Terveeee.
Johan oli reissu eilinen. Klo 7.50 olin jo odottamassa, klo 8 ilmoittauduin ja 8.30 mut noudettiin huoneeseen.
Tippaa ei taaskaan saanu kukaan muu ku narkkari laitettua,vaati aika monta pistosta,mutta no pientähän se oli kaiken eessä. 9. 30 vasta ekat 4 cytoa nassuun. Samalla kippauksella meni panacod ja primperan (pahoinvointilääke) Sit vaan jäin siihen istuksimaan ja juttelemaan aivan hurmaavan 66v huonekaverini kanssa, joka oli harvinaisen valoinen ihminen,ja oli mielenkiintoista jutella hänen kanssa, joka asui liki erakon elämää jossain pirkanmaan perämettässä. Respect!!
Kätilö kävi tämän tästä kysymässä vointia, ja kysyi joko on portatiivilla käyny. No en kun ei ollu tuntunu et tarvis. No hän sit antoi mulle toisen satsin cytotecii (2 tabua noin 4 tuntii ekan jälkeen) ja kun olin ne ottanu, niin ajattelin et käyä ny vaikkei tuntunutkaan.No kun ylös nousin niin jo vain alkoi pulputa ja ulos pötkähti nyrkin kokoinen veripaakku- ties paljonko sitä verta oli vuotanu ja se oli hyytyny kohtuun kun "teillä monisynnyttäjillä tuo kohtu venyy niin helposti ja kerää sen veren sisään" Cool.
No sit alkoi ne napit jo sattuu mahaan eli supistuksii, kävin vähän useemmin pöntöllä ja veriklimppei sai aikaan. Sit mulle kävi ekan kerran se ikävä juttu eli olin siin hääränny ylhäällä,siivoillu vessaa omista sotkuistani ja ollu seisomassa kun tuskanhiki puski päälle ja maailma alkoi keikkua. Vähän aiemmin siinä oli just käyny ihan perushoitaja joka sanoikin että ootko huono vointinen,kai se näki hikitipan nenässä ja kalpeuden naamassa... No kätilö tuli parahiksi kun mä hoipertelin viime hetkillä maate, mittas paineet... 104/50...vouuuhh.. vähän säikähdin. Eiku elpymään siinä,en pyörtyny mutta ei paljosta vaille.itan tittirii oli olo.
Siitä sit elpyilin ja varmaan jo puolen tunnin päästä sama uusiksi. Alla oli jo suht kipeet krampit ja tuskanhiki päässä ja paineet ei noussu enää yli 120:een. Verta oli siis menny jo sen verran. Mut tän jälkeen kun pääsin ylös ja vessaan niin ne supistukset vimein oli irrottanu raskausmateriaalin, eli portatiiviin lumpsahti sitten harmaata kalvoo ja istukkaa jne. SEn jälkeen kivut loppu ku seinään, myös vuoto loppui tosi nopsaan taii siis hiipui tosi niukaksi. Ihan ku synnytys, siinäkin mulla loppuu kivut siihen kun kohtu tyhjenee. No totesin itsekin asian että no siellä se pesä nyt on joka kasvoi jonkun viikon sisälläni.En tuntenut mitään muuta ku helpotusta.
Sain vielä 2 cytotecii, jotka ei enää tehny muuta ku nipisteli kohtua takaisin kuosiinsa.
Olokin alkoi korjaantua aika hyvin. Onneksi mulle oli arkarreltu se tippa heti alkuun käteen, sillä saivat ringerillä nostatettuu mun painetta ja nesteytettyy kun se vuoto oli melkoista.
Pääsin kotiin 21.45 .Koska asun niin lähel sairaalaa. 14 tuntii siis kesti mun sairaalaseikkailu- samassa ajassa ois synnyttäny 2 vauvaa
hb jäi 117
Nyt aamulla eilisestä muistuttaa vaan päänsärky ja side housuissa. Vuoto on tosi vähäistä.
Mun äitihän oli sitten soittanut mun miehelle ja pitänyt sille kauheen puhuttelun ettei hän saa vaatia minulta vauvaa. En tiedä mistä moisen ajatuksen keksinyt edes.
Minulle laittoi viestinä samaa paatosta.
Mä ymmärrän, ymmärrän tottakai mun äidin huolen,ja ei se ihan tuulesta temmattu huoli tokikaan ole. Sehän vallan villintyi kun mies oli tyhmänä kertonu mun paineiden laskusta, kyllä ne siellä jo olivat ajatelleet että kuolen tähän.
Mä olen luottavainen, niinkuin tähän saakka elämässä aina. Uskon hyvään,en voi elää sellaisessa "entäs jos nyt jotain sattuu"- elämää. Toisinaan se tietty iskee päälle, mutta vain sellasissa kohdissa missä annan pelon karata käsistä, kun huolehdin esim jonkun mun lapsen puolesta.
Emme aio ehkäistä edelleenkään, mutta nyt meillä on myös suunnitelmia, jotka toteutuessaan vie meidän huomiota näppärästi 2-3kk muualle. Mun kroppa ottaa vastaan raskauden kun sen aika on, jos on. Voihan se olla että tämä fyysinen matkanpätkä riitti sille meidän viimeiselle lapselle kokemukseksi maanelämästä.
