Inseminaatio/muut hoidot 2018

Mun inssikierrot yksityisellä maksoi n. 1300€/kierto (mulle tehty kaikkenaan 7 inssiä, joista kolme raskautta, yksi km ja kohta kolme lasta).
Folliultra + inssi 580€
Siittiöt (Suomesta) 600€
Letrozol n.5€
Pregnyl 13€/Ovitrelle 50€
Lugesteron/Lutinus n. 35€.

Tuleehan näille hoidoille hintaa ja mulla menee kaikki yksin omasta pussista, mutta toisaalta en ole senttiäkään kulutetuista rahoista kaivannut, kun olen sen oman lapsen syliini saanut! :Heartred Ja toivottavasti saan myös nää tulevat kaksi! :)
 
Noniin nyt mennään taas kierrossa ja yrityksissä. Eilen oli inssi. Folli oli komia 25x23 mm. Ja limakalvokin yli 10,6 mm. Laitettuun pregnyl ja simpat sitten vähän ajan päästä siitä. (yli 2 h päästä) Eilen sitten illemmalla selkeästi tuntui pieni hetkellinen kipu alavatsalla ja jotenkin aattelin että olis sitten kivasti nyt sitten ajankohdat tärpänny. Saas nähdä vasta vapun tienoilla voi saada varmat testitulokset.. Ehkä kuitenkin jo ennen kertaalleen kokeilee miten tärppäis. :D
 
Me ei kokeilla sitä toista inssiä eli soitin meidät IVF jonoon. Jono on kolme kuukautta. Päästään jonosta, kun alkaa kesäsulku. Tänä vuonna kesäsulku on vähän pidempi, kun yksikkö muuttaa. Toiminnat päästään ehkä käynnistämään joskus syyskuussa. Eli hoitoihin päästään joskus lokakuussa. Tekee mieli laittaa hanskat tiskiin. Ei tässä eikä missään muussakaan ole mitään järkeä. Sitten ollaan oltu vuosi hoidoissa ja saatu aikaan yksi epätoivoinen huonosti ajoitettu inssi.

Miksi nämä lapsihaaveet piti keksiä näin myöhään? Kamala tunne siitä, että aika loppuu kesken ja ne loputkin hyvät solut meissä ehtii näivettyä. Eilen oli tosi surullinen olo tästä kaikesta. Tänään on vähän parempi ja osaan jopa järkeillä, että kai se on ihan sama olisiko se ollut heinäkuu vai lokakuu...
 
Haaveilija*****, kuukausilla ei ehkä ole muuta vaikutusta kuin mieliala. Eli syksy saattaa olla vähän "haikeaa" aikaa. Mutta tuskin se onnistumisille muuten vaikuttaa.

Ei saa lyödä vielä hanskoja tiskiin. Jokainen yritys on toive onnistumisesta ja hei, IVF -hoitojenhan pitäisi vielä olla onnistumisprosentillaan parempi. Ikävää on juurikin se odottelu. Ja hei, teillä on toisenne, joten voipi olla että luomunakin vielä onnistuu. Muistaa vaan että vällyjen välissä pitää olla mukavaa, kivaa ja hauskaa, eikä suorittamista, se kun ei auta ehkä ketään.

Jäikö sulla niitä lääkkeitä yli? Et eiks niitä tabletteja periaatteessa voi hyödyntää myös jälkeen päin, vaikka ei inssii oo.. ja tikutella ovista kotosalla? En siis tiedä, kun itse itseellinen nainen ilman kumppania. Mut kuvittelisin et ite koittaisin käyttää hyödyks lääkkeet mitä on yli jäänyt. :D Mutta täällä on viisaampia kavereita ihmettelemässä niin kannattaa ehkä heiltä saada myös kommenttia tai kysyy hoitavalta lääkäriltä.

Tsemppiä kuitenkin kesään ja älä luovuta! Joskus onni astuu kuvioihin, juuri kun sitä unohtaa odottaa. =)
 
Testipäivä ja tyylipuhdas nega:smiley-ashamed008 nyt vaan ruvetaan kyttää menkkoja ja ihan jännittää millon ne alkaa kun siitä pystyy päättelee et toimiiko ovitrelle ajallaan eli huomen jos tulee menkat ni toimii ja jos ei tuu ni sit ulisen kyl jonku tupla annoksen sitä:smiley-ashamed005

Lillille plussatuulia :smiley-angelic001

Haaveilija mä oon järkeilly ite tän niin että jos insseissä ei tuu tulosta ni kai meilläki sit ivf on syksymmällä edessä mut ennen sitä en kyl suostuis luovuttaa koska mahkut on! Ja on se toisaalta varmaa kiva ettei ne turhilla insseillä teiän kohdalla pelaa aikaa et suoraa toimintaa!! Mut ei saa luovuttaa ja tsemppiä odotteluun
 
Muokattu viimeksi:
Hei ja hyvää pääsiäistä palstalle!

Onpas mukava, että täällä on keskustelua myös meille inssissä kävijöille!
Meillä on takana ”vasta” ensimmäinen inseminaatio, joka epäonnistui miehen huonon näytteen vuoksi. Siittiöiden määrä jäi alhaiseksi ja inseminaatio tehtiin ajatuksella ”tehdään nyt, kun olet tänne asti tullut”.:BangHead

Seuraava inseminaatio tehdään vielä, sillä näytteen heikko laatu tuli yllätyksenä. Testeissä aiemmin tänä keväänä määrä oli vielä ihan ok. Siirrytään sitten toki jo IVF/ICSI -hoitoon, kun ikääkin alkaa meillä olla, eikä siksi aikaa tuhlattavaksi!

Nyt syön alkukierron letrozolia ovulaation tueksi (vaikka testatusti ovuloin ilmankin). Kysymys kuuluukin; onko täällä letrozolin käyttäjiä? Kuinka paljon (jos ollenkaan) se on ovulaatiota aikaistanut? Sain folliultran vasta kiertopäivälle 13 ja se tuntuu aika myöhäiseltä, kun luonnonkierrossakin ovulaatio tulee kp 14-16.

Tsemppiä jokaiselle omiin tilanteisiin!
 
Täällä letrozol käyttäjä annoksel 2x1x2x1x2 annostuksella ja mul oli inssi kp 11 ilman letroi kp 16 eli aikaisti 5 päivällä mut mulla meinaa luomu ovis livahtaa aina viikonlopulle ni oon sit saanu ovitrelle pistoksen...Mulla oli siis folli ultra kp 10
 
Mulla ei Letrot aikaistunut ovista. Luonnollinen ovis tulee kp 14-15, samoin Letroilla.
Eikä annostuksellakaan ollut tähän merkitystä. Söin Letroja 2-3 tablettia päivässä.
 
Kiitos nopeista vastauksista Von maikki ja Peruna86!

Kp 13 on varmaan minun tapauksessani siis ihan hyvä folliultrapäivä! Sitä on vaan niin hätäinen ja nyt stressaan sitäkin sattuuko ovulaatio viikonlopulle, jolloin julkisella sanotaan vain, että voi, voi, parempi onni ensikerralla.

Olisi vain niin tärkeää saada tehtyä uusi pesu miehen näytteelle, että päästään sitten myös siirtymään ”tehokkaampiin” hoitoihin, jos edelleen määrä vähäinen!

Jos jotain, niin nämä lapsettomuushoidot kyllä kasvattavat kärsivällisyyttä! :smiley-angelic006
 
Täälläkin letrojen käyttäjä, mä syön letroja kp 3-5 ja ovis on normaalisti ilman letroja kp13. Ekan inssin kontrolliultra oli kp 9, ultrassa huomattiin että ovis oli just tapahtumassa ja tehtiin inssi jo samana päivänä kp 9.. Eli joissain kierroissa letrot aikaistaa ovista, joissain ei.
 
Haaveilija: nyt vaan pitkää pinnaa, ivf tuo varmasti parempia tuloksia :) uskon että lopussa kiitos seisoo teidänkin kohdalla.

Maikki: pahoittelut negasta :sad001 eikun uutta matoa koukkuun ja ens kerralla parempi tuuri!

Ei oo pahemmin oireita täällä, huomenna testataan, vaikka negahan se varmasti on :/
 
Mä pidän hulluna amma teille peukkui:love7
 
Testi näyttäis kääntyvän kuitenkin positiiviseksi :) toki on aika hailakka toi toinen viiva, mutta selkee positiivinen :) voi tietty olla että on kemiallinen, samalla tavalla kun ekassa inssissä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.. seurataan tilannetta! vielä ei uskalla iloita ja pitää ilmeisesti käydä ostamassa lisää testejä :D
 
Oi vitsit, mahtavaa Amma86!! :) superisti onnea ja viivalle vahvistumista! Käyhän raportoimassa miten tilanne etenee :)
 
Testi näyttäis kääntyvän kuitenkin positiiviseksi :) toki on aika hailakka toi toinen viiva, mutta selkee positiivinen :) voi tietty olla että on kemiallinen, samalla tavalla kun ekassa inssissä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.. seurataan tilannetta! vielä ei uskalla iloita ja pitää ilmeisesti käydä ostamassa lisää testejä :D

Onneaa:love7
 
Takaisin
Top