Etinen istukka

Celinn

Vasta-alkaja
Mulla ei ole tämä raskaus alkanut niin hyvin. Koko ajan saa pelätä pahinta... Streptokokki b löyty multa raskauden alussa virtsassa ja siihen oon jo ehtiny syödä 3 antibiootti kuuria, mutta oireilen edelleen vatsakivuillam selkäkivuilla ym. Viime viikon perjantaina alkoi runsas verinen vuoto ja ei muuta kun sairaalaan ultrattavaksi. Eiköhän siellä näkynyt etinen istukka mikä peittää kohdunsuun kokonaan (sikiö oli onneksi hyvänvointinen!) Mitään ei voi gynekologin mukaan tehdä mutta sain 2 viikkoa sairaslomaa ja verenvuotoa estävää lääkettä. Onko kellään muulla jo näkynyt ultrassa etistä istukkaa ja minkälaisia oireita on?
 
Voi kurjuus mikä tilanne!

Mun äidilläni oli mua odottaessaan osittain etinen istukka, joka aiheutti vähän väliä verenvuotoja ja sitä myöten huolta mun selviämisestäni. Vuodot loppuivat vasta viimeisellä kolmanneksella, jolloin istukka kohdun kasvun myötä siirtyi ylemmäs eikä  enää peittänyt kohdunsuuta. Äiti ei omien sanojensa mukaan oikein kyennyt nauttimaan raskauden alkupuolesta, kun koko ajan pelotti miten käy.

Jos sulla on kokonaan etinen istukka, se ei välttämättä siirry siitä kohdunsuulta mihinkään ja vuotojakin voi olla raskauden loppuun saakka. Vauva syntyy sitten suunnitellulla sektiolla jonkin verran ennen laskettua aikaa. 
 
mullakin tuossa rv 15+2 aamulla herätessä tuli veristä vuotoa, ja sit monen tutkimusten ja ultrien jälkeen selvis että mulla on etinen istukka, lapsella kaikki hyvin. lääkäri oli kyllä hyvin toiveikas että istukka lähtee nousemaan mutta myös kertoi että leikkauksen mahdollisuus jos istukka ei nouse. nyt rakenneultraan asti pitää ottaa rauhallisesti ja jos tulee vuotoja ni mentävä lääkäriin takas. katotaan sit rakenneultrassa et onko lähteny yhtään nousemaan ja et miten jatketaan, mut ei pitäis huolta olla. mulla siis tullut vain sen kerran vuotoa..
 
ISO kiitos teille vastauksista. :) Kunhan vaan sikiö voi hyvin ja pysyy kyydissä loppuun saakka niin sektiolla saa vaikka sitten syntyä... Gynekologi varotteli mua tulevista vuodoista, niin tälläkertaa olen ainakin henkisesti valmistautunut jos taas tulee vuotoja... Pitää vaan toivoa parasta vaikka pakko munki on myöntää että en oo yhtään pystynyt nauttimaan tästä raskaudesta tähän mennessä, mutta tivottavasti pystyn vielä joku päivä. :)
 
Takaisin
Top