En minä osaa sanoa miltä mieheltäsi tuntuu, meitä XY-kromosomeilla
varustettuja kun on niin monen eri sorttista. Meidän parisuhteessa se
tuppisuu joka vaikenee on
avovaimoni, ja se taas risoo mua kun olen luonteeltani kissat heti
pöydälle nostavaa sorttia.
Viime vuosina koettu kaksi keskenmenoa eikä niiden käsittelyä varsinaisesti helpottanut se, että ympärillä sikiävät tuttavat aina välillä muistuttivat kommenteilla kuten "ai niin, ethän sä voi tietää kun sulla ei oo lapsia". Naiset ovat mielestäni huomattavasti miehiä tylympiä, aika moni kehtasi jo huomauttaa avovaimoni iästä tyyliin "niin, ei niitä enää tuossa iässä vaan hankita". Onneks vanhemmat sentään ymmärsivät olla herkästä aiheesta hiljaa, ehkä sen takia kun lapsenlapsia siunaantunut ilman mun osuuttakin. Enemmän mua harmitti tahdittomat tuttavat, mutta omaa osuutta ehkä helpotti tieto siitä että siittiöissäni ainakaan mitään vikaa ollut (molemmat sittemmin keskeytyneet raskaudet tärppäsivät heti ensimmäisellä kierrolla).
Raskauden keskeytystä seurannut anemia ei varsinaisesti helpottanut kolmatta hedelmöitystä - seurasi 18kk jakso jonka aikana moni asia kävi mielessä kun kierto piteni (anemian takia) ja raskaustestejä kului.
Nyt sitten rakenneultra takana ja hyvillä uutisilla. Vieläkään ei uskalla rikkoa uutisia (tai noh, avovaimo ei halua kertoa ja kunnioitan hänen päätöstään olemalla itsekin hiljaa). Oma äiti ja anoppi tietää, ja pari
kaveria jotka näkivät pöydälle unohtamani ultrakuvat. Vatsa jo pullottaa siihen malliin ettei sitä enää piiloteta kuin soveltuvilla vaatteilla, ja ihmettelen suuresti avovaimon halua salata raskaus kun sen näkee jo sivuprofiilista, kaukaa.
Suosittelen teille samaa ku minkä itse totesin hyväksi: keskustelin neuvolassa ammattiauttajan kanssa, minkä jälkeen keskityin pitämään oman mieleni ja kroppani kunnossa: terveelliset elämäntavat eivät ainakaan hedelmällisyyttä heikennä ja tämän palstan kaltaisten tiedonlähteiden lukeminen auttaa ymmärtämään miten tavallista on ettei vuosienkaan jälkeen tärppää. Pikkuhiljaa sain pintaa raaputettua siten että pystyin valamaan uskoa myös avovaimooni että jatkaisimme yrittämistä, ja näillä näkymin tämä monta vuotta kestänyt uuvuttava yrittämis-marathon näyttäis tuovan kaivattua lopputulosta tämän vuoden elokuussa.
