Huhtikuun porinat

Viimeinen työpäivä tälle viikolle starttaa tunnin päästä. Kun kello soi, olin ihan vakuuttunut, että olin vahingossa laittanut sen soimaan, että eihän mun tarvitse nousta. Onneksi muistin ennen sammuttamista, että ei kyllä se on noustava taas sorvin ääreen. Ihana lyhyt päivä onneksi tiedossa ja sit 4päivää vapaata :notworthy

Huomenna lähdetään esikoisen kanssa kahdestaan Tukholman risteilylle, koska hän tykkää. Äiti ei niinkään välitä. Mies jää pitää taloa pystyssä ja taapero menee viikonlopuksi mummille. Mä olen ton koululaisen kanssa pyrkinyt tekee jotain pientä hotelli-/risteilyreissua kerran pari vuodessa, että mies saa hengähtää ja koululainen saa ihan omaa aikaa äidin kanssa.
 
Olen vähän tutustunut nuihin kantoreppuihin ja kantoliinoihin mutta näin kun ekaa lasta ootamme niin omakohtainen kokemus puuttuu..
Jos teiltä kokemusta löytyy niin olisikos niihin mitään vinkkejä tai huomioitavia juttua?

Pystyykös muuten vastasyntynyttä jo kantamaan kudotussa liinassa vai pitääkö olla sellainen trikoinen vielä silloin? Ja missä vaiheessa sitten kudottuun? Ja mitkä olisi kätevimmät liinan "kääräisy"tavat? joitain olen jo googlaillut mutta kiinnostaisi mitä olette käyttäneet ja kokeneet hyviksi.

Kantoreppujen suhteen kiinnostelisi sellainen jota voi jo vauvasta asti käyttää eikä tarvii hankkia joka vuosi uutta.. tietysti helpo käyttöisyys ja helposti säädettävyys olisivat kärki toiveita.
 
Meillä löytyy trikooliina, kudottu liina, rengasliina, sekä Tula- kantoreppu. Trikoisessa ja kudotussa kannoin edessä kietaisuristi-sidonnalla. Aika pian siirryin kuitenkin reppuun kun koin sen itselle helpoimmaksi. Rengasliinaa käytin välillä jos pikaisesti piti saada lapsi kyytiin ja kädet vapaaksi. Joku toinen osaa ehkä noista liinoista kertoa paremmin. Tulin vain eniten suosittelemaan Tulaa. Se on kätevä :)
 
Meillä kotona ihan sama setti ja 99,9% kerroista valitsen tulan. Ihan huippu kantoväline! Iso suositus :)
 
Jos teiltä kokemusta löytyy niin olisikos niihin mitään vinkkejä tai huomioitavia juttua?

Pystyykös muuten vastasyntynyttä jo kantamaan kudotussa liinassa vai pitääkö olla sellainen trikoinen vielä silloin? Ja missä vaiheessa sitten kudottuun? Ja mitkä olisi kätevimmät liinan "kääräisy"tavat? joitain olen jo googlaillut mutta kiinnostaisi mitä olette käyttäneet ja kokeneet hyviksi.

Kantoreppujen suhteen kiinnostelisi sellainen jota voi jo vauvasta asti käyttää eikä tarvii hankkia joka vuosi uutta.. tietysti helpo käyttöisyys ja helposti säädettävyys olisivat kärki toiveita.
Mä oon kantanut esikoista repuilla ja liinoilla ja käynyt kantovälinetukihenkilökoulutuksen. Suosittelen etsimään oman alueen tukihenkilön yhteystiedot ja pyytämään vaikka opastusta tai käymään kantovälineyhdistyksen tapaamisissa niin voi päästä kokeilemaan erilaisia liinoja ja reppuja. Yhdistyksen www-sivuilta löytyy yhteystietoja, apuja ja linkkivinkkejä.

Mulla oli alkuun trikoinen liina ja Manducan reppu (se on ergonominen, monipuolinen ja käy pitkälle, mutta monet kokee että siinä on liikaa säätömahdollisuuksia ja ne hankaloittaa käyttöä). Tula taitaa olla tällä hetkellä suosituin ergonominen kantoreppumerkki. Niilläkin muutama eri malli. Itselleen sopivan löytää vain kokeilemalla.
Itse vaihdoin aika nopeasti kudottuun kantoliinaan ja nyt niitä löytyykin kotoa useampaa eri pituutta ja materiaalia eri käyttötarkoituksiin :angelic:.
Trikooliinaa en enää uudelle vauvalle kaipaa, sillä kudotulla liinalla ja rengasliinalla saa vastasyntyneellekin sopivan sidonnan ja koin trikoisen liinan jo esikoisen aikaan hankalana, kun on niin pitkä ja kerroksia tulee niin monta että on sekä kantajalla että kannettavalla nopeasti kuuma. Trikoolinalla on periaatteessa vain yksi suositeltu sidonta: kietaisuristi2 ja siinä tulee 3 kerrosta kangasta vauvan päälle. Trikooliina alkaa olla liian joustava noin +5kgsta eteenpäin.

Kudotuissa kantoliinoissa (myös rengasliinat) helpointa on aloittaa käytettynä ostetulla, hyvin sisäänajetulla liinalla. Uudet voi olla turhan kankeita aloittelijalle. Itse suosisin ekan liinan materiaalissa easycare-vaihtoehtoja, esim täyttä puuvillaa, kun jotain käsipesua vaativia silkki/villaunelmia voi olla ikävä pestä jokaisen puklun tai nipan jälkeen.

Sidontojahan on vaikka kuinka ja paljon, mutta yhdellä itselle helpollakin pärjää pitkälle. Yleisin ja helpoin pikkuvauvan kantoon on juurikin tuo kietaisuristi. Se onnistuu parhaiten omalla peruskoon liinalla. Yleisin peruskoko on 6 (~4,7m), mutta isokokoiset voi tarvita 7 ja pienikokoiset voi pärjätä 5-koon liinalla.

Tähän kantamiseenhan voi alkuun päästyään hurahtaa just niin syvälle kuin itsellä mielenkiinto riittää, mutta ilman hurahdustakin kantovälineestä saa mun kokemuksen mukaan ison avun arkeen vauvan kanssa. Rohkeesti vaan kyselee neuvoja ja apua alkuun. Tärkeintä mun mielestä on etsiä se itselle sopivin väline (ja repuissa katsoa et on oikeasti ergonominen kantoreppu eikä mikään rintareppu, jolla kantaminen ei ole ergonomista ja mukavaa kantajalle tahi vauvalle)

Jos jaksoit lukea niin kiva :hilarious: Mä vähän innostuin aiheesata.
 
Mulla on Manducan reppu, ja siitä oon tykännyt, sopii mun kropalle (pitkä ja hoikka) ja saan säädöt kohdilleen. Toki siinä on paljon sitä säädettävää, mutta muutamat perussäädöt kuntoon niin sitten sitä hienosäätöä on kyllä helppo tehdä ihan lennossakin. Tuli hankittua se vasta kun muksu oli jotain 5kk niin ei kokemusta vastasyntyneen kantamisesta siinä, mutta siinä on vauvatuki että pitäisi ihan hyvin onnistua pienenkin kantaminen.

Alkuun mentiin trikoisella kantoliinalla, ostin Torista muutamalla eurolla sen ensimmäiseksi kantovälineeksi jo ennen muksun syntymää ylipäänsä testatakseni koko touhua. Tykkäsin kyllä siitäkin, käytiin mm joku luontopolkulenkki kävelemässä sen kanssa niin että oli ihan kunnolla kiivettävääkin, jyrkkiä nousuja ja laskuja, ja hyvin meni ja lapsi pysyi kyydissä. :grinToki kangasta tulee paljon ympärille, mutta jotenkin se ei mua niin häiritse.

Nyt haaveissa täydentämään settiä joku kiva kudottu liina...

Tästä muuten tulikin mieleeni että vieläkö joku pienen mahakummun kanssa kanniskelee lapsia? Jos niin millä? Toi esikoinen kuitenkin vasta täytti vuoden niin hyvin voisi vielä kantaa ja olisi kiva ettei se touhu tyystin unohdu molemmilta... Mutta jotenkin sellainen fiilis että repun remmit nyt ihan varmasti painaisi ikävästi just siitä kohdun kohdalta niin ei tee edes mieli testata...:sorry:
 
Tässäkin kohtaa liina on mun vastaus :wink Mä kannan neloskoon liinalla 2-vuotiasta selässä sellaisella sidonnalla et ei mee lainkaan mahan yli kangasta. Toimiilaughing7
 
Tässäkin kohtaa liina on mun vastaus :wink Mä kannan neloskoon liinalla 2-vuotiasta selässä sellaisella sidonnalla et ei mee lainkaan mahan yli kangasta. Toimiilaughing7

Mietinkin sitä että varmaan kunnon kudottu liina tässä kohtaa tosiaan olisi hyvä ostos ä. Eli jahka pääsen hankintaan asti niin mikä sidonta? :) Siis löydänkö sidontaohjeet jostain googlettamalla?
 
Mietinkin sitä että varmaan kunnon kudottu liina tässä kohtaa tosiaan olisi hyvä ostos ä. Eli jahka pääsen hankintaan asti niin mikä sidonta? :) Siis löydänkö sidontaohjeet jostain googlettamalla?
Youtube on täynnä ohjeita. Mun yks lemppari on perusreppu tiibetiläisellä lopetuksella: https://m.youtube.com/watch?v=KjkE59VZUX0

Myös ns.karkkikeppi-lopetus toimii.
 
Mä sillon ihailin Wrap you in loven ohjevideoita. Niitten avulla oli helppo opetella sidonnat, mutta reppu voitti helppoudessaan :P Meillä oli manduca, joka yhdellä Turkin reissulla otti vähän damagea kun kannettiin kuumassa hikoilevaa ja hikoilevana vähän turhan isos kakrua manducassa. Sen jälkeen ostettiin taapero Tula. Nyt en tiedä menenkö sillä vanhalla manducalla vai myynkö jollekin rymy-manducaksi esim talli-hommiin ja ostan uuden..

Trikoisen ja kudotun annoin kaverille lainaksi kolme vuotta sitten enkä vieläkään ole saanut takasin. Trikoinen oli sekin jo varmaan ehtoon puolella, mutta puuvillaliina oli ihan hyvässä hapessa ja maksoi 55e joten todella toivoisin, että saan sen takaisin nyt..
 
Pohdin ensin, että vuokraisin alkuun sen vaavisängyn. Mutta nyt löysin tämän: https://www.vaunula.fi/fi/tuote/sivuvaunu-pinnasanky-due

Miten kauan suunnilleen vauva mahtuu nukkumaan tässä sängyssä? Pohjan koko on 90x45 cm.

Jos vaavisänkyyn mahtuu noin 4kk asti, niin meneekö tämä sänky miten kauan?

Tilan puutetta on jaalkuun tekisi mieli hankkia vain pieni sänky. + Tässäkin pyörät alla mikä mahdollistaa liikuttelun.
 
Keskimäärin 3kk vauva on noin 62cm pitkä, 6kk vauva 68cm. 9kk vauva 74cm pitkä, mutta tuo sängyn leveys tulee jo siinä vaiheessa vastaan. Itse ajattelisin että noin 4-6 kk menisi tuollaiseen sänkyyn. Jotkut vauvat alkavat jo 4kk jälkeen ponnistelemaan ylöspäin ja pyörimään akselinsa ympäri niin en enää välttämättä sen jälkeen käyttäisi. Eihän hän tietysti nukkuessaan heilu mutta kun herää niin voi olla touhu päällä ja jos ei itse ehdikään samalla sekunnilla vierelle..
 
Normikokoinen pinnasänky on mun mielestä 60x120 eli kyllä mä veikkaisin että 6kk tossa mahtuis vielä nukkumaan. Toki jos on kovin levoton nukkuja niin sit tulee reunat vastaan :D
 
Meillä varmaan 8kk iässä jo hyvinkin hapuiltiin seisomaan tukeavasten pinnasängyssä, jolloin korkeat laidat olivat todellakin tarpeen. Kannattaa varmistaa saako tason yhtä alas kuin normipinnasängyissäkin, ja millainen tuo avoin laita on sillä nyt tuosta jää mielikuva että konttaako lapsi sieltä kevyesti pois ja voi sitten pudota aikuisten sängyn reunalta?
 
Muokattu viimeksi:
Meillä on ollut esikoisella sellainen pinnasänky, mistä sai laidan pois. Se oli meillä kolme vuotta sivuvaununa. Paljolti poika kyllä nukkui kainalossa, mutta ainakin alkuyön nukkui yleensä pinniksen puolella. Jossain pahimmassa pyörimisvaiheessa laita oli paikoillaan alimmalla säädöllä, mistä sain yöimetykselle helposti nostettua kuitenkin. Samalla tavalla jatketaan tulevankin kanssa.
 
Kiitos vastauksista tuohon tiedustelemaani sängyn kokoon ☺️
Pitääkin miettiä vähän lisää tuota sängyn kokoa. Tai jos löytäisin käytettynä halvemmalla, niin sitten voisi ostaa sen vain 4-6 kuukaudeksikin käyttöön.

Ja esikoistaan odottavalta vielä yksi "hölmö" kysymys, meneekö lapsi siinä sängyssä solmuun jos ei pääsekään kunnolla pyörimään ympäri vai miksi sitä tilaa pitäisi olla enemmän?
Sen toki ymmärrän, että laitaa tulee olla riittävästi. Ja jos vanhempiinsa yhtään tulee, niin kävelemäänkin lähdetään jo 9 kk iässä, joten sängyssä tullaan seisomaankin jo suht ajoissa.
 
Ei se solmuun mene :) Riippuu yksilöstä mutta yleisesti vastasyntyneet jonnekin 4-5-6kk ikään nukkuu siinä mihin jätetään sen enempää pyörimättä. Eri asia on sitten se kun oppivat ryömimään tai pyörähtämään ympäri niin ei voi jättää valvomatta lainkaan ettei herätessään esim päiväunilta ryömi sängyltä pää edellä alas (jos ei ole reunoja). Sivuhuomautuksena muuten, kannattaa lukea noista nukkumisasennoista ja mm. pään asento/puoli että tulee tasaisesti molemmille puolille ja eri sivuille ettei jää ”epämuodostumia” toispuoleisesti..
Mutta kasvaessaan tietenkin nukkuma-asennot myös monipuolistuvat, joku kyhjöttää mahallaan kippurassa ja toinen rennosti äksänä tai poikittain pyörien. Tällöin pituus ja leveys on eri mittaa tietenkin. Liikkumaan lähtö voi aiheuttaa myös levottomuutta uniin, hampaiden puhkeaminen, allergiat kun aletaan opettelemaan kiinteitä ruokia jne.
Kyllähän voi aina nukkua kapeamassakin mutta jos on herkkä tyyppi niin huutoa voi tulla jo pelkästään kiukustumisesta kun reunat kolisee kylkiin. Sen näkee sitten vauvan kanssa livenä kuinka yksilö kehittyy ja millainen persoona.
 
Takaisin
Top