Flunssa ja raskaus

Minä otin infulenssa-rokotteen ekalla neuvolakäynnillä (viikkoja tuolloin noin 6). Kaikki viralliset tahot rokotetta suosittelevat missä vaiheessa raskautta tahansa, ja siitä on tutkimuksissa todettu olevan hyötyä. Yritin myös etsiä mahdollisista haitoista faktatietoa, mutta en löytänyt mitään muuta kuin keskustelupalstojen uskomuksia, joissa ei mitään lähteitä oltu koskaan mainittu. Tuntuu että rokotteiden kohdalla eniten pelkoa aiheuttaa tietämättömyys ja vertaukset sikainfulenssarokotteeseen. Infulenssa rokoitetta on kuitenkin käytetty vuosikaudet ja se on hyvin tutkittu ja tunnettu, kun taas sikainfulenssarokote piti valmistaa suurella kiireellä uhkaavan pandemian vuoksi. Jotkut myös epäilevät lääkäreiden ja lääkefirmojen seurauksista välittämättä yrittävän vain bisneksenä myydä meille lääkkeitä/rokotteita joita emme tarvitse. En kuitenkaan millään usko että raskaana oleville rokotetta suositeltaisiin, jos siitä olisi epäilyä että voisi olla haitallista. Päädyin nyt siis luottamaan löytämiini virallisiin suosituksiin.

Olen myös kaksi kertaa elämässäni tuon infulenssan sairastanut, ja voin kertoa että se on aivan hirvittävä tauti, ei todellakaan mikään flunssa. Toisella kerralla tuli vielä keuhkokuume jälkitautina, niin siinä sitä sitten oltiin 2 viikkoa melkein 40 asteen kuumeessa.. Voisin kuvitella että myöskään tuollainen sairastaminen ei tee sikiölle hyvää, vieläpä kun särkylääkkeitäkin voisi käyttää vain varoen.

Jokainen tekee tietysti omat päätöksensä, toivotaan että myös omani oli oikea :)

http://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/raskaana-olevien-rokotukset
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00968
 
Me kanssa otettiin molemmat, minä ja mies, nuo terveydenhoitajan suosittelemat influenssarokotteet, olin silloin siis tasan 9 vkolla. Tän nykyisen yskimisen keskellä sitä haluaa tehdä kaiken mahdollisen, ettei tarvitsisi enempää sairastella raskauden aikana, vaikka eihän tuo estä kuin influenssan eikä sitäkään mitenkään 100%. Mies on influenssan onnistunut joinakin vuosina saamaan, joten hyvältä idealta tuntui nyt tuo rokote eikä tosiaan hoitajan mukaan ole mitään riskejä raskautta ajatellen.
 
Minäkään en henkilökohtaisesti usko, että rokotteesta mitään haittoja raskaana olevalle olisi. Kyllä suomessa on kuitenkin niin hyvin tutkittu nämä asiat, ettei sitä suositeltais jos ei oltaisiin varmoja. Ainakin itse siis uskon näin.
Se miksi ei ole tullut otettua, niin mietityttää auttaako se kuitenkaan kaikkeen kun tullut uusia muotoja. Miksi myös itsellä laittaa vastaan, niin inhoan piikkejä ylikaiken :grin Aikaisemmissa raskauksissa olen kyllä ottanut influenssarokotteen, mutta sen jälkeen ei ole tullut otettua vaikka työn puolesta ja astman vuoksi sen saisin.
 
Mäkin oon piikin ottanut, kun töistä sen sai. Ja ennen raskautta jo. Harmi on se, että tänä vuonna ei suurella todennäköisyydellä tehoa, lähipiiristä löytyy jo 4 piikitettyä perhettä, joihin tauti on iskenyt.

Me sairastuttiin influenssaan 2010 jouluna koko perhe ja se todellakin oli ihan kamalaa! Ja jälkitaudit iski myös kehiin mua lukuunottamatta muille. Ymmärrän hyvin, että jotkut työnantajat piffaa rokotteen halukkaille, koska työkyvyttömyys on helposti sen 2 vkoa heti kun tauti iskee, ja siihen päälle sitten vielä lasten hoitaminen ja hoidon järjestely etäpäivinä, niin voi olla ettei paljon naama kulu toimistolla kuukauden aikana.

Pelottaa jo nyt valmiiksi tarhan aloitus ensi viikolla lomien jälkeen, juurikin tämän influenssauhan vuoksi...
 
Mä otin rokotteen kanssa työn puolesta juuri ennen raskaaksi tuloa. Oon tekemisissä vastasyntyneiden kanssa joten mun mielestä se on ko ihan velvollisuus huolehtia etten tautia levittäisi. Lisäksi luin tuoteselosteen ja siinä oli erikseen käsitelty raskaus eikä rajotuksia pistämiselle ollut. Oon ottanut rokotteen ko vuosia ja en oo koskaan influenssaa sairastanut. Mulla kanssa kokemus siitä kun perheenjäsen sairastui ja me rokotetut ei saatu tautia silloin. Oli tidella kova tauti se, jäi veljeltä esim. Pääsykokeet sen vuoksi käymättä.
 
Ootteko muut jo saaneet flunssat kuriin? Mulla yhä vain jatkuu, mutta tämän päiväinen lääkäri määräsi vihdoin antibiootin poskiontelotulehdukseen ja vielä kortisoninenäsumutteen. Ei auta kuin toivoa, että näillä päästäis takaisin terveiden kirjoihin. Mielellään ei toki tätä lääkemäärää käyttäisi, mutta lääkärin mukaan molemmat ovat turvallisia. Huh, kun kyllästyttää niin yskiminen kuin kotona kökkiminenkin.:bored:
 
Voimia Sumu82! Mä yskin kovasti edelleen (mennyt näin 1.5vkoa) ja valvon siksi yöt, alkaa mennä voimat. Crp sen verran matala, että antibiooteille ei indikaatiota. Tänään (taas) saikku loppuu ja olo on yhtä kamala kuin viime viikollakin. Saas nähdä mikä meno ensi yönä... Huumori alkaa olla tiukassa.
 
Kuulostaa niin tutulta Bubs! Munkin crp oli alle 10, mutta liman yskiminen ja honottava ääni ollut jo niin monta viikkoa, ettei kai oikein muutakaan keksinyt. Itsekin mietin, että oisinkohan saanut taudin kuriin pelkällä kortisonisumutteella, mutta en uskaltanut jäädä enää kokeilemaan. Tuo yöllä yskiminen on kyllä kuluttavaa. Mä sain siihen avun ekan lääkärin määräämästä Cocillana-yskänlääkkeestä. Sen huono puoli oli, ettei voinut ottaa päivisin ollenkaan. Tää uus lääkäri käski sitten jättää sen kokonaan pois, kun määräsi nämä uudet lääkkeet.
 
Nyt taitaa flunssa tulla tännekin :confused: Tähän asti selvinnyt ihan terveenä, mutta nyt kurkkua kaihertaa siihen malliin että ei hyvä..
 
Edellisessä raskaudessa kärsin h**tin tuskia kurkkukivussani ja yskässäni, mutta mikään ei auttanut. Mustaviinimarjamehua tuli jo korvista, hunajaa meni purkki tolkulla ja lääkäri rupesi ehdottelemaan jotain apteekista saatavaa lääkettä. Hetken tuumailtuamme päädyimme kokeilemaan raakaa viinaa kurlaten ruokalusikallinen nukkumaan mennessä. Ainoa viina mitä meiltä löytyi kaapista oli Minttu ja se sopi tilaisuuteen oikein hyvin!
Suurin osa yskänlääkkeestähän on alkoholia ja ne muut aineet siinä ovat vaarallisempia sikiölle kuin se alkoholi, joka ei noissa määrin vereen edes mitattavaksi määräksi päädy.
Viina auttoi ja en ole sen jälkeenkään rahojani yskänlääkkeisiin laittanut, sillä viina on tehokkaanpaa.
 
Viidestoista yö taas saapuu painajaisineen... :D
Illalla nähtiin kavereita, joten nukkumaan tuli mentyä parin tunnin viiveellä. Ja tanttanttaa! Täällä teetä juon ja appelsiinia kuorin, kun en yskältäni pysy unessa.

Ehkä ensi yönä parempi. Tai ensi vuonna. Lapsen flunssakierteitä odotellessa! :P

Tuo viinalla kurlaus on itselläkin käynyt mielessä. Appi jo raskaudesta tietämättömänä saksalaista yrttistä viritystä toikin. Niin ja vahvaa mustaherukkaVIINIÄ :D pikkusen meinas pettää pokka, haha!
 
Mä liityn myös tänne flunssaisten puolelle. Eilen nousi kuume ekaa kertaa yli kymmeneen vuoteen ja jouduin hakea sairaslomaa työterveydestä. Sain reseptillä Para-Tabseja, jotka on laskenut kuumetta hyvin. Nyt on sellanen olo, että musta ei oo töihin vielä alkuviikosta. Äänikin lähti. Yskä on kaikkein inhottavin. Odottelen, että limat lähtis liikkeelle. Appelsiini- ja mustaherukkamehua on mennyt paljon.
 
Päivitellääs taas tännekin yskän tilannetta. Viime viikolla sain vihdoin avaavan astmalääkkeen ja nyt alkaa näyttämään lupaavalta. Käytän sitä yhdessä kortisoninenäsumutteen kanssa ja aiemmin meni tosiaan jo se 10 päivän antibiootti ilman tuntuvaa vaikutusta. Aikamoista lääkitystä ja isoja eroja lääkärien näkemyksissä.

Ekaks en meinannut saada mitään, sitten sain yskänlääkkeen yöksi, seuraavalta lääkäriltä antibiootin ja nenäsumutteen ja seuraavalta tuon astmalääkkeen. Ja vielä samaisen astmalääkkeen, jolla ensimmäisen lääkärin mukaan on esim. epämuodostumariskiä raskauden aikana käytettynä. Onhan tässä toki viikkoja menty eteenpäin samaan aikaan, joten sekin saattaa vaikuttaa erilaisiin lääkitysnäkemyksiin, mutta muut lääkärit ovat vakuuttaneet, että kaikki tähän mennessä saamani lääkkeet ovat turvallisia.

Ei tässä auta kuin luottaa lääkärien ja farmaseuttien ammattitaitoon. Olen apteekissakin varmistellut asiaa jokaista lääkettä hakiessani ja aina ne on luokiteltu A:ksi, joka tarkoittaa "erittäin turvallinen" tai jotain sinne päin. Jos valita sais, niin kyllä tän lääkitysrumban ois jättänyt kokematta varsinkin heti alkuraskaudesta, mutta eihän tälle mitään mahda, kun ei voi 9 kuukautta yskiäkään. Toivottavasti ootte muut selvinneet vähemmillä!
 
Nyt täytyy lohduttaa kaikkia turhaan panikoivia :)

Kärsin ensimmäisen raskauden aikana erittäin rankasta poskiontelotulehdus kierteestä joka kesti koko ensimmäisen kolmanneksen. Ei talttunut kotikonstein eikä lääkkeillä. Loppujen lopuksi jouduin sairaalaan viikoksi ja sain lääkkeet suoraan suoneen. Sitten rupesi tepsimään. Läksiäislahjaksi sairaalasta sain ultrakuvat virkeästä lapsosesta.

Nytkin on välillä ollut todella tukkoinen olo mutta tähän asti on helpottanut ihan kotikonsteilla ja levolla :)
 
Jemmun tsemppaus tulee kyllä tarpeeseen näin, kun toinen antibiootti on menossa ja se on jo laatua "raskaana vain lääkärin huolellisella harkinnalla". Mutta kuten sanottua, vaarallisempaa on vauvalle, että äiti on kipeä koko raskausajan. Mulla on joko niin sitkeä ontelotulehdus, ettei ensimmäinen antibioottikaan auttanut tai sitten oireeton astma on alkanut uudestaan oireilemaan. Tai nää on ainakin todennäköisimmät vaihtoehdot. Siitä oon iloinen, että vauva oli kasvanut viikkoa normaalia nopeammin, joten kehitys ei ainakaan siihen mennessä ollut vielä kärsinyt mun sairastelusta.
 
Takaisin
Top