Imetys raskauden aikana

AK

Vauhtiin päässyt keskustelija
Miten muilla imettävillä menee? Onko raskaus vaikuttanut imetykseen? Onko suunnitelmissa tandemimetys vai aiotko lopettaa ennen vauvan tuloa?
 
Minä imetän puolitoistavuotiasta esikoista, ja tuntuu, että maito alkaa jo olla vähän tiukemmassa. Nännit on myös älyttömän kipeät, ja välillä imetyksen aikana etoo. Jatkaisin mielelläni imetystä niin pitkään, kuin esikoinen haluaa, enkä pidä tandemimetystä mahdottomana ajatuksena. Meillä on parhaillaan yövieroitus meneillään, kun kroppa ei enää kestänyt lukuisia yöimetyksiä kyljellään känöttäen. Ollaan yritetty kerran aiemminkin, silloin siitä ei tullut mitään vaan yöt oli kamalaa itkua ja huutoa. Nyt on menny kuin itsestään, jotenkin lapsi on ymmärtäny ja hyväksyny homman. Kai se ei vaan ollu aiemmin valmis siihen, mutta nyt oliki oikea aika :)
 
Kiva, että tää ketju tuli. Minä imetän 1.8kk taaperoa. Rinnat vähän arat, mutta ei mitään mahdotonta. Itse olen ajatellut, että tasaisiko imetys raskaushormoneja jollain tapaa, kun tämä on ollut aika lailla helppoa. Imetyksessä sekin hyvä puoli, että kun toinen tykkää tissitellä pitkään ja hartaasti saa itse heittäytyä hetkeksi lepäämään. Ja aamulla saa venyteltyä ylösnousua kun laittaa tissin suuhun ja jatkaa unta. Eli pelkästään tässä vaiheessa vain positiivista. Ja ehkäpä saa yhden leivän syödä paremmalla omallatunnolla, kun tietää että imetys vie kalorit menneessään.. ehkä.. Vai onkohan sittenkin koottuja selityksiä miksi saan syödä enemmän. :p
 
Mullahan kävi niin, että alkoi maito loppumaan raskauduttuani ja 5kk ikäinen vauva siirtyikin pikavauhdilla täysimetyksestä pulloruokintaan. Mulle imetys ei ollut mikään kova juttu ja alussa vihasin sitä painostusta siihen, sitä miten se sitoi, sitä kun maitoa oli joka paikassa ja oli hirveetä taistelua suihkua vastaan. Nyt sitten tuntuukin yhtäkkiä, että on pettänyt tuon pienen, kun maitoa ei tulekaan. Ja alkuun kouraisi tosi syvältä se vauvan nyrpistävä ilme, kun sai pullon suulleen ja totesi, ettei tämä sitä omaa herkkua olekaan. Nyt sujuu jo kivasti pulloruokinta ja kun soseetkin otettu kuvioihin. Mutta jännästi se mieltä painaa, vaikka mikään imetysfanaattinen en ollutkaan.
 
Muokattu viimeksi:
Mää taistelen täällä ton imetyksen kans. Mun imetettävä on 9kk. Imetys sattuu ja vauva repii rinnalla ollessaan kun maitoa ei heru entiseen tahtiin. Sitten sattuu vielä enemmän. Juuri piti lopettaa iltaimetys kesken kun sattu niin vietävästi. Toki likka tekee samaan aikaan hampaita niin sekin voi vaikuttaa kipuun.
Haluan siis imettää yksivuotiaaksi mutta en tiiä antaako tää kipu myöten. Jos mun vauva ois jo yli 11kk nii lopettasin heti.
Mut en haluais antaa korviketta :/
 
Mä imetän 1,5 vuotiasta ikiliikkujaa joka ei lopeta kuperkeikkojen tekoa tissilläkään. Alussa teki vähän kipeää kun nännit oli arat mutta nykyään ei tunnu enää missään. Yöimetykset lopetettiin viime viikolla mutta muuten annan kyllä maitoa aina kun pyytää, tai siis tulee itse kaivamaan paitaa :D
 
Minä imetän juuri vuoden täyttänyttä esikoista. Tissi on hänelle vielä todella tärkeä joten en ole mihinkään vieroitukseen ryhtymässä jos sille ei tule jotakin pakottavaa syytä. Mulla meni kans rinnat aluksi ihan hirveän kipeiksi, mutta nyt onneksi enää vähän arkuutta jäljellä (9+4). Oon pitänyt tandem-imetystäkin ihan luontevana vaihtoehtona. Ainut että yösötöistä mielellään luopuisin kun meillä herätään edelleen 2-10 kertaa yössä. Toki eipä se yövieroitus sitä takaa että heräily loppuisi.
 
Mulla on jo 10+5 (eli mun la siirty maaliskuulle mut nii loppukuusta et aattelin pysyä täällä) mut tää kipu ei vaa ota helpottaakseen..
 
Mulla kans kipu vaan pahenee. Myös se tuntuu kamalalta, kun lapsi yrittää rinnalla ollessa näplätä samalla toista rintaa. Aamulla meinasi mennä hermot kun lapsi heräsi viiden aikaan ottamaan aamun ekat maidot, ja torkkui sitten rinnalla siihen asti että noustiin. Itse en pystynyt enää torkkumaan koko aamuna kun piti suojella toista rintaa :sad001
 
Miten imettävillä menee? Onko kivut helpottaneet ja imetys voinut jatkua? Mulla ei tee kipeetä enää ja yösyötöt saatiin lopettettua parisen viikkoa sitten! Nykyään esikoinen herää 0-2 krt yössä ja rauhoittuu usein nopeasti vesihuikkaan ja silittelyyn. Tää helpottaa kyllä omaa jaksamista hirveästi kun saa paljon pidempiä pätkiä nukuttua. Nyt kylläkin tuntuu et maito on paljon tiukemmassa kuin ennen, taitaa raskaushormonit väistämättä vaikuttaa.
 
Meillä jatketaan tissittelyä normaali tahtiin. Eli aika monta kertaa päivässä ja yössä. Kohtahan se todennäköisesti tulee tiheämmän imun kausi taaperolle. Sitä odotellessa. Olen huomannut, että jos on yhtään pidempi tauko imetyksessä, esim päivä-, tai yöunet niin silloin ensimmäiset imut tuntuu erilaisemmalta. Mutta muuten ei ole ongelmaa ainakaan vielä. Lääkäri, joka ei tiennyt imetyksestä ja raskaudesta yhäaikaa mitään, oli asiasta kauhuissaan. Rasittaa äitiä ja emättimen limakalvoja. Jne.. En ottanut häntä niin vakavasti.
 
Imetys muuttui viikko sitten tosi kivuliaaksi. Onneksi vain alku sattuu ihan niinkö imetyksen alkutaipaleella.
 
Täällä on myös nyt tosi kivulias vaihe meneillään, ja alku kirpaisee aina eniten. Mullekki on tullu tästä imetyksen alkuajat mieleen.
 
On ollut kyllä todella kivuliasta. Imetyksen alussa aina enemmän, mutta ei se kipu hellitä. Yleensä pakko irrottaa ennen kuin lapsi olisi valmis lopettamaan. Välillä hän hermostuu siihen. Nyt olen pyrkinyt imettämään ennen päikkäreitä ja iltaunia, sekä yöllä kerran pari. Päivällä ehkä kerran. Ihan kuin olisin lukenut, että maidon tulo saattaa vähentyä viidennellä raskauskuulla. Jää nähtäväksi, onko sillä vaikutusta sitten.
 
Mulla on nyt aika kivuton vaihe menossa. Tosin varsinki iltasin ja aamusin neiti syö molemmista mitä ei oo tapahtunu sitten vauva-ajan. Tai ku joudun ite vaihtaan tytön toiselle rinnalle kun alkaa sattumaan.
 
Meillä neiti 1v 3kk lopettelee omatoimisesti imetystä. Rintoja pakottaa välillä vaikka maito ei pakkaudu. Harvoin enää pyytää maitoa. Mun pienestä on tainnu tulla iso :Heartred
 
Voiko maidon tulo loppua melkein kuin seinään näin nyt kun tyttö 1v1kk syö enää 2-3krt päivässä? tiedän ettei se maidon tulo vauvan synnyttyä voi niin vain tyrehtyä mutta nyt kun on jo taapero.. Välillä olen tietoinen että maitoa tulee, mutta suurimmaks osaksi tuntuu, että neiti vain lutkuttaa muuten vaan eikä näytä olevan moksiskaan :anyone Iltaisin hyvin harvoin annan enää syödä tai nukkumaan mennes kun tahtoo purra.. Itse olen huomannut että rintoja pakottaa välillä imettämisen jälkeen..
 
Maito saattaa vähentyä paljon tai loppua kokonaan raskauden puolivälissä.
 
Minulla väheni maidon määrä jo alkuraskaudessa. Puristamalla ei tule enää kuin tippa tai pari. Kysyn välillä lapselta hänen rinnalla ollessaan, tuleeko sieltä maitoa, tulee kuulemma :D
 
Mites muilla menee?
Mää oon noin kk sitten lopettanut, alko olemaan kipu liian kovaa ja maidontulo tyrehtyi niin että pullo piti ottaa tytölle mukaan. Aika nopeesti lopetti sit kokonaan.
Oon niin ilonen meijän 11kkn imetystaipaleesta, nyt oltiin molemmat valmiita lopettamaan mitä ei vielä esim pari kk sitte ois oltu :)
 
Takaisin
Top