Imetys vaikean rintatulehduksen jälkeen

saini

Asioista perillä oleva
Joulukuunmammat 2015
Syysmammat 2017
Heinäkuun äidit 2019
Onko muilla kokemusta tästä?

Itse nyt toista odotan (la 15.12.2015) ja nyt rintojen alkaessa valmistua seuraavaa imetystä varten niin mieleen tuli, että toimiiko rinnat "normaalisti". Lopetin esikoisen imettämisen 1,5vkoa ennen kuin plussasin. Sitä ennen olin jo kaksi antibioottikuuria syönyt rintatulehdukseen ja kertaalleen jouduttiin punkteeraamaan märkää pois rinnasta. Muuten ois jouduttu useammankin kerran, mutta märkäerite oli "kaivanu" oman reitin pinnalle, josta sain puristettua ja valutettua sitä pois. Siihen, että rinta rauhoittui, tarvittiin vielä yksi tujumpi antibioottikuuri imetyksen lopetuksen jälkeen (lääkettä ei voinu imetyksen aikana ottaa).

Nyt siis mietinnässä, että kai tuo aiemmin tulehtunut rinta toimii entiseen tyyliin... Onko muilla ollut vaikeita rintatulehduksia? Lääkäri kyllä silloin sanoi, että ei aiheuta mitään ongelmia jatkossa, mutta kun lisätutkimukset jäi tekemättä raskauden takia (ei voi mammografiaan mennä). Sattuuko linjoilta löytyy ketään kenellä ois edes vähänkään samankaltaista ollut?
 
Höh, harmi ettei kukaan ole vastannut! Olisi kiva kuulla kokemuksia. Ei sillä, että vähään aikaan olisi itselle ajankohtaista, mutta olen miettinyt samaa!
 
Voin sanoa että onnistuu :) Nyt kohta 3kk imettänyt tätä uusinta tulokasta :) ja tuntuu että just tuossa aiemmin tulehtuneessa parempi maidontuotanto :)
 
Mahtavaa, saitkin nyt itse vastattua! :D Niin joo, johtuikohan se tukkeutuminenkin siitä, että rinta tuotti enemmän maitoa edelliselläkin kerralla? Hienoa, että onnistuu! :happy:
 
Voi olla. Esikoista odottaessa se maidontuotanto oli alkuun ihan älytöntä :)
 
Moikka! Vastaus olikin jo tullut, mutta täällä ite mietiskelen samaa. :) Itsellä tulehtui kertaalleen toinen rinta niin että puoli rintaa oli tukossa viikon parin ajan, märkää tuli rinnasta jonkin verran. Mietiskelin tässä onkohan seuraavan kohdalla kuinka suuri riski että sama käydään sitten uudestaan läpi.. Rinta on kovin maidokas mutta siitä on huono ottaa otetta, liekö siinä syy tuledukselle.
 
Luulen että jos rinta liian täynnä ja hankala ottaa otetta niin voi olla siinä tulehduksen syy. Seuraavan kohdalla varmaan kannattaisi tuossa tilanteessa pumpata maitoa pois jotta saisi paremman otteen. Tai sitten käyttää rintakumia.

Meillä ollaan 6kk nyt imetetty ja ainakaan vielä ei ole ongelmia ollut :)
 
Hienoa! :) Joo mää pumppailinkin ahkerasti, kerran väli sitten venähti ja varmaan jotain haavaumaakin oli päässyt nänniin tulemaan, siinä se sitten tuli. :confused: Oon jostain kuullu että tulehuksilla on taipumus uusia, sillä mietiskelen asiaa :dead: Toivotaan ettei.
 
Itsekin sitä mietin. Itselläni tulehdus oli rinnan sisällä. Mutta luulisin että tulehduksen voi välttää vaikka se yrittäis uusiakin :)
 
Mulla kans meidän esikoisen imetys koki kovan kolauksen, kun neidin ollessa vajaa 2 kk, mulle tuli rintatulehdus. Sain ab-kuurin, mutta sepä ei valitettavasti enään auttanut, kun rinnan sisälle oli jo kertynyt mätää. Jouduin sairaalaan ab tiputukseen kahdeksi päiväksi ja mätä saatiin rinnasta pois dreenin avulla eli se valui rinnasta pois sellaiseen pussiin.. Rintaani jäi tuon mätäpaiseen takia onkalo ja sinne kertyi maitoa. Kävin kolmesti sen onkalon tyhjentämässä lääkärissä, kunnes lääkäri kehoitti lopettamaan imetyksen, koska tossa tyhjentämisessä on aina infektio riski, kun se tehdään neulalla. Minä jatkoinkin imetystä yhdellä rinnalla eli terveellä rinnalla , koska halusin kaikesta huolimatta imettää. Olen tässä välillä miettinyt, että miten imetys sujuu, jos meille joskus tulee toinen lapsi. :)
 
Takaisin
Top