Hemiplegia(cp-vamma)epäilys...

Sirie

Sirie

Jostain jotain jo tietävä
En oikein tiedä mahtaako tämä aihe nyt ihan tänne sopia ja soveltua, mutta ajattelin aiheesta silti tänne kirjoittaa.

Otsikko ehkä kertookin jo hieman siitä mitä asiani koskee, mutta ajattelin avata sitä teille hieman enemmän. Meidän pojalla siis epäillään hemiplegiaa (cp-vammaa), joka on kansankielellä jäykkä-/toispuolihalvaus.
Alla ote wikipediasta:

"Toispuolihalvaus (myös hemiplegia) on tila, jossa henkilön vartalon toinen puoli on heikko tai halvaantunut, esimerkiksi toinen käsivarsi ja saman puolen jalka eivät toimi normaalisti. Tila voi olla synnynnäinen tai seuraus sairaudesta tai halvauksesta. Hemiplegian aiheuttaa yleisimmin jokin aivoverenkiertohäiriö, mutta kliinisen tilan voivat aiheuttaa myös selkäytimeen tai aivopuoliskoihin vaikuttavat vammat tai sairaudet.

CP-vamma voi myös vaikuttaa toisen aivopuoliskon toimintaan, tällöin toisen puolen toiminnot ovat rajallisia. CP-vammaisilla hemiplegia ei aiheuta halvausta, vaan spasmeja. Mikäli CP-vamman ainoa oire on toispuolinen halvaus, tilaa kutsutaan hemiplegiaksi."

Meidän poika taisi olla ihan muutaman kuukauden ikäinen kun huomattiin ensimmäisen kerran, että oikean puolen käsi on paljon vasempaa kättä laiskempi. Se ikäänkuin vain roikkui matkassa mukana. Kun poika alkoi tuoda käsiään yhteen ja pikkuhiljaa tarttua esineisiin, se ei onnistunutkaan oikealla kädellä samalla tavalla vasemman käden kanssa.

4kk neuvolassa mainitsin asiasta ensimmäisen kerran ja minulle vakuuteltiin, että vaiva häviää itsestään, kun poika vähän kasvaa ja kehittyy. Meille annettiin ohjeita ärsyttää kättä ja yrittää aktivoida sitä, jotta se lähtisi sieltä mukaan vasemman käden kanssa. Vaan eipä auttanut, eikä kehitystä tapahtunut.

5kk neuvolassa mainitsin asiasta uudelleen ja vasta silloin asiaan puututtiin ja pojalle varattiin ylimääräinen lääkäriaika. Lääkäri teki arvion poikamme tilasta ja pisti lähetteen lasten neurologille.
Kävimme neurologilaa, jossa oli mukana myös fysioterapeutti arvioimassa tilannetta. Oikean käden lisäksi neurologi huomasi myös poikamme oikean jalan olevan myös hieman vasenta jalkaa heikompi, mutta kuitenkin huomattavasti vahvempi, mitä saman puolen käsi.
Neurologi epäili hemiplegiaa.

Olin tietysti etsinyt netistä tietoa kyseiseen vaivaan ja vastaan tuli eräs linkki, jossa kerrottiin tästä hemiplegiasta ja se kyllä hieman pysäytti. Olin jo täysin valmistautunut siihen, että sellainen diagnoosi me pojalle saadaan, mutta totta kai sitä sisimmässää toivoi, että se pelko olisi aiheeton.
Neurologi laittoi lähetteen magneettikuvaukseen, jossa pojan pää kuvataan ja sitä kautta saadaan mahdollisesti selvyys asiaan. Vielä emme ole magneettikuvaukseen päässeet, mutta kuulemma tässä kevään aikana varmaan kutsu sinne saadaan.


Seuraavaksi voisin vähän kertoa miten poikamme eroaa muista samanikäisistä vauvoista.

Poikamme on muuten ihan samanlainen kuin muutkin vauvat, näyttää samanlaiselta ja kuulostaa samanlaiselta, mutta ainoana eroavaisuutena on poikamme oikea käsi, joka on lähestulkoon kokoajan nyrkissä.
Hän siis tarttuu esineisiin vasemmalla kädellä, tarttuu vasemmalla kädellä vasemman jalan varpaisiin, suosii enemmän vasenta puolta ja pyörii vastapäivään.
Välillä oikea käsi jää hänen vartalonsa alle tai suoraksi taakse. Hän osaa kyllä avata käden nyrkistä, mutta ei pysty tarttumaan sillä esineisiin. Jos käteen yrittää antaa esineen, häneltä ei löydy tuntoa/puristusvoimaa esineen kiinni pitämiseen. Hän ei myöskään vatsallaan maatessa pysty nousemaan suorien käsien varaan ja konttausasentoonkin hakeutuessa hän nojaa kyynärvarren varassa.
Poikamme on muuten lähestulkoon ikäistensä kanssa samalla kehitystasolla, mutta tiettyihin juttuihin oikean puolen heikkous on vaikuttanut.


Olen paljon miettinyt kyseista asiaa ja pyöritellyt erilaisia ajatuksia päässä. Olen miettinyt, mitä olisin voinut tehdä toisin tai olenko tehnyt jotain väärin ja olenko itse aiheuttanut tämän? Onko tämän sittenkin aiheuttanut se yksi pizza raskauden aikana, jossa oli aurajuustoa päällä? Kärsikö meidän vauva sittenkin hapenpuutteesta synnytyksessä, kun ponnstusvaihe kesti 1,55h? Entä jos pojan todella vaike bilirubiinitaistelu vastasyntyneiden osastolla ehtikin tehdä tuhoja aivoissa? Entä jos kätilöt/hoitajat tekivätkin hoitovirheen? Miksei poikaa leikattu ulos tai otettu imukupilla? Onko pojan viisto lakitarjonta ja TODELLA pitkä ponnistusvaihe aiheuttanut aivoverenvuodon? Voinko vaatia korvauksia? Saanko ikinä vastauksia kysymyksiini?


Vaikka olenkin täysin sinut asian kanssa ja kyseinen vamma/sairaus onkin melko harmiton, se tuo silti aivan hirveästi murheita, ajatuksia ja levottomuutta. Hyvällä kuntoutuksella, ranne/jalkatuilla ja pohjallisilla normaali käden käyttö ja kävely ovat tulevaisuudessa mahdollisia, mutta saattaa myös olla niin ettei poikamme koskaan kävele normaalisti tai pysty oikeaa kättä käyttämään. Ajatukset siitä miten poikamme otetaan päiväkodissa vastaan aiheuttaa minulle kylmiä väreitä, koska hän ehkä klenkkaa tai oikea käsi pysyy visusti koukussa ja kiinni ylävartalossa - lapset ovat niin julmia toisilleen. On myös todella rankkaa seurata vierestä miten toisten samanikäiset lapset kehittyy ja oppii uutta, mutta meidän poika junnaa (toistaiseksi) paikoillaan. Toiset lapset alkavat nousta seisomaan siinä hieman alle vuoden ikäisenä, eikä meidän poika välttämättä edes ryömi vielä silloin. En tiedä jaksanko sitä kyselyä ja ihmettelyä, että: "kyllä meidän lapsi jo tuossa iässä...".

Kyseiseen vammaan/sairauteen saattaa liittyä myös muutamia sivuoireita, kuten puheen tuottamisen vaikeuksia, oppimisvaikeuksia, hahmotushäiriöitä, epilepsiaa, etc...ajatukset mahdollisista lisäsairauksista tuottaa myös hirveästi päänvaivaa. Oppiiko poikamme koskaan puhumaan normaalisti? Entä jos hänellä todetaan epilepsia?


Haluaisinkin kysyä teiltä, että onko teidän jollain lapsella/sukulaisella/tutulla kyseistä sairautta? Miten elämä sen kanssa on sujunut? Onko normaali elämä ollut mitenkään mahdollista?


Sen verran synkkää tekstiä, että ajattelin lisätä lopuksi muutaman kuvan meidän pikku hurmurista aamupalapöydässä! :Heartred
Pienempi.jpg

Huh...sainpas vähä avattua itseäni ja ajatuksiani - ja miljoona ajatusta jäi myös päähäni!
Saatte potkia persuksille jos tämä nyt on väärä kanava tämmöiselle!
 
Unohdin tuossa tekstitulvassa mainita, että olemme nyt aloittaneet pojan kanssa fysioterapia ja saimme todella kattavat ja hyvöt ohjeet kotiin. Päivittäistä käden ja jalan jumppailua ja treenausta. Pikkuhiljaa yritetään saada käsi avautumaan itsestään nyrkistä ja voimaa käsiin nii, että mahdollinen konttausasento ja konttaaminen olisi joskus mahdollista.

Sen haluaisin vielä sanoa, että vaikka poikamme on vasta 6kk (ensikuun alussa 7kk), minun tekee ihan hirveän vaikeaa katsoa häntä ja hänen taisteluaan, kun hän joutuu aivan kaiken tekemään yhdellä kädellä. Se on todella vaikeaa katseltavaa. Kokeilkaa itse laittaa toinen käsi toimeettomaksi ja tehdä kaikki asiat vait toisella kädellä. Vaikka poikamme ei vielä sairautta itse (luultavasti) tiedostakkaan, niin minua hirvittää se hetki jo nyt, kun hän alkaa omaa tilaansa ymmärtää. Pieni ja viaton vauva vain leikkii ja touhuaa minkä kerkee ja luulee, että niin se homma toimii...ei hän edes tiedä, että asiat kuuluisi tehdä kummallakin kädellä - se on todella vaikeaa seurattavaa...
 
Sirie, minusta tämä on juuri oikea kavana purkaa ajatuksia!! Ihan samalla tavalla me muut lataamme tänne huolemme, niin myös sinä voit sen tehdä!

Minä työskentelen kehitysvammaisten parissa, joten CP-vamma ja hemiplegia on minulle sitä kautta tuttu. En tosin ole pienten CP-vammaisten kanssa työskennellyt, vaan vasta kouluiästä eteenpäin (6v. ->).

Teillä on nyt sopeutumisaika edessänne. Ymmärrän oikein hyvin, että tuntuu pahalle seurata oman lapsensa poikkeavaa kehitystä. Sääli, ettei tuntemuksiasi neuvolassa otettu heti alkuunsa todesta, mutta hyvä että olette nyt kuitenkin fysioterapian piirissä ja odotatte lisätutkimuksia!

Ihan älyttömän paljon tsemppiä ja voimia jatkoon! Lapsenne on tulee olemaan erikoislaatuinen, mutta vielä ei ole aika luopua toivosta, voihan olla että lisäsairauksia ei ilmenekään. En ehkä osaa kirjoittaa kauniisti, ja tuoda ajatuksiani julki niinkuin haluaisin, mutta yritin ainakin... :Heartbigred
 
Kyllä tosiaan ihan oikea paikka purkaa ajatuksia! :)

Jokaisella meillä on täällä huolia, toisilla onneksi huolet ovat hyvin "vähäpätöisiä", toisilla sitten ihan oikeasti vakavia. Jokaiselle kuitenkin se oma huoli on merkittävä. Ja usein sitä huolta helpottaa kun saa kirjoittaa, purkaa ajatuksia ja vieläpä jos muilta saa vastavuoroisuutta, tuen, sympatian, ymmärryksen tai vaikka jopa eriävän mielipiteen muodossa, niin se voi jo auttaa paljon omien ajatusten kanssa :)

Sirie, tosi ikävä kuulla että elämä on päätellyt koetella teidänkin perhettä eikä tahdo helpolla päästää teidän poikaa elämän alkutaipaleella. :Heartred Hienoa kun olet niin hyvin osanut huomata poikasi poikkeavuuden ja nyt saatte apua. :) En usko jumalaan, mutta tahdon silti uskoa ajatukseen, että "elämä ei anna meille kestettäväksi enempää kuin jaksamme kantaa". Ehkäpä teidän poika on poikkeuksellisen vahva miehen alku ja häntä koetellaan nyt myös niiden heikompienkin puolesta :Heartred Kuin myös koko teidän perhe.

Kiva että täältä löytyi heti tuo puapru, jolla on kokemusta erilaisuudesta. :) Mulle tuo maailma on vieras, enkä varmaan ihan osaa ymmärtää mitä kaikkea tuommoinen diagnoosi tuo mukanaan. Minulla kylläkin on puolet vanhempi siskopuoli, joka syntyi kehitysvammaisena. Hänellä on jalat "surkastuneet" ja tämä kaiketi johtui kaksoisraskaudesta(?), hänen siskonsa (mun toinen siskopuoli) syntyi "normaalina". Mulla on hyvin hataria mielikuvia lapsuudesta ja sittemmin emme ole enää olleet yhteyksissä. Siskoni syntyivät 70-luvun alussa, silloin varmasti asiaan suhtauduttiin vielä hyvin eri tavalla kuin tänä pvänä.

Valloittava hymy pojalla kuvissa! :) Tulehan Sirie kertomaan lisää kuulumisia kun niitä tulee :) tai vaikka valittamaan ja raivoamaan tarvittaessa, jos siltä tuntuu! :grin
 
Puapru Kiitos! :)

Mitenköhnä mahtaa olla kehitysvammaisilla tuo hemiplegia/cp-vamma, että onko se jotenkin vaikeusasteeltaan hankalampi, kuin pelkkää cp-vammaa sairastavalla henkilöllä? Miten kehitysvammaisilla ne heikomman puolen raajat ovat toimineet?

Se mitä ymmärsin pojan fysioterapeutilta, niin meidän pojalla tämä hemi olisi melko lievä, eikä toistaiseksi muita sairauksia (kuten kehitysvammaa) epäillä.
Hän varaa todella hyvin kummallekkin jalalle ja pystyy jopa yhden jalan seisontaan lyhyen aikaa tällä heikommalla jalalla. Nyt on vain tärkeää venyttää tämän jalan nilkkaa ja akillesjännettä, että saadaan se kireys sieltä katoamaan ja tulevaisuudessa ehkäisemään mahdollinen varvastaminen kun opetellaan kävelemään.
Suurimpana ongelmana pojalla on tuo oikean puolen käsi ja sen kanssa joudutaankin kunnolla jumppailemaan ja treenailemaan...


Sandy Kiitos myös sinulle! :)

Niin kuin tuossa jo kirjoititkin, että: "Mulle tuo maailma on vieras, enkä varmaan ihan osaa ymmärtää mitä kaikkea tuommoinen diagnoosi tuo mukanaan." - saman asian kanssa itsekin täällä painiskelen. Eniten varmasti huolta aiheuttaa juurikin tuo, etten tiedä millaista elämä kyseisen sairauden kanssa on, millainen elämänlaatu tätä sairastavalla tulee olemaan, onko ennuste ylipäänsään hyvä...ihan hirveästi ajatuksia! Tulevaisuus taitaa pelottaa eniten.

Olen paljon (luonnollisesti) tutkinut kyseistä sairautta, etsinyt tietoja ja katsonut videoita. Vastaan on tullut monia todella hyviä ja tsemppaavia kertomuksia, joissa hemiä sairastava lapsi on saatu kuntoutettua niin hyvin, että normaali elämä on ollut lähestulkoon mahdollista. Olen lukenut hemiä sairastavasta jääkiekkoa pelaavasta miehestä ja teini-ikäisen tytön kertomuksia siitä miten hän on ollut laiska ja tyhmä kuntoutuksen suhteen ja nyt se on kostautunut. Ehkä toivo ei olekkaan menetetty, ehkä isi saakin vielä oman pikku jääkiekkoilijan? :wink



Tulen taas kirjoitelemaan jos jotain edistysta, muutosta, diagnoosia tai jotain on tapahtnut/saatu! :)
 
Tuttavallani on CP-vamma, hän on nyt 26vuotias. Hänen toinen kätensä on siis koko ajan koukussa ja toista jalkaa lenkkastaa, että kävely on sellaista aika huojuvaa. Muuten hän on ihan "normaali" eli ei ole mitään muita oireita kuin tuo kävelyn hankaluus. Puhe hänellä on normaalia,samoin ajatusten kulku. En tiedä minkälainen hänen lapsuutensa on ollut, mutta nyt aikuisena on eläkkeellä, ei siis pysty työskentelemään. CP ei ole kyllä hänen tahtiaan hidastunut, pystyy tekemään samoja asioita kuin muutkin, esim.ajamaan autoa. En osaa tarkemmin sanoa minkä asteinen tai tyyppinen hänen CP vammansa on, hän ei kovin mieluusti puhu asiasta..

Voimia ja halauksia sinne, päivä kerrallaan :Heartred :) poikanne näyttää todella suloiselta ja iloiselta :)
 
Minäkin muistan kouluajoilta oppilastovereita, joilla hemiplegia. Liikkuminen ei ollut ihan sulavaa, toinen käsi saattaa olla kippurassa ja jalka tosiaan varvastaa ja lenkkaa, mutta hyvin pärjäsivät koulussa! Mutta siis älyssä ja oppimisessa ei sinänsä ollut mitään poikkeavaa.
Meillä töissä asiakkaat ovat lähes kaikissa asumisyksiköissä, työ- ja päivätoiminnassa sekä koululla niitä kaikista vaikemmin vammaisia, haastavimpia tai ongelmallisimpia tapauksia, joten en oikein osaa lähteä tässä vertailemaan tai arivoimaan heidän vammojensa vaikeutta verrattuna muihin.. useat meillä siis kuitenkin ovat lapsesta saakka jo pyörätuoliasiakkaita, joilla paljon eri liitännäissairauksia ja aistien epänormaaliutta.

Mä uskon, että sitoutuminen tuohon aktivoivaan ja kuntoutavaan jumppaan on ihan a ja o tässä asiassa! Sillä saadaan paljon hyvää aikaiseksi, ja onneksi olettekin saaneet hyvät kotiohjeet. Varmaan niiden suorittaminen saattaa jossain vaiheessa tuntua raskaalle, mutta se on kuitenkin sen vaivan arvoista! Spastisuutta ilmeiseti jonkin verran teillä kuitenkin on, kun kirjoitit että käsi on nyrkissä...?

Tuli tuossa muuten mieleen, että käyttekö vauvauinnissa? Meillä täällä vauvauinnin järjestäjä kertoi, että heidän ryhmiinsä erityislapset pääsevät ns. jonon ohi, koska vesi on niin loistava kuntouttaja monella tavallakin. Ja toinen, mikä ei nyt vielä tietenkään ole ajankohtaista ollenkaan, mutta jossain vaiheessa, ratsastaminen eli siis hevosen selässä istuminen on valtaisan tehokasta erilaisiin sekä ala- että yläraajojen jäykkyyksiin ja moneen muuhun. Ja näistähän kannattaa tietty sitten sen fysioterapeutinkin kanssa jutella...
 
Ansku__ Mukava kuulla, että ystäväsi on pystynyt elämään suhteellisen normaalia elämää vammastaan huolimatta. Se on mielestäni ihan ymmärrettävää, ettei hän siitä halua puhua...ihmiset kun ovat vähän sellaisia, että kammoksuvat erilaisuutta, niin ehkä hän on kokenut paremmaksi pitää matalaa profiilia sen suhteen! :)
Vielä en osaa sanoa millaista kasvatusta me annamme pojalle jos hänelle nyt tämä sairaus todetaan, mutta se on varma, että me luomme pojalle varmasti korkean itseluottamuksen! :)

Puapru: Okeei, kiitos infosta.
Jonkin asteista spastisuutta on, koska käsi on pääasiassa nyrkissä, varsinkin silloin jos poika makaa mahallaan. Myös oikean jalan varpaat ovat välillä kovinkin kippurassa ja se tekee kyllä kieltämättä pahaa katsoa kun itse tietää, että itselle sellaisesta kipristyksestä tulisi suonenveto! :D Muuten käsi tai jalka ei ole mitenkään koukussa, eikä oikea käsi ranteen kohdalta taivu hemi-potilaalle tyypilliseen "koukku"asentoon.

Ei olla käyty vauvauinissa, mutta olen itse miettinyt kanssa, että se voisi olla kyllä hyvästä kun vedellä on todettu niin paljon hyötyä niin monenmoisessa vaivassa. Ratsastuksen ja hevoset miellän itselleni TOOOODELLA kaukaisiksi ja olen niille vieläpä TODELLA allerginen, joten tuskin tullaan sitä terapiamuotoa pojalla käyttämään - vaikka ei sitä koskaan tiedä millainen hevosharrastajaperhe meistä vielä kuoriutuu! :laughing002
 
Ei mulla ole kokemuksia itse sairaudesta, mutta sen verran tulin vaan kommentoimaan, että on aivan syötävän suloinen poika!!! Oikea hurmuri, niinkuin sanoit. Ihana!!
 
Sirie, pahoittelut että teilläkin on huoli lapsen kehityksestä :sad001 Jonkinlaista vertaistukea vois ehkä löytää meidän tilanteista, vaikka erilaiset ovatkin. Meidän pojalla on kehitys reilusti myöhässä, liittyen hänen vielä määrittelemättömään aineenvaihduntasairauteensa. Tohon lastenosastolla-ketjuun oon siitä tarkemmin kirjoitellut. Kovin selvää puolieroa ei meillä ole, vaikka vähän kuitenkin. Ehkäpä kaikki lihakset ovat meidän vauvalla tasaisesti laiskahkot. Hän ei osaa olla mahallaan muuten kuin jonkun avustamana (ei osaa pitää käsiä edessä eikä tasapainoa). Selällään on oppinut tarttumaan polviin, mutta ei varpaisiin. Kädet on löytäneet toisensa. Tarttuminen on aika haparoivaa. Ei yritä kääntyä ja jos autetaan kääntymään lantiosta, niin vastustelee, ja ylempi käsi jää taakse (tosin tässä ollut viimeaikoina kehitystä eli ei vastustele niin paljon ja ylempi käsi saattaa joskus tulla mukana, samoin masumakuuta sietää jo vähän pitempään). Mutta hidasta on kehitys. Toivon, että hän silti kehittisi eteenpäin, mutta siitä ei kukaan osaa sanoa meille mitään arviota, koska diagnoosia ei ole, eikä varmaan tule ennen kesää.

Ihana poika tosiaan teillä kuvista päätellen :) Jos nyt keskittyy positiivisiin puoliin... minusta on hienoa, että poikanne on kuitenkin oppinut asioita, esim. tarttumisen, vaikka sitten vain toisella kädellään. Siitä hän saa kuitenkin varmaan iloa itselleen :) Onneksi siihen on vielä pitkä aika, kun häntä alkaa mahdollisesti häiritsemään muiden ihmisten näkemykset. Ja kun pojalla on rakastavat ihanat vanhemmat, niin varmasti se tosiaan auttaa häntä ymmärtämään, miten erityinen ja ihana ihminen hän itse on. Luin jostain ajatuksen, että usein tällaiset asiat häiritsevät lasta itseään sitten kuitenkin vähemmän, kuin luulisi tai ensin pelkää. Lapsi kun tottuu asiaan pienestä asti. Kiusaaminen olisi tosi kurjaa... mutta olen miettinyt sitäkin, että kukapa noista muistakaan ihmisistä tietää tulevaisuudesta oikeasti yhtään sen enempää. Tällaisessa tilanteessa tuntuu, että kaikilla muilla on asiat niin hyvin. Mutta ehkäpä se ei ole ihan totta, kun ihmisillä on niin erilaisia ongelmia. Itse en haluaisi vaihtaa tätä meidän tilannetta vaikkapa avioeroon, jota joku ystävistäni käy juuri läpi.

Mut joo, nyt en ehdi kirjoitella enempää... Koitin nyt keskittyä noihin positiivisiin asioihin... ymmärrän kyllä, että huoli ja epätietoisuus voi olla tosi kova. Paljon jaksamista teille sinne! Ja nauttikaa suloisen poikanne seurasta :Heartred
 
Elenna: Olen jonkin verran lukenut teidän tarinaa perustamassasi ketjussa. Olen todella pahoillani poikanne puolesta ja teillä on varmasti pojan tilanteen takia vielä enemmän pureskeltavaa, kuin meillä. Ettehän ole saaneet edes diagnoosia...Voin vain yrittää kuvitella miten vaikeaa teidän on seurata pojan tilannetta, kun mistään ei ole mitään tietoa, eikä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin itselleni tuo tietämättömyys on kaikkein vaikeinta ja raskainta!
On ihana kuulla, että jonkinlaista kehitystä pojallanne on havaittu, vaikka se onkin ollut pientä ja hidasta, niin eteenpäin olette kuitenkin menneet ja se on tärkeintä. Uskon, että teidänkin pojalle vielä jokin diagnoosi saadaan ja sen kautta sitten saadaan koko asiaa eteenpäin ja voidaan suunnitella kuntoutusta tai jotain muuta tarvittavaa hotoa. :)

Raskastahan tämä tämmöinen on, kun ei voi oikein toista mitenkään auttaa. Ihmeitä kun ei tapahdu ja kehitys ei tee harppausta yhden yön aikana. Näille asioille vain täytyy antaa aikaa ja yrittää itse olla kärsivällinen...
 
Eilen tapahtui jotain odottamatonta. Poika päätti nimittäin lähteä ryömimään! :)
Hieman se ryömiminen on sellaista venkutusta ja oikea käsi jää hieman jälkeen, mutta hyvin hän sen muisti silti tuoda eteen vasemman kanssa vetääkseen itseään taas eteenpäin! Olen jotenkin niin helpottunut, koska luulin ettei meidän poika tulisi liikkumaan mitenkään vielä syksylläkään! :)
 
Muokattu viimeksi:
Hienoa! Ja eikös ne kehitysaskeleet aika usein tulekin aika yhtäkkisesti... Että ei kannata masentua vielä siitä jos on rauhallisempia jaksoja..
 
Hienoa! Ja eikös ne kehitysaskeleet aika usein tulekin aika yhtäkkisesti... Että ei kannata masentua vielä siitä jos on rauhallisempia jaksoja..
 
Juu kyllä ne vähän sillälailla taitaa mennä. Meillä on nyt ollu semmonen reilu kuukausi vähän hiljaisempaa, eikä ole tapahtunut kehitystä juuri ollenkaan (sitä se fyssarikin meille sanoi, että saattaa kehitys hieman jymähtää paikoilleen), mutta eilen sitten harpattiin pitkästä aikaa uuden taidon pariin! :)
 
Moikka

Muualta kurkkimassa..

Jos pelkäät tai epäilet hoitovirhettä, tilaa kaikki itseäsi ja vauvaa koskevat paperit. Tarkasta syntymän jälkeen olleet napa-arteria arvot. Niin kuin sitä haluaisi uskoa että terveydenhuolto pelaa ja että siihen voi luottaa, en voi suositella luottamaan siihen mitä kerrotaan :sad001

En tähän enempää meistä vuodata. Viestiä saa laittaa jos haluat :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Me jouduttiin tytön kanssa käymään fysioterapiassa toispuoleisen raajojen käyttämättömyyden takia.Rupes tosin sitte kotitreenillä raajoja käyttämään.Käytti siis enempi vasemman puoleisia raajoja kun oikean.Nyt käyttää yhtä paljon molempia.
Jouduttiin sitten sairaalan lastenpolille tutkimuksiin,siellä oli fysioterapian täti ja sitten se lääkäri paikalla ja ne tutki ja ihmetteli tyttöä siinä.Totesivat sitten että käyttää molempia raajoja saman verran eikä niiden mielestä taita rannettakaan mitenkään oudosti.Yhdessä vaiheessa se sitä rannetta taitto jotenkii outoo asentoo,sitte se lopetti sen taittamisen ja nyt oon huomannu et se on ruvennu taittamaan sitä uudestaan,mut en pidä sitä mitenkään outona koska saan itekkii taitettua omaa rannetta samalla tavalla.Nii ja uus aika saadaan sitten kun tyttö on vuoden ikänen,ne kattoo että miten sen kehitys on lähtenyt menemään.Vielä se ei istu itse muutakun syöttötuolissa,ei ryömi eteenpäin,pyörimällä ja peruuttamalla kyllä kulkee.Ei osaa pinsettiotetta(pitäiskö jo osata??) ja neuvolantäti ei saanu suojaheijasteita mut polilla ne sai ne,tiiä sit...
Sano ne vielä siellä polilla että toispuoleinen raajojen käyttö voi olla merkki lievästä cp-vammasta,joskus se asia kummittelee mielessä kun miettii että mitä muut samanikäset osaa,mut eipä ne lapset kehity kaikki samalla tavalla.Joskus tulevaisuudessa saa sitte nähä että mikä se tytön lausunto sitte on.
 
~Jäde~ Puhuttiinko tai epäiltiinkö teillä missään vaiheessa cp-vammaa tai kuvattinko lapsenne magneettikuvauksessa ja oliko teidän lapsella sellaista samanlaista toisen käden nyrkissä pitämistä?

Olen meinaan ite miettinyt myös, että jos tämä onkin vain jotain todella voimakasta toispuoleisuutta, eikä cp-vammaa. Varmuus saadaan vasta magneettikuvauksen jälkeen.

Meidän pojalla löytyi tuo pinsettiote jo 6kk vasemmasta kädestä (johtuu varmaansiitä, kun se käsi on niin paljon käytössä ja jotenkin ylikehittynyt :D), mutta ei sen kai vielä tarvitsisi löytyä. Olen lukenut omaa neuvolakorttiani ja taisin olla itse 9kk, kun sinne on merkitty pinsettiotteesta.

Nä on kurjia asioita, kun ne pyörii päässä ja juurikin tuo tietämättömyys on itselle vaikeinta ja raskainta. Me ei olla vieläkään saatu aikaa magneettikuvaukseen ja kohta pitäisi jo alkaa hakea pojalle hoitopaikkaa. Diagnoosi olisi mukava saada, jotta voi sitten tarvittaessa hakea johonkin erityispäivähoitoon tms.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top