Herkkyys synnytyksen jälkeen

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Oletteko te muut olleet herkkiä jonkin aikaa synnytyksen jälkeen? Itse olin synnytyksen jälkeen herkempi kuin raskaana. Siis todella herkkä. Itkin mm aina kun mainitsin että lapsi syntyi sektiolla, kuullessani että isoäitini on sairaalassa (ei kuitenkaan ollut mitään hätää) ja lukiessani kasteohjevihkosta.
 
Jonkinlainen herkempi pohjavire on jäänyt päälle. Esikoisen syntymän jälkeen ei enää ole tehnyt mieli katsoa yhtään k-16-elokuvaa, ja jotkut matalammankin ikärajan elokuvat ovat tuntuneet liian raaoilta tai ikäviltä. Ennen lapsen syntymää pystyi katsomaan melkein mitä vain, eikä hirveästi ollut väliä.
Esim. Ennen lapsen syntymää katsoi Orange Is The New Blackistä kolme kautta todella tyytyväisenä, sitten lapsi syntyi, ja kun rupesin katsomaan neljättä kautta, oli se niin ällöttävä, etten enää halunnut katsoa sitä ollenkaan.
 
Joo, kyllä mulla oli sellainen herkkyyskausi kaikkien kolmen syntymän jälkeen. Olin vauvasta onnellinen, mutta vähän kaikki itketti. Kakkosen jälkeen itkeskelin sitäkin, että esikoiseni (tuolloin viittä vaille 4-vuotias)oli muka jo niin iso. :)

Myös tuo Suskin mainitsema pysyvämpi herkkyys on tuttua. Erityisen huonoa tekee kaikki lapsiin kohdistuva paha. En pysty enää ollenkaan katsomaan sellaisen aihepiirin elokuvia ym.
 
Oletteko te muut olleet herkkiä jonkin aikaa synnytyksen jälkeen? Itse olin synnytyksen jälkeen herkempi kuin raskaana. Siis todella herkkä. Itkin mm aina kun mainitsin että lapsi syntyi sektiolla, kuullessani että isoäitini on sairaalassa (ei kuitenkaan ollut mitään hätää) ja lukiessani kasteohjevihkosta.

Joo siis kuulostaa hirveen tutulta! Itkeskelin vähän väliä. Ja vielä pitkään synnytyksen jälkeen! Kaveri sai vauvan kun omani oli puolivuotias. Silloin vielä ainakin kaikki itketti. Nyt kun synnytyksestä alkaa olla 2 vuotta, vähän jo helpottaa mutta silti herkillä ollaan.
 
Onneksi oli sisko varottanut että n. 3päivää synnytyksestä alkaa vollotus. Itkin koko päivän millon millekkin, ilosta lähinnä. Hieman normaalia herkempi olen ollut sen jälkeen pysyvästi. Onneksi tästäkin varotettiin etukäteen :grin
 
Voi kyllä! Luulin et se raskausaika oli herkkää mut se synnytyksen jälkeinen herkkyys oli ihan erilaista. Vaikka oon herkkä muutenkin ni se yllätti. Sitä itki ihan kaikelle, onnesta, ilosta ja rakkaudesta, tuijotti pientä vauvaa ja vollotti :Heartred
 
Kyllä! Itkin etenkin sitä, että vauvan bilirubiiniarvot vain nousi veriryhmäimmunisaation seurauksena ja olin niin järjettömän huolissani pikkuisesta. Pelotti myös kotiutua ja mahdollisuus joutua sinivalohoitoon ja itketti kun bilit laskivat eikä jouduttu. Ja itketti kun auton radiossa soitettiin melankolisia lauluja.
 
Ensimmäisen kerran herkistyin todella siinä kohtaa, kun vauva nostettiin minun nähtävilleni heti syntymän jälkeen. En heti muistaakseni saanut häntä ihokontaktiin, vasta puhdistuksen ja tutkimusten jälkeen. Itkin todella vuolaasti. Senkin jälkeen sitten monesti saatoin tirauttaa pienet itkut kun katsoin meidän pientä ihmettä esim. imettäessä, tämä rakkaus on vaan niin valtavaa. Vieläkin joskus nousee pala kurkkuun ja kyyneleet silmiin kun imetän poikaa ja katselen häntä siinä sylissä :Heartred Ikää hänellä kuitenkin jo kohta 1v 5kk.

Synnytyksen jälkeen onkin sitten itkettänyt yksi ja toinen asia, kaikkea mahtuu maan ja taivaan väliltä, mikä kirvoittaa edelleen kyyneleet silmiin. Herkkyys on jäänyt varmaan lopuksi ikää, varsinkin kaikki lapsiin liittyvät ikävät asiat, olivat ne sitten jossain tv-sarjassa/elokuvassa, tai dokumentissa (esim. Meidän Liinu, joka minun oli aivan pakko katsoa silti, vaikka tiesin sen olevan äärimmäisen surullinen).
 
Kyllä! Normaalistikin olen todella herkkä ja nyt herkkyys on saanut vielä ihan uudet ulottuvuudet. Kaikki herkistää ja itkettää, mutta myös naurattaa.. ilot ja surut, kaikki tunteet iskevät todella herkästi ja itku tulee lähes tyhjästäkin.. onni on ymmärtävä mies ja läheiset. :Heartred
 
Jonkinlainen herkempi pohjavire on jäänyt päälle. Esikoisen syntymän jälkeen ei enää ole tehnyt mieli katsoa yhtään k-16-elokuvaa, ja jotkut matalammankin ikärajan elokuvat ovat tuntuneet liian raaoilta tai ikäviltä. Ennen lapsen syntymää pystyi katsomaan melkein mitä vain, eikä hirveästi ollut väliä.
Esim. Ennen lapsen syntymää katsoi Orange Is The New Blackistä kolme kautta todella tyytyväisenä, sitten lapsi syntyi, ja kun rupesin katsomaan neljättä kautta, oli se niin ällöttävä, etten enää halunnut katsoa sitä ollenkaan.

Huomaan itsessäni samaa, huh, en varmaan pysty katsomaan edes Leijonakuningasta!!! :grin Aiemmin olen ollut kauhuelokuvien ja jopa tosi veristen kauhujen ystävä, mutta jotenkin Pikkuisen syntymän jälkeen ne tuntuvat typeriltä. Voi herranjestas, piti jättää siis elokuvan katselu kesken kun uudemmassa Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset --leffassa (näitä Harry Potter -elokuvia) tuli tietty kohtaus ja purskahdin itkuun...:eek: Enkä mihinkään tyypilliseen leffanyyhkyyn vaan minua ahdisti se toden teolla.

Podin varmaan hormonimyrskyn ohella myös lyhyttä raskauden jälkeistä masennusta/ahdistusta Pikkuisen synnyttyä pikkukeskosena kun oli niin yliväsynyt ja stressaantunut ynnä peloissaan ja huolissaan. Itkin joka päivä jostain syystä parin kuukauden ajan, mutta nyt kotiuduttua se on jo helpottanut onneksi! :wacky:
Enää itkee vain joskus satunnaisesti. :hilarious:
Kastejuhlassa luonnollisesti itkin! Piti laulaa Suojelusenkeliä niin itkuhan siinä tuli. Muutenkin on kyllä herkillä. En varmaan "toivu" ihan entisekseni enää, mutta ei kai tuo haittaakaan. :rolleyes:
 
Voi sitä itkun määrää pojan syntymän jälkeen. Hirvee pillitys illalla kun mies lähti kotiin ja seuravan päivän ku ei ite päässyt jo kotiin vaik kaikki kunnossa... Tai vauvan paino laski yhdeksän pinnaa eka no se nous hienosti seuraavaan aamuun mut sit ku poika oli punanen ni näil hirvee huoli et vaihtuu keltasuuteen mitä ei ikinä käynyt mut piti 2 päivää seurailla bilirubiiniarvoja.
 
Sama juttu. Monta kuukautta syntymän jälkeen itketti ihan kaikki, synnytyksestä kertominen, se jos ajatteli miten onnellinen on, muiden huonot uutiset, musiikkikappaleet, tv-ohjelmat... saatoin alkaa myös itkeä ihan turhista miehen tiuskaisuista, jotka normaalisti olisin kuitannut vastarepliikillä tai nauramalla. Onneks joskus puolen vuoden jälkeen alkoi tasaantua, vaikka vieläkään en ihan ole entisellään :shy:
 
Klassisesti kolmantena päivänä alkoi yhtäkkiä itkettää, sitä ennen en ollut tainnut itkeä kertaakaan. Olin väsynyt, ahdistunut ja peloissani. Olin kokenut melko traumaattisen synnytyksen, kun kuukausia odotettu ja toivottu luonnollinen synnytys vaihtui suoraan käyriltä juoksujalkaa kiireelliseen sektioon. Minulle kerrottiin, että kymmenistä minuuteista oli ollut kiinni selvisikö vauvamme hengissä, lisäksi hengitystä seurattiin ja kellotettiin sen ollessa melko tiheää, oli hieman keltaisuutta.. kolmantena päivänä sitten se alkushokki ja pelko purkautui ja aloin itkemään sitä shokkia ja väsymystä kaikesta. Vatsaankin sattui niin perkeleesti. Jäi kyllä harmittamaan, että se oma "kolmannen päivän itkuisuus" kuitattiin sillä, että minulla on mt-diagnoosi. Ensi kerralla tiedän paremmin. :rolleyes:
Ja tuo muiden mainitsema tietynlainen yliherkkyys on kyllä jäänyt päälle! Rupesi itkettämään mm. kun luin yltä sanan suojelusenkeli-laulu :grin toki tämä uusi raskaus saattaa vaikuttaa:angelic:
 
Mulla alkoi myös kolmantena päivänä itkuisuus kun lapsi joutui sinivalohoitoon. Siitä se sitten alkoi, itkin kun maito ei noussut, itkin kun paino ei noussut, itkin kun vauveli oli valon alla yksin. Itkin koti-ikävää, itkin kun hoitajat olivat niin kivoja, paitsi yksi, jonka tökeryyttä itkin myös. Itkin kun saatiin lähteä kotiim, itkin automatkalla ilosta kun pääsin vihdoin tapaamaan eläimemme... Tasaantui onneksi noin viikon kuluttua. Herkempi minusta on jokatapauksessa tullut, vaikkei enää ihan joka asia laita vollottamaan.
 
Herkkyys on jäänyt pysyäkseen.. tuntuu että itken joka kerta kun katson minkä tahansa elokuvan.. lapsi jo 2v:shy:
 
Minä myös olin jonkin aikaa tosi herkkä. Itkin monille kauniille kappaleille, sille että päästiin sairaalasta kotiin, sille ettei imetys alkuun meinannut sujua ja sille että se alkoi sujua. Ristiäisissä tuli myös itku ja taisin jonkun kerran itkeä onnesta, kun oltiin saatu pikkuinen pitkän yrityksen ja odotuksen jälkeen.
 
Takaisin
Top