Heinäkuu 2012

Päiväunetko ne jää muiltakin, kun on erilainen päivä?. Meillä Valo on nukkunut (tähän aamuun asti) lemmenlomasta lähtien pitkälle aamuun, ainakin melkein seitsemään ja vielä päiväuniakin tarpeeseen, mutta eilen taas jäi nukkumatta. Tosin ihan tavallinen päivä oli. Eikä nukkunut aamullakaan pitkään. Taitaa kohta uni maittaa, kun jostain pyöretkeltään kotiutuvat miehen kanssa. Lastenistuin pyörään oli huippuostos :) Maailma avartui.

Vaipattomuus laittaa ihan kateelliseksi, hyvällä tavalla. Meillä kun vasta houkutellaan tarroilla ja karkeilla ilmoittamaan, kun on hätä. Jonkun kerran olemme päässeet palkitsemaan. Pissasta Valo ei sano mitään. Mutta täällä Vaun etusivulla oli just artikkeli asiasta ja eipä meillä sitten kiire olekaan ja tiedänhän minä, että jokainen omaan tahtiinsa, ei sitä hoputtaminen käy. Tässä asiassa taitaa tytöt taas pestä pojat mennen tullen!

Haikeus. Laitoin tänään menemään päivähoitohakemuksen verkossa ja soitinkin päiväkotiin Valon hoidosta, joka alkaa 14. marraskuuta. Lähin päiväkoti näkyy melkein ikkunasta, joten tosi lähellä on. Toivotaan että sinne ilmaantuu paikka.

Isin poika. Valo on ollut aivan isin poikaa jonkin aikaa. Koko ajan kyselee isin polviin nojaten, että mitäs me tehtäis..? Tänään aamulla sentään sain poikani vähäksi aikaa syliin köllimään<3 Tämmönen vaihe. Onhan se kivaa kuunnella vaihteeksi kun Ökö huutelee " Abbaa, abbaa, tule tänne, anna tota, mitä tehtäis" Juu, edelleen kutsuu meitä valitsemillaan nimillä :)

Tunteellinen taiteilijaperhe :D Hehhheee. Ihan hyvällä hörähtelen. Venla osallistuu siihen mihin tekin, Maarinen. Tomera tyttö!

Youtube on ihan loistava, niin kuin olette huomanneet. Valo matkii englanninkieltä ja puhuu ihan omiaan marakassi suun edessä " Halikomakaa, tervetuloa..." Ja sitten alkaa laulu. Olemmekos joskus ennenkin sitä miettineet täällä, että mihin se laualmisen into katoaa aikuisilla?
 
Moi!

Mullapa onkin TÄNÄÄN synttärit! Äitini(kin) soitti ja onnitteli. Ja käski onnitella itseään kivusta ja särystä, kerta on ne kestänyt KOSKA minä synnyin. Joka vuosi se siitä muistuttaa, kuinka teki kipeää.... Kiva, kiva! 

Eiliseen jatkoa.. Venla sitten nukkui siitä yöinillee. Likaisena naamastaan ja tuhruinen, päivän pidetty t-paita päällä. Heräsi yöllä puoli kolme varsin pirteänä. Pyysi kaakaota. Vetäisi verhot sivuun ja parkui ulkona seisovaa pimeyttä..... Minä torkuin sen kanssa varttiin vaille kuusi. Sitten mies ponkaisi ylös ja katsoivat pikkukakkosta kasiin.... Kävimme aamiaisen jälkeen kaupassa ja tuo nukkui taas autoon! Voi veljet, miten on hyvä äiti-olo! 

Fasebookin saloihin joo olen koittanut opetella. Alkuun nuo ihmiset valittivat kipeätä vatsaansa. Kuuleman nauraneet mun epätoioisille päivittely-yrityksille. Mm parisuhepäivitys meni miten sattui... kävin pariin otteeseen avossa ja aviossa ennekuin osuin oikeeseen ruutuun klikkaamaan.. Kiva sivuhistoria mulla siis siellä... 

Hennas... missä osoitteessa se sinun blogisi nykyään sijaitsee? Aika rohkeita reissuja se teidänkin isi tytön kanssa tekee?!?!??! Hui! Meillä mies uhkasi viedä Venlan kanoottiretkelle. Minä parkaisin, että EI jumaliste! Sanoin että tuun laiturille vahtimaan, etteivät mee paria metriä kauemmas. Kanootti tosin on kyllä (mun mielestä) hieman turvaton 2,5 vuotiaalle. Ehkä mä  isompaan veneeseen tuon laskisinkin... 

Semmosia! 

Ainiin.. SANNAN puhelimesta lievästi KADE! 
 
Maarinen, lämpimät onnittelut syntymäpäivänä<3 Kai kakkua olet saanut, vai odotatko hääjuhliin asti ja herkuttelet sitten senkin edestä? Äitisi on aika hervoton tyyppi :D

Mikähän näiden ipanoiden uniin on tullut? valo veti eilisen ilman päiväunia ja silti vain kymmenen tunnin yöunet ja tänäänkin vielä jätti nukkumatta päivällä. Mistä syystä meni tappeluksi koko iltapäivä. Ei minua haittaa jos ei nukuta, sitten vaan ei nukuta, mutta ei tarvitse alkaa karjumaan ja riehumaan! Väsymystäänhän se tietenkin ja mikä lie unet vielä vienyt. Noh, nyt on nukkumassa ja toivottavasti nukutaan myöhään :)

uhhhuh, Maarisen aamuyön valvominen ja Venlan unirytmi! Toivottavasti tekin pääsette ensi yönä normaalirytmiin.

Onhan tuo jo ihan kummallisen iso pieneksi ihmiseksi. Kyselee ihan koko ajan ja sellaisia mihin odottaa vastauksenkin. Suuttuu, jos en vastaa tai kohautan olkiani  kun ties kuinka monennen kerran utelee mitä lapset nyt tekevät Pikku Kakkosen jälkeen. Ne lapset, jotka siellä juuri juonsivat, huhhei.

Koska kesä heittäytyi ankeaksi sään puolesta, aloin neulomaan Valolle syksyksi uutta, isompaa villahaalaria. Jämälangoista, yhdessä Valon kanssa seulottiin seiskaveikat vintissä ja Ökö tahtoi itse että haalariin tulee keltaista. Siispä muuten ruskeaharmaasävyinen, mutta johonkin väliin neulon keltaista. Retrohkoa?

Mistä muuten saa koipalloja? Luulen koiperhosten iskeneen siipensä vintissä joihinkin lankalaatikoihini :/
 
Moikka vaan!

Ensiksikin myöhästyneet onnittelut Maariselle synttäreistä!!! emoticon

Kovasti täällä huidon, että meillä ei ole ainakaan laulaminen unohtunut. Minä hoilaan AINA. Kaupassa ollessanikin vähintäänkin hyräilen jotain. Joo, hullu mikä hullu. ;-)

Pranametri, nyt tuli stressi, että pitää alkaa neuloa, koska sielläkin aiotaan tarttua puikkoihin. Parina päivänä olen kyllä jo miettinyt, että jospa kaivaisi langat kaapista ja aloittaisi taas neulontahommat, mutta minulla ompelut ovat menneet edelle. Pojalle pitäisi neuloa villatakkeja, kun kaikki jo neulomani takit ovat enemmän sellaisia tyttömäisiä...

Maarinen, tarinoinnit ovat siirtyneet blogspotiin, Ei mitään ihmeellistä -osoitteen alle...
 
Moi!

Hienoa, että joku muukin laulaa KAUPASSA! Eilen tulin vahingossa esittäneksi julkisesti mukavan musiikillisen arvausleikin kirpputorilla. Huutelin pari metriä kauempana pyyhältävälle Venlalle, että arvaa mitä äiti nyt löysi? Siihen perään lallatin "pieni ankanpoikanen " -sävelmää ja taisipa pari muutakin asiakasta hoksata, mitä se pikkutytön äiti löysi.... Kuulun siis minäkin kategoriaan "hullu, mikä hullu". JA jos marketissa sattuu tarttuva biisi kaiuttimista kuulumman, niin kyllähän sitä tulee hyräiltyä! 

Nyt luulen, että Venla tulee sinne hääjuhliin stagelle miedän kanssa esiintymään ja vaatii itsellen mikrofonin. Sen verran kirkkaasti tuo treenaa mukana. Tulkoon, eipä siinä mitään. Silloin saa yleisö kyynelehtiä ja minä voin keskittyä pelkästää laulamiseen. : ) 

NEULOMINEN
no huh huh... niimpä tuo tuli omaankin mieleen. Eilen ois ollu Tarjoustalossa vakallinen sitäsuntätä lankaerää tarjouksessa. Hetken jo jarrutin siinä kohden, vaan hallitsin mielitekoni. Onneksi! Toistaiseksi! JA nyt on sitten ihan selvää, että Venlalle PITÄÄ alkaa kutomaan uusia villasukkia. Syksin sadkelit tulevat taas kuitenkin ja saappaaseen pitää olla villasukka! VAIKKA KESÄÄ ON VIELÄ PALJON JÄLJELLÄ. EHDOTTOMASTI !!!!!


Voi p****! Säätiedotus lupaa KeskiSuomeen sadetta ja ukkosta radiossa. Sinnehän nyt sitte lähetään.... 

ps. Ei kellään sattuis oleen ylimääräisenä seisovaa asunto-autoa taikka vaunua??? Viikonlopuksi!?!?? Viestiä? Firmojen pelit on kaikki varattu tästä Pihtiputaalle saakka...
ja me ois tarvittuNYT! 
 
Surauttele Hennas vaan ihan rauhassa ompeluhommia, syksyyn on vielä aikaa. Minä en ole niin innokas ompelija ollut, kuin olisin halunnut. Projektia olisi mielessä ja kankaitakin nurkissa. Trikoomekon olen itselleni ommellut, Valolle sammakko t-paidan ja miehelle t-paidan myös ja jotain pientä juttua pari. Kutimet kourassa vaan on niin tuttua tuijottaa telkkaria, ei mene aika hukkaan ;) Sinäkös sitä ulkoiluhaalaria ompelit? Joko on  valmiina?

Voihan Maarisen autoprobleema! Tuttu myy siellä teidän päin Suomea matkailuautoja ja käytettyjä muutenkin, mutta vuokrauksesta en tiedä. Se taisi olla pulmallisempaa, mutta olisin voinut edes kysellä, jos olisin eilen huomannut katsoa vielä tänne sivulle.

Valo on ollut ihana ja hulvaton heppu tänään. Toki myös heitellyt hulvattomasti lattialle jos mitä, muka hauskaa ja itku tulee kun stopataan sotkemiset. Hoki iltapesulla olevansa "ihana kultamuru" ja päivällä "minä olen hiljainen poika", jep, niitäkin hetkiä toki tuli.
Suloisinta oli, kun iltapalan päätteeksi halusi syliin kuuntelemaan lastenlaululevyä, joka soi siinä syödessä. Ihan hipihiljaa nojaili poskeaan rintaani ja kuunteli katsellen kaukaisuuteen. Näitä hetkiä säilöö sydämeen<3

Ei muuta kuin iloista tulevaa viikonloppua. Minä kävin ostamassa suklaalevyn ja nautiskelen tässä neuloessa.
 
Heippa!

Sannak, pitää vielä pahoitella kokemaasi hiusepisodia vaikka oletkin siitä jo selvinnyt. Urhea äiti! :) Voin vaan kuvitella........... Onkohan se vielä rankempaa kun on oikein hyvät välit, huonoissa väleissä olisi voinut edes lukea madon luvut mummalle! :P

Pranametri, ihana kuvailemasi musiikkituokio äidin sylissä rauhassa <3 Hoiti sekä äitiä että poikaa syvältä sialusta :) Juuri tuollaisilla hetkilllä täälläkin porskutetaan, kun välistä meno on aivan karmiaa.

Muumimaailma. Oltiin siellä alkuviikosta ja paikka oli positiivinen yllätys! Kauniimpi kuin kuvittelin! Siisti ja rakennukset hyväkuntoisia ja työntekijät huomioi lapsia kivasti. Huomasi ettei ollut mitään 15v murkkuja laahustamassa hiki(*yrpä)päässä niiden pukujen sisällä, vaan osa oli ihan kuin näyttelijöitä äänineen kaikkineen. MUTTA jonotettiin yli tunti sisälle, ei enää ikinä heinäkuussa minnekään "turistikohteeseen". En yksinkertaisesti hoksannut etukäteen milloin oltiin menossa kun itse en koskaan ole ollut sitä mieltä, että heinäkuu on oltava lomaa tai koko kesä on pilalla ;-)
Tytöllä on vieläkin maha sekaisin kun meni ranskalaisia, rusinaa, tucceja ja sellaista muuta hätäpäistä möhnää mitä ei tavata muuten syödä. TOSI vaikeaa evästää järkevästi reissussa, varsinkin kun on monta yötä hotellissa missä on vain minibaari. Sinne pari jogurttia haettiin ja leipää oli mukana, pillivälipaloja, rusinoita, banaania. Mun mielikuvitus loppuu lyhyeen ja ravintoloista on todella vaikea saada ihan vaan perunaa, tavallista keitettyä pottua!! Ideoita otetaan vastaan.

Suosittelen siis muumimaailmaa oikein todella kaikille, puolipilvisenä päivänä paras ja ei heinäkuussa. Liput etukäteen jostain niin pääsee jonon ohi kävellen jos sellainen on. Naantalin vanha kaupunki lähellä ja tsi kaunis ja kivoja kahviloita. Naantalin kylpylä ihan ok, ei mikään mahtava, mutta ihan jees. Kannattaa yrittää saada perhehuone laivasta mikä on yhteydessä kylpylään!! Kylpylässä ei ole lastenallasta, mutta kyllä saatiin uitua silti ihan kivasti.

Itsekin luen mielelläni jos jollain on kokemuksia kotimaan kohteista!

Aurinkoa kaikille, nyt maate.

Vielä pieni tuuletus, että meillä menty viikko ilman yövaippaa, poika on siis kuiva, JEE! PAITSI kakka AINA vaippaan. Itse hakee laatikosta ja tuo mulle "äiti laita vaippa.......". Ja olen niin supertyytyväinen tilanteeseen (kun ei suostunut edes istua potalla ennen 2v) että mun puolesta saa kakata vaippaan vaikka viisi vuotiaaksi kun itse kuitenkin hätänsä hoitaa ja tietää. Kaikki ajallaan. Ja omasta aloitteesta hyvä. Meillä kyllä nykyään esim ennen ulosmenoa pakotetaan jo potalle kun ei herraa aina huvittaisi mennä kun olis toinen jalka jo ulkona.....
 
Lauantai-aamua!

Herättiin pojan kanssa JO seiskalta ihanaan auringonpaisteeseen. Ollaan ihan kaksin, kun reissulaiset lähtivät eilen aamulla. Nyt onkin hyvää aikaa siivota ja raivailla paikkoja, kun kotona on vain minimimiehitys sotkemassa. ;-)

Pranametri, mullapa on nyt myös neulepuikot käsissä! ;-) Aloitin kaappientyhjennys- projektin ja pakko on saada noita lankojakin pois. Ja juu, se haalari on valmis. Tai siis hupun reunaan täytyy vielä laittaa tarraa - jota eilen kävin juuri ostamassa - mutta muutoin on valmis. Edellinen haalari, jonka tein, oli koko alkukesän kovassa käytössä. Ihme ja kumma, että ei tullut juuri mitään "vaurioita", vaikka kangas on jotain kangaskaupan palalaarin ulkoilukangasta. Kuluviin kohtiin laitoin ihan sitä Wertex (entinen Enstex) kangasta. Mutta haalari toimi siis yllättävän hyvin ja kun sadesäällä laitettiin kuriksen jalkaan, niin tyttö pysyi kuivana. Vanha haalari onkin jo jäänyt pieneksi, joten uusi pääsee suoraan käyttöön. :-)

Amppu, meidän parivaljakko, eli tyttö ja iskä, ovat myös menossa Muumimaailmaan. Tyttö on suuri muumi-fani, joten luulenpa, että saan sitten kuulla jonkin aikaa juttua muumeista.

Reissujen evästykset on kyllä hankala juttu. Meillä on ollut hedelmiä, leipää, karjalanpiirakoita, jogurttijuomaa, mehua, lihapiirakoita/pasteijoita/minipitsoja. Kannattaa olla jotain ruokaisampaa, kuin ihan vaan leipää, jos siis lapset syö. Nuudelit kera lihapullien voi valmistaa hotellihuoneessakin, kun ostaa minibaariin lihapullia ja keittää veden vedenkeittimellä tai käy mukillisen respasta. Meilläkin yleensä ensimmäinen homma, joka tehdään hotellihuoneessa, on minibaarin tyhjentäminen - vaatekaappiin. ;-)
 
Kotona ollaan! Väsyttää vissiin koko sakkia, kun on ihan pientä nahistelun makua ilmassa..

Autobrobleema sitten artkesi aivan viimehetkellä. Oltiin jo pakkaamassa poppikamoja peräväunuun, kun eräs tutuntuttu soitta, että saadaan vaunu lainaksi. Edullisesti. Eipä siinä muutakuin vaunun hakuun ja matkalle. Oli kyllä kätevää. Me kun vaihdettiin sitä yösijaa pariin otteeseen, niin ei tarvinnut kamppeita hyysätä joka paikkaan ees taas. 

JA mikä parasta. Yövyttiin siellä juhlapaikalla, niin sain Venlan nukkumaan OIKEAAN aikaan ja pääsin itse bilettämään ees pikkusen. JA lopulta siellä meidän vaunussa imetettiin ja nukutettiin suuren suvun muitakin pikkuisia. Äidit vaihtoivat yö/juhla-vahtivuoroa ja kaikilla oli mukavaa! Suosittelen VINKKINÄ muillekin lapsiperhevieraille . Esim mukuloiden omat eväät ja välipalat oli ihana syötellä illalla siellä, pois muun juhlaväen humusta. 

Tästä päästäänkin reissueväisin. 
KARJALAN PIIRAKKA: puuro ja leipä samassa paketissa.
Mini tomaatit ja tuorekurkku! Smoothiet, pilli versiot. Irtopakatut juustosiivut, Epäterveelliset "kestomakkarapötköt". Kuivalihaviipaleet ne erityiset "beef jerkut", ovat meidän perheen reissuherkkuja myös. ym ym. Reissussahan ei tarvitsekaan olla samaa ja samanlaista kuin  kotona. Mutta se on harmi, että peruspottuja ei taida löytyä monenkaan ravintolan ruokalistalta.... MUTTA: menepä sisään päivällä LOUNASAIKAAN, niin saatat saada ne perunat!  hotelin jäkaappin TIETYSTI OMA voipaketti ja pussillinen ruisleipäsiivuja sekä kotona keitetyt kananmunat, maistuu myös ISILLE (vaikka se ei lähtövalmisteluissa sitä ymmärräkään..)

Onnea AMPUN poikasen vaipattomuudelle!!!! jippaijee! noin se homma etenee. Teillä ei sitten varmaan isoveikka enää mene potalle. Se on miesten pönttö, seuraavaksi ; )


ok. nyt täytyy leipasta hiukan leipää.. lapsi jo syö siellä kohoamassa olevaa taikinaa!

 
HUH mikä viikko!  (nyt tulee valitusta)
Valo on tapellut vastaan ihan joka asiasta, ja tarkoitan todellakin ihan joka asiasta. "Tuu syömään, nyt on ruoka". Kiljuntaa. "Ja sitten vessaan". Kiljuntaa ja karkuun juoksemista. " Nyt päiväunille". Kirkumista. Eli ihan mitä vaan, niin kiljuntaa, huutoa, tappelua, vänkäämistä, tavaroiden heittelyä ympäriinsä (etenkin niiden mitä ei saa kuten kaukosäädin, kuulokkeet..) ja päälle vaan nauraa!? Siis meidän mukula.. Voisi kuvitella ettei meillä ole mitään sääntöjä tai niistä ei pidetä kiinni. Jäähyllä on istuttu tai istutettu, koska paikallaan ei pysy. Meillä ei valitettavasti voi enää käyttää sitä jäähyä, että rauhoittuisi vaikka leikkien omassa huoneessa 10 min. Sen jälkeen on jokainen palapeli hujan hajan, liinavaatteet pitkin lattiaa, kaikki mikä käteen osuu on pitkin poikin huonetta. AAAARGH!

Ja pöntöllä kun käy pissalla ja kakalla, on pissat pitkin lattiaa ja reunuksia, kun tahallaan sohii pippelillä kuset pitkin poikin. AAARGH!

Kurin pitämiseen ihan älyttömästi aikaa ja voimia. Koitin katsella sormien läpi jo pienimpiä ,ettei olisi ihan jatkuvaa ojentamista, mutta tämäpä teki sitten isompia tuhmuuksia. Eli ihan hakemalla haki rajoja, jotka luulisi jo tuleen selviksi.

Äsken nukkumaan meno oli taas tuskallinen. Otin jo Valon syliinikin ja lauleskelin, silitin ja oltiin lähekkäin. Eikö siitäkin pitänyt nalle heittää kauas ja alkaa kohta kiukutella. Ei kun sänkyyn ja taas sama taistelu, vaikka koitin olla vaan jämäkkä ja jättää turhat lepertelyt pois. Lopulta Valo rauhoittui ja sain laulettua unilaulut. Hetki sitten vingahteli vielä unissaankin ja mutisi: "Mamman syliin". Silitin sitten selkää. Nyyh, miten suloista ja raastavaa. Ei ole kasvaminen helppoa ja vielä kun on tuollainen jääräpää ja silti herkkä poika samassa paketissa. Huh sanon minä. Enkä osaa olla suuttumatta, kun koko päivä kerrallaan menee samaa rataa. Sekin tekee huonon omatunnon ja itsesyytökset päälle.Tämä tästä.

Hennas no niin, kutimet kilkattaa sitten silläkin suunnalla :) Onhan se kivaa!

Matkaeväät on kyllä se ainainen pohdinnan paikka. Mennessä se on vielä helppoa, kun on kotona voinut valmistella ja kylmäkassikin mahdollisesti. Välillä ja takaisin tullessa saa jo miettiä. Meillä on hedelmä/marjapilttejä, kun ei tarvi olla kylmässä. Kuivahedelmiä ja pähkinöitä, hedelmiä. Eipä ole paljon liikuskeltu. Ranskalaiset taitaa olla se takuuvarma annos.. Saisikin oikeaa keitinperunaa! Makaronihan menis kanssa, kunhan seassa ei ole mitään häiritsevää ;)

Ampun poitsulle isot onnittelut kuivuudesta! Me vielä harjoitellaan. Paljon on jo kuivia vaippoja tullut, kun itse muistaa viedä usein vessaan ja kakastakin Valo on ilmoittanut kun olikin tulossa eri aikaaan kuin tavallisesti. Yleensähän jonkun aterian jälkeen käy niin, eikä silloin tarvitse itse ilmoitella. Tuo on iso juttu! Kunpa Valokin muistaisi sanoa itse pissasta. Taisin täällä kertoakin, kun yhtenä päivänä pohjustin vaipattomuutta ja aamulla kokeiltiin jos Valo huomaisi itse pissahädän. Koko ajan kyselin onko pissahätä, käydäänkö vessassa, mutta silti tuli pissat syliini.. Jäi sitten siihen se kokeilu. Pitäiskö kokeilla taas uudemman kerran, vai jättää kunnes muu rähinä taas taukoaa?

Hyvä että Maariselle järjestyi sopiva matkapeli, kuulosti kyllä sujuvalta järjestelyltä.

Nyt täytyy hengitellä rauhallista iltaa kunnes uni tulee itsellekin. Miehen kanssa tänään vähän sanomista, joten ei senkään puoleen ihan putkeen mennyt tämä päivä.
 
Pranametrille sympatiahalaus! Tuollaisia päiviä on täälläkin, joten tutulta kuulostaa. Välillä tuntuu, että koko päivä on ollut pelkkää komentamista, ja itsekin aina mietin, että onko se kaikki ollut ihan tarpeen. Mutta lapset hakevat rajoja ja eiväthän he niitä opi, jos ei niitä heille näytä. Älä turhaan syyllistä itseäsi hermojen menettämisestä - ihmisiähän tässä vain ollaan. :-)

Tosiaan, unohdin onnitella Ampun poikaa vaipattomuudesta! Ja hienosti tuntuu Valollakin menevän sen asian suhteen. Jokainen vuorollaan ja omaan tahtiin.

Minulla on mennyt pari päivää marjojen parissa. Reissulaiset palasivat tiistai-iltana ja nyt on koko konkkaronkka taas kasassa. Kävin eilen poimimassa mustikoita ja huomenna uudelleen. Sitten onkin talven mustikat kasassa. Ja sienetkin ovat kuulemma nousseet!

 
moi moi!

Ja voi voi Pranametri parka! Tuntuuhan tuo sille, että kun aamulla jo päästään "siihen" suuntaan niin päivän pelit on pelattu. JA siitä ei kyllä kannata itseään syyllistää, JOS hermmostuttaa. Ihmisiä ME olemme kaikki. Ja tuo että tulee vielä miehenkin kanssa sanomista..laitetaan samaan "piikkiin"! 

... vieraita tuli... mun on nyt mentävä.. oho!
 
Moi!

Elossa ollaan! Oon ollut tän vkon lomalla (ainokainen lomaviikkoni, sniff), joten koneella ei oo joutanut roikkua.

Meillä otettiin myös jättiharppaus isoksi pojaksi kasvamisessa! Kotona Joona ei enää vaippaa käytä kuin nukkuessaan, viimeiset 3 päivää se on tehnyt kaikki kakatkin ite pottaan! Ihanaa! Menee itse vessaan ja hoitaa tarpeensa, tulee sitten pyytämään tarkistuskäynnille ja tarrakirjan ojentamaan. JES! Hotellissa teki ison pojan pissat seisaaltaan pönttöönkin, oli myös eka kerta mun elämässä kun seison pippeli kädessä pöntön edessä :D
Eli onnea myös sinne Ampun tupaan, yhdessä hujauksessa täälläkin tunnuttiin tän homman kanssa etenevän! Joskus huhtikuussa Joona aloitti hoidossa pottailut ja nyt on ihan omatoiminen tässä. Uni- ja reissuvaippoja ehkä vielä pidetään käytössä, koska ne on olleet tarpeellisia vaipan märkyydestä johtuen vielä :)

Mekin oltiin siis hotellilomalla, ja Muumimaailma oli meidänkin kohteena. Tykätiin, mutta vielä enempi meidän juttuja oli Sokos hotelli Caribian kylpyläosasto (pikkunappuloille tosi iso ihana allas, ja muissakin altaissa sai käyttää kellukkeita!) sekä reissun vikan päivän Puuhamaa. Tästä aiheesta lisää blogissa, vinkkaan sitten Amppu kun saan aikaiseksi päivitettyä :)

Reissueväistä vielä, niin ravintoloissa Joona söi tyyliin pitsaa ja lihapullia+muussia, mutta reissuun ostettiin joko kolmioleipiä tai lihapiirakoita. Suojakaasuun pakatut säilyy suht hyvin reissussa. Lisäks smoothiet, pillimehut, ruis digestivet, banaanit ja napostelu-porkkanat toimii meillä. :)

Ja jotenkin tässä on päästy ipanan tukkakriisistä ohi, onneksi se on kasvanut hurjaa tahtia! Niskatukka on jo ihan ookoo, otsatukkakin alkaa lähestyä sellasta pituutta, että sille saattaa kohta ammattilainen jo kyetä tekemäänkin jotain. Ei ole anopin kanssa asiaa enää otettu puheeksi, mutta taitaa olla kyllä takuuvarma sanaton sopimus asiasta. Anoppi kyllä ärsytti mua jo toistamiseen viikko sitten mökillä, kun Joonan kanssa oli tuvassa ja mä olin meidän makkarissa. Anoppi ei vissiin tiennyt mun olevan sisällä, kun kuulin sen rapistelevan karkkipussia ja puhuvan Joonalle "Kato mitä mummo löys!". Mä menin hetken päästä tupaan ja anoppi näytti kyllä varsin syyllisenä yllätetyltä ja sitten kysyi "Saako antaa?". Mitä se kuvitteli mun sanovan?? Totesin vaan erittäin kylmästi, että pakko sen kait on yksi saada, kun on pussinkin jo siinä nähnyt. Sen jälkeen otin lapsen syliini ja painuin pihalle kihisemään kiukusta. Miten mun superloistavasta anopista on tullut tollanen tökerö?? Helvetti, pakkoko sille on karkkiakin jo tuputtaa! Alkukesästä nurisin pillimehuista, kun on koitettu sanoa, että niitä on niitä smoothieitakin tai tuoremehuja, joilla Joona kyllä selviää. Oli sitten ostanut ison lavan jotain mitälie lastenmehuja "Kun näissä ei oo sokeria, kato nyt, isolla lukee!". Joo, voi vittu, ei oo sokeria, mutta niissä on makeutusaineita! Ja mä ennemmin juotan niitä sokerilitku-trippejä kun jotain aspartaamia lapselleni. Argh. (Oho, tulipas avauduttua :D)

Laulavat aikuiset ovat itsellenikin hieman vieras asia. Ehkä sitä on jotenkin häveliäämpi näin aikuisena, kun ei oo millään kauneimmalla äänellä ja sävelkorvalla siunattu... jos laulan julkisesti, niin yleensä se on karaokessa tai muiden seurassa kuorotyyppisesti. Omatekoisia lurituksia sitä ei tuu enää laulettua kuin Joonalle, joka tykkää spontaaneista, improvisoiduista luritteluista, jotka kertovat hänestä itsestään. Itserakas ipana, äitin poika ;)

Löysitkö Pranametri jo koipalloja? Vanhan kansan kikka taitaa olla kokonaiset valkopippurit vaatenyssäkkään. Tähän muuten liittyy hassu juttu; mulle selvis vasta pari vuotta sitten, että niitä koita oikeesti on olemassa. Olin aina ajatellut, että se on joku samanlainen hassuttelujuttu kuin hammaspeikot :D

Ja Valon puhetulva kuulostaa sekin tutulta! Jatkuvasti saa olla vastailemassa kysymyksiin! Yks päivä oltiin menossa Halipossulle kylään, junalta on vissiin kilsan verran matkaa. Siinä kävellessä tuo yks hölisi ja mä olin kait sille aluksi vastaillutkin. Sitten ajauduin omiin mietteisiini, tunsin kuinka Joona otti mua kädestä kiinni riuhtaisten ja huusi "SEIS! Äiti vastaa! Kuuntele Joonaa!" Karua.
Työkaverille just nauroin, että vaikka tää 2.5v:n elämä on aika raivostuttavan rankkaa kaikkine omine tahtoineen, uhmineen ja muine raivostuttavuuksineen, niin onkohan luonnon metku ajoittaa tää hauskin kielellinen kehitys tähän samaan hetkeen? Eihän tuota höpönassua voi olla rakastamatta!

Loppuun myöhästyneet onnittelufanfaarit Maariselle vanhenemisen ja viisastumisen johdosta!

Palaan taas!
 
Hyvää huomenta! Selvittiin sitä viimeöisestä ukkosesta. HAmpaita puremalla ja tutisemalla... Olihan aikamoinen show. Kolme tuntia, välillä taukoa ja taas LISÄÄ. Lopulta kyllästyneenä huokailen, että loppuis jo jä käänsi kylkeä.

Viikonloppu meni "vieraita" kestitessä. Ja SYÖDESSÄ. Topakka olo senkin puolesta, jos peiliin katso niin ihan topakka täti muutenkin!

Sannalle, vilpittömästi ONNEA pojan pottatpuhujen onnistumisen kanssa! JA vilpitön pahoittelu loman loppumisesta! JA aika kekseliäs papupata se on sielläkin! Lapsi siis.. ainakin!

HEnnas?!? Että sinäkö olet jo talven mustikat kerännyt? Me ei olla jalalla metsään astuttu, vaikka puskat kuulema rehottaa ihan tuossa kulmalla parinkymmenen metrin päässä! Naapurin mummo sanoi, että täällä on marjat kovin harvassa ja pikkuisia. Mulla sittenmeni mielnkiinto..MUTTA, ETTÄ sienetkin jo ovat nousseet... Nyt on mettään päästävä. Heti kun helteet asettuvat!

Minä kun olen täällä KOOKOKSESTA hehkuttanunt (vuosi tolkulla) niin mies teki tässä yhtenäpäivänä aivan sairaan ihanaa kookos-suppilovahvero kastiketta pastalle! RedChili-tahnaa ja valkosipulia ja sitä kookosmaitoa ym. jotain salaisia ainesosia... OOOOH! Ja kun sitä innostuin lusikoimaan vuolaiden kehujen kera, niin lauantaina tuo loppuhaudutti possunkylkeä kookosmaidossa ja jossakin pippuri-hässäkässä.... PERVOHYVÄÄ! Liha oli niinpehmoista, että suli suuhun ja se kastike tulista ja makeaa, kuin Vietnamin katukeittiössä...

Semmosta, nyt olis aamupalan aika. Vatsa pyytää lisää täytettä!


PS. Ainiin Venla OPPI (?) hiffasi, että kuinka sitä uidaan ilman äitiä! Ollaan nyt lähes jokapäivä käyty uimassa ja eilen se ei enää halunnut kellukkeita!!!! Sitten se mennä potkutteli pelkän vesilelurenkaan varassa pitkiä matkoja. Aivan into piukassa! Tarkkana saa aikuinen siinä olla kun pikkulikka pulikoi isompien perässä. Ja uimavedet ovat niin lämpimiä, juuri nyt!
 
Mitä, väitätkö sinä Maarinen, että uimavedet ovat nyt lämpimiä?! ;-) Minä kävin tuossa reilu pari tuntia sitten ensimmäistä kertaa tänä kesänä uimassa ja oli ihan pirun kylmää vettä!!! Siis oli ihan oikeasti kylmää.

Meidänkin neiti osaa jo uida - käsipohjaa. Alku se on sekin! Tyttö onkin sellainen vesipeto, että sitä ei kylmät vedet pidättele. Hampaat kalisten vaatii päästä uimaan.

Mustikoista. Meillä päin on ihan älyttömästi mustikoita! Ja pääasiassa todella hyvän kokoisia. Meillä on tosiaan talven mustikat kasassa. Vadelmat alkavat olla viittä vaille valmiita, joten kohta alkaa niiden "metsästys". Eilen kävin jo vähän puskassa harjoittelemassa ja keräsin vajaa pari litraa maistiaisiksi. ;-)

Ja kehu nyt Maarinen siellä miehesi tekemiä herkkuja. Kyllä maistuisi annos vietnamilaista herkkua täälläkin...

Ooh, Joonakin aloittanut pottailut oikein vauhdikkaasti! Hienoa hienoa!
 
"Vajaa pari litraa vattuja maistiaisiksi", oivoi hennas! Nyt sait mut kyllä aiiiivan vihreäksi kateudesta. Vadelmat on mun lemppareita!
Meidän lähimetikössä on ainakin paljon vattupensaita, mutta en tiiä, onks siellä mitään... ja ei niitä ainakaan pakkaseen viitti säilöä, sen verran saattaa olla vähän ylimäärästä raskasmetallia ;) Mut jos sitä uskaltais ihan vaan muutaman käydä maistelemassa :)

Onnea uimaan oppineelle Venlalle! Hienoa! Joona myös rakastaa vettä, äitinsä tavoin se on sille oikea elementti. Ilman kellutusjuttuja ei vielä tulis mitään, käsikellukkeet on parhaat, kun ei ite tarvii häärätä sentin päässä. Me ipanan kanssa ei kavahdeta kylmää vettä, mutta iskä on sellanen jänishousu, ettei mitään rajaa :D
Ja niin, kyllähän sitä sanotaan, että kolme vuotiaalla lapsella on motoriset edellytykset siihen, että ihan ilman kellukkeita uinti jo alkaa sujua, eli eiköhän näistä vesipedoista itse kukin hiljaksiin hommaan pääse kunnolla kii :)
Joona toivottavasti alottaa nyt syksyllä meidän perhesukellusryhmässä, joten noin kerran viikkoon pulikointia olis edessä. Mä en ite malttais odottaa! Mies kylläkin on kauhistunut, koska niinä kertoina kun mulla on ohjaus, niin silloin pitää olla ipanalla iskä messissä...

Mies täyttää huomenna 30v, ja jotain kakkusta pitäis leivoskella. Musta tuntuu edelleen hullulta, että mun poikaystäväni voi olla kolmekymppinen! :D (itsehän oon edelleen sen 16v ;))
 
Takaisin
Top