Jouluperinteet - mitä säilytät lapsuusjouluista?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mitä haluat säilyttää oman perheen jouluun lapsuutesi jouluista? Minkä taas haluat olevan toisin?

Minä haluan että meillä on samanlainen joulutunnelma kuin lapsuuteni jouluissa tuntui olevan kun olin lapsi. Meilläkin käy joulupukki, tehdään joulutorttuja ja kuunnellaan joululauluja. Tonttu käy joulunodotusaikaan muutaman kerran tuomassa lapselle sukkaan jotain. Piparinleivonta oli myös kiva perinne, mutta näyttäisi siltä että se on ulkoistettu niin että lapsi käy mummolassa leipomassa piparit.

Sen sijaan en halua meille joulustressiä. En siivoamisesta (siivotaan sen verran kuin jaksetaan) enkä jouluruuista (ostetaan kaupasta eikä tehdä väkisin itse). Haluan myös välittää lapselle kuvan että joulu on rauhoittumisen ja yhdessä olon aikaa. :) Niin ja joulupukki saa käydä niin pitkään kuin lapsi siihen uskoo. Jos lapsia on joskus useampi pukki käy niin pitkään kuin se pienin siihen uskoo.
 
Hmm, jotenkin se koko tunnelma ylipäätään :) Joulupukkia meillä ei tule käymään mutta muuten kaikki ne aaton perinteet aina aattoaamun riisipuurosta jouluohjelmiin (Lumiukko, Joukupukin kuumalinja yms perinteiset), haudoille kynttilän vienti, jouluruuat ja herkut, joulusauna, lahjojen avaus alkuillasta.. Ja koko joulun ajalle se rentous että ollaan olovaatteissa rennosti ja kiireettömästi :santa
 
Tuo lautapelit tosiaan kans! Vielä on lapsi niin pieni ettei osaa mut aiotaan se perinne opettaa, ihana ostaa koko perheen yhteiseksi paketiksi joku uus lautapeli minkä parissa sit viettää aattoiltaa ja pyhiä :)
 
Ihana ajatus! Ehkä joulupukki voisi tuoda tännekin uuden lautapelin koko perheelle yhteisesti. :)
 
Meillä jouluperinteitä on ollu paljon ja se on ollut ihan mukavaa. On leivottu piparit ja tehty tortut. Ja muutoinkin syöty perinteiset jouluruuat. Edellisenä iltana on koristeltu kuusi ja usein lahjat ovat saapuneet yön aikana sen alle. Päivän ajan ollaan saatu ihastella kuusta ja hypistellä lahjoja. Kuunneltu joulurauhan julistus ja jossainvälin alkuiltaa menty käymään haudoilla. Sen jälkeen on meille tullu iltaa viettämään mummo ja muutoma yksin asuva serkku ja vanhempien yksin asuvia ystäviäkin on meillä ollut aina. Eli meillä on aina ollut vieraita jouluna ja se on minusta ollut todella antoisaa. Joulu on kuitenkin lasten ja perheiden juhla ja kenellä ei semmoista syystä tai toisesta ole, voi joulu olla aika raskasta aikaa. Lahjojen avaamisen ja iltaruuan jälkeen oli kiva mennä ulkosaunaan saunomaan kynttilän valaistuksessa :happy:

Tänäjouluna vietämme joulua täällä meidän kodissamme. Syömme perinteistä jouluruokaa, koristeleme kuusen viimeistään edellisenä iltana ja lahjat kuusen alle käypi enkeli tuomassa. Me kun täällä korvessa asutaan niin innokkaat joulupukitkin on harvassa. Haudoilla varmaan pyrimme käymään jo ennen joulua kun itseäni ei ainakaan hirveästi huvita jouluna ns.ylimääräisiä ajella. Pyrin rauhoittamaan edes päivän kotonaoloon. Joulua meille tulee viettämään anoppi ja yksi toinen vanhempi sukulainen. Joskus vielä saattaa tulla miehen täditkin meille jouluksi. Ainiin! Ja lahjojen avaamisen jälkeen saunotaan täälläkin tietysti :) mutta sisällä ja sähkösaunassa. Joulun jälkeen suuntaamme sitten minun vanhempien luokse.

Ja hommaan lapsille lahjaksi lautapelin, mutta katsotaan nyt kuinka innokkaita ovat sitten pelaamaan.
 
Lapsuudesta on jäänyt paljon juttuja, jotka mieluusti säilytän nyt oman perheeni jouluissa - oikeastaan suurin osa on sellaista: tunnelma, piparien leivonta, koristelu, aito kuusi, joulusauna, aaton lastenohjelmat, joulurauhan julistuksen katsominen, hyvä ruoka, rento yhdessäolo, joulupukin odotus ja vierailu, lahjojen avaus, lautapelit... En juuri keksi asioita, jotka haluaisin tehdä toisin. :)
 
Ihana lukea kuinka täällä kirjoittajilla on joulussa yksi tärkeimmistä asioista se tunnelma :) Tulee itsellekin hyvä mieli lukea sellaisesta vs ne normaali lööppiotsikot.

Ja minäkin haluan siirtää sitä samaa lapsilleni omasta lapsuuden kodista - joulutunnelma. Ne voivat olla erilaisia, osa samaa, mutta se ilo, tuoksu, hyvä olo, yhdessä oleminen ja tekeminen ovat ehkä ne tärkeimmät.
 
Haluan (minäkin) säilyttää sen ihanan taianomaisen tunnelman, joka oli lapsuuden jouluissa.
Kuusi oli aina tuotu sisälle edellisenä yönä ja aattoaamuna me lapset koristeltiin se. Koko päivä jännitettiin, milloin pukki tulee ja pääseekö se ollenkaan tulemaan, jos ei ole lunta. Se jännitys oli ihan parasta. :joyful: Jouluohjelmat pyörivät koko päivän ja oli ihan ok syödä joulupäivänä suklaata aamupalaksi, se tapahtui vain kerran vuodessa.

Jossain vaiheessa äidistä tuli kävelevä stressipesäke, jonka piti puunata talo lattiasta kattoon kaappeja myöten jouluksi. Voi sitä hammasten kiristyksen ja stressin määrää. Koko kööriltä oli joulu pilalla. Mieluummin ollaan vaikka kynttilän valossa, niin ei näy sotkut. :rolleyes:
 
Mua meinaa aina joulun alla stressata sotku, vaikken muutoin mikään siisteyden perikuva todellakaan ole. Anoppi kysyi yhtenä vuonna, että kaapissako sitä joulua vietän, kun nekin kerran pitää siivota. Sen jälkeen en ole siivonnut. :D Haluan kyllä että on vähän tavallista siistimpää, mutta siihen riittää kun pesen lattiat ja pyyhin kunnolla pinnat muualtakin kuin keittiöstä (mitä en mitenkään viikoittain tee). Lasten mieliin ei jää, oliko meillä siisteysmielessä kaikki viimeisen päälle, mutta äidin siivousstressi saattaisi hyvinkin jäädä.
 
Mäkin kyllä pyrin siivoamaan normaalia tarkemmin, mutten anna sen pilata joulua, jos en jostain syystä ehdikään. Pääasia, että ruokaa on riittävästi. :joyful:
 
Takaisin
Top