Imetysjuttuja

Mulla tyttö monesti irrottaa itse otteensa, mutta välillä tekee juuri tuota, että jää rinnalle "roikkumaan" eli välillä imee ja sitten lopettaa ja sitten taas imeskelee. Annan hetken aikaa tytön siinä olla ja nautiskella olostaan, mutta sitten pikkuhiljaa irrotan otetta.
Kyllä pikkuinen sitten ilmoittaa, jos ei olekaan vielä valmis. Ja välillä on tullut huomattua, että onkin vain halunnut takaisin rinnalle hengailemaan ja pitää rintaa suussa ihan kuin tuttina. En sitten tiedä onko sen tarkoituksena saada ylläpidettyä maidontuloa vai haluaako vain läheisyyttä :)
 
Mä toimin aina tilanteen mukaan. Jos ei ole mitään pakottavaa tarvetta lähteä jonnekin tai tehdä jotain, annan vauvalle kaiken ajan ja läheisyyden, mitä se siinä rinnalla ottaa, vaikkei enää tehokkaasti imisikään. Koen, että tää vaihe elämässä on niin lyhyt, kun lastaan saa pitää lähellään noin, niin se menee monen muun asian ohi mun tärkeysjärjestyksessä. Mutta onhan niitäkin tilanteita, että vauva täytyy vaan irrottaa ennen kuin se itse päästää irti.
 
Mä kanssa annan olla niin pitkään kun haluaa juurikin siksi, että toivon, että edes silloin tuntisi olonsa hyväksi ja lisäksi ihan itseni takia, kun nuo on ainoita hetkiä, jolloin saan nauttia tyytyväisestä vauvasta :Heartred Plus että huvi-imuttelun lisäksi vauva tosiaan pitää samalla huolen, että maitoa riittää tarvittava määrä myös jatkossa.
 
Mä irrotan otteen vasta sitten, kun maitoa ei selvästikään enää tule vaan lussutetaan laiskasti ja torkutaan. Silloin vauva ei edes huomaa, että tissi katoaa suusta, vaan jatkaa torkkumista mun sylissä samassa asennossa. Joskus alkaa hamuta tissiä takaisin, ja jos röyhtäytyskään ei rauhoita vauvaa, niin yleensä annan jatkaa lutkutusta tai vaihdan tissiä, jos vaikuttaisi että jäi vielä nälkä. Sama juttu jälleen kuin Skylarilla, että tissillä on kiva pitää vauvaa, kun siinä se on lähes takuuvarmasti tyytyväinen.
 
Auttaisiko sufi imetystyyny hyvän asennon löytämiseen? Mä saan sen ja parin sohvatyynyn kanssa viriteltyä itselleni rennon asennon. Ja onnekseni saan rennon asennon myös makuultaan imettäessä, ei poikkea mun kylkinukkuma-asennosta muuten kuin että vauva on kainalossa. :)
 
Pihla, mulla on käytössä imetystyyny, jolla olen saanut apua hartioihin :) Harmi vain, että mun ongelmat eivät rajoitu pelkästään hartioihin, vaan myös yläselkään, lapaluiden alueelle. Sohvalla nyt päivällä uskalsin ottaa vauvan vatsan päälle ja imettää selällään - ihana asento :) Vielä en ole uskaltanut kokeilla yöllä, kun mies ei ole hereillä apuna :) Ehkä vielä joku päivä saan yöasennon paremmaksi.

Kokeilin myös kietaisuristi2-sidonnassa imetystä, vielä ei onnistunut oikein, mutta kokeilen myöhemmin uudelleen :)

Tänään aloin rauhallisesti kokeilemaan keppijumppaa, josko perinteiset keinot auttais edes vähän :)
 
Selittäisittekö tarkemmin, että miten se selällään imettäminen onnistuu? Missä asennossa vauva on?

Mun on pakko tehdä keppijumppaa ja venytellä päivittäin, ei paikat muuten kestä vauvan kanniskelua ja imettämässä kököttämistä (joka on kyllä huomattavasti vähentynyt, tai sit mä vaan oon tottunut kököttämiseen).
 
Mä onnistuin selällään imettämisessä siten, että makaan sohvalla n. 5-10 cm selkänojasta. Tai siten että siihen jää pieni rako. Sit vauva kyljelleen mun kyljen päälle ja tyynyillä tuen hänet itseni ja selkänojan väliin. Vähän vaatii säätöä, mutta ihan kivaa vaihtelua, jos itse kaipaa myös lepoa :)

Onnistuis kai myös sängyssäkin isolla tyynykasalla :)
 
Mä kävin just neuvolan lähettämänä fyssarilla kun alkaa taas hartiat ja niska olee jumissa, mut oli kyl aika tyhjän kanssa kyseinen käynti. Mulla on siis tuo kyseinen osa vaivannut ennenkin ja menee ajoittain tosi pahaks. Nyt on sit vissiin jumiutunut kun kanniskelen kahta tenavaa ja imetän tunnin välein jne. Nyt vaan sit kävikin niin et fyssari ei uskaltanut antaa mulle mitään venyttelyohjeita tai oikein mitään, koska se tunnusteli tota mun niskaani ja sen mielestä nikamissa oli jossain kohdin jotain feelua, väljyyttä tai jotain. Mä oon siis ollut vuosia sitten autokolarissa jossa sain yhdistelmävaunut hattuhyllynläpi kontista niskaani. Mulla on hitusen puolieroa käsissä, ajoittain oikee käsi on voimattomampi ja mä en pysty ääri vasemmasta nostamaan oikeella kädellä juur mitään, oonkin tottunu avittamaan kyynerpäästä vasemmalla kädellä jos tarttee nostaa oikeeta tietyl tavalla. Esim jos raavin vasempaa hartiaa niin joudun avittaa kättä kyynerpäästä ylemmäs vasemmalla kädellä.... nooh enivei ei uskaltanu neuvoa mua mitenkään, kehoitti käyttämään imettäessä tyynyä mutta kun en saa sitä hyvin, no ei osannu myöskään neuvoa et mikä olis hyvä asento, kehoitti kysymään neuvolasta. Pyysin myös et jos vois tsekkaa mis kondikses mun vatsalihakset on et onko tarpeeks palautunu et niit vois vähän alkaa jo tekee niin totes ettei osaa tarkistaa sitä rakoa, sekin kuulema pitää kysyä neuvolan terkalta.... Mä nyt sit pohdin et meniskö yksityiselle jonkun fyssarin juttusille vai meniskö vanhalle duunipaikalle kaffille ja pyytäs et josko sieltä joku fyssari osasis auttaa, koska tää on perseestä ja jotenki pitäs saada auki toi yläselkä/hartia/niska seutu.
 
Maanantainai-iltana mulle tuli ihan yhtäkkiä rintatulehdus. Sain antibiootit aloitettua aika nopeasti, mutta silti yli 39 kuume kesti noin puolitoista päivää, nyt onneksi on tainnut laskea tai ainakin olo on parempi. Rinta on kyllä edelleen ihan punainen ja siinä on kova patti, jota en ole saanut pehmenemään vaikka oon imettänyt sitä rintaa tosi tiheästi. Toivottavasti tää nyt tästä raukeaa.

Mutta siis - maanantaina oltiin oltu päivä kaupungilla vauvan kanssa. Kaikki meni loistavasti, imetin n. 3-4 kertaa tuona aikana (n. 8h) rintakumin kanssa ja vauva oli kuin unelma. Kun päästiin kotimatkalle, rinnat alkoivat tuntumaan pikkaisen pakkautuneilta ja aloitinkin heti imettämään kun päästiin kotiin. Silti tuli toi tulehdus ja parissa tunnissa kuume oli noussut yli 39:n. Mä en oikein keksi muuta syytä sille (kerta ei ollut mitään pahoja tiehyttukoksia) kuin epähygienisen imettämisen kaupungilla, mulla oli koko ajan sama rintakumi enkä saanut sitä missään vaiheessa pestyä. Nyt tän tulehduksen jälkeen meidän kumittelu kyllä loppuu tähän.
 
Muokattu viimeksi:
Tsemppiä ab-kuurin kanssa, toivottavasti paranet pian! Varaudu siihen, että maidontulo saattaa hetkeksi heikentyä ja/tai vauva muuttua itkuisemmaksi. En halua mitenkään maalata piruja seinälle, mutta meillä kuuri aiheutti noita molempia. Onneksi tilanne helpotti pari päivää kuurin loppumisen jälkeen. Että jos jotain häikkää tulee, niin tiedät sitten sen olevan vain väliaikaista. :)
 
Meillä ei vielä onneksi ole havaittavissa kumpaakaan, vauva on itkenyt paljon vähemmän jopa kuin normaalisti (ehkä säälistä äitiä kohtaan?). :) Mutta onhan tässä vielä 8 päivää kuuria aikaa! Aloitin meille molemmille Rela-tipat, jos se vähän ehkäisisi ongelmia. Ja veikkaan kanssa että maidontuotto kärsii, kun oon imettänyt lähinnä vain sairaasta rinnasta ja pumpannut tervettä, niin terveessäkin maito varmasti vähenee kun ei tyhjene yhtä usein kuin aiemmin. Pääasia, että parantuisi kuitenkin eikä tarvi enää uusia AB-kuureja.
 
Meillä vauvalle tuli inhottavia mahavaivoja ja oli tosi itkuinen ab-kuurin takia. Nyt viikko kuurin lopettamisesta ja homma toimii ja pieni on kuin enkeli. Rukoilen nyt ettei enää tulos rintatulehdusta. Karsee tauti!!

Sent from my Nexus 7 using Tapatalk
 
Rintatulehdus on kyllä ihan kamala tauti! Mun oireet on onneksi helpottanut, mutta kova patti on rinnassa edelleen (kun kuuria pari päivää jäljellä) ja pelkään, että joudun uudestaan antibiootille sen takia. :sad001 Pojalla ei onneksi ole tullut oireita, mutta kakka on kyllä muuttunut aika kamalaksi myrkynvihreäksi. Haluaisin vaan lopettaa nää antibiootit jo.

Ja maitoa on tullut tänään reippaasti vähemmän kuin ennen, piti antaa 120ml pakkasesta lisänä. Odotinkin kyllä tätä, ja luulen että saan kyllä suht nopeasti taas lisättyä määrää.
 
Nyt oon onneksi jo aika hyvin parantunut. :) Kuuria on vielä kaksi päivää jäljellä. Alun perin suunnittelin lopettavani antibiootit kesken (pahis) heti kun kuume laskee ettei vaikuta liikaa pojan masuun, mutta en sitten uskaltanut kun tulehdus olikin sen verran raju ja vieläkin kipeä rinta on vähän omituinen. Ja maito on selkeästi vähentynyt molemmista rinnoista. Vielä ei ole tarvinnut antaa korviketta lisänä, mutta pakkasen varastot on kuluneet ja pitää näköjään taas tehdä töitä oman tuotannon lisäämiseen.

Plussana - poika oppi tulehduksen aikana täysin rintakumista eroon! En siis kuumeisena jaksanut desinfioida meidän ainoaa rintakumia joka välissä, joten imetin lähinnä ilman ja sitten tajusin, ettei tuo sitä enää kaivannutkaan. Jes!
 
Meillä kanssa tyhjeni pakastimen maitovarastot antibioottikuurin aikana. Nyt on taas kohtuullinen tilanne varastojen suhteen. Viimeisen viikon-parin aikana olen kuitenkin huomannut, ettei maitoa heru imettäessä vapaasta rinnasta enää juurikaan ja olen käyttänyt maidonkerääjää ainoastaan aamuisin. Vähän nihkeästi tulee siis pakastettavia satseja vuorokauden aikana. Toki öisin voisin pumpata, kun silloin tulee niin pitkä imetysväli, mutta enpä yleensä keskellä yötä viitsi siihen puuhaan ruveta. Silloin ainoastaan, jos poika on mennyt yöunille hyvissä ajoin (klo 21). Usein tuo kuitenkin venyy klo 22-24 saakka, eikä siinä kohtaa maidon pakastaminen enää ole mielessä.
 
Mä pumppaan (jos pumppaan) aamuisin kun tissit on räjähtämispisteessä tai sit jos oon lähdössä jonnekin ilman poikaa niin pumppaan just ennen lähtöä.
 
Täällä taitaa imetys loppua :sad010 Anni on perjantai-lauantai yöstä asti kieltäytynyt rinnasta, muutamaa kertaa lukuunottamatta :sad001 Imetystukilistaa tuli tavattua ja pariakin imetystukiäitiäkin jututtettua, mutta ei niin ei. Tissi ei kelpaa. Mahtoikohan maidon maku jotenkin muuttua, kun sairastuin rotaan torstaina...? Vaikka huolehdinkin exta hyvin käsi- ja vaippojenpesusta, niin silti sairastuin :confused: Inha tauti :sick006
 
sympatiat imetystilanteelle Zeni!
Pakko kysyä, siis sairastuitko rokotteesta itse rotaan?
Voisi muuten olettaa että tuo tissikieltäytyminen saattaisi vielä muttua kunhan paranet kunnolla? jos vasta torstaina sairastuit? voihan maito olla loppumaisillaan(?) jos oot pahoin kuivunut? ja siis tilanne voisi muuttua parempaan (pientä toivonkipinää tässä virittelen:wink)
Paljon voimia teidän tilanteeseen!
 
Jaksamista, Zeni! Komppaan Lambia, koita jos vielä jaksaisitte yrittää! Meillä nimittäin toissa vkonloppuna sama tilanne (en keksi muuta syytä kun, että tyttö on vihdoin tajunnut, että mistä se paha olo tulee ja kieltäytyy siksi) mutta nyt taas helpompaa ja on syöty muutamia kertoja jo ilman normiraivoakin. Mutta edelleen tulee meillekin päiviä, jolloin syö kunnolla vain muutaman hassun kerran. Ens neuvolaan asti armon aikaa meillä ja sitten painon kehityksen mukaan jatkot. Oliko teillä Zeni koskaan lisämaitoja tai ootko muuten antanut pullosta? Ite vaan mietin, että meillä kun tuo ei ole nähny muuta ku tissin eikä siis tiedä paremmasta ja silti on näin vaikeeta. Mutta tietty ymmärtäähän sen, jos syömisestä aina tulee huono olo.

Sait varmaan imetystukihlöiltä ohjeet esim. pesimiseen (tietty sisarusten kanssa vaikea järjestää) yms?
 
Takaisin
Top