Esittäydytään!

moi olen 36vuotias äiti kaakonkulmilta, lapsia on entuudestaan kaksi ,edellisen miehen kanssa, 7v tyttö ja 10v poika. Tämä tänään plussattu oisi eka uuden aviomiehen kanssa. Naimisiin mentiin elokuussa 2015. Viime kesänä otin kierukan pois, mutta iloinen yllätys tämä silti on. vähän sitä miettii että olikohan järkevää kun just lapset pärjäis omillaan niin sit aloitetaan kierros alusta
onnea odotuksiin kaikille!
 
Täällä 26 vuotias, toivottavasti raskaana. Ultralla ei olla vielä saatu varmistusta, mutta testi näytti plussaa.
Ennestään yksi 2v tyttö ja tammikuussa kuolleena syntynyt rv20 poika.
Ehkäpä tällä kertaa asiat menevät paremmin.

Laskettuaika netin mukaan tulisi tammikuun alkuun. Raskausoireita on aina ollut paljon ja olen ollut todella kipeänä alusta loppuun, nyt vähän helpommalla olen toistaiseksi päässyt. Toivottavasti ei muutu pahemmaksi
 
Täälä 31v rekkakuski etelä-pohjanmaalta!
Lapsia ennestään kolme; 12v, 9v ja 6v. Viime kerrasta siis tovi
Kapseli poistettu juuri ja ekasta kierrosta sitten jo tärppäs.

Tässä voitu erittäin pahoin mikä on mulle aivan uutta, aiemmissa raskauksissa ei oo tarvinnu kärsiä minkäänlaisesta pahoinvoinnista!
Töistä joutunut saikuttelee kun eivät uskalla päästää rekan rattiin, minkä ymmärrän toki, enpä itse vapaaehtosesti lähtisikään vaarantamaan itseä ja muuta liikennettä.

Mies myöskin kuljetusalalla ja aika usein pvät menee niin että kun mä pääsen yöhukista kotiin (15h työpvät) niin kotona sit vaan "läpsystä vaihto" ja ukko lähtee töihin
Onneksi ei aina ja viikonloput on sitten aikaa perheelle ❤

La 27.1 ja taitaa sinne mennä kun muutkin syntyny aika tarkasti tuolloin
 
Muokattu viimeksi:
Täällä 31v emäntä Kuopiosta.
Yksi 6-vuotias poika ennestään. Esikoisen raskausajasta tuntuu olevan ikuisuus, joten nyt tuntuu että ensimmäistä odottaisin :)
Jätin ehkäisyn pois heinäkuussa -16 ja nyt vihdoin tärppäsi. Malttamattomana odottelen nyt neuvolaa joka on vasta 30.6
Laskujeni mukaan La olisi 30.1 :)
 
Moi! Olen 24-vuotias vaimoke ja reilu 1,5 vuotiaan lapsen äiti. Tätä toista yritettiin 8kk ennen kuin tärppäsi. Tänään oli sitten ensimmäinen neuvola, jossa myös ultrattiin. Kyllähän siellä pieni sydän sykkii! Jospa siis uskaltaisi liittyä tänne mukaan. La olisi 22.1. :-)
 
Esittäydyn minäkin..

35-vuotias Tampereen seudulta, naimisissa 13 vuotta ja esikoinen 6-vuotias. Toista, kuten ensimmäistäkin, on yritetty vuosia, hoidot aloitettiin tänä keväänä ja tulosta tuli inssin ja ivf:n välissä eli varsinaisesti ilman hoitoja tärppäs :cat: Itseasiassa tärppäs heti kun sanoin itseni irti ahdistavasta työpaikasta!
 
Heippa kaikki,
Vihdoin uskallan itsekin liittyä porukkaan. Olen teidän juttuja lueskellut taustalla, mutta kommentoinnin olen vielä jättänyt. Olen 36-vuotias naimisissa oleva uusimaalainen. Olemme mieheni kanssa yrittäneet yhteistä lasta (minulle ensimmäistä) jo kolmen vuoden ajan. Takana on lapsettomuustutkimukset ja inseminaatiohoidot. Valitettavasti vuoden sisällä myös kaksi keskenmenoa. IVF- hoidot olisivat alkaneet syyskuulla.
Ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja teimme positiivisen testin toukokuussa. Perjantaina oli ar-ultra ja siellä pieni sydän sykki kovaa vauhtia. Olin jo varma keskenmenosta, sillä verestävää vuotoa oli reilun viikon ennen ultraa. Tällä hetkellä kuitenkin kaikki hyvin ja rauhassa mennään eteenpäin :)
 
Konna:mulla keskimmäinen kuusi kohta ja oon Kuopion "läheltä"
Mistä päin "Kuopiota" oot? :) Myö asutaan tällähetkellä Lehtoniemessä, mut haaveillaan jo isommasta asunnosta jostain päin savoa :)
 
Moikka.
Ikää on kertynyt 30 vuotta ja tällä hetkellä koti sijaitsee Länsi-Uudellamaalla. Laskettuaika on 19.1. ja minulle lapsi on ensimmäinen. 38 vuotiaalla puolisollani lapsia on ennestään kolme, joista vanhin asuu meidän kanssamme. Ehkäisy lopetettiin ja lapselle annettiin lupa tulla keväällä 2016. Odottelimme ja odottelimme, tikutin ovulaatiota ja yritimme ihan tosissaan. Lopulta varasin ajan lapsettomuustutkimuksiin omalle terveysasemalle. Terkkarista saimme välittömästi lähetteen eteenpäin ja aika lapsettomuustutkimuksiin sairaalaan tuli toukokuun lopulle. Sinne asti ei koskaan päästy, sillä toukokuun puolivälissä testissä komeili selkeä plussa :Heartred.
Varhaisultrassa rv 6+enmuistakuinkapaljon kaikki oli hyvin ja pieni sydän sykki reippaasti. Ensimmäinen neuvola oli tällä viikolla ja seuraava ulta-aika heinäkuun alussa. Toivotaan, että kaikki menee hyvin.
 
Hei kaikille kanssaodottajille!

Olen 37-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta. Esikoinen on viisivuotias, mutta yllättäen tämä toinen onkin antanut odottaa itseään. Pääsimme hedelmöityshoitoihin, mutta kokeilimme vain kerran inseminaatiota viime vuonna, minkä jälkeen luovutin. Hormonit eivät oikein sopineet minulle [emoji23]

Toukokuussa tein sitten positiivisen raskaustestin, mikä kyllä oli aivan mieletön yllätys [emoji173]️

Nyt sitten katsotaan päivä kerrallaan. Olen käynyt varhaisultrassa, missä kaikki oli kunnossa. Nyt odottelen aikaa nt-ultraan.

Ihanaa odotusta kaikille!
 
Moikku!

Ikä:32
Lapsia: yksi 3 v poika (elohiiri)
Status: parisuhteessa
Asuinpaikka: Tampere
LA:19.1.2018
Horoskooppi: rapu

Siinä tiukat statistiikat :D Keskenmeno helmikuussa taustalla ja olo nyt odotuksesta kokoajan epätodellinen. Plussasin toukokuussa ja viikkoja olidi nyt 10+3 ja ensiviikolla olisi ultra. :Heartred

Kävin täällä jo silloin helmi/maaliskuussa pyörimässä, mutta sanotaan näin, että tunne koko sen odotuksen ajan oli semmonen, että kaikki ei tule menemään hyvin. Outoa.

Nyt tuskailen jo alun painon nousua ja oonkin koittanut jättää herkuttelun pois. Ja avot, tämän myötä verenpaineet ovat paremmat kuin koskaan!

Mukava lukea kaikkien tunnelmia ja oloja. Oon ihan hurahtanut tähän foorumiin :D
 
Moikka!
Täällä odotetaan kummankin ensimmäistä lasta. Ikää on 22 vuotta ja lapsi on toivottu tapaus. Nopeasti se sitten heti ensimmäisestä kierrosta ilman ehkäisyä tärppäsi. Ikuisena pessimistinä se yllätti kyllä kovasti, vaikka kovin onnellinen yllätys tietysti. Täällä murehdin koko ajan että onko kaikki hyvin ja mitä jos ei olekaan. Vaikka nt ultra ja sikiöseulonta ei siihen syytä anna.
 
Heippa, täällä kirjoittelee 33v kahden lapsen äiti pk-seudulta. Meillä odotellaan kolmatta, kaksi tyttöä on jo. Tytöillä on ikäeroa 1v 4kk ja he ovat toistensa parhaat ystävät. Talvella koettiin km, ja vieläkin mietityttää miten tämän kanssa käy vaikka viikkoja on jo enemmän kuin silloin talvella.
 
Mie voisin ja vähän esittäytyä. Eli olen 31 vuotias ja asustelen perheeni kanssa Kymenlaaksossa. Neljättä odotan. Joulukuussa oli keskeytynyt keskenmeno. Joka on vähän varjostanut tätä alkuraskautta. Mutta onneksi kaikki on tällä hetkellä hyvin. :)
 
Hei! Täällä kirjoittelee 32-vuotias nainen Pohjanmaalta. Ennestään minulla ja miehelläni on kaksi lasta, -10 syntynyt tyttö ja -11 syntynyt poika. Nyt odotellaan kolmatta Laskettu aika olis 8.4. Eka neuvola vasta parin viikon kuluttua.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä marraskuussa 30täyttävä ja molempien ensimmäistä odottava Etelä-Savosta. Töissä ollaan molemmat tehtaassa, jossa siis alunperin mieheni kanssa tapasimmekin :)
Lopetin hormonaalisen ehkäisyn jo ennenkuin rupesimme mieheni kanssa seurustelemaan ja pari vuotta siis ollaan yhdessä oltu.
Alusta asti puhuttiin että ikinä ei tulla YRITTÄMÄÄN lasta, vaan että se tulee sitten jos on tullakseen ja aika on oikea. Ei ole turhia odotuksia ja mahdollisia pettymyksiä jos ei sitten vaikka voisikaan saada edes lapsia.

Maaliskuun lopussa muutettiin omaan omakotitaloon vuokrakaksiosta ja siitä meni n. 1,5vkoa kun hedelmöitys tapahtui :D
Voisi puhua "vahinkolapsesta", koska emme mitään yrittäneet, mutta enemmänkin kuin toivottu ja odotettu pieni rakas on:Heartred

Hieman ennen kuukautisten poisjäämistä otettiin aikuinen kissa meille.
Olo oli jo ennen menkkojen poisjäämistä vahvasti sellainen ettei ne varmaan tulekaan ja hiljaa mielessäni hihkuin ennen kuin 2viikon odottelun jälkeen tein oikein 2kpl testejä joihin plussa ilmestyi vahvana parissa sekunnissa. Jännittävää on meille molemmille, välillä ehkä jopa hieman turhankin jännittävää :)
Ylihuomenna olisi puoliväli jo! :Heartred
 
Hei! Täällä kirjoittelee 32-vuotias nainen Pohjanmaalta. Ennestään minulla ja miehelläni on kaksi lasta, -10 syntynyt tyttö ja -11 syntynyt poika. Nyt odotellaan kolmatta Laskettu aika olis 8.4. Eka neuvola vasta parin viikon kuluttua.

Tuolla on erillinen keskustelu huhtikuussa syntyville (: sielä porukka on samassa tilanteessa kanssasi niin saa vertaistukea! Voi toki tääläkin jutella meidän tammikuisten kanssa mutta varmaan haluat huhtikuisiin mielummin :grin
 
Takaisin
Top