Isovanhempien oudot reaktiot vauvauutisiin

Uusperhesatu

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Joskus kuulee, että tulevat isovanhemmat reagoivat todella omituisesti saamiinsa vauvauutisiin. Itsekin tiedän henkilön, jonka anoppi suuttui kun kuuli parin odottavan vauvaa. Onko teillä tällaisia kokemuksia? Itselläni onneksi ei - kaikki isovanhemmat ovat olleet iloisia vauvauutisista. Kuopuksen kohdalla vähän jännitin, että kauhistuvatko he asiaa, sillä kuopus sai alkunsa vahingossa ja vieläpä nopeasti isosisaruksensa jälkeen, mutta hyvin he suhtautuivat.
 
Isäni ensireagtio oli "herrajumala!". Taisi hieman yllättyä, mutta onnitteli sitten ja on ollut välittävä vaari lapselle. :) Anoppi taas onnitteli ensin (kun hänelle oli väännetty rautalangasta että saadaan lapsi), mutta viikon päästä oli sitä mieltä ettei meidän olisi pitänyt tehdä lasta, ei pärjätä lapsen kanssa, meillä on liian likaista lapselle ja lapsi huostaanotetaan sotkuisuuden takia jne mitä oli tosi "kiva" kuulla raskaana. :\
 
Kolmosesta kun kerrottiin, niin anoppi sanoi jotain että "No jaa, no kai se saa sitten syntyä, mutta VAAN jos se on POIKA!" WTF o_O???? No ihana tyttö tuli, ja anopin kiusaksi tehtiin vielä kaksi sen jälkeen :wink Tokan jälkeen nyt ei keneltäkään ole muutenkaan ensireaktiona onnitteluja ole tullut...
 
Taustaa sen verran, että olen mennyt kahden lapseni isän kanssa naimisiin ollessamme 19-vuotiaita ja esikoinen syntyi ollessani 20v, toinen ollessani 21v.

Saatuaan tiedon ensimmäisestä lapsesta anoppini ilmoitti, että sitten KUN ei pystytä näin nuorena lapsesta huolehtimaan niin hän voi kyllä ottaa lapsen hoitaakseen, jopa tarvittaessa adoptoida.

Omat isovanhempani sanoivat, että tälläinen vahinko-teiniraskaus on aivan järkyttävää, kun ei meidän suvussa ole koskaan ennen näin käynyt. (Arvatkaa vain mikä oli isovanhempieni reaktio, kun ilmoitin 7 vuotta myöhemmin näiden lasten isän muuttaneen pois toisen naisen perässä :hilarious: ).

Toisesta ei sitten kerrottu oikeastaan kellekään ennenkuin syntyi.


Tämä tuorein tapaus taas sai isäni kysymään: ”Mitä jos veljesi ilmoittaisi, että on löytäny kadulta jonkun lumpun ja saa sen kanssa lapsen?!?”
Voi olla että tämä ilmoitus raskaudesta parin kuukauden seurustelun jälkeen oli hänelle liikaa, vaikka oltiinkin tunnettu miehen kanssa vuosia.
 
Edellisestä avioliitosta siunaantui kaksi ihanaa lasta. Kun kerroin isälle odottavani esikoistani niin hän puhkesi kyyneliin ja sanoi että "wau hänestä tulee pappa" . Kun 2vuotta myöhemmin ilmoitin että odotamme pikkusisarusta niin tämäkin sai isäni hymyilemään onnesta. Tuntui mukavalta. No “valitettavasti“ tuo liitto päättyi eroon.

Tapasin nykyisen mieheni ja rakastuimme kuin salaman iskusta. Nyt odotan kolmatta lastani joka on miehelleni ensimmäinen. Kun kerroimme tästä onnen aiheesta isälleni oli isäni reagtio kerrassaan jäätävä. Jokseenkin lasittinut katse ja ei saanut sanaa suusta. Seurasi kiusallinen hiljaisuus jonka mieheni onneksi rikkoi vaihtamalla puheenaihetta. Olisin todella kaivannut että isäni sanoisi edes jotain, hyvässä tai pahassa. Mutta olla nyt sanomatta yhtään mitään! Olin asiasta pitkään surullinen. En niinkään itseni vaan vauvan puolesta. Eikö hän olekaan isälleni yhtä rakas ja tärkeä kuin aiemmat lapseni? Päätin etten anna asialle liikaa valtaa vaan aion nauttia tästä raskaudesta täysillä, koska kuka tietää onko tämä vaikka viimeinen kerta kun olen raskaana.

Tapahtui kuitenki mukava käänne tässä asiassa viikko sitten kun kävimme isäni luona syömässä. Vatsani on jo valtava ja odotus todella näkyy ulospäin. Rv 30 meneillään. Istuin isäni sohvalla odotellen kun isä valmistaa ruokaa. Yllättäen hän hiipii takaani ja tulee seisomaan viereeni, laskee kätensä vatsalleni ja silittää monta kertaa. Hän ei sano mitään mutta huomaan että silmäkulma hänellä hieman kastuu. Mun sydän oli pakahtua siitä tunteesta!! Pidätin vaa itkua ja hymyilin kun oli niin hyvä mieli. Koin että tällä tavalla isäni osoitti että tämä lapsi on yhtä tervetullut tähän sukuun kuin muutkin. :Heartred
 
Minulle on sanottu jo pitää pienestä pitäen, että jos kävisi niin, että tulen vahingossa raskaaksi ja saisin lapsen, siitä kyllä pärjätään ja löytyy tukea. Aina on seuraavassa lauseessa jatkettu, että parempi olisi toki, jos lasta ei tulisi vielä teini-iässä, mutta jos niin sattuisi käymään, ei se ole mikään maailmanloppu. Minusta tuo on todella hyvä juttu kertoa lapsille jo ennen kuin asia on ajankohtainen, silloin he uskaltavat helpommin kääntyä vanhempiensa puoleen tällaisten isojen asioiden kanssa.

Mutta palatakseni aiheeseen, meidän suvussa ei ole ollut mitään outoa reagointia vauvauutisiin. Joka sukupolvessa on ollut enemmän tai vähemmän lapsettomuutta (viimeinen luomulapsi syntyi sukuun yli 40 vuotta sitten, omat serkkuni, lapseni serkut ja lapseni pikkuserkut ovat kaikki hoitojen tulosta), ja jokainen uusi lapsi on ollut kullekin perheelle iso lahja.
 
Valitettavasti ei ole tästä kokemusta. Mutta pakko sanoa, että Sisitan kommentti sai hätkähdyttämään. Aika suoraa puhetta Isältäsi.. -.-" Toivottavasti kuitenkin kaikki sujuu ihan hyvin. =)
 
Noh, tosiaan isäni sanoo asiat aika suoraan, jos siltä tuntuu ja ei siinä mitään. Itseäni tuo lähinnä nauratti, mutta jäi kyllä mieleen varmasti loppuelämäksi.

Nyt menee vähän aiheen vierestä, mutta...
Tuo oli jotenkin kyllä kumma vertauskuva. Kuitenkin siis ihan aikuisia ihmisiä, tunnettu vuosia ja asuttiin jo yhdessä siinä vaiheessa kun tämä ihan suunniteltu lapsi sai alkunsa. Ja saikin siis nopeammin kuin olisi voitu kuvitella. Toki nopeasti ollaan edetty kun la 2 viikon päästä ja nyt vielä vuottakaan ei olla oltu yhdessä.
 
Kun kerroimme äidille ja isäpuolelle, äiti onnitteli mutta isäpuoli oli alkuun vain hiljaa. Hetken päästä totesi, että pitää pitää peukkuja. Ilmeisesti uutinen tuli täysin puskista yllätyksenä, näin äitikin sanoi kun juttelin jälkikäteen. Olen suvun nuorin (kohta 25v) ja avopuolisoni kanssa emme ole vielä naimisissa. Luultavasti he kuvittelivat että seuraan isosiskon jälkiä ja hankin lapsia vasta naimisissa lähempänä kolmea kymppiä. Hassua, että tuntuu jotenkin että joudumme selittelemään ja perustelemaan raskauttamme. Minä olen tosiaan sen 25, mieheni 27. Molemmat valmistuneet alempiin korkeakoulututkintoihin ja tutkintoa vastaavassa työssä. Minulla on vakipaikka, miehellä viittä vaille. Meillä on kiva yhteinen koti ja raha-asiat hyvin. Silti jaksetaan ihmetellä että miten me nyt jo!
 
Minä kun tulin ensimmäisen kerran raskaaksi ja ilmoitin ilouutisesta äidilleni, hän sanoi että minun pitäisi tehdä abortti.
 
Sofia_11 sanoi:
Minä kun tulin ensimmäisen kerran raskaaksi ja ilmoitin ilouutisesta äidilleni, hän sanoi että minun pitäisi tehdä abortti.
Click to expand...

Olipa törkeästi sanottu. Taustoja en toki tunne, mutta kuulostaa todella asiattomalta kommentilta. Toivottavasti äidin asenne siitä parantui.
 
Minulla on kolme lasta edellisestä liitosta. Uuden miehen kanssa ei ole yhteisiä lapsia, mutta on niitäkin ajatustasolla puhuttu. En ole raskaana edes, mutta äitini muisti kyllä jo kertoa, ettei enempää lapsia tarvitsisi enää tehdä. Ok, onneksi on meidän oma päätöksemme.
 
Toisesta raskaudestani kun kerroin isälleni, hän vastasi spontaanisti "ei kai!" :meh: Ryhtyi sitten selittämään, että esikoinen jää vähemmälle huomiolle...
 
Tiedän tapauksen, jossa pariskunta oli seurustellut yläasteelta asti, mies valmistunut AMK:sta ja vakityössä omalla alallaan, ja tämä tuleva äiti juuri valmistumassa, mutta ei vakityössä. Tämän äidin äiti raskausuutisen kuultuaan piti pitkän saarnan siitä, kuinka joutuu olemaan kaikista pienimmällä vanhempainrahalla, ja kuinka nyt ei pääse töihin opiskelujen jälkeen jne. Ei onnitellut. Koko muu suku ja lähipiiri onnitteli, ja reaktio oli enemmänkin, että: "Tätä onkin jo odotettu!"
 
Kun aloin odottaa ainokaistamme ja ensimmäisen ultran jälkeen kerroin vanhemmilleni asiasta, alkoi äitee itkeä onnesta ja isä kysyi että "tietäähän (puoliso) tästä asiasta?" Hah, ei kun salaahan minä :hilarious:
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top