Isän havaintoja leikkipaikoilta ja vähän muutakin

[Ahmed]

Tämä on nyt vähän tällainen puoliavautuminen/tajunnanvirta -tyyppinen ketjun aloitus . Olen luonteeltani aika ujo -voisi sanoa jopa arkakin- mies . Nyt kun olen 1v 3 kk vuotiaan pojan isä, pakotan itseni kuitenkin leikkipaikoille ja kerhoihin, jotta poitsu näkisi muita lapsia ja sillä olisi kivaa ja oppisi, että on muukin maailma kuin koti.

Noh, poika on melkoinen menijä, viskelee leluja ympäriinsä, kiipeilee ja vaeltelee (osaa siis kävellä) joka paikkaan. Ei pysy leikkialueella jne. vaan lähtee kirjaston leikkialueeltakin rundaamaan ympäri kirjastoa. Annan pojan tehdä matkaansa aikansa, ja sitten vien takaisin alueelle, mutta kohta herra jo viipottaa takavasemmalla. Kun 10 kertaa on saman tehnyt, alkaa hikeäkin olla jo sen verran, että tekee mieli lähteä pois. Muutaman kerran on jo muita lähtenyt pois (ehkä omaa tulkintaa), kun lapsi on aika rauhaton. Mielestäni pikkumies on vain utelias. Mutta minua nolottaa , enkä oikein osaa sitten small-talkata muiden vanhempien kanssa (lähinnä äitien, kun isiä näkyy aika vähän, ja jotenkin tuntuu, että naiset ehkä aloittavat juttelun helpommin miesten kanssa). Ja kun muutenkin joudun hiukan ponnistelemaan, että menen kerhoihin yms. niin on vähän raskasta.

Miten teillä muilla? Onko teillä tällaisia vilkkaita muksuja? Annatteko te lapsienne mennä viilettää ja viskellä leluja, vai pyrittekö jo kasvattamaan ja kieltämään lelujen nakkelemisen / vaeltelun? Lisäksi poika saattaa purra jo aika kovaakin, ja kun kiellän ja siirrän pois, tekee uudestaan ja nauraa vaan -hyvä leikki...Mun mielestä ihan ehdoton ei.

Yritän kyllä kotona hellästi demota ja näyttää leikkeihin mallia, mutta aika usein se heittely yms. häsääminen voittaa. Meillä kun ei ole talonyhtiössä oikein kohtalotovereita, niin ei pääse vaihtamaan hiekkiskuulumisia.

Ja sitten vielä: jätättekö joskus pojan yksin teuhtaroimaan esim. alakertaan, ja olette yksin yläkerrassa? Ajattelin, että hyvä varmaan pojan tottua vähän ajatukseen olla itsenäisestikin ja leikkiä eikä tottua siihen, että on koko ajan huomion keskipisteenä. Meillä on turvallinen alakerta, ja ei ole tarkoitus luuhata poissa näkyvistä 5-10 minuuttia pidempään (sekin alkaa jo tuntua pahalta).

Uh, aika paljon huomaan pohtivani huolestuneena asioita.

 

[elaffy]

En osaa mies näkökulmaa tähän pohdintaasi valitettavasti tuoda, mutta 5-10min valvomatta tuon ikäistä lasta on todella PITKÄ aika ja pahimmillaan jotain ehtii tuossa ajassa sattuakin. Taaperoille tulee jossain vaiheessa tarve irtautua vanhemmistaan, joka ilmenee yleensä oman tahdon löytymisenä ja uhmana, mutta pieni lapsi tarvitsee silti koko ajan aikuisen tueksi ja turvaksi. En tarkoita nyt, että lasta pitää silmä kovana istua vieressä vahtimassa, vaan lapsen täytyy tietää, että vanhempi on heti saatavilla, kun hän tätä tarvitsee ja aikuisen tehtävä on vahtia ylitsepursuavaa itseluottamusta ja sen myötä ei aina niitä fiksuimpia ideoita toteuttavaa taaperoa, huolehtia hänen turvallisuudesta ja vastata herkästi lapsen tarpeisiin. Niihin on vaikea vastata, jos olet poissa ilman näköyhteyttä pitkään. Sitä ei uskoisi, mitä alle 2v saa aikaiseksi aikuisen nopean vessakäynnin aikana..

Itsenäistä leikkiä alkaa kehittyä itsestäänkin, mutta toki siihen voi myös vähän kannustaa ja antaa ainakin tilaa sen toteuttamiseen. Voisitko puuhailla omia juttuja samassa tilassa lapsen kanssa ja antaa hänen leikkiä yksikseen tai voit osallistua leikkiin kauempaa juttelemalla ja esim kyselemällä lapselta, missä pallo on, mitä koira tekee, mihin autot ovat matkalla tai mikä nyt hetkeen sattuu sopimaan? :) Joskus on hyvä pysähtyä vaikka kahvikupposen kanssa ihan vain seuraamaan taka-alalta, mitä lapsi puuhailee, tarkkailla häntä, hänen eleitään ja ilmeitään ja sitä kautta oppia myös tuntemaan omaa lastaan vähän enemmän. Samalla lapsi saa sitä itsenäistymistä ja itsekseen leikkimistä harjoitella. Pienet uppoutuvat omiin juttuihinsa todella suurella hartaudella yleensä. :)

Aggressiiviseen käytökseen on puututtava aina ja tehtävä lapselle hänen kehitystasoonsa sopivalla tavalla selväksi, ettei se ole hyväksyttävää kanssakäymistä missään tilanteessa. Tarvittaessa aikuinen estää toiminnan fyysisesti. Lelujen heittely tai pureminen on toisen satuttamista tai tavaroiden rikkomista ja siihen on puututtava tiukasti. Näin olet ilmeisesti onneksi tehnytkin. Ikä tuo siihenkin onneksi vähän helpotusta - parivuotiaana lapsi on aggressiivisimmillaan ja yleensä tilanne alkaa sen jälkeen helpottua. Toistoja tarvitaan paljon ja aikuisen on hyvä näytellä omia ilmeitään ja eleitään vähän liioitellusti jopa. Pienet lapset lukevat paremmin non-verbaalista viestintää kuin välttämättä ymmärtävät puhetta. Kun oikein katsoo lasta vihaisesti otsa liioitellusti kurtussa ja käyttää painokasta ääntä, saattaa viesti mennä paremmin perille.

Ihanaa, että olet omasta jännityksestä huolimatta lähtenyt rohkeasti valloittamaan maailmaa! Mene vain rohkeasti juttelemaan kaikille vanhemmille. Vanhemmuus on todella voimakkaasti yhdistävä tekijä sukupuoliroolista riippumatta ja kaikki pienten lasten vanhemmat ovat enemmän tai vähemmän samassa veneessä. Vertaistuki on yleensä parasta apua arjen pienissä ongelmissa ja haasteissa. :)

Etkä varmasti ole ainoa vilkkaan pienen pojan isä..

 

[omppu15]

Nostan lakkia Ahmed sulle! Hieno homma et oot lähteny pojan kanssa liikkeelle!
Itse en osaa kanskaan miesnäkökulmaa valitettavasti asiaan sanoa, mutta jotain kokemusta on nyt jo 3.5 v. Hyvin vilkkaan pojan sekä 1v5kk rauhallisen tytön äitinä. Meillä poika esim. Kerhoissa ei meinannut millään malttaa kerhoissa istua tuokioita paikoillaan, koska hänellä oli itsellään aina niin paljon asioita kerrottavana tai sitten katsottavana. Ja toisekseen esikoisena tykkäsi ja tykkää edelleenkin tavalla tai toisella olla huomion keskipisteenä. Varsinkin tän tokan kohdalla oppinut sen et tän ikänen taapero kaiken parhaiten oikeasti rauhoittuu syliin. Ja jos ei meinaa rauhoittua niin sitten joku pieni lelu käteen tutkittavaks. Se kun on tutkittu niin sitten toinen. Ja jos lapsi ei malta olla sylissä, niin antaa sen sitten mennä tutkimaan paikkoja, kuitenkin niin ettei häiritse toisia. Ja jos kerhoissa ym. On niitä istuin alusia niin antaa harjoitella niillä istumista rauhassa. Kyllä tän ikäisetkin lapset kuule ottaa jo kovasti isommista lapsista mallia! Vaikka välillä touhuisivatkin omiaan. Ja mainitsit tuosta kirjaston leikki alueesta. Tää ei oo ehkä suoraan verrannollinen asia mut toivottavasti saat pointista selvän. Me asutaan maalla ja leikkipuistoissa käydään harvoin. Poika aloitti päiväkerhon 3vuotiaana ja siellä oli ulkoilua aitaamattomalla leikkipuistossa jonka vieressä meni pensasaita, kävelytie, autotie. Jäbä oli nähny tiellä kivan auton ja lähtenyt juoksemaan sen perään. Sen jälkeen kerhotädit olivat kertoneet pojalle tarkasti leikkipuiston rajat eikä se niistä enää karannut. Rajat toi turvaa. Vaikka lapsi tahtoiskin mennä muualle viuhtomaan niin loppupelissä se on aikuinen joka määrää millä alueella ollaan. Se on lapsesta turvallista eikä se senkoommin välttämättä edes purnaa vastaan.

 

[Ahmed]

En osaa mies näkökulmaa tähän pohdintaasi valitettavasti tuoda, mutta 5-10min valvomatta tuon ikäistä lasta on todella PITKÄ aika ja pahimmillaan jotain ehtii tuossa ajassa sattuakin. Taaperoille tulee jossain vaiheessa tarve irtautua vanhemmistaan, joka ilmenee yleensä oman tahdon löytymisenä ja uhmana, mutta pieni lapsi tarvitsee silti koko ajan aikuisen tueksi ja turvaksi. En tarkoita nyt, että lasta pitää silmä kovana istua vieressä vahtimassa, vaan lapsen täytyy tietää, että vanhempi on heti saatavilla, kun hän tätä tarvitsee ja aikuisen tehtävä on vahtia ylitsepursuavaa itseluottamusta ja sen myötä ei aina niitä fiksuimpia ideoita toteuttavaa taaperoa, huolehtia hänen turvallisuudesta ja vastata herkästi lapsen tarpeisiin. Niihin on vaikea vastata, jos olet poissa ilman näköyhteyttä pitkään. Sitä ei uskoisi, mitä alle 2v saa aikaiseksi aikuisen nopean vessakäynnin aikana..

Itsenäistä leikkiä alkaa kehittyä itsestäänkin, mutta toki siihen voi myös vähän kannustaa ja antaa ainakin tilaa sen toteuttamiseen. Voisitko puuhailla omia juttuja samassa tilassa lapsen kanssa ja antaa hänen leikkiä yksikseen tai voit osallistua leikkiin kauempaa juttelemalla ja esim kyselemällä lapselta, missä pallo on, mitä koira tekee, mihin autot ovat matkalla tai mikä nyt hetkeen sattuu sopimaan? :) Joskus on hyvä pysähtyä vaikka kahvikupposen kanssa ihan vain seuraamaan taka-alalta, mitä lapsi puuhailee, tarkkailla häntä, hänen eleitään ja ilmeitään ja sitä kautta oppia myös tuntemaan omaa lastaan vähän enemmän. Samalla lapsi saa sitä itsenäistymistä ja itsekseen leikkimistä harjoitella. Pienet uppoutuvat omiin juttuihinsa todella suurella hartaudella yleensä. :)

Aggressiiviseen käytökseen on puututtava aina ja tehtävä lapselle hänen kehitystasoonsa sopivalla tavalla selväksi, ettei se ole hyväksyttävää kanssakäymistä missään tilanteessa. Tarvittaessa aikuinen estää toiminnan fyysisesti. Lelujen heittely tai pureminen on toisen satuttamista tai tavaroiden rikkomista ja siihen on puututtava tiukasti. Näin olet ilmeisesti onneksi tehnytkin. Ikä tuo siihenkin onneksi vähän helpotusta - parivuotiaana lapsi on aggressiivisimmillaan ja yleensä tilanne alkaa sen jälkeen helpottua. Toistoja tarvitaan paljon ja aikuisen on hyvä näytellä omia ilmeitään ja eleitään vähän liioitellusti jopa. Pienet lapset lukevat paremmin non-verbaalista viestintää kuin välttämättä ymmärtävät puhetta. Kun oikein katsoo lasta vihaisesti otsa liioitellusti kurtussa ja käyttää painokasta ääntä, saattaa viesti mennä paremmin perille.

Ihanaa, että olet omasta jännityksestä huolimatta lähtenyt rohkeasti valloittamaan maailmaa! Mene vain rohkeasti juttelemaan kaikille vanhemmille. Vanhemmuus on todella voimakkaasti yhdistävä tekijä sukupuoliroolista riippumatta ja kaikki pienten lasten vanhemmat ovat enemmän tai vähemmän samassa veneessä. Vertaistuki on yleensä parasta apua arjen pienissä ongelmissa ja haasteissa. :)

Etkä varmasti ole ainoa vilkkaan pienen pojan isä..

Moi. Kiitos pitkästä vastauksesta!:) Juu, on se 5-10 min pitkä aika, enkä ole kertaakaan niin pitkää aikaa poissa ollutkaan -yleensä ollaan aina samassa tilassa, juttelen, luen kirjaa, kasataan torneja ja sovitellaan sellasia puisia munkkirinkuloita puutappiin. Aloin tuota pohdiskella, kun anoppi puheli, että pojan ehkä hyvä tottua yksin oloonkin. (Mua ärsyttää anopin besserwisserismi...). En siis oikeastaan haluakaan puuhailla omiani lapsen kanssa, pohdin vaan, että olenko liiaksi sen kanssa, kun koko ajan leikitään yhdessä ja poitsukin tulee koko ajan syliini. Että oppis itsenäisestikin härväämän. Kiitos kommentista, hyviä vinkkejä.

Hmm, juu voisin tuota nakkelua yrittää alkaa sitkeästi kieltämään naama kurtussa. Ja kyllä nytkin yritän puhumalla, mutta huonolla menestyksellä toistaiseksi.

Juu, kyllä se on pakko pojan takia käydäkin sosialisoimassa. Uh, hankalaahan se on, sos. arkuus on niin ärsyttävää. Mutta on kyllä hyvä olo itsensä kanssa, kun on käynyt leikkimässä. Ja toden totta, vertaistuki noissa kerhohommissa on hyvästä ja antaa sellasta lohtuakin, että kyllä niillä muillakin haasteensa.

Kiitti elaffy!:)

 

[Ahmed]

Nostan lakkia Ahmed sulle! Hieno homma et oot lähteny pojan kanssa liikkeelle!
Itse en osaa kanskaan miesnäkökulmaa valitettavasti asiaan sanoa, mutta jotain kokemusta on nyt jo 3.5 v. Hyvin vilkkaan pojan sekä 1v5kk rauhallisen tytön äitinä. Meillä poika esim. Kerhoissa ei meinannut millään malttaa kerhoissa istua tuokioita paikoillaan, koska hänellä oli itsellään aina niin paljon asioita kerrottavana tai sitten katsottavana. Ja toisekseen esikoisena tykkäsi ja tykkää edelleenkin tavalla tai toisella olla huomion keskipisteenä. Varsinkin tän tokan kohdalla oppinut sen et tän ikänen taapero kaiken parhaiten oikeasti rauhoittuu syliin. Ja jos ei meinaa rauhoittua niin sitten joku pieni lelu käteen tutkittavaks. Se kun on tutkittu niin sitten toinen. Ja jos lapsi ei malta olla sylissä, niin antaa sen sitten mennä tutkimaan paikkoja, kuitenkin niin ettei häiritse toisia. Ja jos kerhoissa ym. On niitä istuin alusia niin antaa harjoitella niillä istumista rauhassa. Kyllä tän ikäisetkin lapset kuule ottaa jo kovasti isommista lapsista mallia! Vaikka välillä touhuisivatkin omiaan. Ja mainitsit tuosta kirjaston leikki alueesta. Tää ei oo ehkä suoraan verrannollinen asia mut toivottavasti saat pointista selvän. Me asutaan maalla ja leikkipuistoissa käydään harvoin. Poika aloitti päiväkerhon 3vuotiaana ja siellä oli ulkoilua aitaamattomalla leikkipuistossa jonka vieressä meni pensasaita, kävelytie, autotie. Jäbä oli nähny tiellä kivan auton ja lähtenyt juoksemaan sen perään. Sen jälkeen kerhotädit olivat kertoneet pojalle tarkasti leikkipuiston rajat eikä se niistä enää karannut. Rajat toi turvaa. Vaikka lapsi tahtoiskin mennä muualle viuhtomaan niin loppupelissä se on aikuinen joka määrää millä alueella ollaan. Se on lapsesta turvallista eikä se senkoommin välttämättä edes purnaa vastaan.

Tuo sylijuttu on hyvä vinkki -täytyypä testata. Esimerkkisi on hyvä ja hienoa, että toimi, tosin tää 1 v 3 kk on vielä niin pikkuinen, että ei se tierty puhetta ymmärrä, mutta rajoja pitää tehdä juu. Mut pitää vaan sitkeesti kiikuttaa takasin leikkialueelle, tosin ei se ehkä niin vaarallista ole antaa tepastella ympäriinsä, kunhan valvoo ja kävelee perässä, että ei riko mitään tai häiritse muita?

Käytiin muskarissa Maanantaina. Ja hämmästyksekseni istua törötti mun jalkojen välissä istuintyynyllä ja katteli muita -ihmetteli varmaan musiikkiakin. Oli kyllä niin sulonen näky.:) Kait se sitten katteli muita ja ihmetteli ääniä. Jotenkin tuntu hassulta kyllä leikkiä ties mitä siellä ja leperrellä -itsekurille on pakko antaa vähän periks ja hassutella.:D.

 

[Furaga]

No mä en jätä omaa 3v tyttöä yksin muuten kuin tupakalla käydessäni, silloinkin aina näköyhteys.

Jotenkin tuntu hassulta kyllä leikkiä ties mitä siellä ja leperrellä -itsekurille on pakko antaa vähän periks ja hassutella.:D.

Tuttu fiilis, itse olen vetänyt yhden miehen congaletkaa busipysäkillä, ni sanoisin etteä sulla ei oo mitään hävettävää :)