassa leffaa tai pelataan lautapeliä, mutta aikaiset aamut vaatii veronsa ja minä tarvitsen paljon unta. Mutta ihan lapsivapaatakin osataan ottaa säännöllisesti ja onneksi meillä on hyvä tukiverkko mihin saa lapset hoitoon. Silloin käydään mm. leffassa ja syömässä kahdenkesken.
 
Ei meillä ole kahdenkeskistä aikaa. Lapset iältään 2,5v, 11v ja 14v. Yhdet käy myöhään nukkumaan ja yks herää ajoissa. Työt, arki. Lasten harrastukset. Isovanhemmat ym. tukiverkko vähissä. Kaikki säätää omiaan. Ei oo parisuhdeaikaa eikä oikein perheaikaa, paitsi lomareissuilla. Ollaan ajauduttu erillemme, mutta koska ei oo riitoja ja arki sujuu, niin yhdessä tää setti jaetaan. Ei sillä etteikö sitä kaipaisi itsekin huomiota, hellyyttä ja kumppanuuden tunnetta silloin tällöin.
 
Meillä vähän toi kahden keskeinen aika on kortilla.. Mies kun on maatalousyrittäjä, mä opiskelija ja kaikkea muuta siinä välissä.. Mut parhaansa mukaan on ukko lähteny mukaan kontrolli käynneille tonne äippäpolille.. Ja silloin harvemmin ku jaksan illalla valvoskella puolyhteentoista niin on voinu pari sanaa saada vaihdettua. silloin ku ei oo iltatarkastus vuoroa niin oon saanu jopa jalka ja hartiahieronnan.. Ja läheisyyttä saa kyllä ku yöllä kömpii kainaloon nukkumaan.. Tuo riittää ainakin tällä hetkellä mulle..
 
Pyrimme miehen kanssa siihen, että saisimme kerran pari vuodessa käydä yhdessä ulkona treffeillä; syömässä ja elokuvissa eli sellainen 4h yhteistä aikaa. Joku kavereistamme katsoo poikaamme sillä välin. Muuten, välillä koitamme katsoa yhdessä sarjaa netflixistä tai leffaa. Tällä hetkellä esikoisen unille laitto vie 1-2 H niin ei kumpikaan paljoa jaksa sen jälkeen tehä mitään. Varsinkin kun toinen laps on tulossa niin itse en meinaa paljoa mitään jaksaa tehä xD
 
Tällä hetkellä, kun vauva on vielä niin pieni 4kk ja ei vielä hirmuisen hyvä nukkumaan, kahdenkeskeinen aika jää usein vain viikottaiseen saunavuoroon. Se on sopivaan aikaan vauvan olla hetki mummon hoidossa. Iltapäivän unilta on ehditty herätä ja syödä. Yöuniin ja iltatankkaukseen on vielä hetki aikaa. Leikkii yleensä iloisesti sen noin tunnin verran mummon kanssa.
 
Takaisin
Top