Helmikuun hölötykset :)

Meillä oli tänään lääkäri, Teon kallokontrolli. Viime vuoden puolella murehdin täällä, kun Teon pää on vähän litistynyt ja takaraivossa menee sellanen ura/monttu. Käytiin silloin lastenlääkärillä, joka epäili kraniosynostoosia eli luiden ennenaikaista luutumista. Sanoi kyllä jo silloin että menee luultavasti itekseen ohi. Tänään käytiin siis ihan asiantuntijalla (plastiikkakirurgilla), joka sanoi että aika turhaan sinne mentii, menee yleensä ohi itsekseen. Odotettiin reilu tunti tätä 5 min. "tutkintaa" (vähän kokeili kädellä päätä). Lekuri sanoi ettei yleensä ota vastaan edes näin pieniä, kun "huoli" on yleensä turhaa. No, eipä tosta tutkimuksesta haittaakaan ollut. Mentiin omalla autolla, mutta kun parkkipaikkaa ei löytynyt, lähti mies pois ja tultiin bussilla takaisin. Vähän pelotti et pikkunen jäätyy kun odoteltiin busseja.

Ja tässä pari päivää sitten valitin Teon kiukkuisuudesta, hampaistahan se tosiaan johtuu. Ärtyneisyyttä, nenä vuotaa, kuolaa mahdottomasti, hankaa ikeniään. Ja kappas, tänään pilkisti alhaalla hammas :)
 
onnea alice ensimmäisestä hampaasta!
ja hyvä että ette kuitenkaan saaneet huonoja uutisia lääkäri-reissulta.

tosi kurjaa kun on näin kylmää. mies olikin tänään kotona, niin kävin koiran kanssa pikku lenkin, vaikka olikin kylmä. tuntuu, että on koko ajan tosi väsynyt ja pää kipeä kun on monta päivää ollut lasten kanssa sisällä.

mahalleen meillä ei vieläkään käännytä, mutta empä viitsi tuosta asiasta ressaantua. ilman vaippaa kyllä poika kääntyy kyljelleen ja pienellä avustuksella menee sitten mahalleenkin, mutta vaatteet päällä ei ole mitään tuuminkia kääntymisestä. selällään vain köllöttää.
 
Mjoo.

Kylmä on, mutta me on käyty ihan suruta ulkona, kun ei meinaa tuo nukkuminen onnistua sisällä. Vaunukopassa on melkeen plusasteita, ku tilkkii sen suuaukon kankailla. Ainaki runebergintortut säilyi sulana puolen tunnin lenkillä :) Itellähän tuota meinaa takapuoli jäätyä, tosin. Ja tänää vaunut hajos, tai ku ne on semmoset heittoaisalliset kokoonlitistettävät, niin kun toin ne kylmästä sisälle ja jouduin purkaa et mahtuivat hissiin, niin kappas kappas, joku paukahti ja nyt se toinen aisa ei palaudu enää kunnolla vaunuasentoon. PRKL

Iloisia hammasuutisia toisille, meillä se yksi kuukausi sitten ilmestynyt hammas on kadonnut. Vaikka se neuvolassa todettiin ja oikeen varattiin aika hammasinfoon, ei sitä nyt sitten enää näy. Ikenet tuntuu kovina, muttei samalla lailla sitä yhtä kovaa kohtaa kuin vielä viime viikolla. En käsitä.

Kääntyminen on meilläkin semmonen asia että ei se paljo nappaa. Paitsi hoitopöydällä kun tarraa toisesta jalasta varpaista kiinni niin tuntuu että poika pyörii melkeen pakoon (eli siis kääntyy kyljelleen). Semmonen hölmö peli keksittiin yks ilta että hän makaa vatsallaan mun mahan päällä ja heittäytyy kyljen kautta "alas" siihen mun kyljen viereen. Kauhea naurunremakka perään :) ja uudestaan pitäis tehdä, ja uudestaan. Mutta siis mää autan vähän siirtämällä painoa niin että pyörähdys onnistuu.

Eipä täällä ihmeitä muuten. Rytmit yöunen suhteen on yllättäen pysyny eli poika menee nukkuu 20-21 välillä ja herää 6-7 välillä. Iliman yösyöttöjä mennään. Kauheeta ko se on jo iso vauva. Omassa huoneessa nukkuu ja kauhiasti pälättää. Ja on tajunnu että nuo kissat vois olla hauskoja leluja :)

Iloista viikonloppua ja lauhempia kelejä!
 
Hele81: tosta hampaasta, Meiän neidille ilmesty samanlainen. Mä luulin että se on jo iha oikee hammas niin lääkäri ja neuvola mulle sanoivat että toi ei ole oikea hammas, se on sellanen joka lähtee pois. Ei se koskaa puhjennu mutta näky ja oli ihan kivikova, itseasiassa meillä on edelleen se suussa! vähä pienempänä, ens neuvolassa mä sanon että se on edelleen sillä. Ja se vale hammas vaivas meidän neitiä ihan samanlailla ku oikea hammaskin.
 
moikka tännekki pitkästä aikaa!
mä oon nyt jotenki nykysin niin juurtunut tohon facebookkiin etten tänne ees muista mitään kirjotella emoticon  mut eiköstä täältäki kaikki tai ainaki melkein oo tuol facen ryhmässä?
 
Heippa!

Meikku lähti pois facebookista jo joku aika sitten niin oon ainaki muitten jutuista ulkona ku lumiukko ! Mutta en oo tännekkään kyllä kirjotellu, jotenkin kun ei oo enää mitään "ongelmia" niin ei oo tullu sitten kirjotettua pelkkiä kuulumisia..

Meillä jätkä on jo iso ja täysin aikaansa edellä. 4kk neuvolalääkäri sano että poika on 8kk ikäsen tasolla, ei kyllä keksiny syytä muutakun että kiire on kasvaa :) Pituutta on nyt 70cm ja painoa tasan 9kg. Poitsu osaa jo ite istua, ryömii ja hampaitaki on jo 5 kappaletta. Kaikki ruokakin uppoo jo, aikasemmin ei menny kuin piltti, mutta nyt onneksi kelpaa kaikki mun tekimä sörsseli, vähän kun laittaa marjoja sekaan niin on sitten "makeeta".

Me muutettiin lääniä tossa kuun vaihteessa ja poika oli ihan heitteillä, melkeen viikon joutu päivisin oleen paljon autoistuimessa ja rattaiden kopassa kun muuttomatkaa oli ja remontoitiin pinnat ennen muuttoa. Nyt on sitten kaikki omassa huoneessa niinkuin ennenkin niin tuntuu taas normaaliarjelta :). Ja on poikakin taas paljon tyytyväisempi kun ei oo hirveetä hulinaa. Muutenkin meillä menee oikein hienosti, ukolla vaan olis taas kauhee vauvakuume mutta mä en todellakaan halua toista ihan oman terveytenikin vuoksi. Katsoo sitten joskus muutaman vuoden päästä jo mun mieli muuttuu :).

Terkkuja kaikille!!
 
Annemarin poikahan on hyvin kehittynyt!! Meidän poika tänään tasan 5kk ja painoa kanssa melkein 9kg!! Hampaista ei tietoa,sylissä istuu ja heiluu edestakasin,mahalleen kääntyy muttei pääse siitä takasin selälleen! Kaikki soseet menee alas ja tissi kelpaa erittäin hyvin.Vellikin jo menee pullosta.Nyt olen yrittäny korviketta + omaa maitoa antaa pullosta.Ei kyl kauheen mielellään eikä aina suostu juomaan siitä.. Rupee tää imetys jo pikkuhiljaa mun puolest riittämään.. Välillä meinaan oikee tissi vihottelee, imetyksen jälkeen alkaa sellanen aaltoileva kipu. Vissiin tiehye tukossa aina aika ajoin!!! Yöllä ei saa nukuttua ,jos sillon oireilee. Nyt ei taas pariin päivään oo ollu mitään ongelmia.Maitoa kyl riittää,mut ei oikein oo poika ollu missään hoidos,ku ei voi tissiä jättää mukaan.. Kuinkas kauan te muut ootte ajatellu imettää ? Meillä syödään edelleen öisin 2 tai 3 kertaa...  kahdet päikkärit nukutaan 10-12 ja 14.30-17 YLEENSÄ.
 
Voi ku teil on isoja muksuja. Ada on ikäisiään pidempi kans mutta se on tollanen pikkunen siro tyttö. Ada oli 3kk3vk ikäsenä 65cm pitkä ja paino 5660g. Ada ei ite osaa istua vielä mutta sylissä istuu todella tukevasti. En oo adaa tarkoituksella tosiaan seisottanut muttaku yritän sylii ottaa istumaa nii jaloilla puskee vastaa "minähän seison" meiningillä. Haluis vaan koko aika olla pysty asennossa. Kyselinki sit siitä et voiko olla et sille tulee länkisääret ku ite puskee koko aika vastaa, samoin jos on kyykyssä niin kyllä se ite sieltä nousee, niin eräs kätilö mulle sanoie ttä ei ne länkisääret niin tule jos se ite seisoo, mutta jos alkaa ite väkisin lastaan opettaa kävelee tai seisoo niin sitte. Eli ei huolta jos tää meiän neito puskee vastaa :P 
Ada oppi käänty vatsalta selällee 3 kusiena, mut se taito sit unohtu ku tuli uus taito joka on kääntyä selältä vatsalleen, jonka oppi sit nty 4 kuisena.
Ada on nyt nukkunu yöt ilman 10-20kerran heräilyjä *koputtaa puuta* mutta nykyää se herääki sitte jo 5-6 aamulla. Ennen heräs puol 10, siitä vaihtu puol 8 herääminen ja nykyään herää 5-6, joka on tälläselle ei aamuvirkulle todella aikanen herätys: se puol 8 oli jo must liian aikanen mutta ei tosiaankaa tähä verrattuna, saisinpa nukkua edes siihe puol 8 :D 
Aloin eilen vaihtaa sit meiä huoneita päittäin. Ennenku ada synty mä tein sille tästä pienemmästä huoneesta huoneen, mut nyt vaihdetaan toisinpäin et ada saa isomman huoneen, ku enhän mä muuta tee ku nuku makkarissa. Olin raskaus aikana kerenny maalaa tän toisen huoneen yhen seinän, nyt pitääki muuttaa sitte väriä ja maalaa viel toi toinen huone. Ehkä mä tänään alan maalaailee :P
 
Minä roikun täällä ja Facessa, eli kahteen kertaan laitan monet jutut (sori vaan). Täällä on kiva lueskella kuulumisia, kun voi kirjoittaa vähän enemminkin.

Meillä oli tänään 5 kk neuvola ja kaikki hyvin. Mutta se Teon hammas ei olekkaan nähtävästi hammas, tai ainakaan puhjennut sellainen. Pieni valkonen "täplä" ikenessä, eikä ole muuttunut pariin viikkoon mihinkään. Mutta ennen kuin se täplä ilmestyi, oli noita hammasvaivoja, ja täplän ilmestymisen jälkeen oireet helpotti.

Meidän päivät menee aika hyvin rytmissä: yöunilta herätään n. klo 7-8, 1-1,5 tuntia hereillä ja sitten 1-2 tunnin aamupäikkärit. Hereillä ollaan taas 2-3 tuntia ja sitten nukutaan 2-4 tuntia. Yöunille Teo käy n. klo 20-21. Päivään mahtuu myös minipäikkäreitä, eli aika paljon poitsu nukkuu. Nettisurffausaikaa mulle :) Aamupäivällä ja iltapäivällä syö soseita, muulloin maitoa. Tuntuu että itelläkin on nyt paljon helpompaa kun on rytmi päällä. Toki niitä poikkeuspäiviäkin löytyy :)

Olen nyt reilun kuukauden treenannut crosstrainerilla joka arkipäivä, vaa'assa ei näy mitään muutosta :( En silti luovuta ja ajattelin että voisin alkaa tekemään vauvajumppaakin. Jos vaan jaksaisi. Kesäksi bikinikuntoon ei tule toteutumaan mulla, bikinikunnossa en ole ollut ala-asteen jälkeen :)
 
Alice_78: meillä kans, valkoinen, kova, koholla oleva täplä, alaleuassa, tuli vajaa 4 kk iässä, kauhea järsiminen ja kuolaaminen ennen kuin "puhkesi", kun tuli, loppu kutinaoireet, oli kolmisen viikkoa ja katosi. Neuvolassa todettiin ja annettiin aika hammasinfoon. Ei meidän nyt varmaan tarvi mennä...
 
on se mukava, että tänne joku viitsii kirjoitella. itse käyn päivittäin täällä, mutta harvoin tänne on kukaan kirjoittanut uutta. ei sillä, ei itsellänikään paljoa ole uusia tapahtumia kirjoitettavaksi...
facebookissa olen, mutta en kuitenkaan halua liittyä siellä tähän ryhmään... en tiedä minkä takia, mutta se tuntuu jotenkin oudolta... en muutenkaan niin välitä koko facebookista.
että on oikeasti mukava kun tänne kirjoitellaan!

voi alice, mää nii tiiän tuon tunteen! itse kans koitan joka päivä rehkiä jollain kuntovehkeellä ja käydä lenkillä, mutta tuntuu ettei siitä ole mitään hyötyä...
liityin tuossa maanantaina kiloklubiin, jos sen avulla saisin ylimääräistä painoa pois... meillä vain loppui puntarista patteri ja se oli semmoinen lituska ja meidän kaupassa ei myydä sellaisia, joten en tiedä onko "dieetistä" ollut mitään hyötyä. yllättävän hyvin olen pystynyt olemaan herkuttelematta tämän viikon, kun ei halua merkata suklaita ruoka-listaan...
mutta aamulla oli pakko kaivaa mittanauha esiin ja mittailla ja verrata maanantain mittauksiin. ehkä joistain kohdista oli 0,5-1cm lähtenyt, että ehkä jotain on tapahtunutkin... =)

meillä opittiin viikko sitten kääntymään massulleen ja välillä päristellään. tosi hyvin poika viihtyy itsekseen ja seuraa iso-veljen leikkejä...
 
Annemarin pojalla on kyl aikamoinen kasvutahti :) Hätänen sälli emoticon

Lunalla oli tänään neuvola ja rokotukset tuli, saa nähä miten pahaa vaivaa tulee, voisin kuvitella et samanmoista ku viimeks, ainakin nyt nähdyn perusteella.

Ja todellaki, itekki poukkoilen täällä ja facebookissa, ehkä nyt tänne kirjottelu on jääny vähäisemmälle mut pitäis tsempata. Ja tosiaan sori jos tulee sit kahteen otteeseen tiedot :D
Mut ihanaa et täälläkin vielä käydään kirjottelemassa :)
 
Heippa

Jos nyt viimein ehtisin tänne muutaman rivin kirjoittaa. Parina päivänä olen jo aloittanut, mutta sitten on kuulunut kutsuhihkunta makkarista ja on homma jäänyt. Itse en myöskään ole FB:n ryhmässä, joten kiva kun jotkut jaksaa tännekin vielä kirjoitella.

Meillä arki sujuu varsin mukavasti. Muutama viikko sitten oli sellainen kitinävaihe, ettei oikein mikään kelvannut, mutta sekin meni ohi. Ei tullut hampaita, vaikka moni niin ennusti :). Meillä ei vieläkän käännytä, muksulla ei näytä olevan siihen mitään mielenkiintoa. Kellauttelee itseään kyljelleen, varsinkin nyt kun on keksinyt varpaansa ja koittaa niitä tomerasti kiskoa irti. Mahallaan viihtyy muutaman minuutin, mutta siinä se sitten onkin. En kuitenkaan ole tuosta kääntyilyn puutteesta huolissani, kun poika muuten tuntuu kehittyvän ihan normaalisti. Käsiään käyttelee näppärästi. Tuntuu ne taidot kehittyvän, jotka eniten kiinnostaa, mikä toki on luonnollista. Kova hinku täälläkin olisi jo pystyyn, sitterissä nappaa lelukaaresta kiinni ja punnaa itsensä istumaan nykyään jatkuvasti.

Neuvola on tulossa perjantaina, sitten näkee mitat. Pituutta tuntuu tulleen hyvin lisää, kun 68 senttisiä vaatteita on nyt saanut kiihtyvästi pakata pois ja hankkia isompia tilalle.

Meillä poika nukkuu öisin 12-13h, herää 2-3 kertaa syömään. Päivällä nukkuu kolmet varsin lyhkäset päikkärit, pisimmät iltapäivällä liikkuvissa vaunuissa. Välillä illan vikoille päikkäreille nukahtaminen on ollut hankalaa, en tiedä yrittääkö jo jättää niitä unia väliin, mutta tuntuu tosi vähältä, jos meinaa jo vain kaksilla päikkäreillä selvitä.

Kiinteitä ollaan aloiteltu vasta nyt. Parina päivänä on maisteltu perunaa, joka ei kyllä ilmeestä päätelleen juurikaan innosta. Eipä se kyllä kovin kummoisen makuista mössöä ollutkaan, ehkä porkkana saa jatkossa paremman vastaanoton;)
 
Tuolla Facessa oli keskustelua isäkuukauden pitämisestä. Aloin miettimään muutenkin ensi kesää ja hoitopaikka/työnhakujuttuja ja päädyin neljään vaihtoehtoon:

1. Äiti jää hoitovapaalle kesän ajaksi, lapsi hoitoon elokuun alusta, isä ei saa isäkuukautta        - äiti hoitaa 2kk
2. Äiti jää hoitovapaalle kesän ajaksi, lapsi hoitoon syyskuun alusta, isällä isäkuukausi elokuussa    - äiti(2kk)/isä(1kk)
3. Äiti työtön kesän ajan, poika hoitoon elokuun alussa, isällä isäkuukausi kesällä.            - äiti/isä hoitaa
4. Äiti töihin kesäkuussa, poika hoitoon elokuun alusta, isällä isäkuukausi (ja kesäloma) kesällä    - isä hoitaa 2kk

Huomioitavia asioita:
Hoitovapaa ja isäkuukausi ei voi olla samaan aikaan
Jos lapsella on hoitopaikka, isäkuukautta ei voi pitää
Jos äiti jää työttömäksi, on ilmottauduttava työkkäriin. (Argh...)
Jos lapsi menne hoitoon syyskuun alusta, vaikeampi (?) saada hoitopaikkaa

Tosi vaikea tehdä päätöksiä. Ja todella surullista laittaa pientä hoitoon, mutta rahallisesti ei ole mahdollista että jäisin pidemmäksi aikaa kotia (ja vähän kaipaankin töihin). Kun vaan saisi niitä töitä... Pitäisi varmaan alkaa jo hakemaan paikkoja :)

Ja asiasta toiseen, tosi hauska seuraila poikaa leikkimatolla, hinku päästä eteenpäin on valtava mutta taitoja ei vielä löydy. Teo nostaa mahallaan ollessaan kaikki raajat ylös (kuin lentoon lähdössä) ja yrittää päästä eteenpäin. Pyörii kyllä ympyrää ja on välillä päässyt liikkumaankin eteenpäin, mutta etanavauhdilla (onneksi). Ja yrittää kovasti kääntyä vatsalleen, ei ole siinä vielä onnistunut. Alakroppa on jo kääntyneenä (napa melkein koskettaa lattiaa), mutta se käsi jää tielle. Ei sitä tarvi kuin vähän tuupata hartioista niin kääntyminen onnistuu. Ehkä lähipäivinä ei tarvi enää auttaa... On tosi jnnittävää katsoa, onnistuuko kääntyminen vai ei :)

Voi kun voittaisi lotossa niin ei tarvitsisi murehtia näitä asioita (eikä montaa muutakaan asiaa...)
 
Joo lottovoitto meille kans kiitos! Mielenkiintosta kuulla miten muilla järkätään hoito/työ/kotiinjäämis-jutut kun äitiyslomat kaikilla loppuu.

Mun on kans pakko mennä takasin töihin rahallisesti että pärjätää kunnolla mutta mä myös haluan töihin enkä olla "vaan" kotona enää. Mun äiti ottaa vuodeksi töistään vuorotteluvapaan eli Valtsu saa olla kaksivuotiaaksi kotihoidossa (äiti hoitaa meillä) ja saadaan siihen sitten vielä kodinhoidontuki ja kuntalisä päälle, niiden avulla pystyin sopiin pomon kanssa että teen vaan 6 tuntista päivää vuoden ajan, eli pärjätään siis vähemmällä palkalla kun saadaan noi tuet. Jos kaikki sujuu vielä käytännössä hyvin niin sitten tää meidän järjestely on kyllä tosi hieno juttu :D
Pidän kesälomat plus muut pois ja alotan työt syyskuun alussa joten kiva saada viettää kesä viel lomaillessa :)
 
Alice_78: mä jäin miettii noista sun vaihtoehdoista että voiko mies pitää sen isäkuukauden muka sen jälkeen kun vanhempainvapaakausi päättyy (elokuussa)? Eikö se ehto oo just se että pitää olla jääny 1 vko isyyslomaa jotta saa sen kuukauden pidennyksen ja se pitää ottaa vanhempainvapaakauden loppuun ja jälkeen. Mulla ainaki vanhempainvapaa loppuu jo juhannuksena (9 kk syntymästä).

Meillä on nyt päädytty ratkaisuun että mä meen osa-aikatöihin kesäkuun alusta ja vauva menee perhepäivähoitoon, jos sellainen saadaan. Jos ei saada niin lukioikänen serkkutyttö saa näppärän kesäduunin. Mun mies uudessa työpaikassaanhan on niin hemmetin tärkeä, että hän ei voi ottaa kesäkuuksi sitä isäkuukautta. Prkl! Ei vaan halua olla pojan kaa kahestaan, kun on huomannu, että sehän on työlästä. On lopettanu tässä soseilun aloituksen jälkeen muuten piruilun siitä että on vähä sotkusta ku tulee kotiin töistä :D

Mun työsopimus päättyy elokuun lopussa, ja jos virmalle jää rahaa, jatketaan samanmuotoisena vuoden loppuun. Teen siis osa-aikaista äitiysloman sijaisuutta kaverille. Käytännössä kaks kokonaista päivää viikossa, mutta saan jakaa tunnit miten haluan viikolla. Melkeen toivon että rahaa ei jäis :D mulla ois ansiosidonnaista täydet päivät käyttämättä.

Onko teidän vauvoilla ollu semmosta kielellä muljaamista ja ulos työntelyä? Meillä oli hammasinfo jossa sanottiin että se valehammas on ollu jotaki kudoskovettumaa tai rasvaa, tosi yleistä. Mutta muljaamista on ollu nyt muutaman päivän ja löytyikin alaleuasta reilu turvotus kun suuhygienisti pojan suuhun sormensa tunki. Toivottavasti kielipeli liittyy hampaisiin eikä siihen että olisi jotain älyllisen kehityksen häiriötä. (neuroottinen äiti täällä hei)

Kääntyily on ihan onnetonta. Ei kiinnosta selältä kääntyä mahalleen, vahingossa menee kyljelleen kun tavoittelee sukkia ja varpaita. Mahallaan ollessa yrittää kääntyä kun alkaa väsyä, muttei onnistu ja sen sijaan hiissautuu sivusuunnassa useita kymmeniä senttejä (punnaa pyllyä ylös ja alas). Tänään oli kulkeutunu puoliksi olohuoneen pöydän alle, n. 40 cm siinä ajassa kun latasin kahvinkeittimen ja otin pullaa sulamaan pakkasesta... :D Käytiin tänään kerhossa niin sielläkin jäi muovimattolattiaan sivusuunnassa etenevä jäljitettävä kuolavana, josta pysty laskee siirtymän, kolmisenkymmentä senttiä :D
 
Hele, en tiennyt että isyyslomaa olisi pitänyt säästää... Isäkuukauden saa pitää 180 päivän sisään vanhempainvapaakauden loppumisesta, näin olen ymmärtänyt (voin olla väärässäkin). Mulla loppuu vanhempanvapaa kesäkuussa (tai toukokuun puolella jos luovun niistä kahdesta viikosta).

Teolla on ollu kielen muljaamista, musta näyttää siltä että kielellään kokeilee alaientä (mihin oli tullut se valkoinen täplä). Työntää myöskin kieltään paljon ulos ja joskus se kieli on mun mielestä vinossakin/rullalla...

Täällä on tällä viikolla löydetty varpaat, mutta ei niitä koko ajan ihastella. Ja aamuisin kun haen pojan sängystä, löytyy poitsu sieltä väärin päin (aiemmin oli poikittain).
 
Mä en myöskään kuulu facebookin ryhmään, joten käyn täällä ahkerasti lukemassa muiden kuulumisia. Itse olen ollut vähän laiska kirjottamaan viime aikoina, mutta jos sitä vaikka vähän piristyisi. :)

Me selviteltiin myös just noita kesäkuvioita ja tarkastin isäkuukausi juttuja Kelasta. Se siirto on tosiaan mahdollista, mutta jos siirtää niin on pakko siirtää myös se 12 vanhenpainvapaapäivää, jotka isän on pidettävä saadakseen ne 1-24 lisäpäivää. Mulla loppuu nyt vanhenpainvapaa 31.5. ja siirrettiin miehen vapaat alkamaan heinäkuun alusta. Mä olen kesäkuun lomilla ja menen sitte heinäkuun alusta töihin kun mies jää isäkuukaudelle. Elokuussa sitte vuorotellaan, molemmat on pari viikkoa töissä ja lomilla. Syyskuussa suunnitelmissa on, että jään hoitovapaalle kotiin. Sanoin tosin töihin, että tulen vasta toukokuussa tekemään siitä virallisen ilmotuksen. Vielä ei siis sen suhteen ole lopullista päätöstä tehty.

Meillä ryhdyttiin vihdoin kääntymään pari viikkoa sitten. Kyllä sitä kauan yritettiinkin. Samalla tais tajuta, että olis kiva päästä mahallaan eteenpäinkin. Nyt sitte laittaa naamaa lattiaan ja nostaa pyllyn kohti kattoa ja yrittää potkia itseään eteenpäin. Aikamoista räpellystä se on ja useimmiten menee hermo kun ei pääse kunnolla liikkeelle eikä osaa kääntyä takaisin selälleen.

Yöt vaan onneksi paranee. Nukkumaan mennään joka ilta klo 20 ja joskus herää syömään vasta klo 8. Välillä syödään jo klo 5 maissa, mutta sillon jatkaakin unia sitte klo 9 asti. Ihanaa kun on oppinut nukahtamaan itse öisten kiljahtelujen jälkeen eikä aina tarvi olla laittamassa tuttia.

Meidän perheellä meni pari viikkoa ihan sumussa kun oltiin kaikki vuoron perään kipeenä. Pahimpana päivänä miehellä, mulla ja tytöllä kaikilla kuumetta 38. On muuten lapsenhoitaminen kipeenä toooooodella rankkaa  puuhaa. Onneksi sukulaiset kävi jeesaamassa ja nyt ollaan taas kaikki kunnossa.

Onko teistä kukaan ottamassa/ottanut lapselleen noita vuoden iässä annettavia rokotuksia etukäteen? Nämä rokotteet voidaan antaa jo 6kk iässä ja ne kuulemma suositellaan otettaviksi mikäli on lähdössä ulkomaille. Me lähdetään maaliskuussa Kanarialle ja ens viikolla saadaan sitte rokotukset. Olisin ollut kiinnostunut kuulemaan kokemuksia siitä miten tämä rokote on vaikuttanut. 3kk ja 5kk rokotuksista meillä nousi kuume joka laski päivässä lääkkeillä. Onkohan suunnilleen samanlaista reaktiota odotettavissa nyt?

Ruoka maistuu edelleen ja viljoista on kuvioissa nyt vehnä ja kaura. Lihat pitäis aloittaa lähipäivinä. Vettä ollaan myös välillä harjoteltu, mutta se menee vaan jos on todella jano. Kovasti neiti haluaa itse juoda. Kahvalliset tuttipullot onkin suosiossa vaikka leikiksihän se välillä menee. Nokkamukien suutin osaa vierastaa vielä. Syöttötuolissa ruokailun harjottelu alkaa tänään, saas nähdä miten menee.
 
Meil on se tilanne et ei miehen tarvi isäkuukautta pitää ku on työttömänä kotona.
Tosin nyt alkaa pikkuhiljaa menee hermo siihen, varsinki ku se loukkas jalkansa kuutisen viikkoa sit ja eipä oo sen jälkeen pystyny oikeen mitään tekee. Eli möllötetään kotona sit koko konkkaronkka, ainoa tapa saada vähän hajurakoa on et mä lähen johkui, joko kaupoille ilman Lunaa tai sit Lunan kaa esim. mun porukoille kyläilee. On se vaan niin et ku liian kauan tuijottaa toisen naamaa eikä saa kunnolla hengähdettyä ni rupee kyrsii ja tulee aika helposti kinaa.

Meil on nyt alotettu puuro hienolla menestyksellä, kovasti tykkää ku on hedelmäsosetta kyytipoikana :)
Lihojen alotusta odotellaan vielä.
 
Takaisin
Top