Joulukuun jutut

Kuumeista lasta saa nukuttaa ulkona, mutta pitää huolehtia kunnon vaatetuksesta. Meidän tyttö oli tuossa lokakuussa viisi päivää kuumeessa ja nukkui parvekkeella. Ei osaa sisällä päikkäreitä nukkua. Tosin jos on kovin pakkasta, niin en laittaisi ulos.

Meillä on viimeiset kaksi kuukautta ollut niin yöunille meno hulinaa kuin aamuöiset heräämiset. Piti tyttökin siirtää takaisin meidän huoneeseen, että saatiin vähän rauhoitettua öitä. Viime ja tämä viikko ollaan pidetty tiukkaa linjaa nukuttamisessa ja se on tuonut tulosta. Hetken itkeskelee, mutta nopeasti rauhoittuu nukkumaan. Samoin yöheräämiset on vähentynyt ja silloinkin nukahtaa samantien, kun saa tutin suuhun. Nyt ei päivisin malta edes leikkiä, vaan köpöttelee ympäri asuntoa kantaen tavaroita paikasta toiseen. Tämä varmaan on myös vaikuttanut positiivisesti yöuniin.

Sunnuntaiaamuna tyttö otti viimeiset hörpyt äidinmaitoa. Ei ole enää pyytänyt, joten en ole antanutkaan. Tässä tuleekin 8kk väliä ennen seuraavaa imetysurakkaa (jos kaikki menee hyvin). Vielä viikko sitten tyttö itse nosti aamulla paitaa ja vaati saada heti herätessään maitoa. Hyvä, että tämä pehmeä vieroitus toi tulosta.
 
Mites olet JN89 jaksanut arkea nyt? Onko ollut väsymystä tai pahoinvointia ?
Huimasti tuntuu taas kehitystä tulevan pojalla. On parin viikon sisällä tosiaan oppinut syömään itse lusikalla, vie pissavaipat itse roskikseen, höpöttää omaa vaivakieltään hyvinkin värikkäästi. Kolme uutta hammasta puhjennut :) Olen ihmetellyt kun hän toistaa sanaa äppä ja osoittaa sormella... Miettinyt mitä mahtaa tarkoittaa... Eilen sen tajusin, joskus kieltäessä poikaa sanon äp-äp ja heristän sormea, poika siis matkii mua :P Äskön ilmoitti että on tullut kakka housuun hokemalla kakka, kakka :D Voi mahoton :Heartred Viime yö nukuttiin heräämättä klo 19-6 pitkästä aikaa, vointi on muutenkin paljon parempi :)
 
Voi herrane aika!! Rupesin kattoo tämän meidän ryhmän masukuvia! Voi että tuli ikävä oma.
a pömppistä vaikka oliki jumalattoman iso :D :Heartred
Täällä yritetää kovasti tehä joulusiivousta mutta innostus on hukassa?! Poika uhmailee ja koettelee rajojaan topakasti. Sitte se huuto parkuminen alkaa ku ei saanukkaa tahtoaan läpi :D voi voi, on se elämä rankkaa pienellä :P
 
Ronja, hyvin tämä taaperoarki on sujunut näin alkuraskaudessa. Vähemmän oireita kuin tyttöä odottaessa. Lievää pahoinvointia ja väsymystä. Tosin väsymys johtuu aikalailla tytön rauhattomista öistä. Eikä tuon pienen energiapakkauksen kanssa ehdi oikein edes tätä raskautta miettiä. Mieskin sanoi eilen, että paljon harvemmin miettii raskautta mitä ensimmäisellä kerralla. Jotenkin tällä kertaa ei odota mitään vaan kaikki tapahtuu omalla painollaan. Osaa nauttia tästä hetkestä.

Kumpa meidänkin tyttö enemmän osaisi sanallisesti tai eleillä ilmaista asioita. Mutta nyt kävely on niin vienyt hänen sydämensä, ettei mitään muuta ehdi tekemään, edes opetella uusia taitoja.
 
Me ollaan joulu kotona kaupungissa, halutaan viettää "meidän perheenä" rauhassa. Anoppi ja mun äiti auttavat jouluruokien kanssa, lanttu- ja perunalaatikot saan paistovalmiina ja kinkunpalat (mies haluaa savustettua, minä harmaasuolattua) saa kumpikin äideiltään. Mun kummitädin joululahja sisälsi rutkasti juustoja ja keksejä ja kaikenlaista kuivahedelmää. Itselle ostettavaksi jää melkosen vähän, kun jotain oon tehnyt itsekin. Täytyy kyl sanoa et ilman suvun apua ei meil olis varaa hankkia kaikkea. Kyllä saa joka sentin laskea koko ajan :/
 
Kova kuulla JN ettei ole ollut pahempaa pahoinvointia :) Vois olla aika kamalaa yrittää hoitaa lasta ja halailla pönttöä välillä. Sieltä on sitten selkeästi poika tulossa kun erilaiset oireet edelliseen raskauteen :wink
Äskön kolahti postiluukusta ilmoitus leikkausjonoon pääsystä. Alle 3kk päästä sitten laitettaisi putket pojalle. Mua alko jo nyt jännittämään kyseinen operaatio :D Ja voi, nukuin äskön 2h päiväunet, poika jatkaa edelleen, nyt nukkunut 3h !
 
Teillä on Ronja mun mielestä ollut koko ajan kehitys tosi huimaa! :) niin liikkumisessa kuin muussakin. Välillä toivon että poika oppisi jo sitä ja tätä, mutta ajallaan ne kaikki tulee, kun on valmis... Niin ja kiva että olette nyt nukkuneet paremmin! :)

Me vietetään joulu "pääosin" kotona, käväistään vaan veljen luona pukkia katsomassa ja samalla näkee muutamia sukulaisia. Mun äiti tulee meille, siitä on iso apu varmasti ruokien laitossa ja sisko miehensä kanssa tulee myös. Kerrankin suht seesteinen olo, kun tietää missä ollaan ja kenen kanssa. Lahjat on ostettu yhtä lukuunottamatta. Mitään suursiivousta tuskin teen, ei ehdi tuon meidän tasmaanian tuholaisen kanssa :D joulukoristeitakaan ei juuri ole edellä mainitusta syystä, ehkä kuusen virittelen ennen aattoa. Poju alkaa olla jo voiton puolella flunssasta, enää yskä vaivaa. Vähän tässä jännitetään miehen kanssa, sairastutaan me just jouluksi, sehän kuuluisi perinteisiin. :D
 
Me haettiin tänään kuusi ja voi miten hieno se onkaan neidin mielestä! Pitkiä aikoja jaksaa sitä tuijottaa ja hihkua, itse ajateltiin päästä helpolla ja tukittiin reitti kuusen luo. Mummon luona sitten aattona keskustellaan onko lupa mennä :wink.
 
Meil oottaa kuusi ulkona aatonaattoon, pohdin eka että laitettasko koristeet suosiolla puolestavälistä ylöspäin, mutta mies sano että ihan sama onko pallo siellä, toinen täällä. Eli anti mennä vaan, tohon se tulee keskelle asuntoa!
 
Meil oottaa kuusi ulkona aatonaattoon, pohdin eka että laitettasko koristeet suosiolla puolestavälistä ylöspäin, mutta mies sano että ihan sama onko pallo siellä, toinen täällä. Eli anti mennä vaan, tohon se tulee keskelle asuntoa!
 
Kannatta kuitenkin olla tarkkana. Yks lapsi meinas tukehtua saatuaan näppeihinsä joulukuusekoristeen josta lähti irti ripustusosa. Oli jäänyt kurkkuun kiinni ja tullut veristä vaahtoa jo kunnes oli saanut nielaistua. Ambulanssimiehet olivat jo matkalla ja tarkistivat lapsen. (Tapahtuman kertoi äiti marrakuun facebook ryhmässä). Ei ois itellä tullu mieleenkään moinen kunnes luin ja pakkohan se oli kokeilla miten noi kiinnikkeet lähtee irti. Ei tarvinku ees paljoo voimaa käyttää ett irtos :sad001
 
Meillä on ollut yleensä tekokuusi, kun ollaan oltu aattona muualla kuin kotona. Kun tuo meidän kissaneiti yrittää kiipeillä aidossa kuusessa. Tänä jouluna tulee anoppi ja käly meille, joten pitäähän sitä aito kuusi tänä vuonna olla. Jännittää vaan, että miten tyttö tai kissa antaa olla kuusen rauhassa.

Toivottelen jo nyt kaikille rauhaisaa ja hyvää joulua. Sekä onnellista uutta vuotta 2016! Tässä varmaan menee viimeiset päivät jouluvalmisteluihin.
 
Huihai! Täällä yritän saada inspiraatiota joulusiivoukseen, onneks ei mitää älytöntä tartte tehä, sillä ei olla edes kotona aattona! :) helpotus minulle. Mutta jotenki inspiraatio on hukassa, sillä mua on huimannu viikko tai puoltoista viikkoa jo. Paineita olen mitannut niin ovat olleet kyllä tosi hyvät. Kaveri hiero mun nislat eilen ja toivottavasti siitä olisi jotain hyötyä. Pitää kait se raskaustestiki tehdä, että huimaako vain sen takia urakalla :wink ja jos ei muuta niin lääkäriin täytyy raahautua.
Tänne on tulossa mustajoulu, sikäli mikäli sää ennusteisiin on luottamista, onhan se harmi sillä olen melkonen talvi ihminen. Mutta, ei anneta sen pilata tunnelmaa :)
 
Minäkin uskaltauduin kuusen (valkoinen tekokuusi) laittamaan... Niin poikahan pelkäsi sitä! :shifty: mua taas meinasi naurattaa kun toinen niin pelokkaana kiertää kuusen kaukaa ja itkien tulee syliin, oli jotenkin koominen tilanne, sehän on vain feikkipuu :hilarious: no poika siitä sitten rauhoittui kun sai leikkiä koristepalloilla, yhdessä ihailtiin kuusen lamppuja ja kokeiltiin miltä oksat tuntuu.

Rauhallista joulua koko porukalle ja perheillenne, palataan asiaan viimeistään ensi vuonna! :bigsmurf:Heartred
 
Meillä on ihan sellainen pikkuinen Ikean pöytäkuusi vielä. Sekin on superjännä, ei uskalleta siihen koskea :D kovasti tekisi mieli, käsi jo lähestyy, mutta ei :) Ihan hyvä näin, vaikka ei siihen itse yletykkään.
Ihanaa joulua kaikille!! Palataan taas kuulolle :Heartred
 
Meilläkin kuusi koristeltiin eilen. Hyvin on antanut kuusen koristeineen olla ja tänään ei edes välittänyt lahjapaketeista.
Isimieskin on 2 viikkoa lomalla. Saadaan nauttia yhteisestä ajasta ennen kun alkaa ihan uusi arki ensivuonna.
Rauhaisaa joulua kaikille ♡
 

Liitteet

  • 1450815417805.jpg
    1450815417805.jpg
    37.7 KB · Katsottu: 13
Noni! En tänäkään vuonna saanut nauttia jouluruuasta rauhassa :sad001 Viime vuonnahan huuto alkoi heti kun sain Ruuan nenän eteen... Oltiin tänään meijän porukoilla syömässä ja poika ei kauaa jaksanut ruokaan keskittyä kun halusi vain tutkailla paikkoja. Ja tiedättehän sen kun ollaan kyläilemässä niin joka puolella on tavaraa mihin ei saisi koskea :D plus meijän porukoilla kolme koiraa, kissa ja pari kilpikonnaa mitkä luonnollisesti poikaa kiinnostaa.... Eikä sylissä viihtynyt hetkeäkään. Huh. Parin tunnin vierailu ja mä olen aivan poikki vahtimisesta :P onneks joulupäivänä saan syödä töissä rauhassa jouluruuan, sitä odotellessa :D
 
Takaisin
Top