"Iäkkäät" odottajat

Tähänkin viestiketjuun tulin hyvästelemään, sain keskenmenon viikonloppuna rv 8+2 vaikka pari viikkoa aiemmin oli kaikki näyttänyt hyvältä varhaisraskauden ultrassa :sad001 Varmaan siis joku isompi kehitysvirhe, kromosomihäiriö tms. oli kyseessä ja sinälläänhän se on hyvä, että luonto hoitaa nämä näinkin varhaisessa vaiheessa. Se vaan eniten harmittaa kun tätä ikää tosiaan on jo 36v ja muutaman kuukauden päästä 37v niin nyt homma taas siirtyy ja kun tässä vasta esikoista toivotaan ja kaksi lasta olisi toiveena saada... No sinällään täytyy toivoa, että hyvä merkki olisi kuitenkin se, että tulin nopeasti raskaaksi, neljännestä kierrosta e-pillereiden lopetuksen jälkeen. Mutta hyvää odotusta erityisesti teille muille vanhemmille odottajille mutta toki muillekin :)
 
Voi harmi Viherpantteri, olen pahoillani. Itsekin 39-vuotias esikoista odottava elän jännittäviä aikoja tämän raskauden kanssa. Toivotan kuitenkin tsemppiä tulevaan, ennusmerkit teillä on ainakin hyvät uuteen odotukseen. :Heartred
 
Mulle oli itsestään selvyys et halusin vauvan nuorena. Eka 18,toka 20 ja kolmas 25.
Nyt sitten 37 neljäs pitkän tauon jälkeen.
Vanhimman ja nuorimman väliin tulee tasan 20 vuotta!!!!
Jos miettii millon on "valmis" vanhemmaksi on mielestäni kyseenalainen pohdinta. Sittenkun tunnet ns olevasi valmis voi olla ja onkin myöhäistä. Itselläni ei ole koskaan ollut ajatusta ettei vauva saisi tulla vaikka elämäntilanteet on hurjasti vaihdelleet. Isovanhempiakin ajatellen(ehkä isoisokin) on hienoo saada lapsia nuorena.
 
Muokattu viimeksi:
Mä oon pahoillani viherpantteri, itselläkin ilmentynyt vuotoja ja keskenmenon uhka on päällä, tänään meen lääkäriin toivottavasti selviää että kaikki on hyvin, on aika pelottavaa. Pariviikkoa on ollut kauheeta epävarmailua aina joka toisessa hetkessä ihan varma että kaikki meni pilalle ja toisessa hetkessä tiedän että kaikki hyvin.
 
36-vuotias toista odottava täällä hei. Esikoinen syntyi kun olin 33. Lasta oli odotettu kyllä jo pidemmän aikaa, mutta ei kuitenkaan niin että oltaisiin hoitoihin tms lähdetty. Esikoisen jälkeen jonkun ajan kuluttua mietittiin että no saahan se toinen tulla jos on tullakseen, mutta sekään ei heti lähtenyt alulle. Esikoinen siis on nyt 3-v ja itse täytän huhtikuussa 37. Katsotaan kumman synttärit tulee ensin, tulokkaan vai minun. Minusta alkoi tuntua tuossa kesällä että jos ei nyt tärppää niin sitten olemme onnellisia yhden lapsen kanssa, mutta nyt kävi näin ja jännittyneinä odotetaan onko kaikki ok nt-ultrassa.

Ja miehen kanssa ollaan oltu yhdessä jo piiiitkään, jostain vuosituhannen alusta, naimississakin ollaan oltu jo pitkään myös. Aiemmin oli opiskelut, työt eri puolilla suomea ja kaikkea muuta, eikä lapsia oikein kaivattukaan. Sitten joskus kun olin kolmen kympin korvilla, heräsi ajatus että entäs jos kokeillaan... Sen jälkeen raskauduin pian mutta se jäi aika alussa kesken. Sitten meni suht pitkään (en muista tarkkaan, mut kyllä siinä vuosi tai pari taisi vierähtää) ennen kuin esikoinen lähti alulle ja saatiin onneksi myös terveenä maailmaan. Tätä toista enempää ei ole ajatuksessa lapsia yrittää, siis jos tämä raskaus saadaan nyt ensin turvallisesti loppuun asti.
 
Olen 44-vuotias ensisynnyttäjä rv 13+2, ja kun lapsen on tarkoitus syntyä huhtikuussa 2017 olenkin jo 45. Vähän hirvittää, mutta samalla haluaisin jo uskaltaa iloita tästä kaikesta-kuitenkin koko ajan pelottaa että mitä jos sittenkin menee kesken, tai lapsi ei olekaan kunnossa tai...
Minulla on yksi keskenmeno takana (n.1,5 v sitten), sitä ennen ei olekaan ollut mitään ja olenkin aina kuvitellut etten lapsia pysty saamaan. Tämä ihme on nyt sitten lähtenyt ihan luomusti ja koko raskaus edennyt kuin oppikirjoissa pahoinvointeineen ja kuvotuksinnen (keskenmenoa edelsi jatkuva pieni vuoto ja täysi oireettomuus muutoin). Oksentanut en ole kertaakaan ja onneksi paha olo alkaa jo helpottaa. Niskapoimumittausta pelkäsin ihan hulluna, mutta siinäkin tulos oli 0,98mm:) ja labrasta tuli tulos että nyt ei vielä ainakaan tarvita mitään lisätutkimuksia. Eli kaiken pitäisi olla hyvin, mutta huoli painaa silti näin vanhana ensisynnyttäjänä.
Taisi tulla pitkä tilitys Mutta tässä tilanne näin lyhykäisyydessään. Terkut ja tsemppiä kaikille muille ryhmäläisille!
 
Muokattu viimeksi:
Voi miten hienoa, Akropolia! ❤️ Toivotaan, että meillä kaikilla sujuu onnellisesti raskaudet!
 
Upeaa Akropolia! Onnittelut! Haluaisin myös tulla vielä sun ikäisenä äidiksi, ja tunnen monia 43-47 -vuotiaita lapsia saaneita, oikein teräsmammoja ovatkin!

Tulkaa loputkin turisemaan tuonne salaiselle puolelle, eli kun viestejä on tarpeeksi kasassa, niin adminille, miramarialle yksityisviestiä ja pyytäkää että saatte ketjun myös näkyviin :)
 
Akropolia sanoi:
Olen 44-vuotias ensisynnyttäjä rv 13+2, ja kun lapsen on tarkoitus syntyä huhtikuussa 2017 olenkin jo 45. Vähän hirvittää, mutta samalla haluaisin jo uskaltaa iloita tästä kaikesta-kuitenkin koko ajan pelottaa että mitä jos sittenkin menee kesken, tai lapsi ei olekaan kunnossa tai...
Minulla on yksi keskenmeno takana (n.1,5 v sitten), sitä ennen ei olekaan ollut mitään ja olenkin aina kuvitellut etten lapsia pysty saamaan. Tämä ihme on nyt sitten lähtenyt ihan luomusti ja koko raskaus edennyt kuin oppikirjoissa pahoinvointeineen ja kuvotuksinnen (keskenmenoa edelsi jatkuva pieni vuoto ja täysi oireettomuus muutoin). Oksentanut en ole kertaakaan ja onneksi paha olo alkaa jo helpottaa. Niskapoimumittausta pelkäsin ihan hulluna, mutta siinäkin tulos oli 0,98mäom(vai cm:) ja labrasta tuli tulos että nyt ei vielä ainakaan tarvita mitään lisätutkimuksia. Eli kaiken pitäisi olla hyvin, mutta huoli painaa silti näin vanhana ensisynnyttäjänä.
Taisi tulla pitkä tilitys Mutta tässä tilanne näin lyhykäisyydessään. Terkut ja tsemppiä kaikille muille ryhmäläisille!
Click to expand...

Vaikea itse kuvitella että olisin iäkäs ensisynnyttäjä kun on nuorena ekan saanu ja nyt uusintakieroksella...
Pointti että upeaa että on nuoria että vanhempia äitejä!!!!
Yritä rentoutua Akropolia ja ettet ajattelisi minkään vikaan menevän ikäsi takia :)
Lapsesi tulee olemaan siunaus ja rikkaus!!!
 
Kiitos kaikille kannustavista kommenteista, olette ihania❤️ Toivotaan että kaikilla täällä menee raskaus hyvin loppuun asti, onhan tämä ihmeellistä aikaa..! Ja aika epätodellistakin aina välillä, varsinkin kun ei oireet aina ole niin voimakkaat että alkaa helposti miettiä että onko siellä kaikki kunnossa, pitäisi varmaan hankkia dopleri kotiin että voisi aina välillä tarkistaa:) Mietin että milloin uskaltaa töissä kertoa kun ei ainakaan yhtään liian aikaisin kun vielä jännittää miten tässä käy eikä haluaisi sitten selitellä kovin usealle jos jokin menisi pieleen. Mutta, päätin etten synkistele ennen kun on aihetta ja nyt vaan katsotaan päivä kerrallaan. Tsemppiä kaikille odottajille!
 
Mä täytän parin päivän päästä 34v joten en myöskään ihan nuorimmasta päästä. Mies on 37v.
Vuosia kamppaillu ajatuksesta lapsesta, välillä ehdottomasti kyllä ja välillä tuntu että ei... laidasta laitaan meni tunteet.
Mutta sitten tämä pieni ihme ilmotti tulostaan, vaikka söin e-pillereitä ja mulla on PCOS.
Ei käyny abortti edes mielessäkään.
Hää kovasti tänne maailmaan on tulossa niin otetaan ilolla vastaan :Heartred
 
Missä teidän mielestä menee ns. iäkkään synnyttäjän raja? Onks se heti kun ikä alkaa kolmosella vai jo aiemmin vai myöhemmin? Itse mietin tietenkin 33v:nä, että kaikki mua nuoremmat ei oo iäkkäitä synnyttäjiä, mutta itse tiedostan, että jätin homman aika viime metreille omasta mielestäni. Tai onhan tässä helposti vielä reilu 10 hedelmällistä vuotta jäljellä, mutta eihän se lapsenteko tästä ainakaan helpotu. Etenkin, kun toiveissa on myös toinen lapsi.
 
Minäkin kysyin neuvolassa, että olenko iäkäs odottaja. Terveydenhoitajan naurahti ja sanoi, että en ollenkaan! Ikää on nyt siis 37. En näe paljoakaan eroa siinä miltä raskaus tuntuu nyt ja esim. 19 vuotta sitten, jolloin odotin esikoistani. Nyt on seesteyttä ja armollisuutta kuunnella kehoa ja omaa jaksamista. Se on näin vanhemmalla iällä minusta hyvä asia!
 
Onpas ollut hieno asenne terveydenhoitajalla. Mun annettiin ymmärtää jo puoltoista vuotta sitten lääkärissä, että vähiin käy hedelmälliset vuodet. Se tuntui silloin tosi pahalta, olin juuri täyttänyt 32 enkä pitänyt itseäni vielä ikäloppuna. Kai tämä ikäkysymys on vaan niin subjektiivinen käsite, riippuu jokaisen omasta elämäntilanteesta. Ikähän noin muuten on vaan numeroita, ja tunnen itseni vieläkin "kakskymppiseks" välillä tosin hiukan rauhoittuneempana versiona.
 
Mä ajattelin aina nuorena, että viimeistään 30-vuotiaana on kaikki lapset "tehtynä". Muutenkin ajatusmaailma meni siten, että niitä nyt vaan "tehdään" ja siinä onnistutaan yks kaks. Ja että pitää ehkäistä, koska sittenhän pamahtaisi paksuksi samantien. Ajattelin, että se on niin vastoin luontoa ja yleistä mielipidettä saada lapsi varsinkin yli 35-vuotiaana. Ajatus aivan kauhistutti.

Noh, olin aika tyhmä, enkä aika vähänkään. Olen kyllä varmaan vieläkin, mutta monessa muussakin asiassa ajattelin ja elin eritavoin, hirveän pinnallinen ja sinisilmäinen, oletin asioita. Se oli sellaista urbaaniturbaani kaupunkilaisnuoren pinnallista elämää.

Nykyisin ajatukset ovat kääntyneet "tekemisestä" sellaiseen valtavaan onnenkantamoiseen, missä ei pienellä ihmisellä tässä maailmassa ole päätösvaltaa ja täyttä toimeenpanovaltaa. Ei näitä asioita voi järjellä selittää. Ei ole meidän käsissämme, ei hienoimman lääketieteenkään käsissä meidän sikiämisemme.

Lapsi on lahja, ja niitä lahjoja me tässä pienessä yksilapsisessa perheessä haluamme vastaanottaa sen verran kuin niitä suodaan. Tahti ei ole näköjään hurja, mutta se vastaanotetaan mitä saadaan. Esikoinen herätti minussa sellaisen ennestääntuntemattoman äidinrakkauden, syvän rakkauden ja ilon tunteen, mitä ei elämässä voi korvata juuri mikään. Aloin nähdä, mikä rikkaus lapset ovat. Mikä rikkaus on suuri perhe, suuri suku, mitä meillä ei ole alkuunsakaan. Eronneita ja riitaisia pikkuperheitä koko suku täynnä. Siksi mielestäni luonto, kohtua kantavan äidin kestävyys ja biologinen kello määrittävät takarajan. Siksi en ota asiasta murhetta, en painetta, enkä kuluta ajatuksiani omassa elämässäni millekään ehkäisykeinolle. Yleensähän takaraja menee siinä 45-vuotiaan tienoilla, vanhin tuntemani äiti sai kuopuksensa 47-vuotiaana, ja on nyt 53-vuotias 5-vuotiaan pojan äiti, mutta vaikuttaa menoltaan ja ulkoiseltakim olemukseltaan kymmenen vuotta nuoremmalta.

Tuleehan tässä heti varmasti jollekin mieleen, että ei haluaisi olla äiti 20-vuotiaalle melkein 70-vuotiaana, mutta se miten itsensä kokee, näkee ja kantaa, vaikuttaa jaksamiseen ja asenteeseen. Ja sairaus voi tulla nuorenakin, elämäntavoista ja meistä riippumattomista asioista elämä vie eteenpäin tavalla tai toisella. Matkustin, koin ja elin villiä elämää aivan liiaksi 26-vuotiaaksi asti, kunnes sain esikoisemme, ettei edes menojalka vipata ajatuksella "kasvaispa lapset pian, että pääsisin elämään villiä vapautta". Haluisin olla äiti ja mummo, monelle lapselle, tässä sylissä ois tilaa :Heartred! Yritän elämäntavallani ja valinnoilla, luottavalla ajatuksella, elää pitkän rakkaudesta rikkaan elämän.
 
Tervehdys kanssaodottajat! Olen 41-vuotias ensimmäisen lapsen odottaja. Synnyttäessäni olen jo täyttänyt 42. Puoliso on 33-vuotias. Raskaus on nyt menossa 13+3 viikolla.

Olen käynyt jo aikaisemminkin pälyilemässä täällä foorumilla, mutta tunnukset uskaltauduin tekemään vasta niskaturvotusultran jälkeen ja ensimmäisen viestin kirjoittamaan, kun verikokeiden tulokset tulevat. Kaikki siis onneksi niiltä osin hyvin!

Olin lapsesta saakka sitä mieltä, että minulle ei koskaan tule lapsia ja tämä ajatus säilyi vakaana lähes nelikymppiseksi. Ajattelin, että en ole äidiksi sopiva, en pidä lapsista muutenkaan kovin paljon ja että lapsenteko ei ole myöskään fiksua ekologisista syistä.

Niin se mieli muuttui lopulta, ja nyt siis meneillään ensimmäinen raskaus luomuna lähes 1,5 vuotta ehkäisyn lopettamisesta. Puoli vuotta lapsenteon aloittamisesta sain neuvon hakeutua hedelmöityshoitoon, koska raskaus ei ollut alkanut ja ikääkin jo oli. Silloin päätin, että olkoon, kun ei raskaus ala ilman kommervenkkejä, niin on varmaan parempi. Unohdin oikeastaan koko jutun enkä edes pitänyt kirjaa kuukautisista. Viime kuun alussa aloin miettiä, että milloin kuukautisten pitikään alkaa ja kyselin tutuilta, voiko rintojen arkuus liittyä alkaviin vaihdevuosiin... 4.9. pitkät piuhat veivät viestin perille saakka ja tein raskaustestin. Kappas! Yllätys oli suuri ja tässä nyt mennään.

Olen perussairauteni ja ikäni vuoksi Naistenklinikan asiakas ja yrittänyt suhtautua raskauteen - ja synnytykseen - hyvin rauhallisesti päivä kerrallaan -asenteella. Olen ollut varsin realistis-pessimistinen koko alkuraskauden ajan.

Alkuviikosta ultrassa kaikki oli onneksi kuten pitääkin. Vielä Naistenklinikan lääkärin tavattuani olin riemusta ratketa: hän oli nimittäin sitä mieltä, että synnytän alateitse "ilman muuta!" koska olen pitänyt kunnostani hyvää huolta ja jopa "paremmassa kunnossa kuin suurin osa synnyttäjistä" ja että vaikka "paperilla näytänä karmealta", olen todellisuudessa aivan tavallinen, terve synnyttäjä. Yritin vielä muistuttaa, että olen sentään vanha kanttura, minkä hän kuittasi kädenheilautuksella: "et sinä ollenkaan liian vanha ole."

Nyt siis uskallan viimein olla iloisen odottavalla mielellä, vaikka aionkin peruspessimistinä pitää raskaudestani matalaa profiilia vielä toiseen ultraan saakka. Mutta täällä foorumilla voimme jakaa iloja ja suruja, mikä on hieno juttu! Jatketaan siis keskustelua.

Osanottoni vielä suruun kaikille, joilla raskaus on keskeytynyt - toivotan onnellisempia aikoja jatkossa.

 
Minäkin kysyin neuvolassa, että olenko jo liian vanha. Niin, neuvolan täti sanoi, että vasta yli 40v. on iäkäs synnyttäjä. :)
 
Ilmoittaudunpa minäkin tälle puolelle, kun tähän kategoriaan soljahdan mukavasti. Olen 39-vuotias ja esikoista odotan. Tämän verran on ikää vielä ensi huhtikuussa. Olen mieheni kanssa ollut yli 10 vuotta, mutta aika on mennyt meillä mukavasti kahdestaan ja vaikka lapsia on syntynyt ystäville ja sukulaisille vuosien varrella, ei voimakasta vauvakuumetta ole koskaan syntynyt, vaikka lapsista kumpikin pidämmekin. Viime vuosina ajatus on lähinnä ollut, että tämä taitaa olla liian myöhäistä osaltamme ja ajatus on ollut taka-alalla. Kesällä kävin sitten rutiinitarkastuksessa gynekologilla ja hän sanoi, että tilanne näytti kaikin puolin hyvältä ja jos haluamme lapsia, niin siihen kannattaa nyt ryhtyä heti. Puheista tekoihin, pari kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti plussaa ja tässä nyt ollaan. Asiat etenivät siis nopeasti ja tämä yllätti meidät täysin. Varovaisen positiivisesti olen suhtautunut raskauteen ja kun kaikki on mennyt hyvin tähän mennessä, uskallamme jo vähän suunnitellakin asioita. Tämä on meille iso muutos, jota odotamme kyllä innolla!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top