IVF/ICSI kokemuksia

DB lääketieteellisessä käytetään estradiolia eli estrogeenia kohdun limakalvon kasvattamiseen. Yleensä se aloitetaan joko kp1 tai 2.
Sen voi ottaa esim tablettina, kuten progynova/zumenon 2mg X3 päivässä tai yksilöllisellä annoksella. Mulla on tällä kertaa kokeilussa Estradot laastarit, joissa sama vaikuttava-aine, mutta imeytyy suoraan verenkiertoon laastarista.

Yleensä ultrataan kp 9-12 ja kun limakalvo on sopivan paksu, niin saat keltarauhasta rinnalle esim 5 päivää ennen siirtoa, jos siirrettävä on blasto. SIt vaan rakko täyteen ja kaveri kyytiin :wink

Missä vaiheessa sulla on pas menossa? olen vähän uusi täällä ja jännän äärellä myöskin :) Samalla tavalla mennään meillä, estradot laastarin kanssa kunhan tosiaan vaan menkat alkaisi. Edellisessä ICSIssä oli kans tuo estradot käytössä ja silloin jäi kyytiläinen mukaan, tosin vaan aivan liian lyhyeksi ajaksi..
 
MiuMau79: Mulle tehtiin aikoinaan aukiolotutkimus ensikäynnillä, en ollut ehtinyt varautuun siihen mitenkään. Jos olisin tiennyt, olisin ottanut Panacodia. Vaikka mulla oli "putket auki" ja kaikki normaalisti, niin kyllä se sattu paljon.

Siirisi: Piti ihan googlettaa miltä Pia näyttää, ei ole sattunut meidän kohdalle lääkäriksi. Viime kierroksella meillä oli useasti ylilääkäri Helena ja tykkäsin hänestä kovasti.

nennulle ja liljattarelle onnea, huikeet saaliit!

Me ollaan nyt mietitty yksityiselle siirtymistä. Ei sillä että siihen nyt mitenkään kauheesti olis varaa, mut yhteen kierrokseen. En vaan tiiä mutkistaako se vaan asioita, et jos syksyllä haluaakin/tarttee mennä takas Tayssiin. Meidän kolmas Icsi tayssissa menis varmaan syksylle, kun eikös noilla jotain kesätaukoja ole?
 
Onnea plussanneille! Tsemppiä piinailijoille ja kasvattelijoille! Ja paljon voimaa pettymyksiä kohdanneille!

Kirjoittlin täällä talvella kun kun tehtiin eka ivf, tuoresiirtoon päästiin, josta ei raskautta ja pakkaseen ei saatu mitään. Nyt viime lauantaina aloitin kasvattelupiikit ja reilu viikon päästä olis luultavasti punktio. Kyselisin menopurin käyttäjiltä montako päivää ja millä annoksella ootte pistelleet?
Mä pistin Menopuria 300iu (joka alkaa olla jo maksimi) yheksän päivää. Mulla on siis tosi matala AMH-arvo eikä siis mitään vaaraa hyperistä.
 
Pisama 5. Ivf maaliskuussa, ei tuoresiirtoa,yksi alkio pakkaseen. Pas 31.3. luonnolliseen kiertoon.
Helmilotta, 1.ivf 1/2016, tuoresiirto nega, 4 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 5/2016 nega, 2. PAS yritetään lääkkeelliseen kiertoon syyskuussa 2016

Kaakao, lyhyt kaava, punktio 7.6. -> soluja 11 kpl, 7 hedelmöittyi, tuoresiirrosta plussa ja samantien km, 1. PAS 23.8. -> nega, 2. PAS 19.9 -> nega, 3. PAS 10/2016 -> nega. 2.IVF lyhyt kaava 3/17 -> 9 solua, 3 hedelmöittyi, tuoresiirto nega. 1.PAS 4/17

Larissa, 1. IVF pitkä kaava, punktio 8.6. --> soluja 4 kpl, 3 hedelmöittyi, PAS 7.9. --> nega

Hileinen, pitkä kaava, punktio 20.6, 1 solu, se hedelmöittyi (ivf) ja siirto 22.6., 4.7. kotitesti nega. 2. ICSI lyhyt kaava: 1 solu. Punktio 17.8, siirto 19.8. Testi nega 2.9. 3.ivf procrenin jälkeen. Punktio vko 50

Birita, lyhyt kaava, punktio 17.6., 5 solua ja 2 hedelmöittyi, testi 1.7.

Ninukki 3.ivf:n tuoresiirron testipvä 25.11.

Dansku, 1. IVF 5/2016, tuoresiirto nega, 3 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 12.9.

Maleen77, Lyhyt kaava 3. ICSI, punktio 15.8., tuoresiirto 17.8.

Floral2 , lyhyt kaava,ICSI punktio 19.9.2016. Saatiin 13 solua, joista 11 oli kypsiä. Puolelle tehtii ivf ja puolelle icsi. ¤ hdelmöittyi mutta 3 saatiin pakastimeen (tuoresiirtoa ei voitu tehdä hyperstimulaation takia)

Sagi, 1. ivf lyhyt kaava, punktio 14.9., tuoresiirto nega. 2. ivf / 1. icsi marraskuussa. Punktio arviolta vk 46.

_Minkki_, pitkä kaava, punktio 12.9., 10 solua ->nega. PAS 8.11, 2 siirrettiin. Testipäivä 21.11. Pakkaseen jäi vielä 3.

nennu90, Icsi, lyhyt kaava. Tuore siirto 12.9., nega, pakkanen tyhjä.
2. Icsi, 11.11 siirto. Nega. PAS 17.1. 2 siirrettiin. Pakkanen tyhjä. Nega.
3. ICSI puntio 25.4. Siirto 27 tai 28.4.

Kattika 1. ICSI(2014) 4. PAS 10.2. > plussa. Pakkasukkoja vielä kaksi.

Siirisi ICSI. punktio 8/16 pakkaseen 3 alkiota. ultra 21.10. jonka jälkeen pas seuraavalla viikolla. pakkaseen jää 1 alkio (ehkä)

Rive ICSI. Punktio 8/16, plussa 24.8, kkm havaittu 9.10. 1.PAS marraskuussa, plussa mutta vuoto joulukuun alussa. 2.PAS tammikuussa

anniele 1.ivf lyhyt kaava 11/2016, tuoresiirrosta nega, pakkasessa ei mitään. 2. ivf mahdollisesti alkuvuodesta

Toiveikas 1.icsi 9/2016 kaksi alkiota, tuore siirto nega toinen ei selvinnyt pakkaseen
2.icsi 11/2016 40 follikkelia, hyperi, kolme plastoa pakkaseen, ei vielä yhtään passia päästy tekemään

Mimosa85 1. ivf lyhyt kaava 2/2017, kaksi alkiota, tuoresiirrosta nega, 1 blasto pakkaseen.

elsakoo 1. ICSI lyhyt kaava, punktio 2/2017, 21 munasolua, ei tuoresiirtoa hypeririskin ja limakalvotilanteen takia, pakkaseen 7 kpl kolmen päivän alkioita 4 erässä, lääkkeellinen PAS 2-3/2017

DB 1.IVF lyhyt kaava 3/2017, 1 alkion tuoresiirto ->nega. 2 alkiota jäi pakkaseen
1. PAS seuraavaan kiertoon.

Mannahari75 1. icsi pitkä kaava, punktio 3.4

Blanca 1.icsi 2/2017 lyhyt kaava 5 hedelmöittyi, 1 siirrettin, nega, pakkaseen ei mitään. 2.icsi 4/2017

liljatar 1. IVF, Pitkä kaava, punktio 25.4., siirto (jos siirrettävää) 27.4.

Helios 4. ICSI 09/2016 lyhyt kaava, 4. PAS 5.5, 4 blastoa pakkasessa (lahjasiittiöt)


Plussanneet:

PikkuTikku
Mustikk4, 1.ivf/tuoresiirto plussa 20.6.

Aawa 1. ivf tuoresiirto, plussa 20.8.

Frostino 1.icsi tuoresiirto, plussa 19.9.

Dansku 1. IVF:n 1. pas, plussa 26.9.

'muurahainen' 1. ivf tuoresiirto, plussa 6.10

Miuku88, 2.ICSI tuoresiirto, plussa 3.11

toivonkipinä, 1ivf 1 pas, plussa 1.12

Auringonkukka! 1 icsi:n 1 pas, plussa 7.1

Floral2 1. icsin/ivf:n 2. pas, plussa 19.12.

Hopsan Icsi pas plussa 13.11

Joulunlapsi 1. ivf 2. pas, plussa 17.1.17

Kattika 1. ICSI 4. PAS, plussa 17.2.17

Tipu82 3.ICSI 1.2, ts dpo2,+15.2, La25.10

Junttura 3.IVF, tuores.+17.2, La30.10

Giselle1 1.ICSI tuores. +19.3 La28.11

Kosmos 1.ICSI 1. PAS (ei tehty tuoresiirtoa) + pp10 17.4. La 26.12.

Päivitin oman tilanteeni.
 
Kyselin viime vkolla Taysin kesätauosta ja sanottiin, että ovat kesällä vkot 27,28 ja 29 kiinni. Olin yllättynyt, että niinkin vähän. Valmistauduin jo n 1,5kk, mitä se on ollut muutamia vuosia sitten.
 
Crazycat; meilläkin oli viime kierrossa Helena ja oli kyllä huippu lääkäri! Toivon että hän tai sitten se yksi jonka nimeä en muista(tiukka nuttura yleensä, aika jäykän oloinen) olisi huomenna meitä ottamassa vastaan. Puuh, nyt alkoi jännittää se käynti että mitä siellä sanotaan. TAYSilla on onneksi aika lyhyt tuo kesän stoppi :)
 
Pisama 5. Ivf maaliskuussa, ei tuoresiirtoa,yksi alkio pakkaseen. Pas 31.3. luonnolliseen kiertoon.
Helmilotta, 1.ivf 1/2016, tuoresiirto nega, 4 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 5/2016 nega, 2. PAS yritetään lääkkeelliseen kiertoon syyskuussa 2016

Kaakao, lyhyt kaava, punktio 7.6. -> soluja 11 kpl, 7 hedelmöittyi, tuoresiirrosta plussa ja samantien km, 1. PAS 23.8. -> nega, 2. PAS 19.9 -> nega, 3. PAS 10/2016 -> nega. 2.IVF lyhyt kaava 3/17 -> 9 solua, 3 hedelmöittyi, tuoresiirto nega. 1.PAS 4/17

Larissa, 1. IVF pitkä kaava, punktio 8.6. --> soluja 4 kpl, 3 hedelmöittyi, PAS 7.9. --> nega

Hileinen, pitkä kaava, punktio 20.6, 1 solu, se hedelmöittyi (ivf) ja siirto 22.6., 4.7. kotitesti nega. 2. ICSI lyhyt kaava: 1 solu. Punktio 17.8, siirto 19.8. Testi nega 2.9. 3.ivf procrenin jälkeen. Punktio vko 50

Birita, lyhyt kaava, punktio 17.6., 5 solua ja 2 hedelmöittyi, testi 1.7.

Ninukki 3.ivf:n tuoresiirron testipvä 25.11.

Dansku, 1. IVF 5/2016, tuoresiirto nega, 3 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 12.9.

Maleen77, Lyhyt kaava 3. ICSI, punktio 15.8., tuoresiirto 17.8.

Floral2 , lyhyt kaava,ICSI punktio 19.9.2016. Saatiin 13 solua, joista 11 oli kypsiä. Puolelle tehtii ivf ja puolelle icsi. ¤ hdelmöittyi mutta 3 saatiin pakastimeen (tuoresiirtoa ei voitu tehdä hyperstimulaation takia)

Sagi, 1. ivf lyhyt kaava, punktio 14.9., tuoresiirto nega. 2. ivf / 1. icsi marraskuussa. Punktio arviolta vk 46.

_Minkki_, pitkä kaava, punktio 12.9., 10 solua ->nega. PAS 8.11, 2 siirrettiin. Testipäivä 21.11. Pakkaseen jäi vielä 3.

nennu90,
Icsi, lyhyt kaava. Tuore siirto 12.9.2016, nega, pakkanen tyhjä.
2. Icsi, 11.11 siirto. Nega. PAS 17.1.2017, 2 siirrettiin. Pakkanen tyhjä. Nega.
3. ICSI, pitkä kaava, puntio 25.4. Siirto 28.4.

Kattika 1. ICSI(2014) 4. PAS 10.2. > plussa. Pakkasukkoja vielä kaksi.

Siirisi ICSI. punktio 8/16 pakkaseen 3 alkiota. ultra 21.10. jonka jälkeen pas seuraavalla viikolla. pakkaseen jää 1 alkio (ehkä)

Rive ICSI. Punktio 8/16, plussa 24.8, kkm havaittu 9.10. 1.PAS marraskuussa, plussa mutta vuoto joulukuun alussa. 2.PAS tammikuussa

anniele 1.ivf lyhyt kaava 11/2016, tuoresiirrosta nega, pakkasessa ei mitään. 2. ivf mahdollisesti alkuvuodesta

Toiveikas 1.icsi 9/2016 kaksi alkiota, tuore siirto nega toinen ei selvinnyt pakkaseen
2.icsi 11/2016 40 follikkelia, hyperi, kolme plastoa pakkaseen, ei vielä yhtään passia päästy tekemään

Mimosa85 1. ivf lyhyt kaava 2/2017, kaksi alkiota, tuoresiirrosta nega, 1 blasto pakkaseen.

elsakoo 1. ICSI lyhyt kaava, punktio 2/2017, 21 munasolua, ei tuoresiirtoa hypeririskin ja limakalvotilanteen takia, pakkaseen 7 kpl kolmen päivän alkioita 4 erässä, lääkkeellinen PAS 2-3/2017

DB 1.IVF lyhyt kaava 3/2017, 1 alkion tuoresiirto ->nega. 2 alkiota jäi pakkaseen
1. PAS seuraavaan kiertoon.

Mannahari75 1. icsi pitkä kaava, punktio 3.4

Blanca 1.icsi 2/2017 lyhyt kaava 5 hedelmöittyi, 1 siirrettin, nega, pakkaseen ei mitään. 2.icsi 4/2017

liljatar 1. IVF, Pitkä kaava, punktio 25.4., siirto (jos siirrettävää) 27.4.

Helios 4. ICSI 09/2016 lyhyt kaava, 4. PAS 5.5, 4 blastoa pakkasessa (lahjasiittiöt)


Plussanneet:

PikkuTikku
Mustikk4, 1.ivf/tuoresiirto plussa 20.6.
Aawa 1. ivf tuoresiirto, plussa 20.8.
Frostino 1.icsi tuoresiirto, plussa 19.9.
Dansku 1. IVF:n 1. pas, plussa 26.9.
'muurahainen' 1. ivf tuoresiirto, plussa 6.10
Miuku88, 2.ICSI tuoresiirto, plussa 3.11
toivonkipinä, 1ivf 1 pas, plussa 1.12
Auringonkukka! 1 icsi:n 1 pas, plussa 7.1
Floral2 1. icsin/ivf:n 2. pas, plussa 19.12.
Hopsan Icsi pas plussa 13.11
Joulunlapsi 1. ivf 2. pas, plussa 17.1.17
Kattika 1. ICSI 4. PAS, plussa 17.2.17
Tipu82 3.ICSI 1.2, ts dpo2,+15.2, La25.10
Junttura 3.IVF, tuores.+17.2, La30.10
Giselle1 1.ICSI tuores. +19.3 La28.11
Kosmos 1.ICSI 1. PAS (ei tehty tuoresiirtoa) + pp10 17.4. La 26.12.
 
Huh hei, tänään käytiin Taysissa tarkoituksena tehdä aukkari. Mutta tämän päiväinen lääkäri oli sitä mieltä ettei sitä tarvitsekaan tehdä, normaali ultratutkimus vain (kp10). Lupaili ovista huomiselle tai ylihuomiselle, siellä näkyi nimittäin folli 17 mm. :)
"Ylimääräinen" aika käytettiin ivf-suunnitteluun, reseptit kourassa ja ruiskut kainalossa lähdimme kotiin hyvillä mielin, nyt vain odotellaan seuraavien menkkojen alkamista ja piikittelyjen aloittamista. Hui kun jännittää!!! :nailbiting:
Oli muuten juuri se mainitsemanne lääkäri ja minulla ei ole ainakaan mitään pahaa sanottavaa, päin vastoin, oikein asiallinen ja ystävällinen, selitti tarkasti asiat, kuunteli kysymyksiä ja vastaili. Samoin hoitaja oli oikein mukava, joka antoi aikatauluja, kirjallisia ohjeita ja opetti pistoskynän käyttöä. :happy119
 
Pisama 5. Ivf maaliskuussa, ei tuoresiirtoa,yksi alkio pakkaseen. Pas 31.3. luonnolliseen kiertoon.
Helmilotta, 1.ivf 1/2016, tuoresiirto nega, 4 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 5/2016 nega, 2. PAS yritetään lääkkeelliseen kiertoon syyskuussa 2016

Kaakao, lyhyt kaava, punktio 7.6. -> soluja 11 kpl, 7 hedelmöittyi, tuoresiirrosta plussa ja samantien km, 1. PAS 23.8. -> nega, 2. PAS 19.9 -> nega, 3. PAS 10/2016 -> nega. 2.IVF lyhyt kaava 3/17 -> 9 solua, 3 hedelmöittyi, tuoresiirto nega. 1.PAS 4/17

Larissa, 1. IVF pitkä kaava, punktio 8.6. --> soluja 4 kpl, 3 hedelmöittyi, PAS 7.9. --> nega

Hileinen, pitkä kaava, punktio 20.6, 1 solu, se hedelmöittyi (ivf) ja siirto 22.6., 4.7. kotitesti nega. 2. ICSI lyhyt kaava: 1 solu. Punktio 17.8, siirto 19.8. Testi nega 2.9. 3.ivf procrenin jälkeen. Punktio vko 50

Birita, lyhyt kaava, punktio 17.6., 5 solua ja 2 hedelmöittyi, testi 1.7.

Ninukki 3.ivf:n tuoresiirron testipvä 25.11.

Dansku, 1. IVF 5/2016, tuoresiirto nega, 3 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 12.9.

Maleen77, Lyhyt kaava 3. ICSI, punktio 15.8., tuoresiirto 17.8.

Floral2 , lyhyt kaava,ICSI punktio 19.9.2016. Saatiin 13 solua, joista 11 oli kypsiä. Puolelle tehtii ivf ja puolelle icsi. ¤ hdelmöittyi mutta 3 saatiin pakastimeen (tuoresiirtoa ei voitu tehdä hyperstimulaation takia)

Sagi, 1. ivf lyhyt kaava, punktio 14.9., tuoresiirto nega. 2. ivf / 1. icsi marraskuussa. Punktio arviolta vk 46.

_Minkki_, pitkä kaava, punktio 12.9., 10 solua ->nega. PAS 8.11, 2 siirrettiin. Testipäivä 21.11. Pakkaseen jäi vielä 3.

nennu90,
Icsi, lyhyt kaava. Tuore siirto 12.9.2016, nega, pakkanen tyhjä.
2. Icsi, 11.11 siirto. Nega. PAS 17.1.2017, 2 siirrettiin. Pakkanen tyhjä. Nega.
3. ICSI, pitkä kaava, puntio 25.4. Siirto 28.4.

Kattika 1. ICSI(2014) 4. PAS 10.2. > plussa. Pakkasukkoja vielä kaksi.

Siirisi ICSI. punktio 8/16 pakkaseen 3 alkiota. ultra 21.10. jonka jälkeen pas seuraavalla viikolla. pakkaseen jää 1 alkio (ehkä)

Rive ICSI. Punktio 8/16, plussa 24.8, kkm havaittu 9.10. 1.PAS marraskuussa, plussa mutta vuoto joulukuun alussa. 2.PAS tammikuussa

anniele 1.ivf lyhyt kaava 11/2016, tuoresiirrosta nega, pakkasessa ei mitään. 2. ivf mahdollisesti alkuvuodesta

Toiveikas 1.icsi 9/2016 kaksi alkiota, tuore siirto nega toinen ei selvinnyt pakkaseen
2.icsi 11/2016 40 follikkelia, hyperi, kolme plastoa pakkaseen, ei vielä yhtään passia päästy tekemään

Mimosa85 1. ivf lyhyt kaava 2/2017, kaksi alkiota, tuoresiirrosta nega, 1 blasto pakkaseen.

elsakoo 1. ICSI lyhyt kaava, punktio 2/2017, 21 munasolua, ei tuoresiirtoa hypeririskin ja limakalvotilanteen takia, pakkaseen 7 kpl kolmen päivän alkioita 4 erässä, lääkkeellinen PAS 2-3/2017

DB 1.IVF lyhyt kaava 3/2017, 1 alkion tuoresiirto ->nega. 2 alkiota jäi pakkaseen
1. PAS seuraavaan kiertoon.

Mannahari75 1. icsi pitkä kaava, punktio 3.4

Blanca 1.icsi 2/2017 lyhyt kaava 5 hedelmöittyi, 1 siirrettin, nega, pakkaseen ei mitään. 2.icsi 4/2017

liljatar 1. IVF, Pitkä kaava, punktio 25.4., siirto (jos siirrettävää) 27.4.

Helios 4. ICSI 09/2016 lyhyt kaava, 4. PAS 5.5, 4 blastoa pakkasessa (lahjasiittiöt)

Tonttumuori 1. ICSI ei tuoresiirtoa, 2 alkiota pakkasessa, 1. PAS ?

Plussanneet:

PikkuTikku
Mustikk4, 1.ivf/tuoresiirto plussa 20.6.
Aawa 1. ivf tuoresiirto, plussa 20.8.
Frostino 1.icsi tuoresiirto, plussa 19.9.
Dansku 1. IVF:n 1. pas, plussa 26.9.
'muurahainen' 1. ivf tuoresiirto, plussa 6.10
Miuku88, 2.ICSI tuoresiirto, plussa 3.11
toivonkipinä, 1ivf 1 pas, plussa 1.12
Auringonkukka! 1 icsi:n 1 pas, plussa 7.1
Floral2 1. icsin/ivf:n 2. pas, plussa 19.12.
Hopsan Icsi pas plussa 13.11
Joulunlapsi 1. ivf 2. pas, plussa 17.1.17
Kattika 1. ICSI 4. PAS, plussa 17.2.17
Tipu82 3.ICSI 1.2, ts dpo2,+15.2, La25.10
Junttura 3.IVF, tuores.+17.2, La30.10
Giselle1 1.ICSI tuores. +19.3 La28.11
Kosmos 1.ICSI 1. PAS (ei tehty tuoresiirtoa) + pp10 17.4. La 26.12.
 
Mulla myös olematon amh-arvo ja pistelin insseissä Menopuria muistaakseni 300iu, piti olla ivf:ssäkin käytettävä lähes maks annos. Nyt ivf:ssä (eri klinikalla) käytettiin sen sijaan Bemfolaa, sitä meni koko kynä kerralla; oliskohan se annos ollu 150iu. En muista yhtään kuinka monta päivää.
 
Toukanäiti: Mulla on kierronpvä 7 ja perjantaina olisi ultra, jossa katsotaan joko limis olisi hyvä. Mulla kävi vaan lukihäiriö Estradotin aloituksessa, kun aloitin viime torstaina yhdellä laastarilla kahden sijaan. Lauantaina-aamuna vasta havahduin mokaan. No kasvatellaan lisää, jos ei ole tarpeeksi hyvä perjantaina. Estradot taitaa sopia mulle paremmin, kun ei ole tuhruvuotoa ollut kiusana, kuten progynovassa. Alussa iski hirveä hikiä ja turvotus, mutta näyttää nyt hieman tasantuvan pidemmin käytettynä.

Toivottavasti sulla pian alkaa menkat, niin pääset kasvattelemaan limistä ja siirtoon. Niin ja piinailemaan mun kanssa :happy:
Toivotaan, että meillä molemmilla olisi tällä kertaa parempi onni siirrossa, kun mullakin meni edellinen siirto lopulta pipariksi.
 
Tuhannesti onnea minultakin Blancalle ja Kosmokselle! :Heartpink

Helios me mennään samoilla kierronpäivillä ja mullakin lääkkeellinen PAS-kierto meneillään. Lääkkeenä Progynova, josta ollut vähän taas huonovointisuutta ja päänsärkyä. Ultraan menen ti 2.5. ja siirto luultavasti perjantaina, jos kaikki ok. Kiva että joku muukin on samassa vaiheessa menossa :)
 
Hei sitä tässä mietin että miten viikot lasketaan nyt näissä ivf hoidoissa? Onko punktio päivä 2+0? Eli jos mulla oli punktio ke 5.4 niin olisin nyt to 27.4 rv 5+1 vai? Osaako joku auttaa?
Varovaisesti tässä laskeskelen vaikka kohdunulkoinen kyllä vielä pelottaa.
 
Muokattu viimeksi:
Blanca, juuri noin ku sanoit! Mulla oli tiistaina punktio ja tänään siirrettiin kaks päivänen alkio. Ja hoitaja sanoi et tänään on 2+2. :)

Eli yksi prima siis siirrettiin, kaksi huonompaa meni pakkaseen yhtä siirtoa varten. :)
Huominen vielä saikkua, ku oli aika paljo nestettä/verta rakkuloissa ja maha aika kipeä.
Neljä muuta munaa oli myös hedelmöittynyt, mutta ei ollut alkanut jakaantua.
 
Onnea matkaan Liljatar :)!

Käytiin tänään suunnittelukäynnillä. Meidän ja TAYSin kalentereista johtuen seuraava hoito tehdään vasta kesäloman jälkeen eli heinäkuun lopulla on suunnittelukäynti. Varmaankin käytetään lyhyttä kaavaa(jee!) ja kokeillaan jotain boostausta munisten kasvulle. Sanoin että kaikki vippaskonstit vaan käyttöön. Tämä muutaman kuukauden tauko voi tehdä todella hyvää nyt tässä kohtaa, oli sen edellisen hoidon jäljiltä niin takki tyhjänä..nyt vaan täytyy valmistella kehoa että olisi mahdollisimman hyvässä kuosissa sitten elokuulla.

Niinjajoo, meillä oli nyt se Pia lääkärinä. Tämä käynti oli kyllä tosi hyvä ja asiallinen.

Käyn seurailemassa täällä mutta varmaan hiljenen(entisestään), ja aktivoidutaan sitten heinäkuun lopulla enemmän :) Paljon onnea kaikille, toivotaan että mahdollisimman monelle se plussa ilmaantuu testiin tavalla tai toisella :)!!
 
Täällä taas! Tervetuloa uusille, toivon kaikille lyhyttä visiittiä :wink

Paljon onnea ja iloa plussanneille, tuntuu niin hyvältä lukea kun näillä hoidoilla onnistutaan,
ja näistä saa sen palkinnon mitä on pitkään toivonut. Kaikkea hyvää teille! :Heartbigred

Tsemppiä myös piinailijoille ja hoidoissa oleville, pidän peukut pystyssä ihan kaikille!

Suuret pahoittelut teille, joita epäonni on kohdannut, ei sanat riitä kertomaan.
Onneksi on tämä foorumi, jonne voi tulla tuntojaan purkamaan, ja josta voi saada tukea ja voimaa.

Meille tehtiin nyt toinen IVF epäonnisen ensimmäisen jälkeen. Eikä mennyt putkeen tämäkään.
Pistely kesti poikkeuksellisen pitkään, eikä keho oikein alkanut reagoida, vaikka hormoneja pisteltiin isoilla annoksilla. Punktiossa kerättiin 6 solua, ja sain klinikalta soiton kaksi päivää sen jälkeen - ei tarvitse tulla seuraavana päivänä siirtoon, ei ole mitään siirrettävää.
Nyt kasaillaan ajatuksiamme, ja minä itseäni tässä kipuilun lomassa. Pää ei meinaa kestää, kun vielä on kroppa niin kovilla punktion jälkeen, eikä pääse lenkille puhaltelemaan tätä murhetta ulos.

Voi olla, että seuraavaa suunnitellaan vasta alkukesästä, ja toteutetaan sitten syksyllä, täytyy miettiä. Vielä ei olla valmiita luovuttamaan.
 
Takaisin
Top