Onko muita imetykseen pettyneitä?
Täällä on nyt pitkä taival takana ja toivomaani täysimetykseen ei varmaan päästä ikinä. Pidin sitä alusta asti itsestäänselvänä - synnytän luomuna, pidän tyttöä rinnalla, annan imeä niin paljon kuin lystää. Kyllähän se takuulla onnistuu. Jokainen nainen pystyy imettämään, joka paikassa sanottiin.
Tyttö syntyi 32 tunnin lääkkeettömän synnytyksen päätteeksi pienipainoisena mutta muutoin terveenä ja täysiaikaisena. Vauva pääsi heti ihokontaktiin ja hetken päästä alkoi hamuilla ja alkoikin imeä ja kaikki kipu unohtui ja olin onnellinen. Minulla oli ollut raskauden lopussa hieman proteiinia virtsassa ja pienellä annoksella verenpainelääkitys. Lääkityksen ja pienipainoisuuden vuoksi tyttö joutui verensokeriseurantaan.
Kätilö tarttui rintoihini ja yritti lypsää lisämaitoa tytölle ennen mittausta, kun omaa maitoa "ei lasketa" verensokeria mitatessa. Tarttui vasempaan rintaan kivuliaasti. Minä sanoin ettei sieltä mitään tule, ei ole koko raskausaikana tullut vaikka oikea on vuotanut jo viikolta 13 lähtien. "Voi kuule kyllä sieltä alkaa tulla nyt kun on istukka poissa." No ei tullut, sattui kyllä. Oikeasta tuli samalla käsittelyllä muutama tippa. "Eihän nuo riitä mihinkään," kätilö totesi, ja heitti lypsyastian tippoineen roskiin. Matalathan ne sokerit olivat, vielä rinnalla olon ja terhakan imun jälkeenkin. Tyttö sai ensimmäiset lisämaidot jo synnytyssalissa.
Osastolla tyttö imi ja imi. Verensokerit olivat viiden tunnin imetyksen päätteeksi kohtuulliset - mutta koko ajan tyttö ei jaksanut imeä, nukkui vain. Verensokerit tippuivat. Herättelin rinnalle, tyttö ei imenyt. Alettiin antaa ruiskulla ja hörppyyttämällä lisämaitoa. Sen aikaa kun tyttö nukkui, minä istuin sängyllä tyttöä katsellen ja itkien lypsin niitä muutamia tippoja, mitä oikeasta rinnasta tuli. Vasen oli eloton. Muutamat tipat riittivätkin lisämaidoksi jonkin aikaa hyvin - ne kasvoivat vaadittuihin 10 ja 15 ml annoksiin, joita annettiin rinnan välillä, jotta tyttö jaksaisi imeä. Hoitajat vaihtuivat ja kun edellisen kanssa sovittiin lisämaidoista seuraava kieltäytyi niitä antamasta. Yöllä nukkumisen sijaan istuin ja lypsin jotta lapseni saisi edes jotain syödäkseen.
Seurasi syöttopunnitus. "Tiesinhän mä, ettei se saa sieltä mitään." Ja sama uudelleen, ei punnituksessa paino muuttunut mihinkään. Lisämaidot nostettiin siltä istumalta 30 millilitraan. "Ootko harkinnut vain lopettamista?" "Ennen vanhaan sai sentään antaa maidontulon lopettavan lääkkeen jos äiti ei halunnut imettää." (Halusinhan minä, epätoivoisesti.) "Ootko ajatellut lopettaa?" Minä sitkeästi ajattelin että kun tyttö on vain rinnalla niin tuleehan sitä maitoa. "Älä imetä niin pitkään, tyttö on pieni ja heikko, anna olla rinnalla korkeintaan vartti kerrallaan." Vaan niistä lisämaidoistahan sitä tuli pienellä jo maha täyteen eikä kiinnostanut imeä. Minä itkin ja lypsin.
Kotiuduttiin imetysapulaitteen kanssa ja ohjeena antaa 30ml maitoa vasemman rinnan kautta ensin, sitten siirtää oikealle jotta imee minkä jaksaa. Maito oli sentään nousemassa, rinnat turvonneet, punaiset ja kivuliaat. Ei muuta kuin synnäriltä kaalia hakemaan ja korvikekauppaan. Minä, joka ajattelin että korviketta en ikinä lapselleni anna. Mutta pakko se on nukkuakin, ei voi mennä niin että kolmen tunnin syöttöväleillä imetän tunnin kunnes vauva nukahtaa ja lypsän kaksi. Pakko syödä ja nukkua. Osastollakin hoitajat välillä ottivat minulta vauvan pois, että saisin edes syödäkseni. Sylitellään sen aikaa, he sanoivat.
Kotiuduttiin ja vauva sai 30 ml kolmen tunnin välein. Asuttiin iholla ja vauva kainalossa ja rinnalla. Käytiin pieni tyttö käsivarrella hakemassa syötävää ja juotavaa. Pesittiin sängyssä ja sohvalla tyttö tississä kiinni. Paino nousi hyvin, kontrolleja parin päivän välein. Ihana terkkari kävi kotona meillä punnitsemassa, minun ei tarvinnut lähteä. Lisämaito tiputettiin 25 millilitraan kolmen tunnin välein. Paino nousi hyvin. Nyt riittäisi, että annetaan vaikka 10-15 ml jos tyttö vaikuttaa ettei jaksa imeä ja öisin pelkkää rintaa.
Tyttö ei herännyt rinnalle öisin. Nukkui vain. Aamusta iltaan nukkui rinnalla, annoin päivisin 15ml lisämaitoa jota ei tuntunut kaipaavan. Illan tullen alkoivat rintaraivarit ja huuto ja mahakivut. Ajattelin että kyllä se maito riittää, rintaraivarit on ihan normaaleja, antaa imeä vaan. Vaan painonnousu olikin hidastunut todella pieneksi, ei juuri edes hyväksyttävän alarajoilla minun pienellä tytölläni. Pelästyin - ja aloin antaa korviketta tytölle pullosta joka ruokailun perään. Miehellä alkoi isyysloma ja minä lypsin vielä joka imetyksen päätteeksi viimeiset tipat ulos jos maidon määrä lisääntyisi. Ei se lisääntynyt.
Join imetysteet ja alkoholittomat oluet ja söin kaurat ja ja ja. Yritin nukkuakin ja podin siitäkin syyllisyyttä. Välillä selvittiin yöt ilman lisämaitoa. Välillä tuli vain huuto. Kun mies palasi töihin ei minulla jäänyt lypsämiselle enää aikaa. Pumpata yritin ja sain minitippoja tulokseksi. Tuntui turhalta pestä ja steriloida pumppua kun koko päivän yhteislypsy oli tuurila 40-60 ml. Jätin pumppaamisen pois ja ostin vaa'an kotiin. Ilman pumppaamista hiljalleen viikossa 15-60g syöttöpunnitukset tippuivat 5-15g punnituksiksi. Tyttö ei imenyt tehokkaasti. Ja mitä hyötyä vähentää lisäruokaa jos ei tyttö silti ime, raivoaa vain? Mieluummin nukkuu nälissäänkin kuin näkee vaivaa? Nukkuu tissillä imemisen sijaan?
Nyt viime viikolla päätin että pumppaan kolmen tunnin välein. Jos ei sillä maitoa ala tulla luovutan. No nyt se on jäänyt tavaksi. Kun itse nukun imetän minkä pystyn. Tyttö raivoaa pullolle kun sieltä tulee liikaa ja meinaa mennä nenään kun on nälkäinen ja hotkii. Sit se ottaa tissin tyytyväisenä. Nyt imee tehokkaasti tuon jälkeen - vaan vartissa on tissi tyhjä ja nälkä jää ja raivotaan sekä rinnalle että pullolle kunnes aikansa raivottuaan puoliunessa huolii pullon ja vetää navan täyteen. No, onneksi tästä on nyt tullut rutiini - itse nukkuessani tuikkaan tissiä suuhun, loppuajan lypsän. Varsinkin tytön käydessä nukkumaan tai miehen ollessa kotona pumppaan välillä kymmenen minuuttia tai vartin, välillä tunninkin jotta rinta kunnolla tyhjenisi. Vähintään 3 tunnin välein, yöllä yritän saada 4 tuntia unta.
Nyt näyttäisi, että maidon määrä hiljalleen lisääntyy. Pumppaamisen alussa tyttö sai pullosta n. 160-180 ml maitoa. Nyt saa yli 200ml (ehkä 220-230 pintaan) joka päivä sen lisäksi että imetän ihan rinnan tyhjäksi usein 3-4 kertaa päivässä. Ehkä se siitä. Täysimetyksestä en uskalla haaveilla, mutta pullot ja pumppu alkavat jo muuttua rutiiniksi, jota ei ajattele sen kummemmin. Osaa olla itselleen armollinen jos nukkuu pumpulle herätyksen ohi, silloin varmaan tarvitsi sitä unta enemmän. Ainakin tyttö saa kaiken sen maidon mitä on antaa. Nyt pullolla mieskin voi syöttää tytön ja usein tyttö huoliikin pullon mieheltä paremmin kun ei ole ihanaa tissiä vieressä mitä mieluummin ottaisi (paitsi kun tissi on tyhjä niin suuttuu).
Syitä olen hakenut monia. Minulla on ollut useita nännilävistyksiä ja minulla on rintaimplantit. Ne voivat haitata herumista. Minulla on jatkuva allergialääkitys, jota ilman en voi olla - etukäteen selvitin vain ettei se ole este imetykselle. Nyttemin olen lukenut, että siitä olisi hyvä pitää tauko ennen kuin imetys vakiintuu, sillä se voi häiritä prolaktiinitasoja. Imetyksen vakiinnuttua (maidon kunnolla noustua) sen ei pitäisi haitata. Enpä tiennyt tätäkään. Vasen rintani ei edelleenkään toimi - unelmoin että jos minulla olisi kaksi toimivaa rintaa saisin lapseni ruokittua niillä. Sitä en tiedä ovatko rinnalle tehdyt operaatiot rinnan pilanneet. Vai kun ylipäänsä otin implantit siksi että tuo vasen rinta on tubeerinen, se voi jo sinällään estää imetyksen.
Paha näin jälkikäteen sanoa. Olisiko pitänyt kieltäytyä synnytyksessä oksitosiinistakin. Sen otin, kun en jaksanut enää ja kätilö alkoi puhua imukupista ja välilihan leikkaamisesta ilman. Lieneekö se haitannut maidonnousua lääkityksen lisäksi. Jos jos jos. Jos ei olisikaan lisämaitoa tiputettu kerralla siihen 15 ml vain päivisin vaan olisi jatkettu 3 tunnin välein ja aina 5 ml kerralla annoksesta pois. Jos en olisi hätääntynyt, tiedä vaikka huonompi painonnousu johtui vaan siitä että oli juuri ulostanut verrattuna muihin kertoihin. Olisi voinut olla hyväksyttävä muuten vielä, kuitenkin muutamasta grammasta kyse.
Tässä on niin monta epäonnistumista ollut matkan varrella, että olen vain kiitollinen siitä, että meillä on ollut ja on yhä ihania imetyshetkiä. Ja vauva saa kuitenkin kaiken maidon mitä minulla on tällä tarinalla antaa. Ja mieheni on päässyt ruokailuista osalliseksi. Ja että itse väsyneenä tajuan antaa tytön miehelle kun tekisi mieli vain huutaa vauvalle takaisin, kun se raivoaa sekä pullolle että rinnalle. Että osaan nauttia niistä hyvistä hetkistä ja pyytää apua niinä huonoina.
Enpä tiedä miksi tämä piti jakaa. Odotukset oli korkeat vaan ei mennyt niinkuin strömsössä. Muita?
Täällä on nyt pitkä taival takana ja toivomaani täysimetykseen ei varmaan päästä ikinä. Pidin sitä alusta asti itsestäänselvänä - synnytän luomuna, pidän tyttöä rinnalla, annan imeä niin paljon kuin lystää. Kyllähän se takuulla onnistuu. Jokainen nainen pystyy imettämään, joka paikassa sanottiin.
Tyttö syntyi 32 tunnin lääkkeettömän synnytyksen päätteeksi pienipainoisena mutta muutoin terveenä ja täysiaikaisena. Vauva pääsi heti ihokontaktiin ja hetken päästä alkoi hamuilla ja alkoikin imeä ja kaikki kipu unohtui ja olin onnellinen. Minulla oli ollut raskauden lopussa hieman proteiinia virtsassa ja pienellä annoksella verenpainelääkitys. Lääkityksen ja pienipainoisuuden vuoksi tyttö joutui verensokeriseurantaan.
Kätilö tarttui rintoihini ja yritti lypsää lisämaitoa tytölle ennen mittausta, kun omaa maitoa "ei lasketa" verensokeria mitatessa. Tarttui vasempaan rintaan kivuliaasti. Minä sanoin ettei sieltä mitään tule, ei ole koko raskausaikana tullut vaikka oikea on vuotanut jo viikolta 13 lähtien. "Voi kuule kyllä sieltä alkaa tulla nyt kun on istukka poissa." No ei tullut, sattui kyllä. Oikeasta tuli samalla käsittelyllä muutama tippa. "Eihän nuo riitä mihinkään," kätilö totesi, ja heitti lypsyastian tippoineen roskiin. Matalathan ne sokerit olivat, vielä rinnalla olon ja terhakan imun jälkeenkin. Tyttö sai ensimmäiset lisämaidot jo synnytyssalissa.
Osastolla tyttö imi ja imi. Verensokerit olivat viiden tunnin imetyksen päätteeksi kohtuulliset - mutta koko ajan tyttö ei jaksanut imeä, nukkui vain. Verensokerit tippuivat. Herättelin rinnalle, tyttö ei imenyt. Alettiin antaa ruiskulla ja hörppyyttämällä lisämaitoa. Sen aikaa kun tyttö nukkui, minä istuin sängyllä tyttöä katsellen ja itkien lypsin niitä muutamia tippoja, mitä oikeasta rinnasta tuli. Vasen oli eloton. Muutamat tipat riittivätkin lisämaidoksi jonkin aikaa hyvin - ne kasvoivat vaadittuihin 10 ja 15 ml annoksiin, joita annettiin rinnan välillä, jotta tyttö jaksaisi imeä. Hoitajat vaihtuivat ja kun edellisen kanssa sovittiin lisämaidoista seuraava kieltäytyi niitä antamasta. Yöllä nukkumisen sijaan istuin ja lypsin jotta lapseni saisi edes jotain syödäkseen.
Seurasi syöttopunnitus. "Tiesinhän mä, ettei se saa sieltä mitään." Ja sama uudelleen, ei punnituksessa paino muuttunut mihinkään. Lisämaidot nostettiin siltä istumalta 30 millilitraan. "Ootko harkinnut vain lopettamista?" "Ennen vanhaan sai sentään antaa maidontulon lopettavan lääkkeen jos äiti ei halunnut imettää." (Halusinhan minä, epätoivoisesti.) "Ootko ajatellut lopettaa?" Minä sitkeästi ajattelin että kun tyttö on vain rinnalla niin tuleehan sitä maitoa. "Älä imetä niin pitkään, tyttö on pieni ja heikko, anna olla rinnalla korkeintaan vartti kerrallaan." Vaan niistä lisämaidoistahan sitä tuli pienellä jo maha täyteen eikä kiinnostanut imeä. Minä itkin ja lypsin.
Kotiuduttiin imetysapulaitteen kanssa ja ohjeena antaa 30ml maitoa vasemman rinnan kautta ensin, sitten siirtää oikealle jotta imee minkä jaksaa. Maito oli sentään nousemassa, rinnat turvonneet, punaiset ja kivuliaat. Ei muuta kuin synnäriltä kaalia hakemaan ja korvikekauppaan. Minä, joka ajattelin että korviketta en ikinä lapselleni anna. Mutta pakko se on nukkuakin, ei voi mennä niin että kolmen tunnin syöttöväleillä imetän tunnin kunnes vauva nukahtaa ja lypsän kaksi. Pakko syödä ja nukkua. Osastollakin hoitajat välillä ottivat minulta vauvan pois, että saisin edes syödäkseni. Sylitellään sen aikaa, he sanoivat.
Kotiuduttiin ja vauva sai 30 ml kolmen tunnin välein. Asuttiin iholla ja vauva kainalossa ja rinnalla. Käytiin pieni tyttö käsivarrella hakemassa syötävää ja juotavaa. Pesittiin sängyssä ja sohvalla tyttö tississä kiinni. Paino nousi hyvin, kontrolleja parin päivän välein. Ihana terkkari kävi kotona meillä punnitsemassa, minun ei tarvinnut lähteä. Lisämaito tiputettiin 25 millilitraan kolmen tunnin välein. Paino nousi hyvin. Nyt riittäisi, että annetaan vaikka 10-15 ml jos tyttö vaikuttaa ettei jaksa imeä ja öisin pelkkää rintaa.
Tyttö ei herännyt rinnalle öisin. Nukkui vain. Aamusta iltaan nukkui rinnalla, annoin päivisin 15ml lisämaitoa jota ei tuntunut kaipaavan. Illan tullen alkoivat rintaraivarit ja huuto ja mahakivut. Ajattelin että kyllä se maito riittää, rintaraivarit on ihan normaaleja, antaa imeä vaan. Vaan painonnousu olikin hidastunut todella pieneksi, ei juuri edes hyväksyttävän alarajoilla minun pienellä tytölläni. Pelästyin - ja aloin antaa korviketta tytölle pullosta joka ruokailun perään. Miehellä alkoi isyysloma ja minä lypsin vielä joka imetyksen päätteeksi viimeiset tipat ulos jos maidon määrä lisääntyisi. Ei se lisääntynyt.
Join imetysteet ja alkoholittomat oluet ja söin kaurat ja ja ja. Yritin nukkuakin ja podin siitäkin syyllisyyttä. Välillä selvittiin yöt ilman lisämaitoa. Välillä tuli vain huuto. Kun mies palasi töihin ei minulla jäänyt lypsämiselle enää aikaa. Pumpata yritin ja sain minitippoja tulokseksi. Tuntui turhalta pestä ja steriloida pumppua kun koko päivän yhteislypsy oli tuurila 40-60 ml. Jätin pumppaamisen pois ja ostin vaa'an kotiin. Ilman pumppaamista hiljalleen viikossa 15-60g syöttöpunnitukset tippuivat 5-15g punnituksiksi. Tyttö ei imenyt tehokkaasti. Ja mitä hyötyä vähentää lisäruokaa jos ei tyttö silti ime, raivoaa vain? Mieluummin nukkuu nälissäänkin kuin näkee vaivaa? Nukkuu tissillä imemisen sijaan?
Nyt viime viikolla päätin että pumppaan kolmen tunnin välein. Jos ei sillä maitoa ala tulla luovutan. No nyt se on jäänyt tavaksi. Kun itse nukun imetän minkä pystyn. Tyttö raivoaa pullolle kun sieltä tulee liikaa ja meinaa mennä nenään kun on nälkäinen ja hotkii. Sit se ottaa tissin tyytyväisenä. Nyt imee tehokkaasti tuon jälkeen - vaan vartissa on tissi tyhjä ja nälkä jää ja raivotaan sekä rinnalle että pullolle kunnes aikansa raivottuaan puoliunessa huolii pullon ja vetää navan täyteen. No, onneksi tästä on nyt tullut rutiini - itse nukkuessani tuikkaan tissiä suuhun, loppuajan lypsän. Varsinkin tytön käydessä nukkumaan tai miehen ollessa kotona pumppaan välillä kymmenen minuuttia tai vartin, välillä tunninkin jotta rinta kunnolla tyhjenisi. Vähintään 3 tunnin välein, yöllä yritän saada 4 tuntia unta.
Nyt näyttäisi, että maidon määrä hiljalleen lisääntyy. Pumppaamisen alussa tyttö sai pullosta n. 160-180 ml maitoa. Nyt saa yli 200ml (ehkä 220-230 pintaan) joka päivä sen lisäksi että imetän ihan rinnan tyhjäksi usein 3-4 kertaa päivässä. Ehkä se siitä. Täysimetyksestä en uskalla haaveilla, mutta pullot ja pumppu alkavat jo muuttua rutiiniksi, jota ei ajattele sen kummemmin. Osaa olla itselleen armollinen jos nukkuu pumpulle herätyksen ohi, silloin varmaan tarvitsi sitä unta enemmän. Ainakin tyttö saa kaiken sen maidon mitä on antaa. Nyt pullolla mieskin voi syöttää tytön ja usein tyttö huoliikin pullon mieheltä paremmin kun ei ole ihanaa tissiä vieressä mitä mieluummin ottaisi (paitsi kun tissi on tyhjä niin suuttuu).
Syitä olen hakenut monia. Minulla on ollut useita nännilävistyksiä ja minulla on rintaimplantit. Ne voivat haitata herumista. Minulla on jatkuva allergialääkitys, jota ilman en voi olla - etukäteen selvitin vain ettei se ole este imetykselle. Nyttemin olen lukenut, että siitä olisi hyvä pitää tauko ennen kuin imetys vakiintuu, sillä se voi häiritä prolaktiinitasoja. Imetyksen vakiinnuttua (maidon kunnolla noustua) sen ei pitäisi haitata. Enpä tiennyt tätäkään. Vasen rintani ei edelleenkään toimi - unelmoin että jos minulla olisi kaksi toimivaa rintaa saisin lapseni ruokittua niillä. Sitä en tiedä ovatko rinnalle tehdyt operaatiot rinnan pilanneet. Vai kun ylipäänsä otin implantit siksi että tuo vasen rinta on tubeerinen, se voi jo sinällään estää imetyksen.
Paha näin jälkikäteen sanoa. Olisiko pitänyt kieltäytyä synnytyksessä oksitosiinistakin. Sen otin, kun en jaksanut enää ja kätilö alkoi puhua imukupista ja välilihan leikkaamisesta ilman. Lieneekö se haitannut maidonnousua lääkityksen lisäksi. Jos jos jos. Jos ei olisikaan lisämaitoa tiputettu kerralla siihen 15 ml vain päivisin vaan olisi jatkettu 3 tunnin välein ja aina 5 ml kerralla annoksesta pois. Jos en olisi hätääntynyt, tiedä vaikka huonompi painonnousu johtui vaan siitä että oli juuri ulostanut verrattuna muihin kertoihin. Olisi voinut olla hyväksyttävä muuten vielä, kuitenkin muutamasta grammasta kyse.
Tässä on niin monta epäonnistumista ollut matkan varrella, että olen vain kiitollinen siitä, että meillä on ollut ja on yhä ihania imetyshetkiä. Ja vauva saa kuitenkin kaiken maidon mitä minulla on tällä tarinalla antaa. Ja mieheni on päässyt ruokailuista osalliseksi. Ja että itse väsyneenä tajuan antaa tytön miehelle kun tekisi mieli vain huutaa vauvalle takaisin, kun se raivoaa sekä pullolle että rinnalle. Että osaan nauttia niistä hyvistä hetkistä ja pyytää apua niinä huonoina.
Enpä tiedä miksi tämä piti jakaa. Odotukset oli korkeat vaan ei mennyt niinkuin strömsössä. Muita?
omalla osastolla lypsin kaikki ruokailujen ja tytön luona vierailujen väliajat, kieltäydyin tottelemasta lepäämiskehotuksia ja menin epparivekistä huolimatta sitkeästi tytön luo. mulla alkoi maidontulo lopulta pienistä tipoista ja sain lopulta ruiskullisen lypsettyä, sitten aina 10ml kerrallaan. lypsin aina, kun olin yrittänyt pitää tyttöä rinnalla siellä toisella osastolla. tyttö itki ja huusi, hän oli jo tottunut pulloon. ja kun hän palasi mun luo osastolle, hän itki ja huusi lisää, kun oli tottunut saamaan pullosta helpommin maidon. minäkin itkin ja koitin väliajat pumpata ja kaikki pumpattu maito meni melkei heti tytölle enkä uutta ehtinyt pumppaamaan, kun hän oli sitten tissillä.
Tunteita saa ja pitääkin olla, mutta netti ei ole sopiva paikka purkaa niitä, kun joku tarkoittaa hyvää omalla kommentillaan. Kukaan ei vähättele sitä, jos imetys ei onnistu ja kaikkea on yritetty. Silloin vaan pitää joko jatkaa itse yrittämistä tai lopettaa. Se ei auta mitään, että tulee nettiin tiuskimaan muiden neuvoille. Mielestäni tämä foorumi on ollut mukavan lämminhenkinen ja olisi kurjaa, jos tämä muuttuu sellaiseksi paikaksi johon ei uskalla kirjoittaa yhtään mitään, kun kaikki vaan tiuskivat ja mollaavat… 