Ikäerot ja sisarusten suhtautuminen

Meillä aiemmat 10/15 ja 3/17 joten esikoiseen tulisi ikäeroa lähes päivälleen 4v ja kuopukseen 2v 7kk.

Uskon, että mustasukkaisuus ei ainakaan voi pahempaa olla mitä oli edellisellä kerralla :D Edellisten väli kun oli 1v5kk niin olihan se aikamoinen vuosi vähän kuin kahden vauvan kanssa pitkään. :D

Vielä ei olla kerrottu lapsille, masu pullottaa jo iltaisin melkoisesti, eli eiköhän kohta kerrota. Molemmat melkoisen papupatoja niin siinä tietää koko kylä vauvasta kun kerrotaan :D
 
Meillä esikoinen syntynyt 01/16 eli ikäeroa tulee 3v 9kk. Itse joskus meinasin, että haluaisin pienen ikäeron, mutta voi olla että tämäkin ikäero on hyvä kun ymmärtää jo puhetta ja osaa itsekki kertoa tunteistaan. Tänään käytiin ultrassa ja huomenna ajateltiin miehen vanhemmille kertoa ja samalla sitten neidille :nailbiting: Hän kyllä tykkää vauvoista kovasti, kaikki ovat kuulemma "niin ihania ja söpöjä" :hilarious: Perjantaina sitten minun vanhemmille ja veljille :p
 
Me kerrottiin eilen esikoiselle, ei oikein osannut sanoa mitään, muuten vaan villiintyi iltapalapöydässä :grin Luettiin sitten iltasatuna "Mistä vauvat tulevat?" -kirjaa, samoin tänään piti lukea uudelleen.
 
Me ei olla kerrottu, enkä tiedä koska kerrotaan, en usko että esikoinen on mustasukkainen koska tykkää vauvoista ja on ollut koko ajan ihan innoissaan jo nykysestä 1vuotiaasta, keskimmäinen tulee vierailla suuttumaan jos ei moikkaa häntä ennen vauvaa, mutta muuten hänkään ei tuu olemaan mustasukkanen, tuo nuorin saattaa ollakkin kun on jo mustasukkanen jos keskimmäinen on mun sylissä, hänen on aina päästävä myös, esikoisesta ei välitä jos esikoinen tulee syliin
 
Takaisin
Top