Epäterveellinen ruokavalio alkuraskaudessa ahdistaa

September

Jostain jotain jo tietävä
Olen raskaana ensimmäistä kertaa - ja kovin odotetusti - viikoilla 6+3. Olen viimeiset vuodet syönyt hyvin terveellisesti ja kasvispainotteisesti, suosien luomua ja välttäen eineksiä, lisäaineita, suolaa ja... No, ymmärrätte yskän.

Viime viikolla iski järjetön suolaisenhimo. Huijasin sitä hetken tekemällä grillileivän täysjyväpaahtoleivästä, pestosta ja juustosta, mutta viikonloppuna oli sorruttava rullakebabiin ja suolapähkinöihin. Myös huonovointisuus alkoi muutama päivä sitten. Aamupalalla en saa enää alas maitoa enkä marjoja puuron päällä. Ajatus omenasta kuvottaa suunnattomasti, vaikka aiemmin söin omenia 1-3 päivässä. Muitakaan hedelmiä ei tee yhtään mieli. Kaikki raikkaan ja kevyen oloinen yököttää, toisin kuin aiemmin. Lounaalla meni tänään alas tomaattikeitto ja ruisleipä, salaatit jäivät lautaselle. Jotkut naiset alkavat kuulemma suosia tiedostamattaan kevyempiä, terveellisempiä ruokavalintoja raskauden aikana. Ilmeisesti minä en ole yksi heistä.

Äsken vaihtoehtoina oli mennä vessaan oksentamaan tai hakea työpaikan keittiön kaapista kourallinen sipsejä, vaikka sipseihin en ole koskenut sitten teini-iän.

Olen lukenut paljon raskausajan ruokavaliosuosituksista ja luulin olevani tällaisten ongelmien yläpuolella, teenhän työtäkin terveys- ja ravintoaiheiden parissa. Nyt minua ahdistaa se, etten pysty syömään riittävän terveellisesti. Otan Multivita Raskaus ja imetys -tabletin päivittäin, mutta olisin kovasti halunnut pystyä hankkimaan suojaravintoaineet aidosta ruoasta. Joka puolella valistetaan monipuolisen ja kevyen ruokavalion merkityksestä, mutta miten sitä voi toteuttaa, kun oksennus nousee kurkkuun kun vilkaiseekin banaania tai mandariinia päin?

Olisiko kellään ystävällisellä sielulla lohduttavia sanoja tähän tilanteeseen? Voinko luottaa, että tavalliset mieltymykset sosekeittoihin, salaatteihin, hedelmiin, pähkinöihin ja maitotuotteisiin palaavat, kun alkuraskauden etominen on ohi?
 
No itse oon ollut aiemmin raskaana, joka sitten keskeytyi. Alkuraskauden aikana tosiaan useat ruoka mieltymykset sitten alkoikin oksettaa, eikä niitä tehnyt mieli keskeytyksen jälkeenkään vähään aikaan mutta kyllä sit lopulta alkoi maistumaan ne "pahoinvointi ruuat" vaikka vähän aikaa niitä välttelin kun muistui se olo minkä takia en niitä syönyt. Nytkin on tullut pari inhokki ruokaa mut eiköhän raskauden jälkeen sitten jonkun ajan päästä taas maistu tai ensimmäisen kolmanneksen jälkeen jo. Vaikea tietää kun itekin alussa mennään ja pahoinvointia ilmenee joka aamu. :) Mut ei kannata olla huolissaan! Eikös suolaisen ruuan himoitseminen merkitse sitä että poika olis tulossa? ;) 
Nyt vaan rentoudut ja nautiskelet (jos nyt aamupahoinvoinnista hirveesti voi nauttia. Itse en nauti ainakaan. :D ) . :) 
 
No mä sanoisin, että jos vain sipsit pysyvät sisällä, niin anna mennä vaan kunhan saat edes jotain syötyä! Itselläni tippu raskauden aluksi paino jonkin verran, kun ei mikään pysynyt sisällä. Pahoinvoivana on hyvä jos saa edes jotain pysymään masussakin :)

Ja ne raskausajan ruokahimot vaihtuvat yhdestä toiseen monta kertaa, älä turhaan ahdistu jos et ihanneruokavalioon kykene alkuraskaudessa :)

Ps. maitotuotteita en pystynyt sietämään ollenkaan raskausaikana pahoinvoinnin takia, joten turvauduin vitamiini- ja kalkkitabletteihin.
 
Olen aina itse syönyt aika normaalisti, mutta aika vähän hedelmiä, paitsi banaania. Eivät vain ole olleet mikään mun juttu. Mutta raskauden alussa sitten alkoi tehäkkin yhtäkkiä mieli appelsiinia, omenoita päärynöitä yms. Mutta ei sitten sitä banaania mitä olen muuten aina kaupasta ostanut.
Nyt sitä ei meillä ole 9kuukauteen ollut, kun taas hedelmäkori on 9kuukauden aikana ollut täynnä erilaisia hedelmiä.
Elikkä uskon että raskaana saattaa juuri himoita sellaisia asioita jota ei normaalisti syö.
Ja olen Miramarian kanssa samaa mieltä, että jos jotain pahoinvoinnin ohella saat syötyä niin syö! Uskon että saat terveelliset ruokailutottumuksesi taas palautumaan jossakin vaihetta raskautta taikka raskauden jälkeen.
 


häyde91 kirjoitti:
No itse oon ollut aiemmin raskaana, joka sitten keskeytyi. Alkuraskauden aikana tosiaan useat ruoka mieltymykset sitten alkoikin oksettaa, eikä niitä tehnyt mieli keskeytyksen jälkeenkään vähään aikaan mutta kyllä sit lopulta alkoi maistumaan ne "pahoinvointi ruuat" vaikka vähän aikaa niitä välttelin kun muistui se olo minkä takia en niitä syönyt. Nytkin on tullut pari inhokki ruokaa mut eiköhän raskauden jälkeen sitten jonkun ajan päästä taas maistu tai ensimmäisen kolmanneksen jälkeen jo. Vaikea tietää kun itekin alussa mennään ja pahoinvointia ilmenee joka aamu. :) Mut ei kannata olla huolissaan! Eikös suolaisen ruuan himoitseminen merkitse sitä että poika olis tulossa? ;) 
Nyt vaan rentoudut ja nautiskelet (jos nyt aamupahoinvoinnista hirveesti voi nauttia. Itse en nauti ainakaan. :D ) . :) 


Kiitos Häyde91!

Aamupahoinvointia mulla ei itse asiassa varsinaisesti ole, se alkaa vasta aamupalan jälkeen, mutta ruokahalu on huono ja tietyt tuotteet - maito, hunaja, marjat, hedelmät - eivät uppoa aamullakaan. Eilen kyllä oksensin aamulla, mutta se johtui siitä että dödö haisi niin voimakkaalta ;-)

Osanottoni keskenmenosta :-( Mutta onneksi olet nyt taas onnellisesti pieniin päin! Odotuksen iloa!
 
Olette ihania, kun jaksatte lohdutella hysteerikkoa :-)

Jännä kyllä, järkyttävä suolaisenhimo poistui viikossa. Nyt napostelussa toimii parhaiten suklaa tai suolakeksi+suklaa-kombinaatio. Avokado uppoaa onneksi hyvinkin, se kun ei ole lainkaan mehukas ja raikas hedelmä.  Ja jollain lailla sellaiset lapsuuden turvaruoat ja teinivuosien comfort foodit tuntuvat nyt parhailta vaihtoehdoilta lämpimäksi ateriaksi: makaroonilaatikko, karjalanpiirakat - ja nolosti nyt himottaisi pikanuudelit sellaisessa kuvottavassa E-koodiliemessä...

Mutta olette oikeassa. Näinhän mä muillekin sanoisin, että turha parin kuukauden jakson takia murehtia hirveästi ruokavalion rappeutumista, etenkin kun tietyt perusterveelliset peruselementit siellä ovat pysyneet. Miksi siis olla armottomampi itseään kohtaan? Eiköhän ne hedelmätkin ala kesää kohti maistua. Pääasia että pikkuinen pysyy kyydissä!

Rv 8+3
 
Mä olen aivan samassa "liemessä". Ennen raskautta laihdutin aika paljon. Söin todella terveellisesti, valtavasti kasviksia, marjoja, hedelmiä, rahkaa jne. Tulin raskaaksi ja suurin haaveeni oli päästä raskaudesta tervellisellä ruokailulla ja mahdollisimman pienellä painon nousulla, koska ylipainoa on vieläkin. No kuinka sitten kävikään. Mua vaivaa koko päiväinen kuvotus. En juurikaan oksenna, mutta olo on kurja. Samoin suussa maistuu pahalle lähes kaiken aikaa. Kaikki tuo aikaisemmin syöty terveellinen, raikas kasvis-hedelmä-painotteinen ruoka ällöttää. Mieliteot ovat rasvaiseen ja suolaiseen. Suurin himo tällä hetkellä on just nuo nuudelit ja juusto. Onneks ei ole nuudeleita kotona. Paino tulee tasan tarkkaan nousemaan ja mä ahdistun suuresti. Loppuis jo tää kuvotus ja miten saan itseäni niskasta kiinni!
 
Salmiakkisisu: Palaan nyt kommentoimaan itse pystyyn laittamaani ketjuun, kun huomasin että olit kirjoittanut. Miten pitkällä raskautesi on?

Tällä hetkellä on meneillään 26. raskausviikko. Painoa on tullut vasta viitisen kiloa. Syön usein ja niin, ettei ole nälkä, ja pystyn taas kiinnittämään huomiota ruoan ravitsevuuteen. Epäterveellisen ruoan himo on kadonnut, se jäi ekalle kolmannekselle, mitä nyt jotkut hedelmät yhä ällöttää. Suklaa kyllä maistuu ja syön joka päivä muutaman palan tosi tummaa suklaata, mutta noin ylipäätään mitään ei voi enää mättää samalla tavalla kuin ennen raskautta, tai tulee heti paha olo ja vatsaa alkaa kiristää. Kaiken kaikkiaan uskon että syön tarpeeksi terveellisesti sekä vauvan että itseni kannalta. Pieni herkuttelu ei terveellistä perusruokavaliota kaada :-) Eri asia sitten, jos sokerirasituksessa arvot pomppaa liian korkeiksi.

Mua ruoan epäterveellisyys ahdisti alkukolmanneksella lähinnä ravintoarvojen, lisäaineiden ja sellaisen vuoksi, ei siksi että pelkäsin lihomista. Sun kannattaisi varmaan puhua syömisahdistuksesta ja painonnousun pelosta vaikka neuvolassa, tai jollekin muulle läheiselle. Ei kannata märehtiä yksin, se vain lietsoo kurjia ajatuksia.

Koita miettiä, että se painonnousu on kuitenkin terveellistä vauvalle. Laihtumista ei yleensä suositella raskausaikana, koska silloin rasvakudokseen varastoituneet ympäristömyrkyt ja muut kuona-aineet vapautuvat elimistöön taas. Ja jos paino nousee koko raskauden aikana vain pari kiloa, niin laihtumistahan se on, koska vauva ja kohdun rakenteet ja lapsivesi painaa yhteensä yli 6 kiloa loppuraskaudessa. Jos siis paino nousee vaikka sen runsaat 6 kiloa, niin oma keho ei ole lihonut raskauden aikana yhtään ja kilot jäävät laitokselle.
 
Takaisin
Top