Inseminaatio 2017

Vauvatoiveissa2016 On yksi lapsi, mutta puolisoni synnytti hänet. Nyt olisi siis minun vuoroni. Mulle ei jostakin syystä tehty aukiolotutkimusta ensin, näin lääkäri päätti. Tätä raskaustumista minulla hankaloittaa se, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta (ollut epästabiili ja se aiheuttaa lapsettomuutta) ja sitten ikää on jo vähän enemmän. Mutta ei pitäisi lääkärin mielestä olla mahdotonta saada lasta.
 
Mullekin tehtiin aukiolotutkimus ennen inssien aloittamista. Se sattui mulla niin paljon, että jouduttiin keskeyttämään toimenpide ja yrittämään vahvojen lääkitysten kanssa sitten uudemman kerran. Toisella kerralla sitten onnistui. Mutta kerkesin säikähtää, että niissä on jotain vikaa, kun se eka yritys sattui niin paljon. Mutta kaikki olikin kunnossa ja kuulemma toisilla se vaan sattuu enemmän.
Toivon todellakin tänne plussatuulia heti vuoden alkuun!
 
Voih, kyllä nämä hoidot rankkoja on. Mutta ei luovuta toivosta! Täällä esikoisen kohdalla kolmannesta inssistä varhainen km ja sitten seuraavakaan inssi ei onnistunut. Olin jo heittämässä hanskoja tiskiin, mutta viides inssi yllätti; kaksi viivaa testissä! Ja voi sitä riemua pahoinvoinnista. Ihmeitä voi siis tapahtua ja tapahtuu. Tsemppiä kaikille!! :Heartred
 
Varmaan kyselty jo aiemmin, mutta oletteko julkisella vai yksityisellä hoidoissa? Kysymys heräsi kun muutama puhui hinnaikkaista hoidoista :)

Mulla näemmä aukiolotutkimuskin on aivan ääripäätä. Ei onnistunut lainkaan esikoisen kohdalla, joten tehtiin päiväkirurgisella nukutuksessa. Nyt joulun alla tähystyksessä myös varmistivat röörien olevan auki siinä kaiken muun ohella.

Mut hei, toivoa on! Esikoinen sai alkunsa 1,5v hoitojen aloituksesta, neljännestä clomikierrosta ja toisesta inssistä :) Positive toughts ladies!
 
Muokattu viimeksi:
Hienoa jennis! Meillä vaa valitettavasti max 3 inssiä julkisella jos enempi haluis pitäs mennä yksityiselle ja se vasta maksaakin :sad001 Nyt jo 2 inssiä takana joten luovutettu on inseminaation suhtee :bag:
 
TK: Me käydään yksityisellä. :)

vauvatoiveissa2016: Voi ei, onpas harmi :sad001 Toivotaan, että teille vauva jollain keinolla kuitenkin tulisi! :)
 
Me käydään kanssa yksityisellä.

vauvatoiveissa2016 Jos teillä on mahdollisuutta odottaa hoitojen kanssa niin voitteko yrittää säästää jonkin aikaa ja yrittää sitten? On ne kyllä huimia summia, jota tuonne klinikalle saa kulumaan. En ole halunnut edes laskea.
 
Kissankäpälä voi surku :sad001 mulla ollu tässä pari päivää jotenki ahistunu olo alkoi kaikki kaatuu päälle tuli hyvään aikaa tää tauko inssistä. Onneksi töistä vapaata ni voi vaa olla pari päivää :cat: kp3 eka lääkkeetön kierto ku hoidot aloitettiin.
 
Mulla oli toisen inssin negatiivisen testin jälkeen tosi vaikeaa. Olin jotenkin kai ajatellut mielessäni, että tällä toisella kerralla onnistuu ja kun oli kaikenlaisia oireitakin, mitä yleensä ei. Ja saattoihan tietty olla, että plussasin, mutta meni kesken. Oireet nimittäin hävisi yht´äkkiä ennen menkkoja. Silloin oli ihan hirveän paha olla ja sitten yhtenä iltana vaan itkin. Tuntui, että sydän oli ihan täynnä, kaikki tunteet ja ajatukset tulvii yli. Tällä kolmannella kerralla osasin suhtautua neutraalimmin ja toiveet eivät olleet niin korkealla. Ei se kyllä sitä poistanut, että kaiken aikaa se asia oli kuitenkin mielessä.

Maanantaina soitto sitten taas klinikalle... Pitää varata aika siihen aukiolotutkimukseen. Ja toivoa, että ovulaatio ei osu viikonlopulle seuraavassa kierrossa.

Mulla muuten menee kuukautiset ihan oikeasti kuun vaiheiden mukaan. 5.1 näytti olleen puolikuu ja menkat alkoi eilen :) Jotenkin hassua, vaikka tosi luonnollista, kun ajattelee. Tai voihan se olla sattumaakin. En ole tutkinut sen tarkemmin mistään.
 
Mulla menossa nyt dpo 8 ja olen taas huijannut itseäni eli löytänyt (lue: keksinyt) kaikenmaailman oireita. On pahoinvointia, tukkoista nenää, hajuherkkyyttä jne. Millonkohan sitä oppii vaan rauhassa odottelemaan sinne menkkoihin. Sen verran olen saanut pidäteltyä itseäni, etten ole vielä testannut, mutta testit kyllä kuumottaa tuolla vessan hyllyllä. Milloin te olette testanneet aikaisintaan? Mä muistelisin, että viime plussakierrossa testasin CB:n digillä dpo 10 ja sain plussan. Ekasta raskaudesta liuskatestillä plussa kolme päivää menkkojen poisjäännin jälkeen.
 
Mulla samat dpo:t ja tänään testattu täysin nega. Aikainen testaus, mutta kun täällä ollaan huomenna lähdössä Tukholman risteilylle. Ihan vain siksi tosiaan tuo aikainen testaus. Mutta eipä ole mitään oireita tai olojakaan. :/ Klinikalta saatu testipäivä 15.1, mutta saa nähdä, että pääsenkö edes sinne asti ilman menkkoja. Toivotaan :)
 
Heippa kaikille,
Ilmoittaudun mukaan toiveikkaden porukkaan. Taustalla on parin vuoden yritys ja lapsettomuustutkimukset, mistä ei mitään varsinaista syytä löytynyt. Sitten spontaani raskaus ennen ensimmäistä inssiä, joka päättyi viime kesänä keskenmenoon viikolla 12. Syyskuussa ensimmäinen inssi, josta alkanut raskaus päättyi viikolla 7. Kummatkin keskenmenot olleet hankalia ja vaatineet paljon jatkohoitoja (voin näköjään syödä Cytoteciä kuin karkkia).
Huomenna taas homma uudelleen käytiin ja kohti Hormoonipolia :)
 
hmpp: Tervetuloa joukkoomme! Ja pahoittelut kokemistasi keskenmenoista.

Mä olin laskenut vähän väärin mun dpo:t, joten tänään siis menossa vasta dpo 8. Ei mitään raskauteen viittaavaa.

Lisäksi klinikalta ilmoitettiin tänään, ettei mun luovuttaja luovuta enää, joten jos nyt tulisi plussa, niin en saisi sisarsiittiöitä varastoon samalta luovuttajalta. Jos nyt tulee nega, niin vaihdan vaan luovuttajaa ja jatkan entiseen malliin. Käytännössä nega olisi jopa toivottava, jos asian nyt voi näin ilmaista. Haluaisin nimittäin ne sisarsiittiöt samalta luovuttajalta.
 
En voinut vastustaa testausta, vaikka on vasta dpo 9 ja negaahan se näytti :/ Tiedän, että tämä on vaan testien tuhlausta, mutta tulipahan nyt kuitenkin testattua...
 
Kiva kun jaksatte olla aktiivisia täällä! :)

Mulla on alkanut kummasti särkee jalkoja nyt jo viikon putkeen, ja flunssan poikasta. Luin Decan sivuvaikutuksista että voi myös aiheuttaa tällaista. Onko teillä muilla tullut mitään ylimääräisiä oireita? Ultrassa kävin taas viime pe ja tuleva pe uudelleen, josko olisi follit toivottavasti kasvanut tarpeeksi. On tää vaan niin tätä..... Mulla on ehkä toiveet välillä liiankin korkealla ivf:n suhteen, mut ei mahda mitään. Luin kuitenkin siitäkin, että keskimäärin 1 kolmesta hoidosta onnistuu ja vauva tulee. Kunpa sitten! Vielä kun jaksaa pari kuukautta venytellä hermoja viimeisten inssien kera.

Peukut pystyssä teille jokaiselle ja iloa päiviinne!
 
Takaisin
Top