SweetSeptember: Aika lailla samantyyppisiä murheita meillä on näköjään ollut raskaana, lukuun ottamatta sitä virtsankarkailua ja synnytyskipuja :-) Mä olen stressannut tuota kätilöiden ja miehen edessä vahinkokakkaamista jo monta kuukautta. Olen lukenut, että joskus ennen synnytystä vatsa toimii huomattavasti tavallista ahkerammin (tää olisi mun ihannetilanne), niin kuin Tiiuliikin kertoi, mutta yhtä lailla olen lukenut, että synnytys on aika eritepitoista puuhaa, ja että oikea ponnistustekniikka kuitenkin on sama kuin että olisi maha tosi kovalla ja joutuisi pinnistelemään tosissaan... Ilmeisesti peräruiskeen tarjoaminen sairaalaan tullessa ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta aion kyllä pyytää, jos aikaa on!
Kysäisinpä parilta hiljattain synnyttäneeltä tutultakin asiasta. Kumpikin sanoi, että kyllä sitä ulostettakin ponnistaessa tuli pariinkin kertaan, mutta kätilöt ovat tottuneita siihen ja hoitavat asian hyvin hienovaraisesti, vaihtavat vaan nopsaan uuden alusen, eikä mies välttämättä edes huomaa asiaa jos ei seiso jalkopäässä pällistelemässä. Sanoivat myös, että vaikka se odotusaikana tuntuu tosi kiusalliselta ajatukselta, niin siinä synnyttäessä on isompiakin miettimisen aiheita :-) Ai jaa :-)
Hanhikki: Tosi hyvä, että sait nyt käytyä lääkärillä ja sait ANSAITTUA saikkua. Hieno juttu myös, että lääkäri suhtautui asiaan noin asiallisesti ja järkevästi, eikä sanonut mitään idioottimaista niin kuin sun pomosi, joten nyt sulle ei jäänyt huono mieli ja hölmö olo.
Tavaroista:
Tänään käytiin, me kesälomalaiset, Ekotorilla ja löydettiin hoitotason alle sopiva lipasto/piironki. Kriteereinä oli suht siisti kunto, tukeva rakenne, riittävä korkeus (etten joudu kyyristelemään niska kumarassa) ja riittävä syvyys (että vaahtomuovinen/puhallettava hoitotaso ja tietysti vauva pysyvät hyvin siinä päällä). Kotiinkuljetus maanantaina - sitten pääsee järjestelemään pikku vaatteita kunnolla laatikoihin! Olen pessyt koneellisia koneellisten perään lahjoituksena saatuja ja kirpputoreilta ostettuja vaatteita, mutta ne ovat kaapissa tällä hetkellä vain summittaisina läjinä, eivät selkeässä kokojärjestyksessä. Nyt tosissaan järjestellessä pääsee myös laskeskelemaan, mitä kokoja on eniten ja mitä tarvitaan ehkä lisää.
Väsymyksestä:
Vaikea ajatus, että ilman tätä talvi+kesälomaa pitäisi sinnitellä vielä melkein 5 viikkoa töissä. Saati sitten että tekisi täyttä päivää. Tein siis puolta päivää viimeiset 8 viikkoa ja sitä ennen olin unettomuuden ja tiheälyöntisyyden takia 4 viikkoa saikulla. Nykyisin nukun jo ihan hyvin, ainakin toistaiseksi, mutta olen kyllä todella väsynyt. Osuutta asiaan lienee sillä, että hemoglobiini on 103 eikä näytä nousemisen merkkejä. Eilen, kun oli eka lomapäivä, kävelin kauppaan (yht. 30 min kävelyä + kaupassa kiertely, sujui tällä kertaa yllättävän reippaasti), laitoin ruokaa (jalat särki seistessä), lajittelin pyykkejä ja illalla vielä tein 30 min kevyen kotijumpan (selkä alkaa särkeä, jos en saa yhtään liikuntaa). Päivästä siis liikeni aika monta tuntia takapihalla lueskeluun ja sohvalla makaamiseen. Yhtään enempää en olisi jaksanutkaan. Ja tänä aamuna heräsin ihan puhki, jalat särkien. Kun mies kysyi aamupalan jälkeen, mitä haluaisin tehdä, mennäänkö johonkin kivaan paikkaan lounaalle tai käydäänkö etsimässä sitä lipastoa vai mennäänkö parin tunnin saaristoristeilylle höyrylaivalla, purskahdin itkuun. Ajattelin, että voi paska, en mä jaksa MITÄÄN noista, ja on vasta aamu! Siinä hetken levättyäni sain kerättyä kuitenkin jostain voimia ja pärjäsinkin lopulta ihan hyvin, kun myöhemmin lähdettiin lounastamaan ja lipastoa ostamaan. Kotiin tullessa ote sitten lipesikin vähän. Kirjaimellisesti. Pudottelin kaiken lattialle, mihin koskin. Mukaan lukien terävän hedelmäveitsen, joka putosi parkettiin terä edellä n. 3 cm paljaista varpaistani, ja jäi törröttämään pystyyn. Aloin pelätä, että olen yhtä väsynyt ja vaarallinen synnytyksen jälkeen, ja pudotan vauvan.
Olen kuullut tarinoita odottajista, jotka menevät ja tulevat entiseen tahtiin lähes laitokselle asti, käyvät BodyPumpissa neljästi viikossa ja tekevät täyttä päivää töissä ja sauvakävelevät ripeästi puolentoista tunnin lenkkejä ja näkevät ystäviä joka välissä ja harrastavat - no, eiköhän tullut selväksi. Toivottavasti ne on vain tarinoita. Vai olisikohan mahdollista muuttua maagisesti jaksaa-juuri-ja-juuri-nousta-sohvalta -nuokkujasta sellaiseksi aktiivihirmuksi vaikka rv 34? Pliis?