Heinäkuun höpötykset

Kiitoksia Enna! Marjoja ollaan kyllä aina sotkettu puuron sekaan mutta eipä olla tajuttu antaa ensin pelkkää marjaa/hedelmää. Huijaaminen on jostain syystä aina tuntunut minusta pahalta mutta kyllä nyt näyttää kuitenkin siltä, että puuro oikeasti maistuu ja neiti sitä haluaa syödä. Aamulla syödään sormiruokaa, silloin ei puuro edelleenkään ole neidin mielestä sopivaa syötävää.
 
meemi, meillä kun tuo poitsu herää tod.näk/aika usein ensimmäisen kerran 00-01 aikaan syömään velliä(tai pelkkä tutti riittää toisinaan). Sit viideltä syömään velliä ja sit 7-8...
siis joo ei mun tarvi mennä nukkumaan 7, mutta jos meen nukkumaan 9 maissa ja joudun herää 1 aikaa, saatan herätä pirteenä xD ja sit nukahan takas joskus 3 jälkeen ja oon tooooosi väsy aamulla =)
mutta ehkä mä jossain vaiheessa totun..sit joskus =P
 
Kuinka kauan hampaitten puhkeaminen on teillä kiukuttanu? Meillä on pikkumies ollu kiukkunen jo toista viikkoa. Ensimmäisestä hampaasta pientä kiukuttelua kesti pari päivää, mutta nyt on ollu paljon paljon kiukkusempi ja tätä on kestäny paljo pitempään. Oon olettanu kiukuttelun johtuvan hampaasta, kun toinen alaetuhammas ihan selvästi pullottaa ikenen alla ja on jo melkein läpi.. Nyt vaan rupes sitte mietityttämään, ettei tuolla vaan ois taas korvatulehdus, kun se on tämän päivän kiskonu itteensä korvista. :P Pojalla ei oo kyllä ollu nyt flunssaa, mutta mulla itellä on.

Meillä muutto lähestyy.. Tän kuun loppuun on tää kämppä sanottu irti. Ei kukaan haluais tulla meille pakkaamaan? :D Raksallaki riittäis siivottavaa. Huokasen kyllä helpotuksesta, kun muutto on ohi. Vähän jännittää, miten Kasperi suhtautuu uuteen kotiin, vaikka onki siellä paljon ollu jo raksa-aikana, joten ei se mikään aivan outo paikka oo. Onhan se kuitenki aivan eri asia asua siellä..
 
Meillä on Zoe näköjään aika sama muuttoaikataulu. Me muutetaan kanssa tuossa elokuun alussa. Pitäisi vaan tämä nykyinen saada myytyä. :/ Mä en oikein vielä ymmärrä, että pitäis hiljalleen alkaa pakata jos ollaan muuttamassa kahden viikon päästä. :D Sanoin kyllä miehelle, että alkaa haalia töistä muuttolaatikoita, mutta sen pidemmälle ei olla päästy. Toivottavasti Kasperilla ei oo taas korvatulehdus. On kyllä se poika jo tarpeeksi saanut sairastaa.
 
Tämä taitaa olla surun vuosi. Yksi enkeleistä on vaan luvattoman pieni. Epäoikeudenmukaista tämä elämä. :(
 
Meemi, osanottoni sukunne suureen suruun. Pieni taistelija onkin ollut paljon mielessäni. Oman keskosen kautta kun noita pienen pienenä syntyneitä on paljon nähnyt ja liian usein saanut nähdä myös sen, että joskus ensimmäinen kuukausi on liikaa. Sanattomaksi vetää ja kyynelet ovat silmissä Meten pienen serkun puolesta. Liikaa aivan liikaa on yhden perheen osaksi tullut kettelemuksia samana vuonna. Nyt pikku enkelillä on kuitenkin kaikki varmasti hyvin.

paljon voimia ja jaksamista kaikille asianosaisille ja etenkin veljellesi sinne kauas. Varmasti on rankkaa aikaa, kun sukukin on niin kaukana.
 
Zoe, voimia myös sinulle sairastelujen kanssa. Kierteeseen joutuminen on todella ikävää ja rankkaa, etenkin sille pienelle. Meillähän kakkonen - siis juuri se keskonen - sairasti ensimmäisen vuotensa aikana kymmenkunta korvatulehdusta ja niiden jälkitautina aina vielä laryngiitin, joka vei joskus sairaalaan asti. Aika sumua oli se vauvavuosi jälkeenpäin muistellen.

Meilläkin täällä sairastetaan, kaksi vauvasta isompaa kuumeessa, kolmaskin oli alkuviikosta vähän huonokuntoinen ja epäilen hieman, että kyseessä olisi enterorokko, kun kaksi lapsista on valittanut rakkoja suussa. Olisikohan sitä jo liikenteessä?
 
Korvatulehdushan Kasperilla taas on. Nenäki sillä reppanalla vuotaa, mikä nyt oli ihan arvattavissa, kun itse oon flunssaa potenut.. Kolmas antibioottikuuri pojalla nyt menossa. Tää oli ensimmäinen kerta, ku poika on kunnolla oirehtinu korvatulehduksesta, viime yö meni puolen tunnin pätkissä. Jospa tämä taas tästä, kun antibiootti alkaa tepsiä. Aika hurjalta vaan tuntuu syöttää kuuria toisensa perään.. Onneks on maitohappobakteerivalmisteita olemassa, jospa ne vähän tasottais tilannetta, eikä ois nii haitaksi mahalle nuo antibiootit.

Kiitos myötätunnosta,  vaikka aika pieneltähän nää omat murheet tuntuu noiden isojen murheiden rinnalla. Täytyy vaan olla onnellinen, ettei omat murheet kuitenkaan oo korvatulehduskierrettä suurempia. Meten pieni serkku ja hänen perheensä on ollu kovasti täälläkin mielessä, kun viime yönä pojan kanssa valvoin. Oikein paljon voimia vielä tätäkin kautta. 

Tättärän lapsille pikaista paranemista!

 
Syökö Kasperi jatkuvasti maitohappobakteereita? Ja jo ihan pienestä asti onko syöny? Eikä mitä tahansa bakteereita, vaan esim. dds junior tai probiootti baby, missä on tärkeimpiä bakteereita? Mietin vaan..noista vois olla apua..ja ois varmaan alusta asti ollu. Ite ainaki uskon, et meijän poika osittain ainaki noiden takia pysyny niin terveenä tähän asti.
 
Toivotaan että teidän kaikkien lapset jotka on kipeenä paranee pian. :)

Me ollaan oltu koko porukka reissussa, tultiin kotiin tiistaina. oltiin viikko ja 2 päivää poissa kotoota. eka oltiin ähtärin eläinpuistossa kattelemassa elukoita. ihania. :) sitten jäätiin ähtärin eläinpuiston leirintä alueelle yöks. kivaa oli. Sieltä sitten suunnistettiin mun vanhempien luokse pyhäsalmelle. siellä oltiin viikko, käytiin mun vanhempien kanssa Iisalmessa ja kajaanissa. kyllä oli rentouttavaa päästä pois näistä maisemista.

Torstaina vietettiin mun kaverin vauvajuhlia. järkkäsin hänen siskon kanssa yllätys juhlat. Saatiin kerättyä kaikki vanhant ystävät kasaan ja herkuteltiin sekä annettiin lahjoja. oli kyllä kivaa.. :)

Kaiken kukkuraksi oon ollu oikeen tohelo. Eka tiputin kattilan tiskikaapista suoraan kädelle niin että siinä on iso patti ja mustelma.. eilen sitten päätin vetää lipat pihalla AATU sylissä.. onneks ei aatulle käyny mitään. mulle tuli jäätävän kokonen mustelma ja patti jalkaan ja vertaki tuli vähän.. mutta ei haittaa.. tekevälle sattuu..  nyt onki hulina viikko kun miehen 3 lasta on meillä viikon.. ja anoppi ja appi ukkoki kävi meillä tänään.. eihän tässä kerkee yhtää hengähtää.. :D heh!

Noista maitohappobakteereista me ollaan käytetty koko aatun iän niitä. itsekki söin  sillon kun olin raskaana. kyllä ne tuntuu auttavan välillä mahan puruihin ja aatu kun sai antibiootti kuurin nii helpottaa siihen.. :)

mitähän vielä.. ehkä jossain vaiheessa jotain lisää.. :D ajatus katkes ku tuli tollanen huutokuoro kiljuu viereen..
 
Tänne kuuluu monenmoista. Suru sävyttää vahvasti meidän elämää tällä hetkellä. Meten serkku lentää Suomeen pian, mutta suunnitelmista poiketen arkussa. On se niin julmaa. Tässä on kyllä ollut niin kiitollinen mieli omasta rakkaasta lapsesta ja samalla tuntee niin suurta sympatiaa näitä lapsensa menettäneitä vanhempia kohtaan. Ei sellaista surua voi edes ymmärtää... :(

Iloisia uutisia on silti kaiken keskellä. Näyttää siltä, että saimme asuntomme myytyä. Tänään oli jätetty hyvä tarjous asunnostamme. Siinä on lainaehto, joten lopullisesti asia varmistuu torstaina. Muutto siis pitäisi saattaa loppuun kolmen viikon sisällä - kiirettä pitää! Mutta ihana asia kaikenkaikkiaan.

Sitten... mä en tajua, mikä mun päätä vaivaa. "Raskauspäänsärky" on palannut. tai siis ihan samanlainen päänsärky, joka mua vaivasi koko raskauden ajan. En kyllä tietääkseni ole raskaana. Polla halkee kohta. Nyt jo viikon särkenyt putkeen. Välillä tosiaan vaikeaa lasta hoitaa kun päätä särkee niin kovasti. Migreenikohtausta ei onneks oo nyt tullut. Burana lievittää vähän kipua, mutta ei vie sitä pois. Joka ilta otan buranan, että saatan nukkua. Muuten yritän pärjätä ilman. Kunpa tää loppuis. En tajua, mistä tämä johtuu... :/
 
Henny, kyllä Kasperi on kaksviikkosesta asti saanu päivittäin maitohappobakteereja. Luulen, että nää korvatulehdukset johtuu ennemminki korvan rakenteesta, ku mistään muusta. Kasperin serkuissakin on monta korvatulehduskierteistä lasta.
 
Täällä hermoillaan... koira oli tänään steriloitavana. Jokin meni pieleen ja verenvuoto ei tyrehtynyt. Niinpä isäni (joka tuli hakemaan poikia mummulaan) lähti esikoiseni kanssa viemään koiraa päivystykseen Jyväskylään asti. Siellä se joutuu varmaan uudelleen leikkauspöydälle.

Ja tämän piti olla pieni, elämää suuresti helpottava juttu...
 
Koira leikattiin uudelleen ja vuodon syyksi paljastui koiran veren hyytymisongelmat. Sai K-vitamiinipiikin ja omaa vatsaonteloon vuotanutta verta palautettiin elimistöön noin kaksituntisessa leikkauksessa. Oli jo ikenet valkoisina pöydällä ja lääkärit epäilivät, että lähtö tulee... Nyt on kotona, söi juuri reippaasti latkien mukaansa saamaansa energiaruokaa ja kävi ulkona pissallakin. Toivottavasti ei tule takapakkeja toipumiseen, nyt näyttäisi hyvältä.
 
Huhhuh. Toivottavasti Minni-koiran vointi pian tasoittuu! Kamalia tällaset jännitysnäytelmät lemmikkien kanssa.

Meillä onkin kunnon kiukkupäivä menossa: puuro on pahaa, ei suostu nukkumaan, vaatteita ei sais laittaa, leikkiä ei jaksa... kiukku vaan. Ainoa mikä meni ongelmitta oli potalla käynti. Niin upeasti teki taas tarpeensa pottaan. Tuo on aina niin kovin ylpeän näköinen kun potalle laitan. Leveä hymy leviää aina kasvoille.
 
Kirjoitetaanpa meidänkin kuulumisia tähän ketjuun, kun nyt koneella satun olemaan ja Sara on aamupäivä-päikkäreillä.
Monenlaista hulinaa on teillä muillakin. Voimia kaikille tarvitaan!
Kyynelsilmin olen lukenut meemin veljen tytön kohtalosta. Ei voi kuvitellakaan, eikä oikein pystykään(haluakaan) ajatella miltä se tuntuisi, niin paha olo (ihan fyysisesti) tulee heti.

Kamalalta kuulostaa Mystiksen ja meemin kertomukset elämästä väkivaltaisen ja narsistisen ihmisen kanssa.
Mä itse olen aika hankala ihminen ja elämänkumppani. Mä räjähtelen ja käyttäydyn sopimattomasti miestäni kohtaan. Olen voimakastahtoinen ja varmaan narsistinen jollain tapaa kierosti, mikä heijastuu mun huonosta itsetunnosta. Olemme olleet yhdessä kohta 13 vuotta ja siis nuorina menneet kimppaan. Itse tiedostan omat ongelmani ja puhumme asioista todella paljon mieheni kanssa. Mutta silti mietin monesti, että mun kuuluisi hakea apua asiaani ja tiedän, että vaikutan mieheeni monella tapaa negatiivisesti, mutta vielä (kään) en ole saanut aikaiseksi hakea apua. Pohjustuksena tälle sanon vain sen verran, että olen alkoholistien /eroperheen lapsi. Kokenut lapsena aika paljon henkistä väkivaltaa ja turvattomuutta. Molemmat vanhempani ovat kuitenkin työelämässä pysyneet ja aina on siis koti/vaatteet/ruokaa ym. perustarpeet hyvin hoidettu. Tämä ehkä osaltaan jopa lisännyt ahdistustani (kaikki salailu, peittely, kaksijakoinen elämä. Lisännyt perfektionistisia taipumuksiani ja paineitani, mutta kuitenkin siis vain pahentanut oloani). Mm. olin yläasteella parhaimpia oppilaita arvosanojen mukaan. Koskaan en ole saanut olla MINÄ... vaan aina yrittänyt olla joku muu, joku parempi. Mm. murrosiän juttuja (vanhemmille vastaanlaittamista tms.) mulla ei ole juurikaan koskaan ilmennyt.

Mutta sori, kun nyt aloin tuosta sepustaa.... ei ollu tarkoitus.
Palataanpa tähän päivään.

Kävimme tänään Saran (on muuten Saran nimipäivä :) ) kanssa neuvolassa. Saralle oli taas vaikeaa herätä niin aikaisin (aika oli 8.30 ja herätin tytön vähän vaille 8), kun tyttö on aamu-uninen.
Meillä mennään vaihtelevasti 21-23 nukkumaan ja herätään noin 9-10 aikaan. Nyt tosiaan jouduin herättämään kahdeksalta (vaihdoin vain vaipan ja otin pulloon maitoa/velliä, jonka joi matkalla) ja kävimme neuvolassa. Kun tulimme kotiin 9 jälkeen, Sara söi puuron ja meni ennen kymmentä nukkumaan (kello nyt 11).
Meillä tykätään puurosta. Keittelen ihan kaurapuuroa (normi Elovena) veteen. Ennen tarjoamista notkistan korvikkeella. Lisäksi hedelmäsosetta, joskus ilman.
Toisinaan, kun laiskottaa, syödään Muksu valmispuuroja (kaura, neljänvilja tms.). Niitä hedelmä yms. versioita vältellään, kun niissä sokeria enemmän. Joskus sekoitan tuota hedelmäpuuroa omatekoiseen puuroon. Tohon valmiiseen neljänviljan puuroon ei ole lisätty ollenkaan sokeria.
Sara on tosiaan sieltä 1kk iästä lähtien nukkunut yöt ilman syömistä/juomista. Ja öiden pituus noin 10-12 tuntia. Oikeastaan koskaan en ole sänkyyn tyttöä syöttänyt (mitä nyt imettänyt meidän sängyssä ja sitten siirtänyt omaan sänkyynsä).
Meillä rinnan imeminen alkaa olla nyt loppusuoralla :(
Ei enää juurikaan kelpaa ja maitoakaan ei enää niin paljon ole, kun tosiaan heti väheni, kun ei tullut yösyöttöjä ollenkaan.

Päivisin meillä on nyt kesän aikana nukuttu vähemmän. Toisinaan menee kyllä vielä pari tuntia, mutta se alkaakin olla maksimi. Sara nukkuu siis mielellään tähän aamupäinä/puolipäivä aikaa omassa sängyssään "aamupäivä-päikkärit". Eli kun herään 9-10 aikaan, niin 11.30-12.00 aikaan menee nukkumaan ja nukkuu 30min-2 tuntia.
Sitten nukkuu iltapäivällä 14-16 aikaan riippuen edellisistä unista. Pituus näillä unilla sama kuin edellä (mut jos aamupäivällä nukkuu sen 2h, niin ei kyl yleensä iltapäivällä nuku kuin 30-45min.)
Sitten vielä toisinaan nukkuu illasta "ilta-päikkärit" jos on väsynyt. Nämä on 18-19 aikaan. Sitten menee yöunille 22-23. Tää on sopimu meillä paremmin kuin hyvin.
Ainakin mun osalta. Mies saa toki nukkua vähemmän, kun lähtee töihin seitsemän jälkeen.
Joskus me ollaan Saran kanssa noustu "yöunilta" (aamulla toki syöty/juotu jotain) 12 aikaan :D Me ollaan aamutorkkuja.

Noh, eilen se sitten tapahtu! Sara tippui päälleen sängystä (meidän parisängystä). Olen tiennyt jo pari kuukautta, että Saraa ei kestä jättää normaaliin sänkyyn, kun konttaa. Eilen sitten pitkästä aikaa jätin hetkeksi. Oltiin miehen kanssa aamulla hereillä (mies meni töihin yhdeksäksi). Sara heräsi ja otin meidän sänkyyn ja imetin. Nukahti siihen sitten. Pönkkäsin tyynyillä ja ajattelin, että käyn pikaseen syömässä pari paahtoleipää. Hetken olin keittiössä, kun kuului kova huuto. Aavistin tilanteen, kun ryntäsin makuuhuoneeseen. Sara retkotti lattialla ja huusi. Otin syliin ja rauhoittelin. Kutsuin miehen paikalle (oli laittamassa koirille vettä). Sara ei kyllä itkeny kuin hetken. Otsaan nousi heti sininen kuhmu, jota mieheni kanssa hoidettiin kevyesti painamalla kylmällä pyyhkeellä. Seurasin sitten Saran vointia, eikä mitään kummempaa ilmennyt.
Nyt ei sitten jätetä enää hetkeksikään.
Kuhmuja on kyllä odotettavissa lisää (tai no onhan tullutkin jo jotain pientä aiemminkin, kun istuu itse), kun nousee tukea vasten seisomaan ja mm. kiipeilee tavaroiden ja huonekalujen päälle.
Me ollaan reissattu ihan mahdottomasti (kuten lähes joka kesä). Koirahommissa pääsääntöisesti. Huhtikuussa aloitettiin, jolloin Sara oli ensimmäisessä näyttelyssä meidän mukana (matkaa yhteensuuntaan 450km) ja ajettiin siis päivän aikana edestakaisin. Aamuyöstä lähdettiin ja illalla noin 23 oltiin kotona. Raskas reissu n. 19h. Sara nukkui matkat.
Sitten olemme käyneet lyhyempiä reissuja useita (150-200km suuntaansa) ja päivät näyttelyissä. Että ei nekään kevyitä ole. Sara kyllä viihtyy mukana.
Etelän reissu (800km) tehtiin tän kuun alussa. Lentäen menimme Saran ja mun äidin kanssa. Mies tuli koirien kanssa autolla perästä. Olimme mun siskon luona Nummelassa reilun viikon. Ajattiin sitten omalla autolla takaisin. Illalla lähdimme, joten Sara nukkui jälleen koko matkan. Liikennettä oli vähän ja matkakin meni nopeaa (8h).
Sara siis harrastaa koiranäyttelyitä ja luonnetesteissäkin oli mukana :D Ampumisen aikana oli kuulosuojaimet päässä tai kauempana paikasta.

Saa nähdä, miten reagoi (vai mitenkään?) kun meille pitäisi syntyä koiranpentuja vajaan 2 viikon kuluttua. Sara on siis "synnytyksessäkin mukana" ja yhden koiran lopetusreissulla on myös ollut. Tulee siis heti pienestä pitäen monenmoista opittavaa elämästä.
Näistähän hän ei toki muista varmaan mitään.
Yöhoidossa Sara ei ole vielä ollut (äiti ei osaisi nukkua :D). Mutta päivisin kyllä on täti (miehen sisko) ja mummo hoitanut.
Nyt lauantaina ollaan menossa tähän meidän lähellä pienille festareille mun siskon ja hänen miehensä (Saran kummien) kanssa. Ja mummo tulee illaksi ja yöksi meille.

Mutta nyt lopetan tältä erää. Kukaan ei varmaan näitä jaarituksia jaksa edes lukea.
Pitäisi kirjoittaa päiväkirjaa tai blogia eikä tänne.
Mut hyvää kesänjatkoa kaikille!
 
Voin pikkune vaan samaistua tuohon tunteeseen tuosta sängystä putoamisesta..

Mehän tässä noin kuukausi sitten herättiin kamalaan kopsahdukseen ja huutoon kun Venla tippui kanssa sängystä lattialle, ja juuri sieltä meidän parisängystä.. Se oli kyl niitä heräämisiä mitä en enää ikinä halua kokea. Olin siis todella unissani nostanut Venlan tissille ja jatkanut unia ja siitä oli sit joko peruuttanut tai kierähtänyt, en tiedä niin lattialle.. Olin niin shokissa että ravasin hysteerisenä pitkin makuuhuonetta ja itkin. Venla itki hetken ja hetken päästä jo naureskeli ja mitään ei sattunut, käytiin kuitenkin lääkärissä varmuuden vuoksi. Kaikki hyvin aj selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Lääkäri lohdutteli vain että suurin osa näistä tulee sieltä vanhempien sängystä alas ja ovat niin kestävää tekoa että ei hätää :)

Mullakin takana yks narsisitinen suhde ja sitä ennen oli väkivaltainen suhde.. Väkivallan keskellä syytin vain itseäni siitä että miksi menin yrittämään keskustelemaan kun se sai miehen aina sotajalle..huoh.. ja eron jälkeen olin niin halukas palaamaan vielä yhteen mutta (nyt onneksi) mies ei halunnut.. Sitten kun aloitin suhteen tän narsistisen ihmisen kanssa olisi toinen halunnut sitten palata. Näiden suhteiden jälkeen onneksi löysin tän nykyisen miehen, vaikka vikoja hänessäkin (kuten meissä kaikissa) niin on silti oikein hyvä aviomies ja aivan ihana isä Venlalle. Vaikka muhun joskus hermistuukin, Venlaan ei koskaan :)

Itse osaan siis olla myös erittäin vaikea kumppani, ja välillä huomaan kyllä motkottavani ihan turhasta.. Meillä myös lapsena kodissa ollut vanhempien kesken isoja riitelyjä ja jonkun verran väkivaltaa niiden kesken ja pikkuveljiäni olen pitänyt turvassa sängyn alla etteivät kuulisi. Äitini käytti myös paljon alkoholia ja silloin riidat olivat suurimpia.. Mutta tänä on asiat hyvin, jopa mun vanhempien kanssa olen taas väelissä muutaman vuoden tauon jälkeen ja äiti tärkeä nyt ja paljon osana meidän elämää, isä vähemmän mutta on kuitenkin.
Sairastuin itse paniikkihäiriöön silloin ensimmäisessä suhteessa jossa väkivalta oli läsnä mutta terapialla ja lääkityksellä saatiin oireettomaksi, ja lääkkeet lopetin kun alettiin Venlaa tähän maailmaan suunnittelemaan ja nyt en ole tarvinnut muuta kuin sen terapiassa käynnin. Nyt tosin väsymys tai se valvominen(kun meillä syödään sen sta kertaa yössä,kahden tunnin välein) on saanut erinäisiä oireita kroppaan mutta josko nekin tässä helpottuisi :)

Tättärä, kuinka teidän koiruli jaksaa?

 
Huomenta!

Alkuun täytyy kertoa, että koiralle kävi loppujen lopuksi hyvin. Sehän oli leikkauspöydällä ollut jo ikenet valkoisina shokkitilassa verenhukan takia, mutta saivat palautettua omaa verta verenkiertoon niin paljon, että selvisi. Nyt syö Tramalia (opioidipohjainen vahva kipulääkitys) ja laajakirjoista antibioottia (synulox) ja sai siis  myös voimistavan ruokavalion. Vähitellen alkaa olla jo palautumassa ennalleen ja vaikea on uskoa sitä katsellessa, että vain muutama päivä sitten oli kuoleman porteilla. Oikeasti siis oli karvan varassa, että meillä koira vielä on. Kiitollinen olen Jyväskylässä maanantaina päivystäneen eläinlääkärin ammattitaidolle. Vuodon taustallahan siis oli ilmeisimmin se, että koiralla on ongelmia verensä hyytymistekijöiden kanssa eli jonkinlainen verisairaus. Kunhan tuosta toipuu pitää mennä juttelemaan eläinlääkärin kanssa ja kysyä, miten tästä eteenpäin, otetaanko vielä verikokeita ja tarvitseeko mahdollisesti K-vitamiinia tai jotain muuta lääkitystä jatkossa. Onkohan kellään tietoa näistä vastaavista verenhyytymisongelmista.  Pikkune, oletko kuullut vastaavasta? Harvinaisiahan nämä kyllä taitavat olla... Omalla eläinlääkärillämme on takana liki 20 vuoden ura, eikä ollut koskaan törmäänyt vastaavaan minkäänrotuisilla koirilla. Kun tiistaina viestitin hänelle asiasta hän soitti järkyttyneenä takaisin.

Minun esikoisellani aikanaan oli tapana pudota sängystä harva se yö... Alkuun sitä aina säikähti, mutta loppujen lopuksi ei edes herännyt putoamisiin. Pehmustinkin sängynvieren päiväpeitolla ja tyynyillä, kun huomasin, että poika tippuu kuitenkin... hänellä kun oli tapana mönkiä unissaan pitkin sänkyä ja kun yksi hänen kanssaan olin niin ei ollut sitten ketään estämässä putoamista toiselta puolelta. Jossain vaiheessa sitten viisastuin ja lykkäsin sängyn kiinni seinään ja poika alkoi nukkua siellä seinän puolella niin siihen sitten loppuivat putoilemiset. Kyllähän noita kolhuja sattuu, usein ne vain pelästyttävät vanhempia enemmän kuin on tarvekaan. Lapset ovat vähän kuin eläimet siinä suhteessa, että hauraasta olemuksestaan huolimatta kestävät vaikka mitä. 

Meillä Leevi on oppinut nyt menemään itse istumaan konttausasennosta ja se tuntuu olevan tosi mieluista puuhaa. Lempileikki on muuten pyörivien tavaroiden perässä meneminen. Pullot, mukit, pallot, mikä tahansa käy kunhan pyörii. Luultavasti tämäkin poika jossain vaiheessa hoksaa, että pallohan se on, joka on pyöreä ja jonka perässä pitää juosta. Eli tässä perheessä eivät varmaan jalisharkkoihin kuskailut ihan heti lopu.
 
onneksi tättärän koiralla kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Kyllä toi jännittäminen on ihan kamalaa.

Aatu on kanssa kerran pudonnut meijän parisängystä.  Olin suihkussa kun kuulin että aatu heräs, huusin miehelleni että mene ottamaan se aatu pois sieltä sängystä, mutta jostain syystä se ei sitä sitten mennytkään hakee (istu koneella) joten sinne se kupsahti seinän ja sängyn väliin suoraan tyynylle.. huh! onneks sinne väliin oli sattunu tippuu tyyny niin ei käyny mitään. itkukaan ei kestäny kun säikähdyksen verran kunnes löysi koiran lelun sängyn alta. :D Hui kyllä mä sittten peläistyin..

Voi että voin olla väsyny. Tosin saan syyttää siitä vaan itteeni. Olin lauantana mun serkun häissä ja koska siellä oli aivan mahtava fiilis niin olin loppujen lopuksi 4 aikaa aamulla kotona ja pääsin sänkyyn vasta joskus puol 5 aikaa, noo aatuhan sitten heräs jo 8 että siinä ei sitten paljoo saanu unta.  Eilen sitten oli luokka kokous ja kyllähän sielläkin sitten vähän venähti.. mutta Kivaaa oli. :)
no joo ei taas liittyny mihinkään.. :D

Voi vitsit että äippä lomaa on enää hetki jäljellä. 12.9 pitäs mennä töihin. höööh.. en ollenkaan haluis. ei voi mitään. Pakko mikä Pakko..

Aatu menee kovaa vauhtia nyt, ryömii ja melkeen just konttaa.. ei varmaan mee kauaa että konttaa. :) kyllä lähtee kaikki xboksit sun muuta härpäkkeet tuolta hyllylytä. :D pitäis hommata kaapillinen telkkari taso..

juu.. Palaillaan taas jälleen. hei hei! :)
 
Pakkaa, pakkaa, pakkaa.. Miten voi kolmella ihmisellä olla näin järkyttävä määrä tavaraa?!! Ää, ois jo ens viikko nii muutto ois ohi. Tosin jos ei saada muuttolupaa, niin kai sitä punkataan seuraava viikko/viikot anoppilassa. Talo ei nimittäin oo vielä aivan valmis.. Se siitä meidän vakaasta päätöksestä, että ei varmasti muuteta ennen ku viimenenki lista on paikallaan. :D Tai no, kyllähän ne listat on, mutta saunatilat on vielä kesken. Ja ulkopuolta tehdään varmaan vielä seuraavat kolme vuotta. Puhumattakaan sitten pihasta ja autotallista ja ja..

Tais olla joskus puhetta, että lapset tykkää vähän happamasta mausta. Näyttää pitävän paikkansa ainaki Kasperin kohdalla. Söin tuossa yks päivä valmissalaattia, jossa oli muutama sitruunalohko. Kasperi onnistu nappaamaan sellaisen itelleen. Aattelin, että se korkeintaan vähä maistaa sitä, mutta vielä mitä. Poika imeskeli onnessaan koko sitruunalohkon nassuun ilmeenkään värähtämättä. Suuttu vaan, kun meinasin ottaa sen pois. 

Kasperi ryömii valtavaa vauhtia, nousee kontalleen ja on jonku kerran onnistunu siitä menemään istualleenkin. Istuu myös tosi hyvin, muttei pääse siitä ite pois. Tällä hetkellä helpoin keino saada poika pysymään hetken aloillaan onki laittaa se lelujensa kans istumaan keskelle lattiaa. :)  

Kiva kuulla, että Minni-koira alkaa olla kunnossa. Hurjia säikäyksiä tuollaset..

Ei kai se auta ku jatkaa pakkaamista. Loppuviikosta meillä alkaaki nettipimento, en tiedä milloin saadaan hommatuksi uuteen asuntoon netti. Kirjotelkaahan muutkin kuulumisia!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top