Imettävät kuumeilijat

Täällä tuli sellainen muuttuja, että sainkin uuden työpaikan. Jos en nyt ole jollain ihmeellä tullut raskaaksi, jätetään varmaan yritykset sinne joulun hujakoille aikaisintaan. Toiveena sitten tammikuuvauva vasta 2021. Hiukan harmittaa, mutta toisaalta saattaa olla ihan järkevääkin, kun silloin esikoinen olisi 2,5v.
 
Kiitos kokemuksienne jakamisesta! :)

Suosittelen vahvasti sellaista kun "Gordonin unikoulu perhepetiläisille" jos on toiveissa yöimetyksen vähentäminen/lopettaminen. Sitä voi kyllä soveltaen toteuttaa myös omassa sängyssä nukkuvillekkin. Itse en ollut/ole valmis perinteisillä unikouluilla valmis yrittämään parantaa öitä, mutta tällä menetelmällä saatiin yötissittely aika lempeästi pois muutamien huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Kannattaa tutustua netistä löytyviin ohjeisiin jos se olisikin sopiva tapa myös jollekin muulle. :) Tosin tätä yö-päiväunille tissitainnus ongelmaa se ei ole poistanut, mutta olen ajatellut että silti sopi meille hyvin.

Olen myös harkinnut että jos isä ottaisi nukutus vastuun jos yritetään päästä tästä nykyisestä nukutustavasta eroon. Miten tahansa tehdään niin tietää jo että edessä on huonoja öitä ja pahaa mieltä ja protestia. :sad001 Meillä kans muutto edessä kesällä että oon siinäkin mielessä miettinyt kaikkia että kannattaisko jo etukäteen tehdä näitä muita elämänmuutoksia.. hmm.
 
Mieki oon tuosta Gordonin unikoulusta kuullu. Pitäs vaan ottaa itteä niskasta kiinni ja kokeilla. Silleen päämäärätietosesti. Mulla varmaan jo ensimmäisen (tod.näk. huudon, itkun ja raivon täyteisen) yön jälkeen tekis tiukkaa asennoitua siihen että toinen ja kolmas ja neljäs edessä.. Sitte kun jotain tuloksia alkais huomaan nii helpottais.
 
Meillä 1v5kk lapsukainen, joka nukkuu (hyvällä tuurilla) alkuyön omassa sängyssään ja siirtyy siitä vanhempien väliin viimeistään aamuyöllä. Tissillä käy vieressä ollessan nykyään 1-3x ehkä.
Meillä oli tuo Gordonin unikoulu ensin ajatuksena, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa kun minä en herännytkään siihen kun lapsi tuli rinnalle. :D Olen siis niin horroksessa yöllä, etten voi ihan varmaksi sanoa milloin ja montako kertaa on tissitelty. Ajattelin sitten että tilanteen ollessa tämä aika ei selvästikään ole kypsä kaiken yöimetyksen lopettamiseen :D

Kaikki imetys on meillä vähentynyt tosi paljon ja se vaikuttaa herumiseen radikaalisti. Ei tuo jaksa päivällä lypsää niin kauaa että saisi mahansa sillä täytettyä. Enemmän se on semmoista rauhoittumisen ja hellyyden hakemista (ja osoittamista). Jotenkin haikeaa että imetys varmasti loppuu pian.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä on nyt kuukauden ajan nukuttu öisin.. Tissille nukahtaminen loppui kesällä kun aloin nukuttamaan tainnuttamisen sijaan. Yöt rauhoittui kun lopetin imetyksen joka tapahtui niin että olin yhden yön muualla ja mies nukutteli huutavaa lasta.. Sen jälkeen pari yötä oli hieman helpompia ja heräs vaan muutaman kerran maitoa pyytämään mutta kun ei sitä saanut niin alku huudon jälkeen rauhoittui nukkumaan. Ja sit oli kuukauden ettei herännyt öisin ollenkaan. Yllättävän helposti siis meni meillä unikoulu.
 
Meillä on nyt kuukauden ajan nukuttu öisin.. Tissille nukahtaminen loppui kesällä kun aloin nukuttamaan tainnuttamisen sijaan. Yöt rauhoittui kun lopetin imetyksen joka tapahtui niin että olin yhden yön muualla ja mies nukutteli huutavaa lasta.. Sen jälkeen pari yötä oli hieman helpompia ja heräs vaan muutaman kerran maitoa pyytämään mutta kun ei sitä saanut niin alku huudon jälkeen rauhoittui nukkumaan. Ja sit oli kuukauden ettei herännyt öisin ollenkaan. Yllättävän helposti siis meni meillä unikoulu.
Meilläkin lopetettiin yöimetys samalla lailla ja hyvin toimi. Meillä ei varmasti olisi toiminut, jos olisin pikkuhiljaa yrittänyt hellästi vähentää. Olisi ollut stressaavampaa äidille ja lapselle
 
Hei. Saanko liittyä joukkoon :angelic:?
Täällä hullulla kombolla neljättä (salaa?) haaveileva. Eli ikää 42, imetettävä 8kk, ei menkkoja ja periaateessa lapsensaantimahis nolla :joyful:
Kuumeilua ei edes juur ollu kunnes keksin raskausoireita kun kaveri yrittää raskautua:grin
Tein hetken mielijohteesta ovistikkuja ja nehän alkoi tummeta yks kaks melkein plussaks kunnes ei enää tummunutkaan kunnes taas melkein plus ja sitä rataa. Eli ihan höpöjuttuja, muistan nyt näitä oloja edellisten imetyksestä mutta kummasti se pää pehmenee :laughing001
Niiin..että mitäs mä täällä siis teen.. vissiin liikaa aikaa. No ei, tykkäisin kirjoitella.. ja jakaa kokemuksia :happy:
 
Tervetuloa mukaan Sharmander :) Eihän vauvakuume usein järkeä kysy. Itsekin mietin aina miten pärjäisin kahden kanssa, kun yksin pyöritän taloutta. Miestä kiinnostaa enemmän omat menonsa ja työ, kuin kotityöt ja lastenhoito.

Mähän kokeilin ovistikkuja kun esikoinen oli vielä alle vuoden, silloin ei ollut menkoista vielä tietoakaan. Silti plussaa näytti ja usein :wacky: ihan ilman ovulaatiota. Vaan aina toivoin että jospa olisikin ovulaatio!
 
Täällä tuli sellainen muuttuja, että sainkin uuden työpaikan. Jos en nyt ole jollain ihmeellä tullut raskaaksi, jätetään varmaan yritykset sinne joulun hujakoille aikaisintaan. Toiveena sitten tammikuuvauva vasta 2021. Hiukan harmittaa, mutta toisaalta saattaa olla ihan järkevääkin, kun silloin esikoinen olisi 2,5v.
Onnea uudesta työpaikasta! Varmasti oikea päätös teille, jos siltä tuntuu :)
Mulla on haastattelu tulossa, ylennyksen perässä olen. En voi jättää tilaisuutta käyttämättä. Vauvan yritystä emme lopeta, uskon että meillä kuitenkin kestää vielä että tärppää.
 
Kiitos Bella Swan :happy:! Niimpä. Mä muistan kans tehneeni kakkosen jälkeen kun oli ”oloja”. Silti menkat alkoi about 1,5v syntymästä laughing6 Ja mikä siinä on että tänne saakka en edes pohtinu asiaa, mutta kaverin vauvahommat pisti jonkun ”hormoonin” hyrräämään, et olin lähes satavarma et oon jo paksunakin laughing7

Hei kertokaas oloja ennen menkkojen alkua? Tokihan nää on yksilöllisiä, mut itsellä esim tämän kolmosen kans (täysimetysaikanakin jne) on ollu alusta asti paljon enemmän kosteaa kun kuivaa jne.
 
Kiitos Bella Swan! Periaatteessa uskon, että meilläkin kestäisi vielä. Tänään viimeksi tein nega testi. En aloita hormonaalista ehkäisyä vaan käytetään kondomia nyt, niin keho ei mene sekaisin kun elokuussa viimeksi lopetin minipillerit ja synnytyksestä on vasta vuoden. Sitten kun menkat alkavat käytetään varmaan varmoja päiviä. Haluaisin viedä tämä projektityö loppuun asti itse ja saada vähän säästöjä ennen seuraavaa raskutta. Mutta kuten varmaan huomaatte emme tule olemaan ihan sairaan tarkkoja ehkäisyn kanssa. Esikoinenkaan ei tullut ihan noin vaan.
 
Sama täällä, en saharaa ikinä oo nähnytkään! Limoista kun kerran on puhe:grin Viikkoja putkeen on myös ovismaista egg white-limaa joka kierrossa. Että kyllä tää imetys jonkun verran pakkaa sekottaa. Vaikka todistetusti raskauskin alkanut imettäessä.
 
Mulla on ennen menkkoja aivan samanlaisia oireita kuin ennen plussia. Vilu, vatsa- ja selkäkivut, hajuherkkyys, huimaus.
 
Sitäkin mietin MIKSI niitä Lh piikkejä tulee testiin?? Tai ainakin tietolähteet sanoo, että Lh pysyy matalalla imetysaikana, koska prolaktiini on korkealla. Ja toisinpäin :sour:
 
Mulla on ennen menkkoja aivan samanlaisia oireita kuin ennen plussia. Vilu, vatsa- ja selkäkivut, hajuherkkyys, huimaus.
Totta. Mut siis mietin tätä, et onko teil ollu oireita ennen kuin menkat alkoi imetyksen aikana. En muista enää yhtään edelliskertaa.

Mä perehdyn teidän muiden juttuihin tässä samalla :bookworm:
 
Totta. Mut siis mietin tätä, et onko teil ollu oireita ennen kuin menkat alkoi imetyksen aikana. En muista enää yhtään edelliskertaa.

Mä perehdyn teidän muiden juttuihin tässä samalla :bookworm:
Aaa niin:) mulla oli oireita joku 9kk ennenkuin menkat alko. Voin sanoo että oli kyllä raastavaa!
 
Sitäkin mietin MIKSI niitä Lh piikkejä tulee testiin?? Tai ainakin tietolähteet sanoo, että Lh pysyy matalalla imetysaikana, koska prolaktiini on korkealla. Ja toisinpäin :sour:
Mulla käsittääkseni ainakin estrogeeni on korkealla, kun ovulaatiosylkitesti plussalla lähes aina. Mutta tuota en tiedä lh-piikistä ja prolaktiinista. Ehkä meillä ei prolaktiini olekaan niin korkealla?
 
Meillä toi rauhallinen yöimetyksen lopettaminen sopi hyvin, vaikka meillä oli myös sitä ongelmaa etten herännyt ku neiti kävi oma aloitteisesti rinnalla. :D laitoin semmoisia yöpaitoja päälle mistä ei tisuja niin vaan kaivettukkaan niin sitten heräsi siihen itsekkin. Ja varmaan pari viikkoa meni niin että yöt oli oikeasti rauhoittunut mutta kyllä oli unelmaa nukkua 10h putkeen. Nykyäänkin aikalailla 9h unia vedellää yhdellä herätyksellä jolloin nostan neidin sängystä viereen. Aamulla imetän vielä jolla saan uniaikaa lisää vielä pari tuntia. :D

Kuukautisista sen verran, että mulla ensimmäiset merkit ekoista menkoista synnytyksen jälkeen oli ihan totaalinen hormoni hermoromahdus päivää ennen vuodon alkua. Oli koko elämä mukamas pilalla ja vaikeaa. Itkeä pillitin varmaan koko maailman surut. :D Aamulla vasta oli ahaa elämys että oli vaaaan menkoista kyse. :D
 
Takaisin
Top