Joulukuun jutut

Fantti

Jostain jotain jo tietävä
Heinäkuun äidit 2019
Vielä varmaan löytyy muitakin jotka ei vielä salaiselle puolelle ole päässyt? :D
 
Täällä on ollut niin kauhea pahoinvointi, ettei ole pystynyt ajattelemaankaan kirjoittamista. Nyt kun on helpottanut, niin heti tulee mieleen keskenmeno. :confused: Mikään ei ole hyvä. Onneksi löytyi kotidoppler ja sykkeetkin pienen hakemisen jälkeen. :rolleyes: Ensi viikolla olisi jo np-ultra! Nyt rv jotain 10 ja 11 väliltä.
 
Mäkin tässä yritän kerryttää viestejä, että pääsisi salaisella puolelle. Mäkin varmaan pelkäisin keskenmenoa, jos tää järkky pahoinvointi ja oksentelu loppuis yhtäkkiä. Kiva, että löysit sykkeet kotidopplerilla :)
 
Mä vähän epäilen, että tuo salainen puoli on vielä aika kaukana :angelic: Ei ihan kamalan aktiivisesti tule tänne päiviteltyä kuulumisia, kun ehkä vähän vielä vieras olo :shy:
Kovasti odottelen ensimmäistä neuvokaa joka on ens maanantaina. Joutui töihin keksimään jonkun aivan muun menon, kun piti työvuoroja sumplia, että pääsee paikalle. Mulla vähän mielenkiintoinen työyhteisö, niin en todellakaan halua sinne vielä hiiskua sanallakaan koko raskaudesta.

Eilen oli hassuja tunteita alavatsassa. Sellaisia aaltoilevia "kouristuksia", mutta ei yhtään kipeitä. Vähän säikäytti, mutta mitään vuotoja ei ole näkynyt niin kai vielä voi olla stressaamatta... nyt tv 6+6
 
Mulla vielä reilu viikko että pääsen salaiselle puolelle :D

Fantti wau miten aikasin oot kuullut äänet :p ihanaa!

Marmamama mäkin enemmän sitä salaista puolta odotan et pääsee sinne sit kirjottelee ja avautuu :p

Ens viikolla täälä eka neuvola jota en ees kovin innolla odota.
Np-ultra sitten varmaan tammikuun puolivälissä...

7+6
 
Muutama viesti vielä niin pääsee tuonne salaiselle puolelle :rolleyes:

Täällä kauhee norsu olo ku turvottaa ja pierettää ja pissattaa koko ajan. olipa ihanaa olla töissäki ku koko ajan sai hypätä vessassa.. onneksi loppuviikko ollaan vaan kotona esikoisen kanssa. Ens viikolla olis eka neuvola ja siellä ultrataan jollain ikivanhalla laitteella :joyful: kiva saada vielä varmistus ennen joulua että tuolla joku kasvaa. Saa sitte isovanhemmille kertoa iloiset uutiset :)
 
Siis miulla on kans ollu nyt pari päivää todella turvonnu olo... koko ajan saa käydä vessassakin. Miehenikin jo sanoi että vatsa alkaa vissin vähän näkyä...tosi jännää :) tää siis meidän eka, niin kaikki on niin uutta.
Meidän eka ultra on joulun jälkeen 28.12. Sitten pääsee kertomaan ystäville, en malta oottaa :)
 
Täällä kans turvottaa, illalla maha samankokoinen ku ekasta ihan viimisillään. Ja maha kutiaa ihan hirveesti. Nyt menossa siis rv 8-9. Pahoinvointi on helpottanu onneksi.

Täälläkin vielä matkaa salaiselle puolelle. Tuntuu että pääsenköhän sinne edes koskaan ku täällä niin hiljasta. Puoliväkisin pitää keksiä kirjottamista. Vähän harmi, koska esikoisen aikana muistan tän paikan olleen tosi aktiivinen ja täältä sai paljon vertaistukea juuri näihin alku viikkoihin. No ehkäpä sama meno on nyt sitten siellä salaisella puolella.
 
Nt-ultra aika tuli juuri postissa, se on vasta 13+2 . Onneksi tuli käytyä varhaisultrassa, en olis malttanut millään siinä epätietoisuudessa vaikka onhan vieläkin riskit suuret.
Nyt siis 10+2
 
Hannan mä oon miettiny samaa et esikoisen aikaan oli tosi aktiivinen ryhmä verrattuna tähän. Mut eiköhän tää tahti tästä vaan kiihdy :wink ainakin sitten sielä salaisella sitten. Toivottavasti
 
Ylihuomenna neuvola. Eilen huomasin hiukan veristä vuotoa. Nyt sitten tietty huoli on kova vaikka yleisiä nämä alkuraskauden pienet vuodot onkin. Mitään kipua ei kuitenkaan ole joten en ole alkanut päivystykseen soittamaan. Odotellaan nyt vaan pari päivää. Ja toivotaan että kaikki on kuitenkin hyvin.
 
Hannan kyllä se kummasti säikäyttää kun verta vuotelee :sad001 vaikka se on niin yleistä raskausaikana.
Vieläkö on vuotanut?
Onneks on sulla pian neuvola ni sielä viimeistään saat toivottavasti mielenrauhan :)
 
Tosi vähäistä vuotoa nyt eilen ja tänään. Googlehan on huonoin kaveri tässä asiassa kun monella kuulostanut alkurasksuden keskemeno alkaneen juuri näin. Mutta löyty niitäki tarinoita ihan reilusti joissa mitään hätää ei silti ollut. Nyt joululaulut soimaan ja lahjojen paketointiin. Josko ajatukset siirtyisi asiasta edes hetkeksi.
 
Pidetään peukkuja :*
Jospa pääsisit ultraan sielä neuvolassa!?
Kivoja puuhasteluja sinne ^_^
 
Tosi vähäistä vuotoa nyt eilen ja tänään. Googlehan on huonoin kaveri tässä asiassa kun monella kuulostanut alkurasksuden keskemeno alkaneen juuri näin. Mutta löyty niitäki tarinoita ihan reilusti joissa mitään hätää ei silti ollut. Nyt joululaulut soimaan ja lahjojen paketointiin. Josko ajatukset siirtyisi asiasta edes hetkeksi.

Mulla oli rv 6 alussa ja rv 7 alussa vuotoa. Säikäytti mutta silloin oli ultrassa kaikki hyvin. Nyt rv 9+5 ja viikon kestänyt päivittäinen oksentelu on nyt jäänyt ja olo on ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan täysin normaali. Tässäkin google on kamala kaveri koska sieltä tulee myös että olis keskeytynyt jos oireet vähenee. :sad001 mulla nt ultra 28.12 eli vielä joutuu pelkäämään joulun yli :sad001
 
Täällä ois viikot 8+3 ja tällä viikolla ois eka ultra et pääsee kattoo onko masus pikkunen. Ihan älytöntä turvotusta ollut. Onko muilla keillä on toinen raskaus nii maha ollut näin turvoksissa. Luulis et viikkoja enemmän kun eihän vielä vauvakaa niin iso ole et näkys vielä. Mut aivan selkeä vauvamaha pompsahtaa esille kun aamust selvinny.
 
Mulla oli tuolla kuvaketjussa mahasta kuvakin kun heti pullahti hirvee turvotus. Iltaa kohden pahenee. Ja tosiaan toinen raskaus. Normaalisti maha ennemminkin kuopalla niin nyt niin kuin ois jo paljon isommat viikot.
 
Viimeiset joululahjat hankittu. Jee. Tulevalle vauvalle en oo uskaltanut vielä ostaa mitään vaikka tuli kyllä hypisteltyä söpöjä vauvanvaatteita :Heartred ehkä sitte joulun jälkeen alennusmyynneistä jotain vois :)
 
Mun tarttis raahaitua lahjaostoksille mut tää olotila estää :sad001
Mä meinan tänävuonna päästä helpolla ja ostella vaa lahjakortteja :D ei jaksa nyt yhtään panostaa.
 
Mulla on apteekista hankittu vauvakirjanen (joskin vuodelta 16-17) ja siinä oli just näillä mun viikoilla (9+0-9+6) että pahoinvointi alkaa kenties jo vähentyä, ummetus puolestaan lisääntyy, kun suoliston toiminta hidastuu. Mulle käynyt just näin! Niin mielelläni luovun kyllä päivittäisestä lähes tunnin välein tulleesta pahoinvoinnista!! Väsyttää myös paljon, mutta voi johtua toki kaamoksesta ja yöheräilyistä esikoisen flunssan jälkimainikien vuoksi. Turvotusta myös täällä. Toppahousujen nappi töissä jätettävä auki. :)
 
Takaisin
Top