Imetysjutut

Yölento on se nykyään suositus, en itse ajatellut asiaa kun meillä tyttö ilmaisee itse haluavansa useasti päivässä rinnalle. En oo sen takia tarjonnut ennen kiinteiden syömistä.

Ja kyllähän ne kiinteät varmasti täyttää mahan pidemmäksi aikaa mutta maito taas on rasvaisempaa kuin kasvikset ja hedelmät niin en tiedä vaikuttaako niin suuresti vielä tässä vaiheessa kasvukäyriin :)
 
Voikukka, sen vuoksi kysyinkin, että miten kasvukäyrät kehittyvät. Meillä nimittäin erään sukulaisperheen vauva oli puolivuotiaaksi tuollainen tuhti pakkaus niin kuin meidänkin vauva, mutta kiinteitä on lisätty hyvin epäsäännöllisesti, lihaakaan ei millään ajatuksella. Kysyttäessä heidän mielestään vauva saa vuoden ikään asti kaiken maidosta. Kuitenkin jo yhdeksän kuukauden iässä vauva oli jo ihan laiha ja kalpea. Eikä siis laihoissakaan vauvoissa nälkiintyneitä ole, jos kasvaa tasaisesti omalla käyrällään. Mutta tässä tapauksessa on romahdettu sieltä pluskäyrältä miinuksen puolelle.
 
Juu, meillä kans jäi välipala pois kun ei meinaa muut kiinteät maistua. Aamupuuro menee ok, kun on yön jäljiltä selkeästi nälkäinen vaikka vieressä tissillä nukkuu. Mut lounaalla ollaan jo niin väsyneitä ja lounas syödään jo 10.30-11.00 et saa sit pojan nukkuu, että päätä vaan käänneellään ja ootetaan maitoa ja nukkumaan. Päivällinen on yleensä sormiruokaa joten se menee joten kuten. Iltapuuro menee jos ei oo superväsynyt. Mut nää on varmaan vaiheita taas :D vauvan pituus oli hidastunut mutta ei voi mitään, ei voi pakottaa syömään. Ja onneks menee maito. Sanoinkin miehelle et jos tissin jättää pois niin nälkään varmaan kuolee :D
 
Yölento kaiken muunhan saa ennen vuoden ikää maidosta, paitsi raudan. Siitä voi kalpeus johtua ja jos on ollut anemiaa niin eihän se paino nouse. Vaikea sanoa kun ei tiedä tilanteesta sen enempää.
 
Täällä tyttö kasvaa tasaisesti käyrällään - pituuskäyrä hypähtänyt muutaman kerran ylöspäin, kun mm. viime kuussa pituutta oli tullut melkein neljä senttiä. Rääpälehän tää tyttö on aina ollut, mutta neuvolantätien mielestä kasvu on noita pituusharppauksia lukuunottamatta hyvää ja varsin tasaista.

Ja mä oon koittanut tarjota "paljon" ja vaihtelevasti rautapitoista evästä, ettei vaan tule anemiaa - itekkin koittanut täytellä omia varastoja, vaikka mulla koko raskauden ajan hemoglobiiniarvo hyvä olikin.
 
Niinhän se on että alle 1 vuotiaan pääasiallinen ravinto on maito.

Meillä esikoinen oli huono syömään kiinteitä pitkään (on edelleen nirso 2,5v), mutta käyrillä mennyt pienestä asti melkein yläkäyrillä, ei siis ole huono syöminen vaikuttanut kasvuun. Yli 1 vuotiaaksi eli enimmäkseen tissimaidolla ja hyvin kasvoi Tytöllä nyt vähän sama tilanne, ei paljoa lusikalla syö, iltapuuro ainoa jota saa huijattua 100g annoksen, muut ruokailut 1 lusikallinen - (ehkä joku) 30-40g. Tissi maistuu hyvin. Mutta tyttökin kasvaa siellä ylemmillä käyrillä tasaisesti. Mie oon miettiny uskaltaisko jättää välipalan pois jos muu maistuis paremmin, hedelmäsoseet (enimmäkseen luumu ja päärynä) ovat pitäneet mahan toimivana ni siks en oo vielä välipalasta luopunu.

Vähän aiheen vierestä mut piti vastata kun käyristä puhuttiin.
 
Juuri olin tulosaa kysymään että onko tämä vaihe vai mikä kun soseet eivät yhtäkkiä maistukkaan?? Hyvä jos 2 pientä pilttipurkkia saan päivässä menemään. Eikä tissilläkään nyt niin useasti olla, ja imetysaikakin vaihtelee. Välillä kestää vain pari minuuttia. Pissiä tulee mutta kakat ovat kovia papanoita.
 
No ei meillä olla enää ollenkaan tissillä. Harmittaa kyllä mut tyttö itse vierotti itsensä siitä... toki minun avustuksella kun jos ei syöny tissiä nii en sitä tuntitolkulla tarjonnu. Meillä on kiinteät ruoat pääravintona, korviketta saa sen noin 500-600 ml päivässä.
 
No niinpä kun ei voi toista pakottaa syömään. Meidän vauva syö lihakasvissosetta hyvin, jos syö 5 lusikallista. Yleensä siis syö vähemmän. Hedelmäsosetta saattaa mennä enemmän, joskus pari lusikallista, joskus yli puoli purkkia. Meillä on tällä hetkellä 4 ateriaa. En tiedä raudansaannista, ei nyt ainakaan mitenkään näytä siltä, että liian vähän saisi. Rinnalla käy silloin kun itse haluaa. Mä en ole voinut tehdä niin, että aina ruuan jälkeen tarjoaisin rintaa, koska vauva puree, jos hänen ei tee mieli just silloin. Ruokaa ennen en halua imettää, koska siinä tapauksessa meillä syötäisiin vielä vähemmän kiinteitä. Kasvukäyrät tähän asti on olleet ok, tosin enhän tiedä missä mennään kun seuraava neuvola vasta marraskuussa. Edellinen vauvani söi vielä huonommin kiinteitä ja ei ainakaan ikinä neuvolassa mitään huomautettu kasvukäyristä, tasaisesti taisi kasvaa.
 
Helpottavaa kuulla, että muillakin on syöminen haasteellista. Kuvittelin, että ruokamäärät lisääntyisi piankin, kun neuvolassa on annettu ohjeeksi n. 1dl sosetta ja 8kk-> 2dl. Ei olla tuohon yhteenkään päästy. Kirjottelinkin tuolla toisessa ketjussa aiemmin, että neiti alkoi kieltäytymään soseista, joten aloittelin sormiruuat. Tällä hetkellä sormiruuat päätyy lattialle ja pari murusta vatsaan. Soseita saan syötettyä paremmin, vaikkei nekään edelleen uppoa. Aamu- ja iltapuuro menee hyvin. Sitten annan yhden kasvis-lihasoseen ja yhden sormiruuan. Halusin luopua hedelmistä ja marjoista, kun niitä söisi vallan, ja epäilin, että sen takia protestoi muita ruokia. En raaskinut sitä tehdä marjakaudella, mutta nyt on vähentynyt marjavälipalat pois. Jos ollaan ravintolassa tai kylässä jossain, missä ei viitsi tapella syömsten kanssa, niin annan hedelmäsoseen. Ja aamupuuron kanssa saa hedelmäsosetta, mutta ei muuten. Nyt on ollut joinain päivinä selvästi nälkäinen ja itkenyt jaloissa, kun teen ruokaa ja sitten syönytkin soseen hyvin. Sormiruoka päätyy lattialle silti. En kyllä raaskisi olla antamatta hedelmiä, mutta eihän se niillä elä. Täytyy luottaa siihen, että on ohimenevää. Ja että loopulta syö, kun on nälkä. Imetyskertoja meillä on kolme päivässä ja korviketta saa lisäksi.
 
Meillä on 5-8 imetyskertaa vuorokaudessa, lisäksi viisi sose/puuroateriaa. Yleensä ei haluaisi ottaa ensimmäistä lusikallista, mutta kun maistaa, niin syö hyvin. Välillä annan jotain sormiruokaa samalla, kun syötän soseita tai oman lusikan. Myös nokkamuki omaan käteen auttaa. Syöminen ei ole tasatahtista, vauva haluaa ja saa itse päättää tahdin. Eihän aikuistenkaan tarvitse koko aikaa lapata ruokaa suuhun.

Arabia, minusta on tärkeää, että lapselle maistuu hedelmät ja marjat. On aika paljon taaperoita, jotka eivät syö mitään värikästä. Meilläkään lihasoseet eivät ole hitti, mutta uppoaa kuitenkin. Jossain vaiheessa laitoin lounaalla ja päivällisellä omenasosetta juuresten joukkoon, niin upposi paremmin. Nyt on taas nälkäinen vaihe, niin menee melkein mitä tahansa.
 
Meillä tippunut 3 kiinteään ateriaan.Ei suostu syömään aamupuuroa eikä välipalaa.Kiukkuaa ja kitisee niin kauan,että saa 'tittiä'.Eikä muulla saa tyytyväiseksi niin syököön kerran maitoa tulee.En sitten tiedä johtuuko nihkeys soseisiin 6kkn täysimetyksestä.Isosisko oli aikoinaan samanlainen.
Tähän piti vielä vastata, että ei varmasti johdu nihkeys 6 kk:n täysimetyksestä. Mun poika aloitti kiinteät 5 kk:n iässä ja söi erittäin mallikkaasti. Ensimmäinen tyttö aloitti 6 kk:n iässä ja mikään ei meinannut mennä alas. Siitä minäkin epäilin, että jaahas 6 kk tätsimetys syynä! Aloitin tämän toisen tyttöni kanssa sitten kiinteät 5 kk:n paikkeilla. Ja ei tosiaankaan syö yhtä hyvin kuin poikani aikoinaan. :D Mystery solved, ei johtunut ensimmäisen tytön kanssa nihkeys 6 kk täysimetyksestä. :)
 
Meillä vauva syö rintamaidot silloin kun huvittaa. Yritin alkuun, että aina imetän ennen kiinteitä, mut käytännössä mahdotonta tällä sakilla, joten näillä mennään ja hyvin toimii. Aluksi oli hyvä imettää ennen kiinteitä, niin vauva jaksoi tutustua kiinteisiin, oli se sitten sormin tai sosetta. Mut nyt kun juttu on tuttu, ei näköjään niin väliä. Imetyskertoja on monta päivässä ja muutama yössä. En ole laskenut, montako kertaa päivässä menee :) välillä menee hyvin kiinteitä ja välillä ei juuri mitään. Hyvin kasvaa silti. Kiinteitä tarjoan useimmiten sen viisi kertaa päivässä. Musta on tylsää, että neuvolasta annetaan tollasia desimääriä vauvan ruokailuille, kun eihän vauvat tosiaan syö samoin kaikki, ja onhan niissä soseissakin eroja.
 
Arabia, minusta on tärkeää, että lapselle maistuu hedelmät ja marjat. On aika paljon taaperoita, jotka eivät syö mitään värikästä.

Onhan se hienoa, että hedelmät ja marjat maistuu, mutta saisi tuo syödä ns. oikeaa ruokaakin. Meidän neiti ei väreistä piittaa, vaan mausta. Kaupan liha/kasvissoseita ei ole ikinä suostunut syömään ja ne on kyllä ihan kamalan makuisia. Kun meni omatekemät soseetkin pannaan, niin epäilen vahvasti suosivan makeita ruokia. Aiemmin bataatti ja porkkana upposi hyvin, muttei enää nekään.
 
Arabia, ei meilläkään kaupan soseet maistu. Enää en edes yritä. Tuskin kukaan vauva värejä vierastaa ruuassa, mutta taaperoilla, jotka karttaa hedelmiä, marjoja ja vihanneksia, tavallisesti maistuu vain peruna ja leipä... Jos perunakaan. Kaikki mikä ei juuri maistu miltään.
 
Meidän vauvan vatsa ei enää edes kestä kaupan soseita, menee ihan ripulille jos sellaista erehdyn antamaan. Tyttö syö useimmiten 4 ateriaa päivässä, aiemmin meni 5 mutta nyt on joku vaihe että ei niin maistu joten olen antanut välipalalla vain maitoa (tarjoan myös syötävää mutta kääntelee vaan päätä eikä avaa suuta). En pidä välipalaa kasvun kannalta kovin tärkeänä ateriana joten ei haittaa vaikka silloin ei ruoka maistuisikaan. Paino menee +1 ja +2 käyrien välissä ja pituus jotain -1.
 
Meillä oli yhtenä päivänä vieraita ja lapset leikkivät makuuhuoneessa. Vauva pyysi maitoa ja kysyin lapsilta, että saataisiinko vauvan kanssa tulla sinne makkariin, kun mun pitäisi imettää. Serkkuni 3 tyttöä kysyivät innoissaan, että saisivatko he katsoa kun imetän. No minähän tietysti ilahduin kysymyksestä ja tottakai saa katsoa! Niin siinä olikin yhtäkkiä 5 tyttöä ihailemassa kun vauva joi rinnasta maitoa. Rakastan lapsissa tuota avoimuutta! ❤

Kaksostytöt muistivat, että he ovat n. 3-vuotiaina maistaneet äitinsä maitoa kun heidän pikkusiskonsa oli vauva. Oli ollut kuulemma pahaa. Minäkin annoin tässä pari kk sitten keskimmäiselleni kuppiin maitoani, hän maistoi innoissaan, mutta oli pahaa. :D Minäkin maistoin silloin ensimmäistä kertaa omaa maitoani tipan, en tiedä miksi ei ollut ikinä ennen tullut mieleenkään. Kyllä olikin makeaa! Hyi :D Onko muilla isosiskot tai -veljet maistaneet tai te itse? :)
 
Belle joskus on tullut maistettua puuroa, johon olen laittanut maitoani, mutta ei oikeastaan muuten.
 
Mun esikoinen pyysi saada maistaa joku pari kuukautta sitten, kun suihkun jälkeen imetin vauvaa ja näki että toisesta tissistä alkoi valumaan maitoa. Lypsin vähän mukiin ja hän maistoi, sanoi sen jälkeen "en halua lisää" :D ite oon puurorieskoissa maistanut, en edes tajunnut kuin jälkeenpäin joten en osaa sanoa mausta mitään :D
 
Mie oon esikoiselta aikoinaan maistanu.Ällön makeeta!Miehelle aina vitsailen,et tarvitseeko kahvimaitoa.Ei oo kelvannut! :D
 
Takaisin
Top