Hankinnat

Täällä sama juttu eli ekaa odotetaan ja kaikki hankinnat edessä! Ei myöskään ole ketään, jolta voisi vanhoja saada. Tälleen keltanokkana ei oikein edes tiedä, mitä kaikkea sitä lopulta tarvitseekaan. Onneksi on vielä paljon aikaa suunnitella :grin
 
Myös täällä esikoinen aluillaan eikä lähipiirissä kenelläkään ole lapsia, joten kaikki hankittava jostakin käytettynä /uutena. Äitiyspakkaus on onneksi loistava ja niin nättikin tänä vuonna :Heartred
 
Mun silmään kans näytti äitiyspakkaus paljon mukavammalta kuin vuoden 2016!

Itseäni mietityttää, etten menisi turhaan ostamaan liikaa kaikkea pikkuvauvan arkeen, mitä ei sitten tulekaan käytettyä. Haluaisin siin panostaa pitkäikäisyyteen, muunneltavuuteen,laatuun ja ehkä kans jälleenmyyntiarvoon, ellen sitten koe järkevämmäksi säästellä.

Vaunuja kans joskus huvikseen katsellut vaikken edes raskaana ole ollut, ja seki tuntuu semmosesta viidakolta, että miten sieltä oikeat osaa valita!

Onneksi täältä löytyy siis samoin ummikkoja, että varmasti kokeneempia konkareita! :)
 
Mulla onneksi ystävän lapsi sitten kun oma syntyy 8 kk, eli sieltä jotain vaatetta tulee käytettynä. Isosiskon lapset on 2 ja 3 v, heiltä saadaan pinnasänkyä ja rattaiden runkoa.. Mutta paljon aattelin katella kirppiksiltä, kun niin paljon pitää ite hankkia.. Ainoo on auton turvakaukalo, joka hommataan uutena, koska se ei saa olla kolissut aikaisemmin, että kestää, jos liikenteessä jotain tapahtuisi..
 
Me ollaan esikoiselta säästetty kaikki, ettei tarvi juuri ostella. Ainoastaan jos masussa on tyttö, niin vähän vaatetta :) turhimmiksi meillä osoittautui sitteri ja pinnasänky, tarpeellisia yhdistelmärattaat ja kantoliina. Poika ei viihtynyt itsekseen yhtään ekaan kuuteen kuukauteen. Nukkui päiväunetkin vain liinassa, joskus liikkuvissa vaunuissa tai tissi suussa :rolleyes: muuten vain itki ja itki. Vaatteita oli (on edelleen) vaikka kaksosille, mutta tykkäsin kun ei tarvinnut stressata pyykinpesusta niin kovin.
Mutta muiden keskusteluista bonganneena, suosittelen babybjörnin sitteriä. On ergonominen, lapset yleensä tykkää ja jälleenmyyntiarvokin on ihan hyvä.
 
Heii meiän esikoinen 1v 9kk kun vauva syntyy niin tuli vaan mieleen, et oisko kannattavaa ostaa vielä tuplarattaat?
 
Meillä 2v2kk ja aattelin kokeilla pelkällä seisomalaudalla. Mut vaunut on kyl jo pitkään ollu esikoisella ihan turhakkeet.
 
Meillä ei ole autoa joten kaikki pitemmätkin matkat kuljetaan vaunujen kanssa
 
Meillä tulee 2.5v ikäeroa, eikä hommata tuplia. Mutta tällä hetkellä poika 1v10kk ja matkustaa vielä paljonkin rattaissa, eli jos tosiaan pitkiä matkoja kuljette, niin kannattaa ainakin harkita sisarusrattaiden ostoa :)
 
Okei :) pitää laittaa mietintä listalle, tosiaan ei yhtään käryä kuinka paljon jaksaa sen ikänen jo kävellä ja pysyykö laudalla! Mutta tuskin olis sitte turha ostos ja pääseepä ainaki reippaammin paikasta toiseen!
 
Uskon että on hyödylliset jos liikkuu paljon kävellen
 
Meilläkin tulossa esikoinen, eikä ystäväpiirissäkään ole ketään jolta vauvatavaraa voisi saada. Kaikki on siis hankittava itse. Yhtään en vain tiedä mitä kaikkea sitä tarvitaan :) Onneksi on aikaa googletella :D
 
Tälläsen listan oon esikoisen ajoilta jostain tallentanu, ei noista läheskään kaikkea tullut itsekkään hankittua silloin, mutta kätevä lista silti :)

Vauvan tarvikelista

- Vaunut
sade-, hyttys- ja eläinsuoja-Turvaistuin
-Pinnasänky
patja,(sijauspatja), pinnasuoja,täkkejä, (tyyny)
-Lakanat ja pussilakanat
-Hoitopöytä
hoitopöydän pehmusta-Vastasyntyneen vaippoja
-Pyyhkeitä
huppu-, puhdistus- ja pyllypyyhkeitä
-Babysitteri
-Hoitolaukku
-Itkuhälytin
-Torkkupeittoja
-3kpl Imetysliivejä ja kestoliivinsuojia
-Terveys-siteitä
-Rintakumit
-Maidonkerääjä
-Rintapumppu
-Nenäliinoja
-Lain sinoh -voidetta
-Mobile
-Pullopihdit
-Tuttipulloja
-Äidinkorvikemaitoa
-Tutteja ja tuttiketju
-Vanuja ja vanupuikkoja
-Rasvaa
-Sinkkipastaa (jos peppu ärtyy)-Puhdistusaine (joka ei kirvele)-Amme
-(Imetystyyny)
-Kantoliina x 2
trikoota ja puuvillaa-Kantoreppu
-Vauvalle aurinkolasit
-Aurinkosuojat autoon
-Soittorasia
-Vaipparoskis
-Pyykkikori
-Vauvakirja
-Vauvan vaatteita
kietaisu/bodyja ja paitoja (6-12kpl)
potkupukuja (2-4kpl)
puolipotkupukuja
sukkia ja tumppuja
myssyjä
lämpimiä asuja muutama vaatekerta-Harja
-Baby oil Eeridalia
-Keittosuolaa
-Nenäfriida
-Villahaalari
-Harsoja (äitiyspakkaus sisältää, mut näitä ei kuulemma koskakaan voi olla liikaa)
-Syöttötuoli
-Talkki
-Lämpömittari
 
Tosi hyvä lista! Kannattaako vaatteita olla niinku jokaista kokoa tuon verran eli tuo määrä kipaleita? Vai voiko hypätä kokoja esim. 1 yli vai onko ne sitten ihan jättejä?
 
Taiga86, riippuu ihan lapsesta miten kasvaa. :) Esim meillä ei 50cm vaatteet mahtunu kunnolla ees synnärillä. :D 56 ja 62 kasvettiin äkkiä ohi, 68 mahtu kauemmin ja niitä vaatteita olikin enemmän. 74 ei taas ollu juuri ollenkaan, jotenkin kasvettiin siitä koosta äkkiä ohi. Toiset käyttää tosi kauan noita pieniä kokoja, on niin yksilöllistä miten vaavit kasvaa. :) Mutta kyllä jokaista kokoa kannattaa kuitenkin aika monta olla, kun niitä pukli-/kakkapyykkejä kertyy. Kirppikseltä löytyy tosi edullisesti täytettä kaappiin. :wink
 
Meillä ei tarvi ostaa vaatteita tai pinnasänkyä, eikä turvaistuimia tai ammetta! Kaikki muu onkin sitten myyty/lahjoitettu eteenpäin.

Hoitopöytä ja itkuhälytin osoittautuivat meillä ainakin kahden ekan kanssa ihan turhiksi. Vaippa roskista ei myöskään oo koskaan omistettu. Sen ideahan tosin taitaa olla siinä, ettei haju pääse leviämään koko kämppään, mutta meillä roskat ei kyllä koskaan pyörineet sisällä, että olis hajuhaittoja tullu.
Tuttipullot ja tutit oli meillä myös turhakkeita. Äiti oli ainoa tutti joka kelpas. Välillä kyllä toivoin, että edes tutti olis kelvannut edes toiselle :happy090
 
Kuinka moni aikoo hankkia kotidopplerin? Meillä todennäköisesti hankintalistalla, ettei tarvitse neuvolassa juosta varmistelemassa elonmerkkejä, jos huoli tulee.
 
Takaisin
Top