Helmikuun horinat

Hah, mulla alkaa taas joka keväinen urheilu"into" nostaa päätänsä. :grin Toivon että lumet sulais nopeesti että pääsis kunnolla lenkille. Parina päivänä nyt käynyt vaunuttelemassa pienen lenkin, mutta on kyllä niin pirun liukasta ja tosi raskasta jos ei ole aurattuja teitä. Sit oon mietiskellyt josko hommaisin jostain juoksurattaat :grin Noi nykyiset yhdistelmät ei ole oikein hirveen hyvät jos tarvis lujempaa päästä kun löntystellen. Onko suosituksia? Toisaalta pitäis olla kuitenkin sellaiset et sopis muuhunkin käyttöön kuin pelkästään lenkeille. :) Ja sitten iskenyt kauhea sisustus/remontointi hulluus!! Kesällä tosiaan aijon tehdä makkarista pojalle huoneen ja itse siirtyä sänkyineni olohuoneeseen. Nyt pyörittelen erilaisia ideoita päässäni miten haluan huonetta laittaa :wink
 
Mä alotin syksyllä vaunulenkkeileen ihan päivittäin, osin koska tyttö ei sillon suostunu millään nukkumaan muuten. Pikkuhiljaa aloin hiukan juokseen. (Huom. olen aina vihannut liikuntaa lähes kaikissa muodoissa, salille en menis vaikka maksettais, koululiikunta jätti melkoset traumat. Ratsastin joskus mut se on kallista. Että tässä lähtökohdat.) Ensin en jaksanu ku ehkä 800 metriä ja sit alko tuntuun pahalta, nyt juoksen semmosia 5-6 kilsan lenkkejä. Tammikuussa juoksin yhteensä 50 kilsaa, ensin ajattelin et jos 40 kilsaa kuussa, mutta 50 tuli että hurahti ja se onkin kuukausitavote nyt. Kolme kertaa oon juossu ilman vaunuja tähän asti. Ja joo, mä juoksen mohlojen yhdistelmävaunujen (vanhat Brio... öö, happyt ehkä?) kanssa.

Kyse ei oo mistään laihdutuskuurista, vaan elämäntapamuutoksesta, ja oonkin oppinut purkamaan jotain tuntojani tohon liikkumiseen, että se tekee hyvää päälle. Kyllä mä silti mittasin elokuussa navan päätä ympärysmitan, nyt se on 13 cm vähemmän. Painoo en oo mittaillu, mut oletan et se on pysyny samoissa, eli että oon edelleen hiukan lievän ylipainon mitoissa. Itsetunto on ehkä parantunu vähän, kun on saanu jollain lailla itteensä hallintaan :D Semmonen purkautuminen tuli tästä :D

Juoksurattaista mä en tiedä mitään :D Ei olis varaa, eikä niillä kyllä ois päässy kulkeen tuolla joskus auraamattomilla teillä, missä leveä- ja isopyöräiset briot kulkee tukevasti ja turvallisesti...
 
Hyvä Lilliputtis! Niin se vaan kunto nopeesti kohenee, kun jaksaa vaan säännöllisesti käydä :) Ja joo, mäkään en ole mikään kovin liikunnallinen koskaan ollut :D Ehkä nuorena, mutta siitä on aikaa. Viime kesänä mäkin aloin tekemään lenkkejä. Ensin kävellen, sitten pieniä matkoja juosten, lopulta tuli juostua enemmän kuin käveltyä :) Mulla on vikana vähän se, että innostun jostain kovasti, mutta kiinnostus myös tuppaa loppumaan herkästi. Viime kesän kuitenkin jaksoin kokonaan ainakin yrittää urheilla :D Mulla on kyllä niin surkeat noi mun yhdistelmät. Niissä kun kääntää, että lapsella kasvot meno suuntaan niin ne ei toimi ollenkaan. Ihan jäykät ja mun jalat osuu sinne jonnekin alas, kun se työntöaisa sitten niin lyhyt... Käytettynä jos löytäis jotkut hyvät mitkä tosiaan toimis sekä lenkkeilyssä että muussakin pienessä käytössä... :)
 
Juu, mulla tää innostus varmaan kestää just sen takia kun motivaationa on oma terveys ja äitinä oleminen, ei niinkään laihduttaminen. Jotenkin sain klikattua sen omassa päässäni niin. Mut jos ajattelisin laihdutuskuurina niin vois motivaatio olla mennyttä nyt, kun tän vuoden aikana oon kohta juossu 100 km eikä paino oo olennaisesti liikkunu mihkään :D Siks seurailen nyt vaan senttejä, jos niitäkään enää niin aktiivisesti. Varmaan viime kesänä aloin seurata syömisiäni koska syksyllä oli edessä sokerirastitus (tietty sen takia oli hyvä että "ekstrana" lähti muutama liikakilokin), jonka läpäsin sit "puhtaasti" :D Mut siis en ole mikään terveysintoilija ruokavalion suhteen. Yritän juosa paljon vettä päivittäin ja vihanneksia / hedelmiä paljon, syön kotiruokaa mutta en kieltäydy herkuista fanaattisesti. Syön joskus myös Hesemättöä tai pitsaa, enkä saa siitä morkkista :D
 
Jessus kun meillä on asustanut pari päivää oikea mielensä pahoittaja :eek: Tuntuu että välillä ei tarvi kun katsoa poikaa vähän väärällä tavalla niin jo heittäydytään makaronina lattialle, heitellään tavaroita ja huudetaan hysteerisenä. Siis apua, miten näin pienetkin jo osaa? :D Voi toki olla että on kiukkunen ollut siitäkin kun sairastellut, tavallista väsyneempi ainakin, vaikka kuumetta ei enään ole. Huh, toivottavasti menee ohi, tuntuu että koko tämäkin päivä ollut yhtä venkoilua ja suuttumista.
 
Meillä on Ronja samalaista tällä hetkellä. Tyttö on niin herkkis ja mistä vaan loukkaantuu ja alkaa itku yms. Meillä saattaa johtua ihan puhtaasta koti-ikävästä, kun ollaan oltu kaksi viikkoa anoppilassa evakossa meidän kylppärirempan vuoksi. Kotona, kun ollaan tässä välissä käyty, niin heti menee omaan huoneeseen ja omien lelujen luokse leikkimään tyytyväisenä. Kyllä koko perheellä alkaa olla jo kova ikävä omaan kotiin. Miten sitä kaipaakin sitä, että saa tehdä kotityöt yms muut arjen askareet omalla lailla.
 
Just sanoin miehelle, että meillä asuu pikku kiukkupylly :D koko ajan pitäisi olla sylissä eikä mikään ole hyvin. Tosin meilläkin pikku flunssaa...
 
Joo, toivotaan vaihetta :D Tänään oli ollut oikein kivaa kuulemma päiväkodissa ja ollut hoitajan mukaan yhtä hymyä, niin kuin yleensäkin. Kotiin kun päästiin, niin jo alko kiukuttelu. Haluaa syliin, ei haluakaan syliin, heittäytyy maahan niin että lyö naamansakin lattiaan :eek: Tosiaan heittelee kaikki tavarat mitä käsiin sattuu ja rääkyy naama punaisena. Huh, ei siinä auta kun odotella että menee pahin kiukku ohitse, sen jälkeen syli maistuukin, kun on saannut höyryt pihalle. Ja näitä kohtauksia tuntuu tulevan ihan kaikesta. Vaipan vaihdosta, potalle menemisestä, vaatteiden vaihdosta, syömään alkamisesta... Yleensä kun nämä ei ole edes ennen harmittanut, nyt tuntuvat ylitsepääsemättömän kamalilta... :eek: Noh, koitetaan kestää, ehkä tämä tästä laantuu. Hyvää harjoitusta oikein kunnon uhma-ikää ajatellen :D haha!
 
Ihanaa kuulla että jollain muillakin on tällaista raivokäytöstä. Musta alkoi tänää tuntu että tulee niin koliikin jälkeinen herkkyyskausi mieleen. Kaikki suututti ja kaikesta raivottiin. Samaa on nykyään. Eilen jauduin yöunille mentäessä rauhottamaan kapalon sisään ja siihen hän sit ihan uuvahti kaiken raivon päätteeksi.
Raskasta tästä tekee vielä tää yli kk kestänyy sairasteluputki. Yöt olleet katkonaisia ja nyt 3 yötä on herätty 1/2h välein. Ei vaan jaksaisi päivällä enää tuota raivoamista. Syöminen on ehkä se mistä tulee pahin raivo. Ei söisi juuri mitään, ei melkein niitä mieliruokiakaan. Juomatkin pitää jättää jonnekin mistä saa itse löytää, koska jos tarjoat on se 5-10min raivoitku.
Ja näitä tosiaan tulee ihan kaikesta ja ihan kokoajan. Muiden kanssa ollaan kyllä sit niin enkeliä että, mutta äidille ja isille ei :/
Sitä varsinaista uhmaa odotellessa voi tsiisus!
 
Tänään on tää herkkyys/kiukkuusvaihe ottanut uuden muodon. Vain syli kelpaa, muuten roikutaan lahkeessa ja kiukutaan. Yritä siinä sitten lapsi kainalossa laittaa ruokaa yhdellä kädellä. Kun ollaan evakossa vielä tämän viikon, niin en viitsinyt koko omaisuutta tänne raahata mukaan. Kotona olisi Manduca ja rengasliina apuna näihin todella harvinaisiin sylipäiviin. Meillähän ei malteta yleensä sylissä olla kuin 5 sekunttia. No eipähän ole tänään tarvinnut kiukuttelua katsoa, vaan olen saanut rauhassa nuuskia tytön hiuksia ja nauttia läheisyydestä.

Sitä uhmaikää odotellessa. Täytyy vaan aikuisena pitää oma pää kylmänä ja olla tilanteessa rauhallisena. Tänään vähän keskusteltiin miehen kanssa tästä vaiheesta ja tulevasta uhmasta. Sanoin ihan rehellisesti, että olisin ottanut eilen illalla tytön nukahdettua lasin viiniä rentoutukseen, jos vaan voisin alkoholia nauttia. Sen verran alkoi omia hermojakin se kiukkuaminen kiristämään (todellisuudessa varmaan tämä evakossa olo alkaa ottaa hermoille enemmän). Tsemppiä meille kaikille!
 
Voi tttiuhti, kyllä on varmasti raskasta :sad001 mä niin ymmärrän sua! Mä oon kans niin väsynyt jatkuvaan sairasteluun ja sitten vielä nämä kiukuttelut. Sulla varmasti vielä verottaa voimia huonot yöt... :sad001 toivotaan että teillä alkaisi jo helpottamaan pian ! Jaksamista ! :Heartred tsemppiä myös muille, "kiva" tosiaan kuulla taas että normaalia tämmöinen kiukutteluvaihe ja muillakin sitä on.
 
Kiukkua myös täällä. Ja äidin lahkeessa roikkumista ja hulinaöitä (yhtenä yönä tässä leikittiin legoilla klo 4:30..) Nyt isämies lähti vielä reissuun loppuviikoks ni saapa nähdä...
Ja ihan hirmusti tsemppiä kaikille, jotka vielä sairastaa tässä sivussa!
Mä ihmettelen sitä, millä ton ukkelin sais uskomaan jotain. Kun mä kiellän ja nostan pois pahanteosta ni se vaan nauraa mulle. Vaikka tekisin sitä kuinka systemaattisesti. Esim. Hellan napit ja tiskikone kyläpaikoissa on ehdottomat ei:t, meillä kotona niitä ei edes ole. Tänäänkin se oli vaan sitten hauska leikki kun äiti kielsi ja nosti pois. Vaikka muutti ääntä, ei auta. Lopulta harhautin leikkimään jotain muuta, no se kesti hetken, kunnes taas....

Juoksurattaista, mä kävin viimesyksynä kanssa pohdintaa mitkä ja miten ku yhdistelmät meillä jo oli. Meidän ratkaisu oli Britaxin kolmipyöräiset matkarattaat. Ei mitkään ihan halvimmat, mutta menee ihan normaalin matkarattaan kokoon ja koottavuuteen (sateenvarjorattaat toki asia erikseen) ja toimii ihan tosi hienosti juoksussa tai mun tapauksessa hölkässä, kulkee kevyesti, isohkot renkaat, kohtuu hyvä jousitus, lukittava etupyörä ja säädettävä työntöaisa. Ja näin ei tarvittu matkarattaita ja juoksurattaita + että ne yhdistelmärattaat oli jo olemassa. Toki oikeissa juoksurattaissa se jousitus olis vielä erilainen, renkaat isommat ja käsijarru, mutta mä oon ollut tähän ratkaisuun tyytyväinen. En oo kaivannut niitä oikeita.
 
Täällä pohdiskellaan, josko en sittenkään palaisi töihin vielä elokuussa 2016, vaan vasta 2017 mahdollisesti elokuussa. Aloite tähän tuli yllättäen mieheltä. Olen kyllä itsekin tätä pohtinut, mutta en ihan suoraan ole siitä sanonut... Ollaan noita mun työkuvioita mietitty, työpaikan vaihdos todennäköisesti edessä. Jos mitään ei löydy syksyyn mennessä, niin todennäköisesti jään vielä vuodeksi kotiin pojan kanssa.

Iso syy kotiin jäämiseen on pojan luonne. Hän on ollut aina kova vierastamaan, hyväksyy erittäin harvoin ketään muuta kuin vanhempansa. Kaukaa kyllä nauraa ja rupattelee, leikkii jne tuttujen kanssa, mutta ei suostu syliin juuri koskaan, itkee herkästi... Vaikka mulla on paljon kavereita ja sukulaisia joita nähdään viikoittain. Hän vain on sellainen, hitaasti lämpiävä tyyppi. Vasta viime aikoina on alkanut isän syli kelpaamaan. Lastentarhanopettajana tiedän, että suurin osa lapsista sopeutuu päiväkodin arkeen yllättävänkin hyvin, mutta sitten on se pieni joukko, jolla on tosi vaikeaa. Ja vaikeaa on silloin myös henkilökunnalla ja vanhemmilla. Minunkin ryhmässäni oli pieni ihana tyttö, joka tarhassa oli kyllä ihan reipas, mutta itki kotona sitten kaiket illat, kun hänelle vanhemmista erossa olo oli vielä liian raskasta. Vanhemmat tekivät oikean ratkaisun ja jatkoivat sitten kotihoitoa kunnes tyttö oli isompi ja valmiimpi. Taloudellisesti tulee olemaan kyllä tiukkaa, mutta ei ihan mahdotonta, olemme laskeneet pärjäävämme miehen tuloilla, kotihoidon tuella ja tarvittaessa myös säästöillä. Lisäksi minä viihdyn pojan kanssa kotona oikein hyvin, joten kun kerran meidän yhteiskunnassamme tällainen järjestely on mahdollista, niin olisi hölmöä olla käyttämättä sitä. Tiedän ja ymmärrän, että kaikki eivät toimi näin, mutta minusta se olisi meille hyvä ratkaisu. Vielä kun uskaltaisi oikeasti tehdä päätöksen ja ilmoittaa työpaikalle ja kelaan.
 
Justiina89, jos todellakin on mahdollisuus niin jää ihmeessä kotiin pojan kanssa. Se on niin harvinaista herkkua että saa olla kotona katsomassa kun lapsi kasvaa ja kehittyy.
Olisin itsekin jäänyt kotiin jollei opiskeluoikeus olisi mennyt umpeen. Toivon että kohta meillä on pikku kakkonen tuloillaan ja saa jäädä kotiin. Töitä ehtii vielä elämässä tehdä.
Minusta siinä ei ole mitään väärää jäädä lasten kanssa kotiin jos suinkin vaan pystyy. Jokuhan siitä voi ajatella mitä vain, mutta toisesta korvast sisään ja toisesta ulos sellaiset :)
 
Mää tilasin ne juoksurattaat sieltä sun vinkkaamalta sivulta JN89 :wink Ovat tulleet jo postiin, kun saisi vaan haettua ! Kerron sitten käyttäjäkokemukset kun olen päässyt testaamaan :)
Meillä on nyt parin päivän sisällä kiukuttelu laantunut. Jotain pientä vielä havaittavissa, mutta ei mitään verrattuna raivopäiviin mitä tuossa oli välissä. Kovasti koitetaan toistaa sanoja äidin perässä. Uusimpia juttuja sanavarastossa on: Ippu=tippui, emmä=lehmä ja auva=hauva :) Hauskinta touhua juuri nyt on kaulurin ja hattujen pukeminen. Pipo päässä viiletetään menemään pitkin päivää ! :D
Meillä olisi nyt uusintayritys putkitukseen maanantaina klo 7.40. Ja toooottakai tänään mun korvaan poika alkoi iltapäivästä kuulostamaan hieman röhäiseltä. Ei yski, mutta kuulostaa että limaa olisi kurkussa. Kuola valuu solkenaan, vois olla hampaitakin taas puhkeamassa. En siis suuria toiveita elättele että maanantainaKAAN päästäis putkitukseen :/ Mä en hitto vie tiedä missä välissä sen operaation pystyy tekemään, kun poika on ehkä viikon välissä kunnolla terve ja sitten alkaa limaisuus, yskä ja räkäisyys joka menee samantien korviin ja nousee kuume :sad001 Sormet ristiin että ei nyt pahenisi viikonloppuna.
 
Joo-o. Ja niin meni alkuyö heräillessä kun oli pieni niin tukossa :sad001 nyt vaan saa odottaa millon kuume nousee ja voi käydä taas toteamassa terkkarissa korvatulehduksen :sad001 mua niin harmittaa kun ei putkitus vieläkään onnistu.
 
Nyt on korvat putkitettu :) soittelin tänään heti 7 sairaalalle ja sanoin että arvon täällä että lähdetäänkö tulemaan vai perutaanko kun poika on hieman räkäinen ja röhäinen. Sovittiin että mennään ainakin näytillä käymään, anestesialääkäri sitten päättää onko kunto sellainen että voidaan nukuttaa
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top