Huolet ja pelot

K

karhunpentu

Näppärä viestien naputtelija
Alkuraskaus tuntuu olevan ainakin omalta osalta huolten täyttämää aikaa. Pahin pelko selättyi kun varhaisultrassa näkyi sykkivä sydän. Ultraavan lääkärin kanssa oli puhetta peloista ja hän muistutti, että on turha huolehtia asioista joihin ei voi vaikuttaa. Jos ei veikkaa, ei voi voittaa - ilman yritystä ja raskautta ei vauvaa syliin saakka saa. Nyt olenkin yrittänyt työntää pelot taka-alalle ja nauttia raskaudesta. Ikinä ei tiedä mitä huomenna tapahtuu eikä murehtiminen muuta mitään. Ja jos kuitenkin jotain menee pieleen niin tuskin sitä jälkikäteen miettii että onneksi en iloinnut ollenkaan silloin kun oli aihetta!
 
Mä yritän iskostaa itseeni samoja ajatuksia! Keskenmeno ja tiukimmat pelottaa melko paljon. Huomenna aion varata alkuraskauden ultraan ajan nii saa mielenrauhaa. Pelottaa siksikin, että en saanut niitä leffaviivoja. Tiedän, että se on hölmöä, mut mietityttää koki ajan et miksi.
 
Mulla samankaltaisia ajatuksia, kun teilläkin karhunpentu ja Onitus. Viime raskaus todettiin 8+3 viikolla tuulimunaraskaudeksi nyt tammikuun lopulla... Jotenkin koko ajan pelottaa, että tämäkään raskaus ei tuu päättymään hyvin. :sad001 mut siis, yritän ajatella etten voi itse mihinkään vaikuttaa, jos jotain on tapahtuakseen, niin tapahtuu.. Miehen kanssa kuitenkin sovittiin, että mennään alkuraskauden ultraan tälläkin kertaa.
 
Kyllä musta tuntuu että tämä raskaus on erilainen aikaisempia.. tai itse olen enemmän huolissaan.
Sain esikoisen 19-vuotiaana ja silloin tulin raskaaksi ihan eka kierrosta kun pillerit lopetin.
Toisetkin raskaudet alkaneet tosi helposti...
Kunnes nyt kun yritystä oli yli vuosi ja ikää se kymmenen vuotta enemmän niin huoli nostaa päätään jatkuvasti.
 
Mustakin tuntuu, että nyt jännitän jotenkin paljon enemmän kun kahden edellisen raskauden kohdalla... Viimeisestä raskaudesta kuitenkin yli neljä vuotta aikaa. Tsemppiä muillekin huolehtijoille, yritetään ajatella positiivisesti! :oops:
 
Näinhän se meni että eka raskaus meni ihmetellessä, toisesta jo tiesi mitä odottaa ja jotain jo osasi pelätäkin, mutta nyt kolmannesta odotuksesta on ihan kauhuissaan kun tietää mitä kaikkea voi tapahtua ja mennä pieleen... Kunpa vain osaisi olla ja nauttia kunnei vielä oikeasti ole mitään murehdittavaa!!
 
Hirmu, viikkoja nyt kasassa 6+0 ja menkat on viikon ollu pois. Tosin en oo sunnuntain digin jälkeen testannut, et ehkä se oli ennen sitä niin aikaista testata. Ois mulla pari kökkötestiä kaapissa et saa nähdä testaanko vielä niillä vai uskonko vaan sitä digiä :)
 
Nii ja tää raskaus on edelliseen verrattuna erilainen siitä, että mulla oli todella vahva tunne raskaudesta jo ennen testejä. Vieläkin olo on selkeä, mut nuo testit hämää mua :D
 
Ensimmäinen kyseessä ja nyt plussattuani huolettaa yhtäkkiä kaikki, ihan pelkästään jo se tuleva vastuu ja semmoset asiat miten sitä osaa toimia vauvan kanssa. Varmasti tässä kerkeää kasvaa ajatukseen, mutta nyt on toistaiseksi ollut hieman sekavat fiilikset. Onhan se kuitenki suuri muutos elämälle kaikenkaikkiaan. :) Kellään samanlaisia fiiliksiä ollut?
 
Minä huolehdin ja pelkäsin koko viime raskauden (ihan aiheestakin). Nyt tämä uusi raskaus ei oo vielä konkretisoitunut ja kun tuo esikoinen pitää kiireisenä niin en ole kerennyt stressaamaan ihan älyttömiä. Ekaa ultraa kuitenkin odotan ja jännään, ajatuksella onko siellä edes ketään. Ja tottakai mietityttää jos taas menee jotain pieleen..
 
Huoli keskenmenosta kova. Viime vuonna vk 6+5 alkoi vuoto (ei kyllä mitenkään runsas ja kesti vaan päivän) ja keskussairaalassa ultrattiin. Kaikki oli ok ja sydämen syke saatiin kuulumaan. Niskapoimu ultrassa eloton sikiö, kehitys pysähtynyt oletettavasti 7+ viikoilla :sad001

Kaavintaan jouduin kun oli iso hematoomakin kohdussa, eikä ollut sikiö itsekseen tullut ulos. Sen jälkeen varhainen keskenmeno 5+5, heräsin aamulla ja sänky oli ihan veressä, se vuoto kestikin yli viikon. Nyt 6+4 ja tänään ultrassa syke nähty ja kuultu ja kaikki vaikuttais olevan hyvin. Mutta hyvin varovaisin mielin vielä...
 
Keskenmeno ja keskosuus pelottaa aika paljon. Me ollaan siis niin onnekkaita, että meillä on neljä tervettä lasta eikä ollenkaan keskenmenoja, niin onhan se nyt jo joku tilastollinen fakta, että tämä menee kesken :sad001

Ja kun tuo nuorin on keskonen, niin pelottaa, että miten mun psyyke kestäis jos taas tulis ensin kuukauden sairaalalepo ja sitten se keskolassa ravaaminen ja järjetön huoli....

Mutta! Koska tämä on mun viimeinen raskaus (jos kaikki menee hyvin), niin yritän nauttia joka hetkestä :)
 
Zeni, toivotaan että kaikki kuitenkin menee hyvin! Ja sulla on ainakin hyvä asenne tohon raskaudesta nauttimiseen! :joyful:
 
Mä en hirveesti stressaa, mutta tietty alkuraskauden keskenmenon jälkeen (josta on 1,5kk aikaa) pelottaa hetkittäin, että jos kaikki ei olekaan kunnossa. Joissain kohdissa jopa unohdan, että olen raskaana ja jossain kohtaa taas olen onnellinen ja välillä jännittää. Mulla ar ultra on vasta 2viikon päästä jolloin viikkoja on kasassa jo 8+0, siitä onkin sitten lyhyt odotus viikon 12 ultraan. :) Näistä ultrista, kun selviää, niin uskaltaa varmaan jo hengittää. :)
 
Pakko on ollut asennoitua positiivisesti, vaikka yleensä oon kyllä aikamoinen pessimisti... Raskaana olo on kuitenkin niiiiiiiiiin ihanaa eikä useimmat kovin monesti pääse tästä nauttimaan :Heartred
 
Tämä alkuraskaus on kyllä pelottavaa aikaa. Odotan kovasti et pääsis niille hyville viikoille, niin vois vähän huokaista. Tän ekan 12 viikkoa laskeekyllä päiviä. Haluais jo tietää, että onko tuolla masussa ketään. No reilun viikon päästä olis alkuraskauden ultra. Nämä vähempi oireiset päivät säikyttelee :sad001
 
Zeni, mulla vähän sama että kun on kolme niin hyvin sujunutta raskautta että varmaan menee kesken..
 
Mua pelottaa joka veskikäynnillä, kun pyyhin niin pitää tarkistaa vuodanko verta..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top