Imetys

Autumn

Piirimestaruustason postaaja
Marraskuunmammat 2014
Kokemuksia, ajatuksia ja vinkkejä imetyksestä?

Itse toivon kovasti että imetys onnistuisi, mutta yritän olla ottamatta stressiä siitä. Ekaa lasta odottavana ei ole mitään kokemusta, ja oon vähän yrittänyt lueskella aiheesta. :)
 
Täälläkään ei asiasta ole vielä kokemusta, mutta omalta äidiltä sain ihan fiksunkuuloisen vinkin: vaikka imetys onnistuisi, niin kannattaa opettaa vauva myös tuttipulloon. Oli käynyt toisen pikkuveljen kanssa sillä tavalla, että joutui suoraan siirtymään mukista juomiseen imetyksen jälkeen, kun ei ollut enää oppinut pulloa.
 
Nyt nousen vastaan! Eli meinaan siis yxvaan äidin vinkkiä :wink
Meillä siirryttiin tissistä suoraan mukiin esikoisen kanssa. Ei annettu koskaan pulloa koska ei ollut tarvetta, ei huolinut myöskään nokkamukia eikä tuttia. Me siis alettiin suht varhain ryypyttää mukista ja ajoissa tuo idean tajuskin :)
Ajattelen itse että ollaan päästy helpommalla kun ei ole tarvinnut opetella moneen eri välineeseen, saati niistä pois! Moni kun ei niistä helposti suostu luopumaan...
Ainut mitä välillä harmittelin oli se kun minä olin ainut joka ne syötöt pystyi hoitamaan, kun eihän miehen tisseistä maitoa tullut :wink Minä kun en imettänyt julkisesti missään niin menin sit aina "eristyksiin" imetyksen ajaks ja välillä se ärsytti. Kuitenkin koen imetyksen niin helpoksi ja halvaksi menetelmäksi että jos suinkin sama onnistuu tämän uuden kanssa niin se olisi mahtavaa :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Meillä ei tule toimimaan, että pitäisi pelkästään tissin varassa olla. Tyylinsä kullakin, mutta täällä isikin joutuu varmasti ottamaan vastuuta syötöistä, kun olen ainoa, joka muun muassa liikuttaa ja treenaa koirat :wink.
 
Mä toivon kovasti, että imetys onnistuu, vaikka ei siitä kokemusta olekaan, eikä pysty etukäteen ennustamaan maidon tuloa. Aion kuitenkin kovasti yrittää. Rintapumpun ostoa kovasti mietin, niin mies voisi sitten tarvittaessa syöttää vauvaa pullosta, jos mulla on esim. Hammaslääkäri tai muu meno, johon vauvaa ei voi ottaa mukaan tai jos meille tulee vaikka joku hoitamaan vauvaa silloin, kun sen pääasiallinen ravinto on maito.
 
Tuo on varmasti vauvasta kiinni. Täällä yritetään kyllä pulloon totutella, kun mies haluaa myös osallistua ja omia Möykyn itselleen :wink Enkä vastaan laita kunhan Möykky vaan on samaa mieltä suunnitelmasta. Toivottavasti haluaa Isänsän kanssa ruokailunsa jakaa :grin Mutta tissiä annetaan pääsääntöisesti ja se on nro1 ravinnonlähde. Jos vaan kaikki menee yks yhteen ja onnistuu meiltä imettäminen.
 
Meillä oli esikoinen niin "helppo" tapaus tässä asiassa, söi kerralla melkein tissin tyhjäks 10-15 minuutissa ja sit pärjäs 2-3h. Eli jos minä käväisin jossain niin imetin vaan ennen lähtöä! Saa nähdä miten toisen kanssa sujuu, nää asiat kun harvoin menee niinkun suunnittelee :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Se on niin paljon lapsesta kiinni suostuuko siihen pulloon vai ei. Kaverin vauva ei ikinä oppinut syömään tuttipullosta eikä ikinä huolinut tuttia vaikka kaikkensa yrittivät. Tissi oli ainoa joka hänelle kelpasi. Meillä taas molemmat lapset joutuneet tyytymään korvikkeeseen muutaman kuukauden iässä. Nyt toivoisin imetyksen onnistuvan paremmin ja toivoisin jaksavani tehdä kaikkeni sen eteen että onnistuu. En kuitenkaan luo itselleni liikoja paineita. Hyviä lapsia noista edellisistäkin tullut vaikka korviketta ovat juoneet :)
 
Mä oon Liljankukan kans samoilla linjoilla.. Jos vaan suinkin onnistuu niin tissilinjalla mennään, enkä näe syytä opetella monia välineitä.. Meillä tosin osasivat hörppiä vettä tuttipullosta, nokkamukista jne.. Vaikka maitoa ei taidettu juuri koskaan pullosta tarjota, ainakaan ensimmäiseen puoleen vuoteen..
Mutta, sepä se on kun ei ikinä tiedä miten se sitten sujuu..
 
Täällä myös imetystä pohdittu paljonkin.. Esikon kanssa imetys ei lähtenyt millään käyntiin, kun yli nelikilonen huusi laitoksella nälkäänsä ja mamman parit tipat ei riittäny mitenkään tyydyttämään poikaa. Pakkohan siinä oli luovutettua antaa jo sairaalassa. Lisäksi näin jälkeenpäin olen miettinyt, vaikuttiko rintakumi (poika ei saanut otetta ilman sitä) maidon tuotantoon. Joka välissä imetin, mutta koskaan ei maitoa tullut niin paljon että se olisi yksistään riittänyt pojalle. Parin-kolmen viikon hollilla pärjättiin yöt ilman lisämaitoa, mutta sitten tuli neuvolasta huutia kun pojan paino ei noussut ollenkaan. Hieman alle 2kk osittaisimetin, parempi kai sekin kun ei mitään. Tän jälkeen luovutin, koska tissillä olo oli yhtä huutoa ja itkua (molemmilla), eihän poika mielellään rinnalla ollut kun saalis loppui alta aika yksikön ja pullosta sai niin paljon helpommin. Kovasti olen surutyötä tästä asiasta tehnyt, koska ajatus on aina ollut että tottakai imetän, ei ole muita vaihtoehtoja. Joten tipuin korkeelta ja kovaa ja tunsin suurta syyllisyyttä etten voinut ravita omaa lastani niinkuin parhaaksi näen.

Tällä kertaa olen lukenut paljon imetyksestä ja pohtinut sitä etukäteen. Yritän onnistua ilman rintakumia ja pyydän apua oikean imuotteen saamiseksi. Ihokontaktia, ihokontaktia, itselle paljon juomista ja syömistä ja tissi suussa vaikka 24/7 jos niikseen on. Lisämaitoa vain jos oikea lääketieteellinen tarve niin vaatii. Ja ehkä suurimman päätöksen oon tehnyt siinä, että jos ei tälläkään kertaa ota onnistuakseen, luovutan aiemmin. Viimeksi siitä ei ollut mitään hyötyä kenellekään, että yritin niin pitkään itku silmässä. Jos kiinnostaa, suosittelen lämpimästi facebookissa imetyksen tuki ry:n sivua, ihan mahtavia tissitukimammoja ja vertaistukea vaivaan kun vaivaan! :Heartred
 
Mie olen kanssa miettinyt, pohtinut ja stressannut tuota imetystä paljonkin. Jännittää, kun esikoinen kyseessä, että nouseeko maitoa tisseihin ollenkaan ja miten osaan tuon imetyshomman ottaa sitten kun pikkuinen on syntynyt. Miulla on todella isot rinnat ja kaikki varoittelee jo etukäteen, että voi imettäminen olla haasteellista. Hyvän imuasennon löytäminen on kuulemma isorintaiselle tosi vaikeeta ja riski noihin tiehyttukoksiin ja rintatulehduksiin olisi suurempi. Kiva, että kerrotaan etukäteen noista ongelmista, mutta harmittaa kun suorastaan vähän pelotellaan näin ensikertalaista :sad001

Haluaisin kovasti täysimettää ja myös pumpata, jotta mieskin voi osallistua. Toivon niin kovasti, että onnistun ja nyt kun jään äippälomalle, niin aion lukea ja tutustua imetykseen vielä enemmän, jotta olen sitten ainakin kunnolla varautunut!
 
Just eilen yöllä mietin pökkyrässä kaiken maailman imetysasentoja... Että voinko ottaa yöllä vaan vauvan vierelle ja imettää siinä. :D meillä kun ei ole yläkerrassa mitään sellaista tuolia, millä olisi hyvä istua ja imettää... Ja voishan siinä sängyssä torkahtaakin imetyksen lomassa, ehkä. Oon miettinyt, että jos lapsi vaan syntyy tarpeeksi isona, oliko se joku raja 2500g, niin en kyllä ala mitään herätyskelloja yöksi asettelemaan ja häntä syönnille herättämään, vaan luotan siihen, että herää itse nälkäänsä. :)
 
Mä kans vähän ihmettelen tuota yöllä syömään herättelyä. Kaveri sai vauvan vuodenvaihteessa, meni 2 vk yliajalle joten oli ihan hyvänkokoinenkin, mutta silti oli ohjeistettu herättämään yöllä syömään parin tunnein välein! Mun mielestä kuulostaa ihan hullunkuriselta, eiköhän luonto ole hoitanut tämän(kin) homman niin että vauva itse herää kun on nälkä... Mitenköhän ihmiskunta on edes selvinnyt ennen herätyskelloja, herranjestas... Itse synnyin viisi viikkoa etuajassa alle 2 ja puoli kiloisena, ja nukuin pitkiä yöunia heti kun tultiin laitokselta kotiin. Ja tässä mä vaan porskutan. :grin
 
Mie imetin esikoista 1v1kk ja toista 8kk. Pojan aikkaan oli pakko lopettaa imetys, kun pojalla oli allergioita ja mie jouvuin olemmaan imetysdieetillä ja laihuin hirveesti. Hirmusen luopumistyön jouvuin tekemmään ja sit, kun sen päätöksen teki ja poika siirty erityiskorvikkeelle, rauhottu poika tosi paljon. Eli en ollu saanu kiinni kaikkia oireita aiheuttavia ruoka-aineita. Elämä helpottu kummasti, vaikka pojasta ei silti helppo tullukkaan (vaan ihana temperamenttinen itsensä, jonka ei ennää tarvinnu itkee kipuja).
Miulla on kummallahi kerralla tullu maittoo niin paljon, että vauva saa maijon helpommin rinnasta kuin pullosta. Tyttö ei meinannukkaan suosttuu pullolle, mutta sitkeesti opetettiin, jotta sain ees lenkillä käyvä. Poika taas siirty yllättävän kivuttomasti pulloon.
Toivon, että tälläkin kerttaa imetys sujjuu.
Imetysasennoista: Mie imetin öisin pitkälläni ja nukuin sujuvasti imetysvälin. Heräsin sit vauvan öninöihin ja siirsin vaan toiselle tissille. Miulle ei ois ollenkkaan sopinu yöllä istualttaan imetys. Päivisin imetin istualttaan. Hirvveen vähän oon imetysasioista muijen kanssa jutellu, koska tiiän ettei se kaikilla suju niin helposti, mut väkisinkin oon miettiny että välillä tarjottaan lisämaittoo liian herkästi, jollon taas oma maidontuotanto ei pysy kysynnän mukana, kun ei anneta vauvan sitä ns. tilata eli olla välillä tosi tihheesti rinnalla. Jokkainen saa silti tehä niinkuin itestä tunttuu parhhaalta.
 
Mä imetin suurimmaks osaks aina makuultaan, se oli itsellekin parempi. Öisin tissi vaan suuhun ja jatkoin unia. Joskus nostin takas omaan sänkyyn, joskus olin nukahtanut :D

Mun sisko joka sai viikko sit sen vauvan sai ohjeistuksen syöttää yöllä 4h välein. Vauva meni viikon yliajalle, ja oli yli 4kg. Itse sain myös ohjeistuksen syöttää ekan kuukauden 4h välein vaikka esikoinen oli yli 5kg. Isot ja yliaikaiset vauvat ovat kuulemma "kuivempia" minkä takia tuo suositus alkuun.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Neuvolassa th:n kanssa puhuttiin imetyksestä, kun hän on kuulemma myös imetysvalmentaja ja antoi hyvät vinkit jo näin etukäteen. Sanoi myös, että jos sairaalassa eivät havaitse mitään häikkää vauvan verensokereissa tai muutoin terveydessä, niin ei tartte kellon kanssa imettää vaan ihan vauvan rytmin mukaan. Kyllä vauva ottaa omansa ja ihan tarpeidensa mukaan.

Yritetään parhaamme täälläkin, vaikkei ole yhtään kokemusta aiheesta, eikä tuota valitettavasti voi harkata etukäteen. Pitää muistaa vaan olla ottamatta siitä stressiä, kun silloin kuulemma maidontuotanto voi hiipua. Meillä on korvikettakin kaapissa, jos ei vaan ota onnistuakseen.
Äitini kertoi, etten itsekään saanut äidinmaitoa kuin 3½ kk asti kun en huolinut enempää (rintatulehdusantibiotit maistui varmaan pahalta) ja olen tosi terve ollut aina, ei allergioita eikä mitään muutakaan, enkä koe että äitini olisi tuossa tilanteessa toiminut väärin vaihtaessaan korvikkeeseen.
 
Ite oon miettiny just samaa, että mitenhän sitä on ennen lapset selvinny hengissä, kun ei oo ollu herätyskelloja... :grinMullaki yks kaveri laitto ihan normikokosen vauvan kans herätyksen 3 tunnin välein(vissii neuvolassa/sairaalassa ohjeistettu), myös yöllä. Toisaalta toinen kaveri sano, että hänen vauva on välillä nukkua posottanu 6 tuntia heräämättä välillä syömään. Ja niin on kovasti kasvanu! Ja neuvolantätiki sanonu, että ei haittaa. Kovasti tuntuu nuo kaikenmaailman ohjeet vaihtelevan ihan sen mukaan, kuka ne kertoo. Eiköhän se vauva herää syömään kun nälkä iskee :) paitsi tietty jos vauva on sairas tms... Maalaisjärki kunniaan. :) Ehkä nuo ohjeet syöttöväleistä on hyvä olla, jos on oikeesti super-epävarma siitä, saako vauva tarpeeksi ravintoa. Eiköhän nuo oo vaan jotaki suosituksia ja keskiarvoja. Joitaki vauvoja saa syöttää tunnin välein ja toisia viiden tunnin. Yksilöllistä, niin kuin vauvatkin, luulisin. :)
 
Sitä koetaan kuitenkin syyllisyyttä ja paska äiti-fiilistä vähän kaikesta, kun ekan kanssa ei osaa noita neuvolan ja avuliaiden sukulaisten ohjeita suodattaa.

Kaverille oli neuvolassa annettu noottia siitä, ettei lapsi kävellyt 1-vuotiaana. Kauhea huolihan siitä sitten tuli vaikka lapsi oli terve ja puhui enemmän selkeitä sanoja kuin moni ikäisensä. Meinasivat jo neuvolassa lähettää heidät fysioterapeutille, kunnes tyttö päättikin lähteä kävelemään 1v 1kk ikäisenä. Että ihan yhden kuukauden takia piti järjestää kauhea show asiasta ja kaveri poti kauheaa syyllisyyttä, ettei hän osaa kasvattaa lastaan oikein.
 
Tää imetysasia on kyllä niiiin monisäikeinen juttu, kukaan ei voi sanoo mikä on kellekin paras ja oikea tapa. Jokainen äiti löytää sen oman jutun kunhan vauva ja vauvan tavat tulee tutuksi. Jokainen vauvakin on yksilö :Heartred
Kyllä meilläkin on aina ollut korvikevarasto kaapissa kaiken varalta, mutta onnekseni ovat jääneet vähälle käytölle.
Ja tuo on totta jos siitä liian ressin itselleen kehittää niin sekään ei ole hyväksi, mä sain ekan lapsen kohdalla todella hyvän ja syventävän koulutuksen tuohon imetykseen et kaiketi siitä on sitten ollut niin iso apu ettei ole tarvinnut asiaa sen kummemmin miettiä, vaan se sujuu luonnostaan.
Tärkeintähän on et lapsi saa syödäkseen, tuli se ravinto sitten tissistä, pullosta tai mistä hyvänsä :Heartred
 
Meillekin perhevalmennuksissa sanottiin, että jos kaikki on "normaalisti" niin lapsentahtinen imetys on ok. Toiset sitten syö tunnin välein, toiset voi tosiaan nukkua vaikka ton 6h putkeen...
 
Takaisin
Top