Hankala/alkoholisti ex ja lapsen tapaamiset

Kiira

Silmät suurina ihmettelijä
Hei.

Onko kellään kokemusta siitä, miten hankalan ex-miehen kanssa kannattaisi toimia?
Meillä on yhteinen 3-vuotias lapsi ja olemme vastikään eronneet. Emme ole vielä tavanneet lastenvalvojaa, aika on varattu. Ex-mielelläni on runsasta alkoholinkäyttöä. Arkisin hän käy töissä, mutta pe-su ja lomat menee kaljoitellen. Hän on juonut myös lasta hoitaessaan ennen eroa. Ajoittain hän on pystynyt olemaan juomatta satunnaisia vapaapäiviä tai ottanut "vain muutamia". Arkisin ollessaan selvin päin hän huolehtii lapsesta hyvin.
Nyt pitäisi saada tapaamiset sujumaan.
Ex ehdotti ensin, että tapaisi joka toinen vkl lasta. Sitten kuuli kavereiltaan, että hän joutuu maksamaan elatusmaksua minulle jos lapsi ei ole 50% hänellä. Sen jälkeen hän on vaatinut saada lapselle vuoroasumisen. En halua suostua vuoroasumiseen runsaan alkoholinkäytön vuoksi.
Olen ehdottanut, että hän tapaisi lasta joka toinen viikko, niin että lapsi olisi muutaman yön isällään. Ex ei tähän suostu, koska hän ei halua maksaa elareita. Hän on jopa ehdottanut, että tehtäisiin lastenvalvojalla sopimus 50/50 hoidosta, mutta todellisuudessa hän hoitaisi lasta vähemmän, jotta välttyisi elatusmaksuista. Hän syyttää minua samalla siitä, etten anna tavata lasta riittävästi ja rajoitan ilkeyttäni hänen ja lapsen tapaamisia, vaikka lapsi on ollut hänen luonaan joka toinenviikko 5 päivää. Miten saada mies ruotuun ja tajuamaan, että kyse on lapsen parhaasta? Perheneuvolaan hän ei suostu menemään. Hän ei myöskään kuuntele puheita siitä, että hän on joka tapauksessa elatusvelvollinen.
Mies myös uhkailee ja kiristää lähes päivittäin erinäisillä asioilla, jos otan hänen alkoholin käytön puheeksi lastenvalvojalla tai en anna tavata lasta juuri sillon kun hän sitä haluaa.

Toinen ongelma on juhlapyhät. Miten olettesopineet alkoholiongelmaisen kanssa lasten tapaamiset juhlapyhinä? Silloin exän alkoholinkäyttö lisääntyy, ja yleensä hän lähtee mökille, jonne aikoo lapsenkin viedä. Olen huolissani siitä, joutuuko lapseni kestämään tissuttelevaa isää kaikki vapaapäivänsä ja joutuu vaaratilanteisiin kun ajetaan kännissä veneellä lapsi kyydissä yms
.
Kaikki kommentit ja mielipiteet asiasta ovat tervetulleita. Toiveenani olisi välttää oikeusprosessi, mutta ex on uhannut ettei tule suostumaan ehdotuksiini lastenvalvojalla. Olen puhunut jo asiasta lastenvalvojan kanssa ja perheneuvolassa, mutta edelleen sama epätoivo jatkuu, kun ratkaisuja ei löydy.
Auttakaa....
 
Paljon voimia exän kanssa! :Heartred Ehdottomasti on lapsen oikeus olla huomattavasti enemmän äidin kuin alkoholisti isän kanssa. Pienissä määrin nautittu alkoholi tuskin haittaisi, mutta kuulostaa siltä että kyse ei ole ihan vähäisestä juomisesta eikä yhdenkään lapsen ole hyväksi olla jatkuvasti juopuneen seurassa. Kannattaa ehdottomasti puhua asiasta lastenvalvojalla ja vaatia että lapsi on suurimman osan ajasta kanssasi. Tuohan on kanssa ihan naurettavaa että hän yrittää kaikin mahdollisin tavoin välttää elatusvelvollisuuden. Ja mitä uhkailuun tulee, se on laitonta ja siitäkin voi kertoa vaikka lastenvalvojille tai viranomaisille. Ei sekään varmasti helppoa ole, mutta toivotan paljon voimia asian kanssa! Toivottavasti asia ratkeaa sinun ja lapsen eduksi ilman suurempia taisteluja. Toivottavasti tänne myös löytää vertaistukea, itse en sitä pysty antamaan.
 
Meillä eksän kanssa on päinvastainen juttu... Alkon käytön suhteen siis, hän on ollut raivoraitis ja on sen takia kuvitellut olevansa paljon parempi ihminen, moralisoinut jos olen käynyt lapsivapaina viikonloppuinani baarissa jne. Itse kuitenkin hallitusti käytän alkoholia, yleensä joka toinen viikonloppu muutaman. Muutenkin tosiaan kuvitellut täysraittiutensa vuoksi olevansa jotenkin arvokkaampi. Otti myös uuden kumppanini hampaisiinsa ja epäili tätä syyttä mm. lapsen pahoinpitelystä. Mutta toistaiseksi lapsen hoitoasiat ovat järjestyneet ihan suht asiallisesti, ollaan nykyään vähän paremmissa väleissäkin kun hän myönsi, että on nykyään joskus ottanut pari kaljaa, pyysi anteeksi niuhoittamistaan ja nykyisen mieheni turhaa syyttelyä. Elareita ei kuitenkaan maksa.

Jos sinun tapauksessasi mies uhkailee ja tarkoitus sille, että lapsi olisi hänellä on vain raha, suosittelen että haet yksinhuoltajuutta. Tietysti kuitenkin järjestäen lapselle mahdollisimman paljon tapaamisia isänsä kanssa, kun hän on juomatta.
 
Meillä on tilanne se, että lapset asuvat minun luona koko ajan ja isän kanssa on sovitut tapaamiset kerran kuussa, jolloin hän tulee meille. Yleensä tapaamiset ovat kestäneet pari tuntia, jonka aikana isä on suurimman osan puhelimellaan. Huoltajuusasioista lastenvalvojalla sopiessa sanoin suoraan, että isällä on alkoholiongelma, jonka lastenvalvoja otti vakavasti ja painotti isälle, että tämä ilmoittaa minulle rehellisesti aina, kun on juopotellut eikä pysty lapsia tapaamaan eikä juovuksissa saa tapaamiseen tulla.

Teillä lapsi on kuitenkin vielä niin pieni, että hän tarvitsee koko ajan huolenpitoa. Ei ole oikein luottamusta herättävä tilanne, mikäli exäsi ei pysty olemaan selvin päin sitä aikaa, jonka hän viettää lapsen kanssa. Lastenvalvojan tehtävä on hänelle tuotujen tietojen valossa ohjata vanhempia tekemään päätökset lapsen etua ajatellen.

Alunperin vaadin yksinhuoltajuutta, josta minulle selitettiin, että lapsilla on kuitenkin oikeus tavata isäänsä. Lapsien viralliset asiat eivät kuitenkaan kuulu silloin isälle. Esim. lapsen joutuessa sairaalaan, hänen isälleen ei anneta lapsesta sairaustietoja, mikäli äidillä on yksinhuoltajuus.

Elatusmaksuja isä ei ole rahallisesta tilanteestaan johtuen maksanut ollenkaan, vaikka hänelle maksu määrättiin, toki pienempänä kuin lapsilla on oikeus saada. Onneksi saan elatusmaksun ja elatustuen kelan maksamana ja kela perii maksut isältä.

Yksi vaihtoehto voisi olla valvotut tapaamiset, jolloin on isänkin pakko olla selvänä. Alkoholiongelma on kuitenkin vakava asia ja huostaanottokin mahdollinen, mikäli vastuussa oleva huoltaja on kaljoitellut esim isäviikonloppuna. Lapsihan voi tuolloin olla heitteillä. Tuolloin voi nimettömänä tehdä lastensuojeluilmoituksen.

Ota rohkeasti lastenvalvojalla sopimusta tehdessänne puheeksi kaikki mahdolliset huolenaiheet. Onhan kyse lapsen edusta ja turvallisuudesta.
 
Takaisin
Top